Kirj. Pertti Raasu
www.rajavartija.tk takaisin kirjan esittelyyn
www.perttiraasu.tk tekijän kotisivut
A
J
I
T
R
A
V
A
J
A
R
eli
Kuoleman turvaaja
eli Kuoleman turvaaja.
1. Yön jälkeen on aina valoa...
2. ... tai tuskaan viiltävään aamu johtaa.
4. ... ja murheen synkän kärsimys ain kohtaa.
5. Jos itselleen vain tärkein on
6. ... ken rakastaa, ei itsekkyyttä voi antaa.
7. Vain peloton saa palkinnon...
8. ... onhan aran niin vaikeaa murheitaan
kantaa.
9. Liekki lämmittää tai siihen häviää...
10. ... mutta eihän se ole enempää kuin elämää.
12. ... ja vain kuolema on tottaja_vain.
13. Jos
liekki sammuu aiemmin kuin iltaisin...
14. ... siitä kukaan ei selviä vahingotta.
16. ... se heikon vahvaksi saa uskossaan...
17. ... mutta mikään ei voi auttaa
18. ... sillä jotkut ei huomaa laisinkaan
19. Heikkous on osa tietämättömän
kotia...
20. ... ja jotkut vain joutuvat turmioon...
on kaikki vain ainaista oloa...
22. ... siinä jokainen mielensä valitkoon.
23. Toiset sopeutuvat ja tyytyvät...
24. ... mutta huono-onniset kuoleman omat
26. ... ja loppu alkaa vuorollaan,
vain taistelu mustan aukon herruudesta
Loi hämy rauhaa illan harmauteen
tyyneyttä vanhuksen otsaan uurteiseen;
kuin oisi kukkanen vain nukuksissa
kuulsi poskilla varjot aamuisen autereen.
toisilla vain hetki väärä tunnoilleen
- Joko nyt niin kuin aioimme -
voiman saankohan ulos sydämestäin?
rohkeana seisoi nyt pystypäin.
nuo pahuuteen kuolleet paholaiset
jotka rauhaa eivät saaneet milloinkaan.
turhaan he taistelisivat vuoksi pienen potin.
Valmiina olimme kuolevaa auttamaan;
että hän näkisi meidät heti ruumiista tullessaan.
Vaivoin nousivat vanhuksen kädet kalpeat
loistivat kirkkaina silmät vuotavat;
pysähtyivät saattajien katseet kalseat.
syliinsä nosti hahmon niin hauraisen.
pidätellyt ei ystävä tunteitaan.
Ei haittaa mjukeista ensinkään
Hän kääntyi hiljaa kiittääkseen -
varjona vain huomasi minun kauas jo loitonneen.
... tai tuskaan viiltävään aamu johtaa. Alkuun
portti rajalla olevan hautausmaan
- Tulkaa ennen taikka jälkeen -
jotenkin sovimme hyvin yhteen -
oli joidenkin laskeuduttava kuin tunkioon -
jos pystynyt ei katsomaan edes kuutamoon.
aivan kuin kuulisivat he viereltään:
'luottaa voit aina lasiin lämpimään
murheessa tässä ja vielä tulevassa.'
saatko itse tästä jonkin nautinnon?
Onko tarkoitus vain asuttaa lipuvaa lauttaa
tietämättä missä sen määränpää kohta on?
hän puheissaan jättäytyi taas eiliseen
kuin oisi yksinään joutunut velkoineen
- Voitko olla täällä yli tuokion?
Tämä ei ole paikka minttuteen.
Vieläkö uskot tielle kunkin reitin
jonkin levitelleen kohtalon seitin
mihin olla ei voi törmäämättä?
Turhaan yritti hän antaa lapselleen suojaa
mjukit saimme vain ilon kyyneliin;
turhaan ravisti hän rakasta juojaa -
vaiennut ei mjukien nauru seiniin jäätäviin.
- Haluatko kiusata itseäsi pitempäänkin?
Ovat jotkut syntyneet vain häviämään.
vähän vain peittää panos työteliäänkin.
On paikkasi vielä itsesi luona -
huomannut hänellä lisääntyvän -
kuin jääneet olisimme vieläkin varjoon pimeimpään.
Kalma-Kalle katseli lapioitaan
3. Suru kylvää surua... Alkuun
Kuin polte ylitse pellon myrskyisen
saapuvia kun alettiin keräämään.
Selvinnyt ei alhaalta monikaan
hengissä liekkimerestä korttelien.
kengissä myöhemminkin iäti tulevaan.
aseen näimme meiltä poistuvan.
... ja murheen synkän kärsimys ain kohtaa. Alkuun
minut pysäytti varjon katveeseen.
kuin muovailuvahaa kasvoiltaan.
-
Yritin jotain näistä sieluista entisistä
jotka ovat vailla kerihtimistä;
kun eivät tiedä mitään parempaa -
jonka jokainen mjuki tietää itseltään joskus haihtuvan -
mutta kaikki eivät halua valoa sietää.
Camy seuralaisensa kysymyksiin
Jos itselleen vain tärkein on Alkuun
joka työllistäessään sairaalaa
ettei tarvitsisi kärsiä hänen lain -
että selviytyisi aikanaan myös noistakin.
- Huojennukseen keino löytyisi
sopimukseen voitaisiin päästä;
hänet kadotukseen varmasti johtavaa.
ei selviytyisi hän alkuunkaan.
viimeksikin vain vähän erästä leikkelivät.
enkä tahtonut häntä enää taakaksein.
... ken rakastaa, ei itsekkyyttä voi antaa. Alkuun
- Mjukit nämä pyörivät vain urkkimassa
moikkaavat kuin velkaisille tuttaville.
ihminen ollut ei vuoksi ihmisten
hämärässä tämä sitten ruiskulla esti
tuskan hetkeen niin viiltävään.
Oli tunteet mahtavat vierelläin
Loisti hän tunteista vilpittömistä
kun apua pyysi minulta tuskissaan.
- Usein niin vähän tehdä voimme -
estää vain luisumasta pahempaan.
Seuralaiseni katsoi ihmeissään
Vain peloton saa palkinnon... Alkuun
seuralaiseni mitä piti sisällään
silmäillessään kaveriansa kuolevaa.
- Paljonkohan harmia mjukeista noista
tosin mennyttä voisi olla oma pelisi;
on ottelu sieluista joskus tuskaakin pahempaa.
Mjukit toki vaihtoon suostuvat -
ovat ajat silloin sinulla vain ankarat
kuin rantajätkille siellä sitten virnisteli.
ja kun taas haistan pierun ja hien
kuin kangistuneet olisimme tahoillamme?
hän syliinsä nosti hahmon juuri hiljenneen.
Ei ollut mjukeista harmiksi laisinkaan.
hän pyyhkäisi poskeltaan kyyneleen;
ystävää suuteli kuin rakastaan
kun vastauksen haluat kysymykseen:
... onhan aran niin vaikeaa pelkojaan kantaa. Alkuun
kun sai huomata entisen kumppanin
mutta paljon ei tarvinnut vikitellä.
kun olit itse tielläsi entisellä?
kun nauroit mistä tuolloin aloit -
ja katselemme mennyttä varjojasi
ja esittelemme hänelle tosi ystävän.
Liekki lämmittää tai siihen häviää... Alkuun
työntyivät kieletkin vikkelään
alla hikisen miehen teki tiliään.
pahaan oli syyllinen petkuttamalla
puolison kadottua vihollisen maahan
mutta paljon oli puhdasta sydämessään.
hiljentyi hiljalleen raajojen värinät.
hahmot naisen puolilla vaihtui;
kuin harmeja ollut ei oisi jo ennestään.
Reitti mjukeille oli pian selvää
ei ollut meistä tänään mihinkään.
Seurasimme lähelle vuoriston rajaa
pysyimme mieluummin tällä puolen.
Vilkaisimme laaksoon mustimpaan -
helpolla pääsimme siten mjukien selustaan.
Muodoillaan ne vielä riittivät
kun kaivoivat he käyttötavaraa -
altistui seuraamaan uutta johtajaa.
Kokoon saimme pienen seurueen.
Oli taival hiljainen takaisin -
väsyneenä jo olin valmis vuoteeseen -
vai näinkö erään krompin poskella kyyneleen?
... mutta eihän se ole enempää kuin elämää.
Sai tyytyväisyys meidät myhäilemään
ei ollut kukaan tullut häiritsemään.
läheisten mustien huippujen värähdyksen
aistimus sai selän silti viilenemään.
Myöhään välähti epäilys perille asti -
kasvoivat vuoret liian nopeasti.
etsien täyttymystä vanhan lain
Mjukit näyttivät minua pysähtymään -
Liekö saanut mjukit herkiksi -
... ja vain kuolema on totta. Alkuun
Näytti kaikki jatkuvan ennallaan
aikaa hänellä vielä taakkanaan?
sitä selaili ääneen mietiskellen
tyhjillä sivuilla vain mitään nähnyt en.
- Vapautuisimmeko huolehtimasta
jos luolaan näkisimme sumuiseen?
On päivien määrä lopuillaan vasta
kun pääsemme syntymään uudelleen.
laskeutuivat sitten luo kuolevan.
heillä harmia oli jo kerrassaan.
Jos liekki sammuu aiemmin kuin iltaisin... Alkuun
Voisiko tilanne vain mennä pahempaan?
Mutta liikaa onko silti koskaan varuillaan?
hahmoja hiljalleen kasaantuvia.
mutta kuin olisivat muuten vaan
ja itsekin jähmetyin aivan paikoillein.
viive pienikin olisi nyt liikaa
sillä murhetta vain saisin taakaksein.
oli kuin ei ollut häntä oisi ollenkaan.
mitä pohdin silloin uutteraan.
... siitä kukaan ei selviä vahingotta. Alkuun
Vaihtoivat rahalaukut omistajaa -
oli kohtalo sinetöity monenkin -
toinen ampui aina toista tarkemmin.
tervehtiessä joukkoa kuolevien
heidän laskiessaan saalistaan.
kuin elämän seuralaisella meneillään
keskittyessään omaan riistaan.
Uhrien huudot vain kuulimme ankarat.
me murheelliset elämän merkkaajat.
Mikä vahvan lannistaa... Alkuun
häntä pystyneet silloin auttamaan
ennen kuin tuli viilto viimeinen
antoivat kunnioituksen seesteisen
jonka viimeksi näki niin kärsivän.
sen kun nyt vapaasti katselet.
on puolella toisella silti reilummin.
turhaa sydäntäsi nyt liikaa tuomitset.
kohdannut olet monen heilurin.
... se heikon vahvaksi saa uskossaan... Alkuun
Mjukit vilkaisivat ohimennessään -
Autoin hänen syliinsä hentoiseen
ja heitä tuin matkalla edelleen.
hahmo hauras halusi hetkisen -
katsoen kirkkailla silmillään.
valmis olen luo valtaistuimen.
et muualle päästänyt eksymään.
... mutta mikään ei voi auttaa tyhmää ja sokeaa... Alkuun
- Tuntuu olevan niin tyypillistä:
niitä jotka vähemmän etsivät väriään.
Luotsi katsoi outojen maallista rehkimistä -
Liekanaruista iloiten tyytyivät
Kalliosta takoivat raskain vasaroin
ain jäykemmän tekivät hepenistä
- Varmaankin he sitten saapuessaan
ja kuulevat vain mitä toistavat
parhaankin toiveen mukaan tulleen -
ajan kuluneen sitä ainoaa oikeaa varjellessaan.
- Enemmän kuin näistä uhosimme
tuovat taitajat temppujen salaisten.
moisen tuskan päätteeks piinan
oli heillä kansioista kauniina näkyvissä.
pistetiliin merkattiin karttuvaan
pian olevan arveltiin ammollaan;
pitkään jo kiertänyt kämmenissä.
katseilta muiden tarkoin silti väijyksissä.
... sillä jotkut ei huomaa laisinkaan
mikä tärkeintä on ainiaan. Alkuun
Kalma-Kalle huokaili uudestaan -
portit eivät vain kiinni milloinkaan.
turvallista kun paksuissa vaatteissaan
Hän vihassaan katseli lihaiseen kumppaniin
jotka keksivät aina vain pahempaa.
hänellä vain hyvää on suojanaan.
Jos onnistuvatkin mjukit kiilaamaan
häntä täältä vuoroin autetaan.
jäävät näkyviin vain harjanteet.
- On vain kaksi tunnetta ikuista -
vaikka muuta luuletkin kuvittelevasi.
kun yksin horjut raunioillasi.
Seuralaiselleni sitten kuiskaeli:
Silmät vieläkin oudosti tutajaa.
Noinko hän vapaana tuolla kuljeskeli -
Heikkous on osa tietämättömän kotia... Alkuun
maisen ryhmän ryhtyessä saarnaamaan;
tyhmä kuin ollut oisi mieleltään.
Parhaimmat saivat makeimmat naurut
taitavimmat tunteilla pelasivat
mietteitä peittivät värien hämärään -
maisen ryhmän noin saivat syvälle itseensä eksymään.
Yritin rauhoitella seuralaistani vakavaa:
jossa valoa synkkyyteen siivuttiin
sinne matkattiin kuin tuuliseen tunneliin.
ruiskuissa lyijyä hetkiin tuskaisiin.
- Tuohon ei tarvita mjukia ollenkaan,
vain huomaa rakkaimman olevan.
Toisiaan he tarvitsevat kyllä.
kun märällä maalla peittää sen.
Hyväillen päätä hiipuvan nuoren
kyynelissään hän katsoi huolissaan.
uskollaan siirtäisi suurenkin vuoren.
- Missä luulet näiden törmäilleen -
Mjukit ovat ihmisten perkeleitä
mutta kun ei kaikkea voi poiskaan hakkaa.
niitä joskus noinkin kaahaeli.
'Lentävät vain muuten noin matalalla.'
lieskat päällä muotojen entisten
mjukit kuin puettuna salamaan -
Seuralaiseni kasvoin kalvennein
voisi muualla hän varmasti paremmin.
nyt vain mustan varjon ikiomat.
ei luulisi löytyvän yhdenkään urhean.
... ja jotkut vain joutuvat turmioon... Alkuun
Alla otsoonireikien loimuavien
valo vaisu viittana viimeisen tien;
elinvoimansa he saivat antaa muille
voimattomina olimme vain paikallaan.
Lähitienoot vielä luotailimme -
lisämuistoa mieleen mustimpaan.
se oli enemmän kuin itsemurhaa
mutta se ei tappanut kuitenkaan.
on kaikki vain ainaista oloa... Alkuun
pitkään katsoin silmiä tarkkaavia.
- Jos edessä tuon emme vaikenisi
muuta ei kukaan silloin tarvitsisi.
Mieli useinkin on vain oikukas
valmis oltava on vastaisuuteen
suoraan iskuun jaloon sydämeen.
tarvinnut epäillä ei silti vähääkään.
moneenkin kerimme pahaan tehtävään.
kun paeta ei voi sen otettaan?
epäilläkö pitää luottamustakin?
vain harkiten sitä siirtää saa.
vaan vain tuskaa kutsua mielen antaa
huomaamatta lainkaan sumuista rantaa
tai poijua muka pahan tarjoamaa
sen vastalääkkeeksi muka hyvälle jalostamaa
Pienemmän tunnet kokevan häpeän
voisit peittää aina uudestaan.
Hyvän mielen jos tahdot säilyvän
syövän saada loistoon kauneimpaan.
Ei niin että aina olisi ollut niin
kuului myös suojaus hetkiin pahimpiin.
Ja Camy vielä luettiin välisäteisiin.
... siinä jokainen mielensä valitkoon. Alkuun
ja kaatui samasta talosta kumpikin.
Mielipiteitä kantoi siipi enkelin
luoden varjon siten tutummaksi.
Toiset sopeutuvat ja tyytyvät... Alkuun
Puoliverinen pysäytti kädellään
Välivyöhykkeellä pitkään oleskellut
säästöliekillä oli hän sopeutunut elämään.
Ympärillemme tein suojaavan kalvon.
valmis olet päivään pitenevään -
Sain häneltä tarkkaan kaiken muun
mistä huhuja olin kuullut vain.
kun pommi jälleen laukaistaisiin.
... mutta huono-onniset kuoleman omat Alkuun
jotka elvyttäjiäkin vainosivat;
oleva oli vihdoinkin viimeinen.
tyytyväisyyteen omaan sieluun sumuiseen.
kun työntyi polte ruttolaavan;
loiste sieluun osunut kultaisin?
mentyä kulkueen tuoneen valuneen.
ontto kumu tyhjään väreilyyteen;
kuin oisivat fokuksen kohdistajana
krompit tunnun toistensa selkämykseen
leuan kiinni saivat oudon harteisiin.
Oli siellä mukana ystäviä vyöhykkeen -
rakkaita paisteesta eri tasojen
rauhan löytyneen he tunsivat viimeinkin;
rakkauden täyttymyksen aidon saavan
Oli heillä vapaus olla enää olematta
jälkeen ainoan kauniin kevään;
kääntää selkä aikaan kylmenevään.
kuin johonkin jostakin enteilevään;
paloa kalpeaa heille loistaessaan.
luvan saisivat myyttien tarkistuksiin.
... ja loppu alkaa vuorollaan,
vaan taistelu mustan aukon herruudesta
vastata mjukien iskuun tulisimpaan
huuto palautuva kaikui ystävältä
kuuman maan kuumiin noutoihin -
kuolemaa mustaa kun ruokittiin.
Maa alhaalla jo päivissä muutamissa
kouristeli väännöissä kuumeisissa.
toisistamme esiin silloin kaivelimme.
taistelemaan hetken keskenään.
kun oli mjukeilla aika lopuillaan.
pahimmista toinen sädekahlimeen.
kuin myrskyn pyörteisen haihtuneen
oisimme huomanneet silmää räpäyttämällä.
nopeaan kuten taisto aloitettu
jatkui partiointi jälleen entistä tarkempana.
heti portille he joutuivat Tuonelan
jalansijoille vielä elämästä lämpimille.
murhe puuttuvien oli seuranamme;
kun toimme katseen viimeisen omaisille
pääsy suotiin luo Oikeuden Auringon.
mieltä toista oltiin lausunnoista;
vaikka jäänytkään ei arvauksiin
isku tuleva jäädä tuhollaan elämään.
otteet niistä ovat kuitenkin parahimmat
kunhan vahvistamme pian asemamme.
pysyttelemme katkerina piilossamme.
kun Voima Voimaa käy haukkaamaan.
Huomaamaan jos muuta joudummekin
Heti puuttuvia aukkoon seuraan
jotka rakentamassa ovat kotiaan.
Meda itseensä syvemmälle vain vaipuen
mukaan Elämän Lain ankarimman.
pohti kiihkeänä mahdollisuutta
salaisuuden tärkeän vei Deca silloin mennessään.
haltijaksi tämän tiedon alkion.
Kauaakaan ei tarvinnut odotella:
tuho hänen jos on mielessänne.
levittäessänne rampoja käsiänne
kuka teitä sitten ymmärtämään jää.
Katsoi Puheenjohtaja kuin hirressä roikkuvaan.
toista alokkaittemme ryöpytystä.
muulinne perään kun heitämme satulan.
mittaamassa tietä veren tahrentamaa.
Terveydestäni luopuisin mieluimmin
Kuin saastepilvenä mjukit kerääntyivät
Vähiten jota kukaan epäilemään
kun veisimme Medan kuolon pyörteihin.
kouraisun tunsi kuin iäisyyteen syntymän.
ja palkaksi tyhjään tyhjimpään
Meda meitä katsoi kuin anoen -
Oisi edessämme tienoot väljemmät.
Tasaista vetoa vain hetken kesti
oli nopeus kirkkaan valon testi.
kuin tuonen pyörrettä härnäämällä
olisi kohta aika vain etäytyä -
aika jättää Meda peruuttamattomaan.
näimme kasvot kalvaat tahnamaiset
ranteeseen Decan sitten iskien.
herpauttava tuli häneltä hyyteinen
kumppaniksi vei sekaan kromppien -
oisivat tulleet joukossa ihmistukkien.
estivät minut kuin lasiseinään.
jota sylissään kuin omaa lastaan
kantoi ponnistellen imua vastaan
kuin tulta kädestä oisi tullut
kuin viikatteella kuivaan heinään
pudottaen tämän kuin tyhjän säkin -
kun muita Anoneita ei ympärilläni enää ollutkaan.
Anon voimansa rippeet kokosi ylimmilleen
Camy takaa kromppien viidakkeen
Anonista otteen sai pitävimmän
taakseen loi vielä silmäyksen -
- Voisi mennä tämä huonomminkin -
joutua matkaan ilman saattajaa.
jo ylsimme otteeseen toisistamme
kun lämmön kuoloon myöskin saimme:
kun avun kauniin se toisti huokailuillaan.
Mitä kertovatkaan tuulet Alkuun
Jos missä oli tuokio tarinoitten
Camy nimillä useilla muistettiin