Seikkailu jatkuu.

USA:n halki 90. vuorokaudessa

                                                  3 

 

       Taustalla keski-lännen preeriaa South Dakotassa.

 

                                                                                            Matkakertomuksen alkuun   reittikartta
                                                                                           
Pääsivulle    www.perttiraasu.tk    


Floridasta kohden keskilänttä 
Florida ja Alabama vaikuttavat maastollisesti aikalailla samanlaiselta, tasaista ja alavaa. Virkistävä poikkeus on Floridan pääkaupunki Tallahassee, jolle noustaan korkeata mäkeä myöten.
Floridan ja itärannikon tiemaksuja ei tosin ole. Alabamassa näkee hautausmaita aivan lähellä tietä - muistutukseksi vauhdin toisesta puolesta?
Missisipin puolella on hieman tiemäärärahoissa tingitty, yöllä hyvin näkyvää tien keskiviivan helminauhaa ei niin paljon ole ja kylttien kokoakin on pienennetty. Maasto on hieman kumpuilevampaa, nousuja ja laskuja on, mutta muuten nämä valtaväylät ovat miellyttävän suoria ja tasaisia ajella. Tiestö on hyvin yhtenäistä. Puut ja pensaat ovat raivattu suurelta leveydeltä tien varsilta, mainoskyltit ovat talon kokoisia, niillä ilmoitellaan jo mailien päähän, mitä missäkin liittymässä on. Bensa-asemat yksilöidään, samoin ruokapaikat. Noilla taukoliittymillä (matkan varrella olevat taukopaikat ovat erikseen) on kilometrienkin verran tien molemmin puolin kauppoja, autoliikkeitä, ravintoloita, kauppakeskuksia, pikaruokapaikkoja… milteipä kaikkea mahdollista.
Tietöistä kerrotaan jo kauas ja näkyvästi ja kohdat ovat merkitty turvallisesti ja hyvin.



Memphis, Tennessee - 0709 perjantai -  2001
Memphiksestä ei kai monikaan tietäisi, ellei siellä olisi asunut eräs musiikkimaailman tunnetuimmista.
Elviksen taloon Gracelandiin tutustuu vuosittain seitsemänsataatuhatta hänet tuntevaa. Se sijaitsee kaukana keskustasta, laajan ränsistyneen esikaupunki alueen laidoilla. 16 taalaa pyydetään nimelliseksi pääsymaksuksi, mutta kierros on sen arvoinen. Ja hyvin toteutettu; jokainen saa kuulokkeet ja diginauhurin. Opas antaa numeroita jolla saa infoa ulos, ja eri tutustumiskohtien kohdallakin on vielä numero nauhuriin näpyteltäväksi.
Kokolattiamattoa on seinissä ja katoissa; parin huoneen seinille on tosin naulattu kultaa- ja platinaa levyjen muodossa. Samaisia kultalevyjä sitten myydään aitoustodistuksin muistomyymälöissä yhdeksällä sadalla markalla. Täällä Elviksen poppoo eli ja asui, täältä lähdettiin maailmalle ja tultiin lepäämään.
On se ovelaa käyskennellä maailman legendan tiloissa, vaikka käynti onkin kuin museossa kulkua. Lisättynä 'rahat pois faneilta ja muilta' - mutta sitähän ei voi välttää.

Mikään Elvis-fani en ole, mutta musiikki ja esiintyminen ovat huippua, ilmiönä hän kiinnostaa enemmän. Kuinka jostakin voikin tulla miltei koko maailman ihailema supertähti - mikä hänessä saa aikaan hypnoottisen voiman, jonka edessä ollaan tahdottomia?
Siellä on myös meditaatiopuisto, jossa hän kuulemma viihtyi paljon. Rauhoitti siellä istuminen minuakin. Ainakin samalla penkillä tuli istuttua.

                                         Elviksen lepopaikka   eläköön Elvis!

Sinne hän on myös haudattu - vanhempiensa, mummonsa ja heti synnyttyä kuolleen kaksoisveljensä kanssa. Jälleen yhdessä. Kuinka syvällisesti ja usein hän tuota ajatteli?
Entäpä jos hän olisikin menehtynyt ja Jessie-veli olisi jäänyt eloon? Olisiko silloin olemassakaan yli neljä sataa miljoonaa äänitettä myynyttä mestaria? Olisiko vain joku autokuski jossain? Miksi hän ansaitsi tulla kuuluisaksi? Hän sai kaiken, vai saiko?
Tai jos velikin olisi jäänyt eloon? Olisiko silloin maailmassa kaksi kuningasta?
Haudan tekokukat kestävät pitkään, mutta kauemmin ja kauemmaksi lämmittää siellä oleva ikuinen liekki.



Ja kiitokset palautteille, viesteille! Mieltä lämmittävää on lukea, että monet ovat matkastani kiinnostuneet ja seuraavat sitä ahkeraan. Kiitos.



- Nashville, Tennessee 0809, kaupungin uusi pääkirjasto
(Memphiksen kirjasto ei suostunut avaamaan matkalle.net -sivuja;
ilmoitti niiden luultavasti sisältävän epäsiveellistä julkaisua!
Ahaa..!)



Nashville, Tennessee - 0909 sunnuntai -
Nashvillen viihde-elämä keskittyy aikalailla parin-kolmen sadan metrin matkalle Broadwayllä. Mutta se on sitäkin värikkäämpää ja meluisaa. Musiikki soi kymmenistä baareista, kuppiloista, ravintoloista; tunnelma on rentoa, välitöntä, hauskaa.
Se on kantria. Pieneen nurkkaan on ahdettu orkesteri ja solisti, ja tarttuva rytmi saa kuulijat hytkymään mukana.
Täällä näkyi jopa kotoisasti humalaisia, tosin nekin melkeinpä kadun kanta-asukkaita, sillä puistoissa nukkuvia ja kerjäläisiä on täälläkin. Muuten kansa oudosti nautti musiikista ja yhdessäolosta ilman suurempaa kallistusta; jospa tuon puolen hoiteli kantri.
Ihmiset kävelivät kuppilasta toiseen ja edestakaisin ja kaduilla pyöri autoralli.

                               Kantrikatu     kantria sen olla pitää

Paikallisella valtaisalla kolosseumilla on tänä iltana, sunnuntaina, matsi, ja lauantaipäivällä kannustajat kokoontuivat ainakin koko illan kestäneeseen yhteishengenkohotusrituaaliin. Parisataa moottoripyörää kaasutteli kaduilla rallia ja ajoi Broadwayn läpi omalle alueelleen. Ja kansa hurrasi jalkakäytävillä. Erään pyörän tarakalla omassa laatikossaan pieni koirakin nautti yleisön huudoista. Tennesseen Titaanit ja Miamin Delfiinit ottavat yhteen. Luultavasti liittyy jotenkin urheiluun.

'Country music hall of fame and museum' - se on kantrin ystävien pyhiinvaelluspaikka. Aivan uusi, tyylikäs, komea mutta väritön suuri rakennus aivan keskustassa. Nyt ei sattunut esiintymis-iltaa, mutta tutustumaan pääsi 15$lla. Hyvä kierros kantrin historiaan ja nykyhetkeen. Minulle siellä oli sienillä silloin tällöin vain tuttuja kasvoja; vain pari nimeä on jäänyt mieleen - Cash, Parton, Hanks, Lynn; kantrin tunteikkaasta rytmistä tykkään silti.

Ja kantri alkoi taas heti sunnuntaipäivällä, väkeä kerääntyi ja lämmintä lähelle kolmekymmentä - olisikohan pohjoisempana viileämpää?

- Nashville, Tennessee 0909, kaupungin uusi pääkirjasto


St. Louis, Missouri - 1109 tiistai -
Nashvillesta, Tennesseestä Kentuckyyn. Osavaltioiden vaihtumista ei näe ellei huomaa tienvarsitauluja, joissa matkailija tervetoivotetaan tulleeksi. Molemmat ovat kolmannes Suomen pinta-alasta, Tennesseessä asukkaita Suomen verran, Kentuckyssa nelisen miljoonaa.

Pieniä teitä, paikoin vain kaista molempiin suuntiin, ajaen näkee kauniita maisemia, valtavia peltoja, komeita metsiä. Tien varsilla pieniä kaupunkeja - asukasluku ilmoitetaan kyltissä; joissakin vain alle tuhat eläjää.
Maisemat jatkuvat kauniina Illinoisin puolellakin. Valtio on reilu kolmannes Suomesta, mutta asukkaita kaksi kertaa niin paljon. Silmänkantamattomiin korkeata maissia, jonka lehdet kuumuudessa ovat kuivuneet likaisen keltaiseksi. Rinnalla jotain lyhytkasvuista, tiheälehtistä istutusta - soijaa?
Puusto tuuheaa lehtipuuta (onko seassa hikkoria?) ja vähän myös pitkäneulaista, matalakasvuista mäntyä. Tie suhkoht tasaista, mutkittelevaa; taivaanrannan kukkulat tiheän puuston peitossa.
Täältä löytyi Little Grand Canyon - pieni mutta kanjoni kuitenkin. Suurempikin kuulemma on jossain; onhan sekin sitten etsittävä..



St. Louis, Missouri - 1109 tiistai -
St. Louis on juuri Missourin puolella, molemmilta puolin Missisipin ja Missourin huuhdeltavana. Osavaltiossa on asukkaita Suomen verran, kokoa reilu puolet.

                                                        Gateway Arch   Kaari

Jo kauas erottuu Eero Saarisen suunnittelema monumentti 'Gateway Arch'. Yli kolmensadan metrin Kaari Missisipin rannalla ylettyy kaupungin korkeimpien pilvenpiirtäjien korkeuteen. Sitä seuraten ei kaupungissakaan voi pahasti eksyä. Keskusta tuttuun tapaan taas lasin ja teräksen ja betonin häikäisevää ja laajaa arkkitehtuuria, laitamat vähemmän kauniita. Suuri, suuri kaupunki.

Tänä aamuna, 1109 tiistaina, avasin autoradion, ja parikymmentä minuuttia aikaisemmin oli New Yorkissa tapahtunut jotain, jonka jälkeen maailma ei enää ole entisensä. Vaan paljon, paljon pahempi. Mielettömällä pahuudella ei ole rajoja eikä siltä voida koskaan täysin suojautua.
Aamun lehdissä etusivuilla pohditaan viiden lapsensa surmanneen naisen kohtaloa, ja nyt tapahtui sellaista, jonka ei uskonut kuitenkaan koskaan käyvän toteen. Hyökkäys Word Trade Centeriä ja Pentagonia vastaan ovat jotain sellaista, jonka olettaisi kuuluvan vain Hollywoodiin.
New Yorkin iskut vaikuttivat täälläkin; Kaari suljettiin ja vartiointia on tehostettu muuallakin, joka puolella näkee tarkkaavaisia poliiseja. Minulla oli vaikeuksia hakea autokin tuon Saarisen monumentin luota. Lippuja on laskettu puolitankoon - tämän pääkirjastonkin edustalla.
Ihmiset seuraavat TV-uutisia, livenä NYCin ja Pentagonin kuulumisia ja vakavin katsein keskustelevat tilanteesta.
Huominen tulee, mutta tämä päivä säilyy ikuisesti.



Hannibal, Missouri - 1209 keskiviikko
Hannibal on kahdeksantoista tuhannen asukkaan pikkukaupunki sata mailia St. Louisista pohjoiseen, laajuudeltaan pieni, vanhoja rakennuksia, vanhaa länttä.
Tunnetuksi sen tekee, että eräs poikakirjojen klassikoiden kirjoittaja asui lapsuusvuotensa täällä ja asetti kaupungin tarinoidensa tapahtumapaikaksi.
Samuel Clemens eli Mark Twain oli Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin isä. Huck Finn - siinähän on jotain suomalaista. Eräs kirjaan lainattu henkilö oli Jimmy Finn, paikallinen juoppo...
Siitä on jo niin pitkä aika kun nuo tarinat olen lukenut ja elänyt etten niistä paljoakaan muista, mutta Mark Twainin humoristinen filosofia on jäänyt mieleeni. Hänhän se oli jotenkin sitä mieltä, että kaikki hauska on joko lihottavaa, moraalitonta tai muuten vain laitonta tai kiellettyä.
Huimaa ajatella, että näillä pienillä kujilla ja pienissä huoneissa hän temmelsi lapsuutensa ja nuoruutensa, eli täällä sata kuusikymmentä vuotta sitten! Ja nyt olen täällä!
Syntynyt hän oli tässä lähellä, pikkuisessa Floridassa, mutta muutti Hannibaliin neljän ikäisenä.
Onkohan kirjailijoiden sisäpiirin huumoria, että eräs toisella alalla kunnostautunut kuuluisa hahmo on saanut nimensä Mark Twainin poikavuosien asuinpaikan mukaan?

Täältä on puolitoista tuhatta kilometriä itärannikolle, sen tapahtumia seurataan tietenkin tarkkaan. Ihmiset elävät silti ainakin ulkoisesti normaalin tuntuisesti, naureskellaan ja hoidellaan asioita vaikka näkeekin että terroriteko mielessä on.
Bensiinin hinta monin paikoin muuten nousi heti n. 1.40stä 1.99n gallonalta eilisten tapahtumien jälkeen. Ei meikäläisittäin vielä paljon, mutta radiossa vilautellaan viiden taalankin hintoja. Vai muuttuko maailma kohta niin, että se on pienempien murheiden joukossa?


Kolumbus, Nebraska - 1409 perjantai
Mark Twainin poikavuosien kodin jälkeen etsin tien myös hänen syntymäpaikalleen. Se ei ollutkaan helppoa. On kaikenmaailman laattaa ja muistorakennelmia ja ihmiset sanovat sen olevan siinä. Kun vihdoin viimein mökki löytyi, ymmärsin ettei sinne ehkä haluttukaan suurta kansanjoukkoa.

                                         Syrjässä turisteilta      kirjailijan alku

Pienellä tontilla on pieni rappeutunut, halkeillut, haalistunut mökki, joka ei pitkään pysyisi enää pystyssä, jos jokainen ihailija seiniä hiplaisi ja haluaisi vielä palan mukaansa. Alkuperäinen on ollut tuplaten suurempi, jäljelle on jätetty oleellisin.
Sisällä pölyä, pari tuolia - ja nyt kuolematonta legendaa.
Täällä Samuel neljä ensimmäistä vuottaan konttaili, parkui ja nauroi, miltei kaksi sataa vuotta sitten. Perheessä oli orjatyttö Jenny, ja vasta myöhemmin poika oppi ymmärtämään orjuuden todelliset kasvot; huumoriakin aseenaan käyttäen hän sitten taisteli tuota vastaan.

Ja suunnattomat maissipellot peittävät Missouria, Iowaa, Nebraskaa. Joissakin pikkupopulaatioissa on 98 asukasta, joissakin 1958, kirkko ja autokorjaamo jokaisessa, aina ei kahvilaakaan baarista puhumattakaan. Kapea, joskus jopa päällystämätön tie kulkee rakennusten ohi, koira haukahtaa, ja sitten taas viljaa ja peltoa ja paikoin metsäkeitaita.

Iowan puolelta aivan sattumalta pienessä Clarindan kaupungissa näkyi jälleen 'tuttu' nimi; Glenn Millerin syntymäkoti. Hyvin hoidettuna, museona toivotti vieraat tervetulleeksi.
Ihmiset moikkailevat autoista, mutta kadulla silti katsovat epäluuloisesti, varauksella.
Nyt olen aika lailla keskellä Yhdysvaltoja, parin tuhannen kilometrin matkat rannikoille ja tuhannen Kanadaan.

Terrori-iskut ovat tietenkin puheissa, mutta radio ja TV ovat hiljalleen 'normalisoituneet' ja tavallisiakin ohjelmia tulee laidasta laitaan; täältäkin voi katsella seitsemääkymmentä kanavaa. Ihmisiä jopa kehotetaan nauttimaan elämästään, että ei ole väärin mennä jalkapallomatsiin tai elokuviin. Sehän ei tarkoita samaa kuin unohtaminen.
Bensa on jäänyt gallonalta 1.59-1.79:n tienoille.

Mutta vuoret ja kansallispuistot odottavat.


Nebraska - 1409 perjantai
Nebraskan loppumattomilta preerioilta löysin vahingossa North Platten luota, karttaa silmäiltyäni, sitten paikan, joka tiesi kolmensadan kilometrin koukkausta, mutta joka heitti minut neljäkymmentä vuotta ajassa taaksepäin, Kymenlaakson pienemmille pelloille ja metsille.
Täällä kumpuilevilla preerioilla William Codykin aikoinaan ratsasteli ja seikkaili ja niin minäkin naapurien poikien kanssa hänen mukanaan. Rautatiet palkkasivat Williamin yli sata viisikymmentä vuotta sitten metsästämään biisoneita ruoaksi, ja siinä hän kunnostautuikin hyvin; kahdeksassa kuukaudessa hän kaatoi yli neljä tuhatta eläintä. Siitä lähtien häntä kutsuttiinkin Buffalo-Billiksi.

Buffalo-Bill oli (ja miksei ole vieläkin) lapsuuteni sankari, villin lännen leikkien ehdoton ykkönen. Täällä missä nyt kiidän autolla hän ratsasti hurjia seikkailuita intiaanien, rosvojen, valkonaamojen kanssa. Nytkin täällä kasvatetaan maissia ja villihevosia, karjaa ei ehkä niin ryövätä kuin ennen, mutta täällä hän ratsasti!
Uskomatonta, että tiemme näin kohtasivat! Yhdeksänvuotiaan poikani leikeissä ovat prätkähiiret ja Pokemonnit - ikuinen hyvän ja pahan välinen taistelu jatkuu, uusissa kehyksissä vain.
Täällä on Buffalo-Billin muistopuisto ja etäämpänä ranchi, jonka hän rakensi ja jossa hän satakaksikymmentä vuotta sitten lepäili kiertueidensa lomassa. Täällä hän on kävellyt, täällä alla tämän saman kuuman auringon.

                     B. B.n ranchi     Karjatila Etelä-Nebraskassa

Muistopuistossa hän kivääriinsä nojaten seisoo, räpsyhihainen takki päällään kuten aina, totinen, reilu, oikeamielinen ilme kasvoillaan. Täällä on monenlaisia eläimiä vapaana ja aitojen takana; hanhia, aaseja, riikinkukkoja, peuroja, sorsia… Laamanenkin siellä näkyi, vai mitä laamasia tai laamoja ne nyt ovatkaan. Puistonhoitajatytöt syöttivät eläimille popcornia! - maissivaltiossa kun ollaan, ja kovasti antimista tykättiin.

On samantekevää kuinka paljon Buffalo-Billinkin jutuista on totta - täällä Nebraskan viljavilla ja suunnattomilla preerioilla hän ratsullaan vieläkin seikkailee ja kiitää kohden auringonlaskua.
Pohjoisempana tapasin sitten toisenkin lännen sankarini - ja termi kuolleen miehen käsi palautui jälleen mieleeni. Senhän jokainen pokerihai tietysti tietää.


South Dakota - 1509 lauantai
Kohden South Dakotaa alkaa tie tasaisesti kohoilla ja kiemurrella, tullaan vihdoinkin vuoristoseuduille, Kalliovuorten helmoille.
Valtavat laidunmaat jatkuvat, tuntikausia saa ajella ja ihastella hienoja maisemia. Ihmiset ovat pääsääntöisesti valkoisia, mustia näkee vain lehmissä; vain vähän on valkoista tai ruskeaa karjaa. Maissipeltoja ja suuria, suuria karjatiloja.

Intiaaneja!
Noin kilometri kolmensadan metrin korkeudessa on Pine Ridge -intiaanien reservaatio, aivan Etelä Dakotan eteläosassa. Likaista, parakkimaista asumista, hevosten asemasta asuntojen edustalla on nyt autoja. Ja niillä ajellaan ja kovaa, torvista lähtee rekkamainen suuri mylväisy. Liikennemerkit ovat maalitauluina, miltei jokainen on lommolle ammuttu. Wounded Knee, inkkarifilmeistä tuttu nimi, on vain pahainen pikkukylä.
Kuulemma vain harvat tekevät työtä, käyvät toisen palveluksessa tai kasvattavat hevosia. Suuri osa on oivaltanut valtion maksaman eläkkeen hyvän puolen ja kuluttaa nyt aikansa ryypäten.

Pari sataa vuotta sitten intiaaneja oli viitisen miljoonaa, heimoja kaksisataa; ja kuten kunnon valtaajat kautta aikojen ovat tehneet, niin tehtiin silloinkin ja alkuperäiskansa ajettiin synnyinseuduiltaan tai haudattiin siihen. Nyt he asuvat valtion reservaatioissa.
Onhan sitä tullut intiaaniakin leikittyä; lapsena leikittyä ja joskus aikuisena tosissaan kun on yrittänyt illan mittaan pysyä baarijakkaralla.



Badlandin luonnonpuisto, South Dakota - 1509 lauantai
Tuon intiaanien reservaation lähellä (kilvin ilmoitetaan milloin tullaan ja milloin poistutaan alueelta) on Badlandin luonnonpuisto. Luonto on kovertanut maata ja vuoria, jättänyt sokeritolppia ja saarekkeita. Kuumaa autiomaata, mutta karun kaunista.

                         pahaa maata   
Badland

Ja täällä tapahtui se mille joskus olin ajatuksissani naureskellut - kuvasin maisemia ja kun palasin autolle olivat ovet kiinni, avain kauniisti virtalukossa hyvässä tallessa. Ja parin tunnin aikana oli vain pari autoa kulkenut ohitseni. Testattiin siinä huumorintajua, tulipa ainakin ylimääräinen tarkkailutuokio maisemiin.
Viimein auto tuli, ja vanhan intiaanin avustamana kangettiin takasivulasin pieni kolmioikkuna paikoiltaan ja saatiin ovi auki. Ugh!

Luonnonmaan hiekkainen, mutkitteleva soratie koitui kahden jugoslaavin(?) kohtaloksi. Heidän autonsa oli mutkassa lentänyt katolleen tien syrjään, ja sieltä he verissäpäin kömpivät tielle kun osuin kohdalle. Ihme että hengissä! Pyysivät soittamaan jostain apua, kehottivat ajamaan varovasti. Tunnin matkan jälkeen löytyi puhelin, ja varmuudeksi farmari soitti auton tarkistamaan, vaikka hyvällä tuurilla joku puhelimenomistaja oli sattunut onnettomuuspaikalle ja kutsunut apua.



Mount Rushmore, South Dakota - 1509 lauantai
Ja kumpuileva tie maissien ja biisonien seassa jatkui, kohosi niin että alkoi tuntua korvissakin.
Black Hillsin jylhät, halkeilleet vuoret tulivat näkyviin. Korkeutta pari kilometriä, maisema muuttui kotoiseksi. Havupuita ja koivua oli joka puolella, autojen alle jääneet pesukarhut vain ilmaisivat ettei vallan härmässä ollakaan. South Dakotassa sentään vielä.

              
taiteilija vuoristo      luonnontaidetta

Mount Rushmoren rikkonaiset vuoret laittavat mielikuvituksen liikkeelle, vaikka minkälaista hahmoa löytyy ajan uurteittamilta rinteiltä. Taiteilija Borglumilla oli vain toisenlaiset kuvat mielessään, kun hän apulaisineen alkoi dynamiitilla ja porilla kaivaa vuorista esiin presidenttien päitä.

Lincoln, Washington, Jefferson ja Roosevelt ovat ikuistettu Mount Rushmoren ainutlaatuiseen graniittiin. Neljän sadan apulaisensa kanssa Borglum uurasti vuosina 1927-41 neljä kaksikymmenmetristä päätä tulevien polvien ihailtavaksi. Hän aloitti touhun 57-vuotiaana, ja kuoli kun sai työnsä tehtyä. Pysähdyttävä käynti. www.nps.gov/moru. Sisulla ja uskolla saadaan aikaan vaikka mitä. Ja tynyllä.

Illat ovat jo viileitä, yöllä painutaan alle kymmenen celsiuksen. Ja päivisinkin vuoriston tuulinen auringonpaiste on raakaa, koleaa.



Crazy Horse
Kolmenkymmenen kilometrin päässä presidenteistä on vieläkin suurempi patsas - tosin vasta tulossa. Korczak niminen tyyppi oli sitä mieltä, että punaisissakin löytyy sankareita, ja aloitti maailman suurimman taiteellisen louhinnan. 39-vuotiaana vuonna 1949 hän aloitti, ja nyt yli kuudenkymmenen vuoden kuluttua intiaanin pää sentään on valmis.

Hän on työskennellyt vähemmällä apujoukolla ja harvakseltaan; kolmekymmenmetrisen päänkin tekoon kului kymmenen vuotta. Välillä hän on ennättänyt muovailla muutakin; itse hän on jo kuollut, mutta hänen kymmenestä lapsestaan suurin osa jatkaa isänsä unelman toteuttamista.
               
Pienoismalli louhintatyöstä       hullu hevonen ei ratsasta enää

Crazy Horse -monumentti valmistuttuaan (?) on kanttiinsa kahdensadan metrin luokkaa oleva komistus. Nyt iäisyyshommaa rahoitetaan 8 dollarin käyntimaksulla ja kalleilla matkamuistoilla.
Kreisejä nuo eräät! Mutta mielenkiintoinen paikka sentään. www.crazyhorse.org


Deadwood, South Dakota - 1509 sunnuntai
Patsaiden maisemissa on jälleen kappale villin lännen historiaa.
Lähellä on pieni Deadwood -niminen, muotonsakin puolesta lännen kaupunki. Täällä kullanhuuhtojien kovalla raadannalla saadut hiput vaihtoivat omistajaa. Vieläkin Black Hillillä kaivetaan ja tuotetaan kultaa. Kaupunki on vieläkin täynnä 24 tuntia auki olevia kasinoita ja peliautomaattikuppiloita.

Täällä eräs lännen sankarini sai maistaa omia rohtojaan. Täällä kuulu tappaja ja revolverisankari Will Bill Hickock vetäisi viimeisen henkäyksensä; kenelle muuten voisin esittää huolestuneisuuteni nykylasten väkivaltaviihteestä?
                                                      lännen villi saluuna  
Saloon 10

Vieläkin on tallella saluuna, Saloon 10, johon Hickock eräänä aamuna elokuussa 1876 saapui, kertoo tarina.
Hän teki sen virheen jota ei kunnon lännen mies olisi saanut tehdä, eli istuutui selkä oveen päin.
Mutta kuulemma pokeripöydässä ei ollut muuta tuolia vapaana.
Ja siihen hänet ammuttiin, takaapäin. Kädestä löytyi kaksi paria, mustat ässät ja mustat kasit - kuolleen miehen käsi, joksi sitä nyt kutsutaan. Viides kortti? Olen nähnyt monta siksi väitettyä, mutta Saloon Kympin seinällä on viidentenä ruutuysi.
Kuppilan lattialla on sahajauhoja - olikohan silloinkin? Helpottamaan puhdistusta jos kavereiden kanssa sattui riitaa.


Havupuut alkavat joskus heti mutkaisen tien pientareelta ja nousevat kauas korkeuksiin, huipuille asti. Henkeäsalpaavat näköalat alas laaksoihin.


Wyoming - 1609 sunnuntai
Siiten tuli Wyoming. Asukkaita puolisen miljoonaa, vähiten osavaltioista, pinta-ala 4/5 osaa Suomesta, yhdeksänneksi suurin. Biisoneita ja öljypumppuja noukkimassa. Sokeritoppavuoria, laaksoja, nousuja, 360. asteen preeriamaisemia, karua, kaunista.
Yli viidensadan kilometrin ajomatka Keski-Wyomingin läpi ja vain kumpuilevaa, kuivaa maastoa taivaanrannasta taivaanrantaan, jossa karja- ja biisonilaumat nyhtävät kuivaa ruohoa.
           
(Taustakuva on sieltä.)


Yellowstone, Wyoming - 1709 maanantai
Wyomingissa on yksi maailman tunnetuimmista luonnonpuistoista, Yellowstonen kansallispuisto.
Aluemaksu on 20$, se on voimassa reilun kuukauden, mutta on tuon arvoinen. Täälläkin hinnat ovat pilvissä matkamuistojen osalta, mutta se kuuluu kuvioon.
Onhan keloa ja kuilua ja koskia Kuusamossakin, mutta täällä alueen tuliperäisyys tekee tästä ainutlaatuisen.

           
palava maa     kuumia lähteitä Yellowstonessa

Teitäkin on yli viisisataaviisikymmentä kilometriä. Yli satapäisetkin biisonilaumat kulkevat autoista piittaamatta; baby-biisonia alkoi kesken tien ylityksen nälättämään, ja siinä moni sai hienoja kuvia upeista eläimistä.

Kuumista lähteistä täällä ehkä tunnetuin on Old Faithful, joka ties kuinka monta ajanjaksoa on säännöllisin, noin puolentoista tunnein välein (plus miinus kymmenen minuuttia) jaksanut suihkutella joskus joka viidenkymmenen metrin korkeuteen. Nyt kun olin parin sadan muun kanssa tuota katsomassa, niin sieltä tuli melkeinpä vain kuumaa ilmaa ja purkaus jäi varsin matalalle. Itsekin joskus pystyn parempaan.

Vulkaanisissa, kiekkoaltaan kokoisissa altaissa kiehuu rikintuoksuinen vesi. Se valuu pieninä puroina, noroina, isompaan kylmään puroon, pieneen jokeen, joka mutkitellen häipyy keltaisen nurmen ja vihreiden puiden maisemaan. Ollaan melkein kolmen kilsan korkeudessa.

Ja täältäkin löytyy Gran Canyon - mykistävän kaunis ilmestys. Pituutta on 32 kilometriä, leveyttä keskimäärin 700 ja syvyyttä 300 metriä. Alun vesiputous on 93 metrin korkuinen. Laidoilla oudon pastillinvärisävyistä hiekkaa ja mosaiikkimaista, keltaisen vivahteista kiveä - aivan uskomattoman kaunista. Kun auringonsäteet osuivat jokeen se muuttui hopeapuroksi.

              vesi ja rotko 
Kanjonin vesiputous

Ja Kalliovuoret jatkuvat puupeitteisten vuorten kohotessa korkeuksiin. Välillä on kaljuja kohtia; hirvien huuto kaikuu illassa, sinisen sävyt vasten vuorten tummuutta pysähdyttävät katsomaan - alhaalla kaukana laaksossa erottaa kiikarilla hirviä ja joitakin asumuksia.
Kohta siirryn jälleen tunnin taaksepäin, eli silloin olen kymmenen tuntia Suomesta jäljessä.
Ja nokka kohden luodetta, niin pitkälle kuin jenkeissä pääsee. Ei kuitenkaan Alaskaan, vaikka moni niin haluaisikin.

- Bozeman, Montana - 1809 tiistai -


Montana - 1909 keskiviikko
Ainakin se osa Montanaa jota kuljin länteen on, kuinkas muuten, hyvin vuoristoista. Joka puolella korkeita huippuja, ja aina kun on päässyt vuorelle, avautuu uusi uljas näkymä. Jotkut vuoret vaikuttavat kuin olisivat vaaleanruskealla samettifarkkukankaalla vuorattuja - lyhyt ruoho on niin tasaista.
Sieltä kolmen kilometrin korkeudesta löytyy karjaa, biisoneita, ja katukuvasta myös intiaaneja.


Washington - 1909 keskiviikko
Sitten vaihtui jälleen osavaltio, tulin Washingtoniin. Itärannan Washington on pääkaupunki ja hallintokeskus, DC. Täällä valtiossa on asukkaita Suomen verran ja pinta-alaa puolet meidän alasta.
Täällä on Colville intiaanien reservaatio, iso, siisti, 'tavallisia' asumuksia hyvin paljon. Pistäydyin eräässä baarissa; siellä pelattiin biljardia ja harvakseltaan juotiin olutta. Ystävällistä kansaa, remumeininkiä en tavannut.


Vancouver, Kanada - 2009 torstai
Ja kun kerran näin lähellä Kanadaa ollaan, niin sinne tietysti, katsomaan miljoonakaupunki Vancouveria. Tai kuten sitä myös kuulemma kutsutaan - Hangoveria. Kovia taitavat olla juhlimaan.

Ja maisemat sen kuin vain kaunistuvat, aivan uskomattomat vuoristonäkymät rävähtivät eteen. Lumipeitettäkin näkyi, vaikka taidetaan olla alle Kalliovuorten korkeuksista. Silti nopeat nousut tuntuivat korvissa.
Osoyoosin rajakaupungissa oli hiljaista, minä aseman ainoa asiakas aamulla aikaiseen.
Vuoret ovat laajoja, massiivisia, hyvin paljon näkee hiekan ja soran valuneen alas rinnettä ja peittäneet kuusten juuret. Puut ulottuvat aivan huipulle asti; kuuset vaikuttavat olevan meikäläisiä kapeampia, joulukuusimallia kaikki. Joskus oli pysäytettävä auto ja noustava ulos jotta näkisi kunnolla ja paremmin.
Ylhäällä tie on kapeaa ja rekkojen takia hidasta, mutta onpa aikaa ihastella maisemia. Rinteet hohtavat purppuran ja sinisen pehmeissä sävyissä aivan satumaisen viehkeinä.

Pitkään preerialla ja vuoristossa oltuani tuntui miltei oudolta nähdä jälleen katujen täydeltä autoja ja ihmisiä. Radiokin alkoi soimaan häiriöttä. Kanavilta kuulee kiinaa ja pariisia.



Vancouver, Kanada - 20-2309
Koko British Columbiassa, tässä osavaltiossa on asukkaita neljä miljoonaa ja noin puolet heistä asuu Vancouverissa.
Tulihan se vielä nähtyä Tyyni valtamerikin, sen värikästä auringonlaskua tuijotin pitkään.
                                                      Vancouver
Vancouver

On tämä iso kaupunki, korkeita rakennuksia, kiiltoa, komeutta, laajalle levinnyt, siltoja paljon. Ja väkeä, sitä riittää. Paljon kuulee espanjaa ja hyvin paljon kiinaa, katukuvassakin kiinalaiset ovat milteipä hallitseva rotu.
Tämä vaikuttaa enemmän eurooppalaiselta kaupungilta, jenkkien väljyys ja milteipä liiallinenkin siisteys, ulkokultaisuus puuttuvat.

    
Kaupungin liikennettä   Vancouverilaisia

Jalankulkijat kunnioittavat punaista; liikenne muuten on aikamoista puuroa, mutta ihme ja kumma se vain rullaa. Ajovaloja käytetään päivisin, mutta täälläkin on hyvin paljon autoja, joiden vilkkujen rajallinen käyttöikä on jo tullut täyteen.

                

Hintataso vaikuttaa alhaisemmalta kuin jenkeissä, bensa maksaa suunnilleen yhtä paljon eli kolmisen markkaa litra - äskeiset terrori-iskut nostivat jenkeissä hintaa kymmeniä pennejä litralta. Kanadassa myydään litroina ja joskus ilmoitetaan lämpötila celsiuksinakin, muuten ollaan aikalailla naapureita. Nopeusrajoitukset ovat kilometreinä kylläkin.
Jopa niin, että majapaikan seinilläkin varoitettiin usalaisin rekisterin varustettujen auton yöksi kadulle jättämisestä. On kuulemma tapana vedellä ikkunat sisään noin vain naapuriystävyyden vuoksi. Ja kun seurasi porukkaa mikä hiippaili autojen liepeillä niin mielellään vei kaaran autotaloon nukkumaan.

Hostellissa yö maksoi kymmenen taalaa eli neljäkymppiä, kohtuu hinta siitä murjusta. Saksalaisia reissaajia on paljon, yleensäkin eurooppalaisia tapaa paljon, sattuipa samaan huoneeseen perusskottikin kiltteineen. Joo - en.

Yllätyin kerjäläisten ja ulkona nukkuvien määrää, tietyillä alueilla ei mielellään liiku edes autolla, niin synkkää porukkaa siellä norkoilee. Ostarikansaa heistä paljon - koko omaisuus ostoskärryissä ja sinne myös kerätään ehjät pullot ja tölkit.

Kuppiloissa tuntuu olevan kunnon remumeininki, musiikki soi täysillä ja huuto on hurja. Naisetkin kittaavat kaljaa kuin isoäitinsä; jenkeissä monessa osavaltiossa ikäraja on 21 vuotta ja meno rauhallisempaa.

China Townin iltamarkkinat olivat värikäs ja hauska kokemus rennolla ja meluisalla tyylillään. Darunekin soi piraateista ja sai mielen nostalgiseksi.
Ilmat alkavat kylmetä vaikka päivisin lämmintä parikymmentäkin on. Mutta tämä Vancouverin koukkaus olikin vain syrjähyppy suuren satamakaupungin tuulahdukseen. Nyt on aika palata takaisin jenkkeihin.

 

 

        Sivun alkuun

        Matkan alkuun      reittisivulle, aivan matkan alkuaskeleille

       Neljäs osa          Oregonista Kalliovuorten 
                                        kautta Dallasiin

                                    
Missä olit kun JFK ammuttiin?           

 

     Pääsivulle     www.perttiraasu.tk