Feministinen mielipide- ja kulttuurilehti 
#7

Alunperin maalis-huhtikuussa ilmestyväksi aiottu Raijakoo #7 on tällä kertaa kovin paljon myöhässä. Toimitus pahoittee viivästystä. Vilpittömänä tarkoituksenamme on silti jatkossa saada lehti ilmestymään jotakuinkin neljännesvuosittain.

Tähän Raijakoohon sisältyvä katsaus italialaiseen feminismiin muistuttaa, että pohjoismaisille (valtiokeskeisille) feminismeille luonteenomainen vaatimus sukupuolten välisestä "tasa-arvosta" ja siihen sisäänkirjoitetut sukupuolineutraaliuden ja eron häivyttämisen ihanteet ovat vain yksi mahdollinen strategia pyrittäessä aikaansaamaan muutoksia vallitsevaan sukupuolijärjestykseen. Muunlaisissa traditioissa painopiste voi olla hyvinkin jyrkästi toisaalla -- kuten psykologisen ja diskursiivisen tilan luomisessa positiiviselle naiserityisyydelle.

Toisessa tämän numeron artikkelissa Salome Tuomaala tekee havaintoja "sukupuolista abortissa" sellaisesta tuoreesta näkökulmasta, joka herättää lukijan kysymään, onko naisten(-kaan) toiminnan sovittaminen liberaalin perinteen mukaiseen autonomisen yksilötoimijan ajatukseen feministisesti välttämätöntä tai toivottavaa. Feministit ovat toki tottuneet -- aivan erityisesti aborttikeskusteluissa -- käsitteellistämään naisen autonomisena ja itsenäisenä yksilötoimijana, jolla on "oikeus omaan ruumiiseensa". Voi silti kysyä, eivätkö ne, jotka asettavat naiset "yksilöllisistä" valinnoistaan yksilölliseen moraaliseen vastuuseen tukeudu syyllistämispuheessaan juuri samanlaiseen (sosiaalisen todellisuuden kompleksisuutta vastaamattomaan) toimijuuden ajattelemisen tapaan. Samantyyppisiä kysymyksiä voisi varmasti esittää myös koskien julkista puhetta jälkiehkäisystä -- jota yhä näkee paljastavasti "katumuspillereiksikin" kutsuttavan. 

Viime aikoina julkisuudessa on käyty sukupuolikysymyksistä masentavankin perinteisiä keskusteluita. Jälleen on syyllistetty raiskausten uhreja -- eikä kyse ole ollut vain siitä, että tällaisia peripatriarkaalisia, naisia syyllistäviä puhetapoja tultaisiin ikään kuin epähuomiossa uusintaneeksi, vaan niiden käyttöä on myös avoimesti pyritty puolustamaan ja oikeuttamaan. Paljon on annettu mediatilaa myös julkisille vuodatuksille isättömien lasten kohtaloiden kurjuudesta, ja miesten oikeuksia on puolustettu "lapsen oikeuksien" varjolla sellaisella tavalla, joka ei kestä alkeellisintakaan kriittistä tarkastelua. Harvoin on yritetty edes erottaa isän menettämisen kokemus (kuolema, avioero) siitä kokemuksesta, ettei mitään isää alunperinkään ole ollut -- saati yritetty pohtia, millainen kasvuympäristö isän tarpeen isättömän mieleen synnyttää. Niin seksuaalisen väkivallan uhreja kuin yksinhuoltajiakin syyllistetään siis yhä tavoilla, joiden miesnäkökulmaisuuden feministinen teoria on jo moneen kertaan ehtinyt analysoida läpikotaisin. Tällaisessa keskusteluilmapiirissä saattaa älyllisesti vähänkin haastavampi teoreettinen keskustelu tai italialaisfeminismin peräämä naislähtöisten elämänkäytäntöjen visiointi ajoittain tuntua turhalta, turhauttavalta tai poliittisesti epäilyttävältä reaalitodellisuuden sivuuttamiselta. Sitä(-kin) keskustelua Raijakoo joka tapauksessa aikoo jatkaa --tervetuloa mukaan.