Tangomarkkinat etusivu

Näin oli Tangomarkkinat
1998
1997
1996
1995 
Kuninkaalliset
1999
1998
1997
1996 
1995 

Saija Varjus

tapahtumat
kotisivu
henkilöhistoriat
linkit
vieraskirja
.

Nain oli
Tangomarkkinat
1995

tanssi

Unofficial Tangomarkkinat site. Friday, 20 feb 1998
 
Tangomarkkinoilla 102000 kävijää. 

Pääsylippuja myytiin lähes 88000

Hiljaa yössä.Määrä oli nelisen tuhatta pienempi kuin edellisenä vuonna jolloin tapahtuma juhlavuoden kunniaksi kesti kokonaisen viikon. Tangomarkkinat järjesti tänä vuonna 45 tilaisuutta ja niissä oli 300 esiintyjää. Liikevaihto oli 9 miljoonaa markkaa. Eri yhteistyökumppaneille se jakoi avustuksia yhteensä 1,1 miljoonaa markkaa.
Tangokuninkaallisiksi Marita Taavitsainen ja Jari Sillanpää

Laulukilpailun karsinnoissa laulettiin 1162 kertaa.

Marita & JariMarita unohti kilpailukappaleensa sanat vielä kenraaliharjoituksessa mutta kokosi sitten itsensä finaaliin hienosti. Kolmatta kertaa kruunua tavoitellut ja myös yleisöäänestyksen voittanut Jari sai tuomaristolta täydet kympit mikä on aikaisemmin onnistunut vain Mika Pohjoselta. Haastattelujen ja valokuvausten jälkeen Marita ja Jari istutettiin avoautoon, jolla heitä ajelutettiin ympäri kaupunkia. Heidät vietiin esittäytymään ja laulamaan yleisölle kaikille tangomarkkinalavoille. Fiilis oli uskomaton he olivat kuin supertähtiä Wembleyn stadionilla. Ajelua ja esiintymisiä kesti aamuneljään saakka.

Kruunuhäät olivat uljasta nähtävää.

Tämän päivän ihmiselle outo asia, kruunuhäät, esitettiin liki 200 ihmisen voimin tangomarkkinoilla torstai-illan viileässä säässä. Toteutuksesta vastasivat Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Eteläpohjalaiset Spelit.  Kruunuhääesityksen rooleissa olivat harrastajanäyttelijät eri puolilta maakuntaa. Suurimmat yksittäiset ryhmät muodostuivat tanssijoista, joita oli yhdestätoista nuorisoseurasta. Nuorisoseuralaisten esittämät hurjat polkat, joita Etelä-Pohjanmaan Spelien taitava kansanmusiikkiryhmä soitollaan ryyditti, tempasi yleisön mukaan rytmiin taputtamaan. Yleisö eläytyi eteläpohjalaiseen kylätoimitukseen koko sydämestään ja sai todella kokea olevansa mukana häissä kun renki pomppasi kesken häätoimituksen yleisön riveistä kiljuen kenkkäriltä sahtia. Tai kun kenkkäri itse tarjoili ehtaa juomaa koko riville. Kruunuhäiden toisena morsiusparina nähtiin aidot kruunupäät Eija Kantola ja Risto Nevala, jotka olivat osissaan yhtä pohjalaisia kuin muutkin. 

Kruunuhäät ennen:
Kruunuhäät olivat aikansa ihmisille vuoden kohokohta. Niihin käskettiin useita satoja vieraita, sukulaiset, ystävät ja kylän merkkihenkilöt. Kruunuhäihin ei koskaan kutsuttu vaan niihin käskettiin. Häihinkäskijänä oli yleensä yksi henkilö, joka kiersi talosta taloon ja sai palkakseen viinaryypyn. Ellei juhlaan mennyt se oli suuri loukkaus. Kruunuhäät olivat iloisia juhlia, joissa syötiin ja juotiin vahvasti. Ruoka nautittiin suurista yhteisistä astioista, joita oli pitopöydällä. Myös viinahaarikkaa kierrätettiin ahkerasti. Vieraita oli paljon ja häissä tarvittiin jopa parikymmentä naispuolista kokkia ja tarjoilijaa sekä miespuolista viinanlaskijaa eli kenkkäriä.  Kruunuhäät lopetettiin 1900-luvun alkupuolella koska kirkko ei niitä hyväksynyt. Sen jälkeen niitä on pidetty vain näytöksinä.

©1998 raimom@nic.fi

 
tangokansa
Tangokansa tanssi pikkutunneille asti 

Lauantaipäivän aurinkoinen sää sai tangoväen innostumaan oikein tosissaan jo päivätansseissa aamupäivällä. Aamuyön tunneille jatkunut laulu, soitto ja tanssi yltyi karnevaaliksi jo lauantainvastaisena yönä, jolloin tangokuningas Sauli Lehtonen sai tangoyleisönsä aivan sekaisin. Tangomarkkinoiden aurinkoinen lauantai huipentui illan laulukilpailun jälkeen läpi yön kestäneeksi tanssin juhlaksi. 

Olavi Virta näyttely pystytettiin ensimmäisen kerran. Yli 7000 ihmistä kävi tutustumassa Olavi Virta näyttelyyn Torikeskuksessa, jossa Virta oli esillä sanoina, esineinä ja kuvina tangomarkkinoiden ajan. Näyttely kiinnosti yleisöä, monet muistelivat nuoruuttaan ja Virran luomia tunnelmia tanssipaikoilla. Kuinka hänen laulunsa säestyksellä rakastuttiin ja kuinka hän lauloi juuri heille ja miten Virran musiikki on seurannut myös myöhemmälle iälle.

Tiina ja Sauli saivat kuvansa seinälle.
Seinäjoen Urheilutalon seinällä oleva reliefikokoelma tangokuninkaallisista sai täydennystä kun Tiina Räsäsen ja Sauli Lehtosen reliefit paljastettiin Tangomarkkinoiden aikaan Seinäjoella. Urheilutalon reliefit ovat ilmajokelaisen taiteilijan Liisa Äärysen käsialaa.