Liikkalan ja Sippolan merkittävimmät historialliset nähtävyydet, jotka sisältyvät opastuskierrokseen.
|
|
Liikkalan noottikivi Muistokivi, joka pystytettiin, kun tuli kuluneeksi 200 vuotta ns. Liikkalan noottikirjeen lähettämisetä Katariina Suurelle vuonna 1788.
|
|---|---|
|
|
Liikkalan vallit Osa puolustusjärjestelmää, joka rakennettiin 1790-luvulla turvaamaan Venäjän pääkaupunkia Pietaria |
|
|
Liikkalan Hovi Syntyi laajasta lahjoitusmaa-alueesta, jonka Katariina Suuri luovutti kreivi Johan van Suchtelenille. |
|
|
Sippolan juustopata Männyn oksassa roikkuva suuri pata, jossa on keitetty Suomen ensimmäinen emmental-juusto vuonna 1856 sveitsiläisen juustomestarin Rudolf Klossnerin toimesta. |
|
|
Sippolan kirkko Vuonna 1879 valmistunut uusgoottilainen punatiilikirkko. |
|
|
Aleksander von Daehnin hautakappeli Aleksander von Daehn (1820-1894) oli yksi merkittävimmistä Sippolan hovin isännistä. |
|
|
Entinen Halla osakeyhtiön maatila Alue käsittää 1800-luvun vanhoja rakennuksia, joita ympäröi arvokas puisto ja metsikkö Orijärven rannalla. |
|
|
Sippolan hovi Suomen suurin puukartano. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1836 ja edustaa tyylillisesti uusrenessanssia. Tärkeimmät omistajasuvut ovat olleet Creutzit ja von Daehnit. |
|
|
Takaisin Arja Lekanderin sivulle
|
|
|
Arja
Lekander
|