Olen Salla Salmi, pitkänlinjan Pilates-ohjaaja ja nykyään myös tanssi- liiketerapeutti. Taustaltani olen lisäksi tanssija ja tanssinopettaja.
Tanssin puolelta olen saanut koulutusta mm. Kuopion konservatorion tanssilinjalla vuosina 1992-1995. Sen jälkeen toimin vuosia tanssinopettajana Nurmijärven tanssiopisto vakituisena työnantajanani, mutta monessa muussakin tanssikoulussa opettaen. Tanssijana olen toiminut mm. Tulikivi- ryhmässä, sekä yhteistyössä Riitta Vainion kanssa.
Vuosien mittaan minua on tanssin ohella alkaneet yhä enemmän kiinnostaa erilaiset kehon "huolto- ja hallinta tekniikat" sekä yleensäkin ns. mind & body- ajattelu. Kiinnostus heräsi puhtaasti omien terveydellisten
ongelmien kautta ja nyt olen iloinen siitä, että voin auttaa vastaavien ongelmien kanssa painivia tanssijoita, sekä "tavallisia" ihmisiä.
Käytännössä aloitin tietojeni ja taitojeni hankkimisen kouluttautumalla ensin liikunta-alan hierontaterapeutiksi vuonna 1996, Method Putkisto ohjaajaksi valmistuin vuoden 1999 alussa ja Pilates ohjaajaksi valmistuin Method Putkisto Instituutin järjestämässä koulutusohjelmasta alkusyksystä 2001. Opetuksesta vastasivat viimeksi mainitussa Marja Putkisto ja Jarmo Ahonen.
Liikuntalääketieteen perusopinnot suoritin Kuopion yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa 2005-2006 ja Tanssi- ja liiketerapian perusopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa 2007. Vuonna 2008 suoritin psykologian perusopinnot Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa.
Tammikuussa 2009 aloitin kolme vuotta kestäneet Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Eino Roiha instituutin järjestämät tanssi-liiketerapian ammattiopinnot, valmistuen joulukuussa 2011 tanssi-liiketerapeutiksi.