17. Gyalwang Karmapa Ogyen Trinley Dorje

 

Viisinkertainen mahamudra

 

19 – 21.12.2007  klo 19 Tergarin luostarissa Bodhgayassa, Intiassa. Käännös tiibetistä englantiin Ringu Tulku Rinpoche & Karma Choephel. Suomennos Ani Sherab.

 

Julkaisuoikeudet © Pal Nyammay Kagyupay Sangha Monlam Chenmo.

Images courtesy of PNKSMC.

Englanninkieliset sivut osoitteessa www.kagyumonlam.org

 

Lähteet: Täydellinen transkriptio opetuksista englanniksi

ja alkuperäiset opetukset videolla.

Laulu word-tiedostona englanniksi.

   

 

Oivalluksen laulu

Johdanto

Rakkaus ja myötätunto

Visualisointiharjoitukset

Hartaus

Mahamudra

Muille omistaminen

 

 

Oivalluksen laulu: Viisinkertainen mahamudra

 

Kumarran loistavaa Phagmo Drupaa*

 

 

Ellei rakkauden ja myötätunnon ratsu

voita epäitsekkyyden kisaa,

se ei ansaitse jumalten ja ihmisjoukkojen ylistyksiä.

Ole siis hyvä ja keskitä mielesi tähän alkuharjoitukseen.

 

Ellei kehosi, valaistuneen muodon kuningas,

pysy muuttumattoman perustan valtaistuimella,

äitidakinit, nuo kansalaiset, eivät ilmesty.

Keskity siis innokkaasti siihen, että näet kehosi jidamjumaluutena.

 

Ellei hartauden aurinko paista lumivuorelle,

neljän kayan lamalle,

siunauksen purot eivät virtaa.

Keskity siis innokkaasti kehittämään tätä hartautta.

 

Elleivät käsitteiden pilvet hajoa

mielen luonnon avaralta taivaalta

kahden viisauden tähdet eivät paista kirkkaina.

Keskity siis innokkaasti kehittämään tätä ei-käsitteellisyyttä.

 

Ellei päämäärään pyrkivä mieli kiillota

kahden kertymän toiveet täyttävää jalokiveä,

tulokset, joita tarvitset ja haluat, eivät tule.

Keskity siis innokkaasti tähän päämäärään.

 

 

Tämän oivalluksen laulun nimeltä Viisinkertainen mahamudra kirjoitti itse Kyobpa

Suomennos kagyu monlam  -tapahtumassa käytetystä rukouksesta.

* Phagmo Drupa (1110 - 1170) oli yksi Gampopan päoppilaista 1. Karmapan ohella.

Hänen oppilaansa perustivat kagyu linjan kahdeksan pienempää haaraa.

 

19.12.2007,  klo 19

 

Seuraavien kolmen illan aikana käsittelemme lyhyesti Viisinkertaiseen mahamudraan liittyviä opetuksia.

Bodhgaya on paikka, missä olosuhteet syystä tai toisesta eivät ole kovin hyvät, ja minne päin sitten katsookin, kaikkialla on tyhjää, eikö vain? Näin ollen, kun tulen tänne opettamaan dharmaa ja katson teitä kaikkia, mieleni tyhjenee. Ennen saapumistani Bodhgayaan minulla ei ollut paljon aikaa valmistella näitä opetuksia, joten puhun vain siitä, mitä mieleeni tulee. Ehkäpä se on vähemmän teennäistä tai tekemällä tehtyä. Kuka tietää, ehkä se on teidän kannaltanne jopa parempi niin.

 

Tänä iltana opetan Viisinkertaista mahamudraa. Ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:

 

Kumarran loistavaa Phagmo Drupaa

 

Ellei rakkauden ja myötätunnon ratsu

voita epäitsekkyyden kisaa,

se ei ansaitse jumalten ja ihmisjoukkojen ylistyksiä.

Ole siis hyvä ja keskitä mielesi tähän alkuharjoitukseen.

 


Jospa selitän ensin sanojen merkityksen, se luultavasti auttaa ymmärtämään tätä paremmin.

 

Tiibetiläisessä runoudessa käytetään perinteisesti vertauksia, kuvaannollisia sanontoja ja esimerkkejä. Tässä on vertaus, missä yhtä asiaa verrataan toiseen ja pääasia on, että (lähimmäisen)rakkautta ja myötätuntoa pidetään alkuharjoituksena. Rakkauden ja myötätunnon vertauskuvana on ratsu, hevonen.

Tämä hevoskilpailu ei ole ollenkaan sellainen kuin teidän kilpailunne siellä ulkomailla. Tiibetiläisissä hevoskilpailuissa hevoset juoksevat kunnes ne ovat läkähtymäisillään, ja sitten kaikki mitä siitä saadaan palkinnoksi, on lyhyt valkoinen liina. Teidän kilpailuissanne voitetaan monenlaisia tavaroita, kultamitaleita ynnä muuta. Mutta Tiibetissä juostaan juoksemistaan ja saadaan vain pieni valkoinen khata-liina. Jos voitat kisan, väkijoukko ylistää sinua.

 

Samalla tavalla, jos mietiskelet muiden auttamista koskevaa bodhimieltä, jos tuo mietiskely kehittyy sinussa, niin jumalat ja ihmiset ylistävät sinua sanoen: ”Tuo on suurenmoista.” Niin siinä sanotaan.


Mitä merkitykseen tulee, puhumme monista erilaisista alkuharjoituksista, jotka tunnette. On esimerkiksi kallisarvoinen ihmiselämä, kuolema ja pysymättömyys, karma, syy ja seuraus. Monia alkuharjoituksia on olemassa.
Te kaikki tiedätte sen. Mutta se, mistä puhumme tässä, on rakkaus ja myötätunto. Minkä tähden? – Siksi, että lähimmäisenrakkaus ja myötätunto ovat välttämättömiä mahayanassa. Ne ovat bodhimielen juuri. Siksi tässä opetetaan, että ne ovat alkuharjoitus.

Vertauksena käytetään hevoskilpailua. Emme kilpaile oikealla hevosella vaan bodhimielen ratsulla. Muut hevoset eivät päihitä sitä, ja keskeistä on, että meidän tulee tehdä harjoitusta tällä tavoin. Me tiibetiläiset sanomme, että jos tahdomme tehdä dharmaharjoitusta todella hyvin, meidän täytyy tehdä sitä niin, ettei edes sata koiraa saa meitä kiinni. Niin meidän tulisi tehdä harjoitusta.


Harjoitusta tulisi tehdä niin nopeasti kuin pystyy. On ongelmia ja vaikeuksia, mutta meidän on ennätettävä harjoituksemme ääreen ennen kuin vaikeudet ja ongelmat tulevat. Meidän on oltava kuin henkilö, jota ajaa sata koiraa takaa, mutta ne eivät saa meitä kiinni.

Tässä on kaksi pääasiaa. Ensinnäkin se, miten paljon harjoitusta meidän tulisi tehdä ja toiseksi se, että meidän tulisi saada muut tuntevat olennot iloitsemaan puolestamme. Tänä iltana puhun ainoastaan näistä kahdesta asiasta.

 

Kohta yksi on rakkauden ja myötätunnon määrä. Jokainen tietää, mitä lähimmäisenrakkaus tarkoittaa: se merkitsee sitä, että toivoo kaikkien tuntevien olentojen olevan onnellisia. Myötätunto on toive, että tuntevat olennot olisivat vapaita kärsimyksestä. Sanotaan, että rakkaus ja myötätunto pitäisi aina suunnata kohti kaikkia olentoja. Se ei tarkoita sitä, että jos toivoo yhden tietyn olennon onnellinen ja vapaa kärsimyksestä, se ei olisi rakkautta ja myötätuntoa. Meidän on tehtävä harjoituksia, kunnes rakkaus ja myötätunto suuntautuvat kaikkiin tunteviin olentoihin, mutta se, että toivoo yhden yksittäisen tuntevan olennon olevan onnellinen ja vapaa kärsimyksestä voi mielestäni myös olla lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa.

 

Toisinaan kun mietiskelemme rakkautta ja myötätuntoa, ajattelemme suurta ihmisjoukkoa, emmekä näe heitä yksilöinä. Sanomme vain: ”Olkoon jokainen onnellinen!” Se on helppoa. Jos ajatellaan vaikka tässä salissa olevia ihmisiä on helppo sanoa. ”Olkoot he kaikki onnellisia.” Se on vain ylimalkainen ajatus. Mutta jos poimimme yhden yksilön, ja yritämme mietiskellä lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa häntä kohtaan, se on aivan erilainen tehtävä.

 

Tätä täytyy tosiaan miettiä etukäteen, muuten kun ajattelee mietiskelevänsä rakkautta ja myötätuntoa kaikkia kohtaan ja sanoo: ”Olkoot kaikki onnellisia,” ei todellakaan voi tietää, onko se aitoa vai ei. Aloittelijoiden tulisikin ensin koetella itseään ajattelemalla yhtä henkilöä ja testaamalla miten suurta heidän rakkautensa ja myötätuntonsa tätä yhtä henkilöä kohtaan on. Ellemme tee niin, vaan ajattelemme alusta asti, että rakastamme kaikkia, sillä ei ole painoarvoa. Kaikkien mietiskeleminen on kuin mietiskelisi ilmaa, joka aineettomana täyttää joka paikan. Jos sen jälkeen alkaa mietiskellä yhtä yksilöä, voi tulla katumapäälle. On vaara, että niin käy.

Ajattelin vertausta.
Jos ostaisimme valtavankokoisen palan kangasta Gayan kaupungista ja peittäisimme kaikkien päät sillä, se olisi helppoa. Laittaisimme sen vain kaikkien yläpuolelle, eikä sen sovittamisessa olisi mitään ongelmaa. Mutta jos leikkaisimme kankaan paloiksi ja tekisimme jokaiselle oman hatun, pitäisi laskea monien erikokoisten päiden mitat. Joistakin hatuista pitäisi tehdä pieniä, toisista suuria, niin että jokainen saisi sopivan kokoisen. Se ei olisi läheskään niin helppoa kuin se, että peittäisimme kaikki yhdellä valtavalla kangaspalasella. Samalla tavalla on helppoa peittää kaikki yhdellä valtavalla rakkauden ja myötätunnon kankaalla. Ei olisi paljon kumpareita eikä töyssyjä. Mutta niin kuin hattujenkin kanssa on, jokaisen yksilön rakastaminen erikseen ei ole ollenkaan niin helppoa. Tämä on jotain, mitä meidän täytyy miettiä kunnolla.

 

Mutta sitten, jos meidän on ajateltava jokaista yksittäistä henkilöä, montako heitä on? Tässä salissa heitä on luultavasti tuhat tai kaksituhatta. Jos yhden henkilön mietiskelyyn rakkaudella ja myötätunnolla tarvitaan 3 – 4 päivää tai jopa viikko, tuhannen mietiskelyyn kuluu 20 – 30 vuotta. Miten kauan kestäisi kehittää sellainen lähimmäisenrakkaus ja myötätunto, että se kattaisi kaikki tuntevat olennot läpi avaruuden? Emme tiedä sitä.


Mitä voimme siis tehdä? – Onneksi tähän on vastaus. Voimme tutkia ihmisten yleisiä piirteitä. On tietenkin monenlaisia ihmisiä, mutta voimme pohtia yleisesti miksi meidät tulisi rakastaa heitä, miksi tuntea myötätuntoa. Yksi puoli asiassa on se, että jokainen haluaa olla onnellinen ja vapaa kärsimyksestä, siinä mielessä kaikki ovat samanlaisia. Jokaisella on tietenkin oma luonteensa, mutta jos voimme tunnistaa tämän yleisen piirteen yksilötasolla, voimme tuntea samoin samankaltaisia ihmisiä kohtaan.

 

Kuten tiedätte, Tiibetissä puhumme aina äideistämme ja rukoilemme: ”Kaikki tuntevat olennot, äitimme.” Henkilö, jota kohti tiibetiläiset kääntyvät ensimmäiseksi rakkautta ja myötätuntoa mietiskellessään, on heidän oma äitinsä. Äiti on hyvin erikoinen henkilö. Tiibetiläiset oivaltavat, miten ystävällisiä heidän äitinsä ovat, ja kun he ajattelevat sitä paljon ja muistavat miten ystävällinen hän on ollut, he ajattelevat että jokaisen äidin täytyy olla hyvä. Jos emme tunne jotain naista ja joku sanoo: ”Hän on äitini,” asenteemme häntä kohtaan muuttuu. Äitejä pidetään tärkeinä, henkilöinä, joita kohtaan voimme ja meidän pitäisi tuntea rakkautta ja myötätuntoa. Tämä tunne syntyy, koska tiibetiläiset tietävät, että äiti on joku, jota kohtaan meidän tulisi mietiskellä rakkaudella ja myötätunnolla ja olemme pohtineet sitä paljon. Koska tunnistamme hänet sellaiseksi, voimme tuntea samoin muita kohtaan. Siksi käy hyvin, että ajattelemme ihmisiä heidän yhteisten piirteidensä mukaan.

Rakkautemme ja myötätuntomme tulisi olla puolueetonta. Meidän on ulotettava ne niin laajalle kuin mahdollista. Mutta kuten sanoin aiemmin, tulee olla nopea. Ei riitä, että viljelee pelkkää rakkautta ja myötätuntoa. Ei riitä, että tekee harjoitusta lämminsydämisenä. Sitä on kehitettävä ja lisättävä niin paljon kuin voi käyttäen älyään ja elämänkokemustaan.


Lähimmäisenrakkauden ja myötätunnon kehittämisen tielle voi kuitenkin nousta monenlaisia esteitä. Jotta esteitä ei olisi paljon, meidän täytyy ehtiä niiden edelle.
Kun este huomenna saapuu, se miettii: ”Minne hän meni? Minne tuo henkilö, jota aioin estää, meni?” Meidän on puijattava esteitä. Miten se tehdään? – On oltava esteitä nopeampi; on ehdittävä oman dharmaharjoituksensa luo ennen kuin esteet saapuvat. Vaikka emme voisi nousta esteitä vastaan, meidän täytyy kyetä pakenemaan niitä. Se on toinen asia, jota tulee pohtia.

 

Yleisesti ottaen, miten saavutamme nopeasti tuloksia dharmaharjoituksessa? Kun jotain halutaan, täytyy tietää, onko se saatavissa, onko jokin päämäärä. Ellei ole mitään, ei voi saada mitään. Kun mietiskelemme rakkautta ja myötätuntoa, emme voi vain mietiskellä rakkautta ja myötätuntoa. Meidän on tiedettävä mitä todella haluamme ja mihin päämäärään tähtäämme. Ilman päämäärää ei tule tuloksia, ei kerrassaan mitään. Ei voi vain tehdä lujasti töitä harjoittamalla rakkautta ja myötätuntoa ja toivoa tuloksia. Täytyy olla jokin todellinen tulos, joka voidaan saavuttaa ja meidän on mietittävä mitä meidän tarvitsee saavuttaa.

Tulee tietää, että samalla hetkellä kun kylvämme siemenen tai syyn, prosessi, joka tuo tuloksen, on alkanut. Siemen alkaa itää. Samalla tavoin, kun alamme tehdä harjoitusta, tulokset alkavat tulla. Tuloksia ei vielä näy, mutta meillä on jokin aavistus, millaisia ne ovat. Ellei meillä ole harjoituksen aikana aavistustakaan siitä, millaisia tuloksia harjoitus tuottaa, on vaarana, että harjoitus ei palvele mitään päämäärää.


Joskus meillä voi olla jotain, jota pidämme hyvin arvokkaana. Koska se on arvokasta, hautaamme sen maahan, piilotamme sen jonnekin seinän taakse, ylös hyllylle kirjan taakse tms. Sitten voi olla, että emme enää löydä sitä seuravana päivänä. Dharmaa harjoittaessamme saatamme myös ajatella, että tulokset ovat jotenkin ”salaisia”, jotain, mikä pitää piilottaa, käsittämätön tulos, joka on pidettävä salassa. Esimerkiksi tietoisuus kaikesta. Emme ymmärrä sitä, joten kun yritämme saavuttaa sitä, ajattelemme, että se on jokin suuri salaisuus. Pidämme tietoisuutta kaikesta suurenmoisena ymmärtämättä sitä. Emme tiedä mitä se on tai millainen se on. Siksi meidän täytyy ensin tunnistaa mahdollisimman selkeästi millainen tulos on. Se on tunnettava ja nähtävä omin silmin. Mitä enemmän tiedämme siitä, sitä nopeammin tulokset tulevat. Mitä enemmän ajattelemme tuloksia ja sitä miten ne ovat yhteydessä harjoitukseen, sitä nopeampaa harjoituksemme on ja sitä harvempia esteitä tiellemme tulee. Ellemme tunne syyn ja seurauksen välistä yhteyttä kunnolla, vaikka haluammekin saavuttaa hyvän tuloksen, se voi olla äärimmäisen vaikeaa. Siksi on niin tärkeää, että otamme huomioon syyn ja seurauksen välisen yhteyden.


Tämä on yksilöllistä. En mene yksityiskohtiin, mutta ydin on, että alussa ei pitäisi ajatella sitä mitä ei voi tietää, käsittämättömiä asioita, eikä sellaista mitä ei ymmärrä kuten mahamudra ja dzogchen. Ajatelkaamme ensin sitä mitä tiedämme ja ymmärrämme. Jos teemme niin, harjoitus on helpompaa. Lamoillakin on vähemmän työtä. Ette tiedä tätä, ette tiedä tuota ja kysytte miljoonia kysymyksiä, mutta lama ei voi selittää kaikkea. Käytätte loppuun aikanne laman kanssa. Loittonette harjoituksestanne, mikä on varsin kummallista.


Siksi meidän täytyisi ensin harjoittaa niitä asioita, jotka voimme nähdä, tuntea ja kokea. Sen jälkeen voimme alkaa ymmärtää sitä, mitä emme ensin ymmärtäneet. Opittuamme yhden asian voimme oppia toisen ja se jatkuu aina siihen saakka kunnes tietää kaiken: tuntee tuntemattoman ja siitä mitä tietää tulee tietoisuus kaikesta. Koska tiedon määrä kasvaa, tietoisuus kaikesta on olemassa. Muuten, jos ensin ei tiedä mitään ja ajattelee sitä miten saavuttaa tietoisuus kaikesta, se on tosi vaikeaa. Tämä on opetus harjoituksemme kehyksistä.


Seuraavaksi meidän täytyy tehdä muut iloisiksi ja onnellisiksi. Miten se tehdään? Pitäisikö meidän vitsailla, jotta ihmiset olisivat onnellisia? Pitäisikö meidän nauttia viihteestä heidän kanssaan? Jokaisen meistä pitää ajatella tätä itseksemme. Oma hyvä sydämemme ei riitä. Ei auta, että pidämme ystävälliset ajatukset rinnassamme: ne on näytettävä ulospäin. Lähimmäisenrakkautemme ja myötätuntomme liittyvät siihen, miten muut hyötyvät. Jos pidämme niitä kallisarvoisina kuin jalokivet, mutta luulemme, että ne täytyy pitää itsellämme, se ei ole oikeaa lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa. Rakkautemme ja myötätuntomme tulisi olla kuin säteileviä valoja, ja valojen täytyisi säteillä mahdollisimman paljon muiden olentojen hyväksi.


Miten voimme tehdä harjoitusta niin, että ne säteilevät? Miten voimme tehdä muista onnellisia? Miten voimme auttaa muita? Pelkkä rakastava ja myötätuntoinen toive siitä, että muut olisivat onnellisia ja vapaita kärsimyksestä ei riitä. Meidän tulisi vapauttaa heidät kärsimyksestä ja tehdä heistä onnellisia. Meidän tulisi ilmaista rakkautta ja myötätuntoa kehomme ja puheemme kautta, niin että muut ihmiset todella kokevat tekojemme seuraukset. Muussa tapauksessa lähimmäisenrakkaus ja myötätunto eivät ole mitään erikoista. Siksi meidän täytyy saada muut ensin iloitsemaan. Älkää kuitenkaan ajatelko, että muiden iloitseminen merkitsisi sitä, että teidän asianne kääntyisivät parhain päin ja muut ylistäisivät teitä. Siitä ei ole kyse. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja myötätuntoa. Jokainen tarvitsee huolenpitoa, eikä siinä ole mitään väärää, että rakastaa.

 

On tarina, se taitaa olla dharmakuningas Songtsen Gampon ajoilta. Intialainen pandita keskusteli hänen kanssaan ja sitten hän viilsi rintansa auki ja näytti koko loputtoman jumalallisen mandalan. Niin tarinassa kerrotaan. Voimme sanoa, että minun rakkauteni ja myötätuntoni ovat todellisia. Mutta jos leikkaamme rintamme auki, näemme vain punaisen sydämemme, eikä mitään rakkautta ja myötätuntoa. Rakkaus ja myötätunto eivät ole jotain, mitä voisi nähdä jonkun rintalihaksissa. Missä ne ovat? Sydän lyö bum, bum, se ei ole rakkautta eikä myötätuntoa. Jos ne eivät ole sisällämme, kukaan ei voi tietää niistä eikä nähdä niitä. Mutta jos näytämme ne maailmalle tekojemme ja sanojemme kautta, muut voivat nähdä ne.

On hyvin tärkeää näyttää ne. Jos niistä olisi hyötyä vain itsellemme, niitä ei juuri tarvittaisi. Rakkaus ja myötätunto ovat olemassa muiden auttamista varten. Jos pidämme ne itsellämme, on samantekevää onko meillä rakkautta ja myötätuntoa. Siinä tapauksessa voimme yhtä hyvin säästää rahaa pankkiin, tulla rikkaaksi ja pitää hauskaa. Todellinen syy siihen, miksi meillä tulee olla rakkautta ja myötätuntoa on se, että meidän on ajateltava muiden tuntevien olentojen parasta, ja tekojemme tulisi edistää heidän parastaan. Jos voimme tehdä niin, sitten rakkautemme ja myötätuntomme eivät jää pelkiksi sanoiksi, vaan niistä tulee jotain todella aitoa.

 


 

20.12.2007,  klo 19

Ensinnäkin haluaisin toivottaa kaikille tashi delek [tervetuloa]. Tämä on opetusten toinen osa, ja haluan tervehtiä teitä kaikkia.

 

Opetin täällä Bodhgayassa ensimmäisen kerran vuonna 2003. Annoin joitakin opetuksia Mahayana-vierastalon pohjakerroksessa. Siellä ei ollut ikkunoita, joten ilma loppui ja se oli hiukan hankalaa. Mutta ihmisiä ei ollut niin paljon, joten luultavasti kaikki oli OK. Sitten ihmisiä tuli lisää, ja vaikka Mingyur Rinpoche on rakentanut tämän suuren rakennuksen, meillä on edelleen hankaluuksia saada kaikki mahtumaan sisätiloihin.


Dharmaharjoitukseni suhteen pidän itseäni dharman opiskelijana. En tunne yltäneeni tasolle, jossa olisin dharman opettaja, tai vaikka olisinkin, minulla ei ole suurta halua opettaa. Se johtuu siitä, että dharman opettaminen ei ole pelkkää puhumista, siihen liittyy suuri vastuu, eikä minulla ole mitään toivetta opettaa milloin tahansa ja missä tahansa. Mutta monet ovat tulleet, ja näyttää siltä, että minun pitäisi opettaa, joten opetan vähän. Pääasia on, auttaako se teitä. Se on tavoitteeni kun opetan teitä. En pidä itseäni jonain suurena professorina. Opetan mitä voin auttaakseni teitä. Teen parhaani opettaakseni teille jotain, mistä on teille apua.


Joskus tiibetiläiset ajattelevat omituisesti. He ajattelevat, että ellei voi todella auttaa, pelkästä auttamisenhalusta ei ole paljon hyötyä. Minusta se on tavallaan virhe, koska kyse ei ole pelkästään hyödystä. Meidän täytyy haluta auttaa toisiamme ja pitää toisistamme. Onko siitä hyötyä vai ei, ei ole keskeisintä. Pelkkä toisistaan välittäminen on hyvin tärkeää ja tarpeellista.


Toisinaan ajattelen, että jos tämän maallisen elämäni aikana voisin oikeasti olla hyödyksi maailman olennoille ja heille, joilla on minuun yhteys, se olisi ihanteellista, se olisi parasta. Vaikka niin ei tapahtuisi, jatkan tätä elämää. Elän maailman olentojen hyödyksi, niin että maailmassa on yksi ihminen enemmän, joka rakastaa ja välittää heistä. Niin ajattelen. Toisinaan luulen tehneeni jotain erittäin avuliasta ja takerrun siihen. Mutta en tiedä menevätkö asiat täsmälleen toivomaani suuntaan. Jos kykenen auttamaan, se on hienoa. Ehkäpä toiveestani olla avuksi tulee yksi olosuhde, vaikka vain pikkuruinen, joka lisää teidän onneanne.


Nyt jatkan tekstin parissa. Tämän illan pääaiheena on Viisinkertaisen mahamudran toinen säkeistö:

 

Ellei kehosi, valaistuneen muodon kuningas,

pysy muuttumattoman perustan valtaistuimella,

äitidakinit, nuo kansalaiset, eivät ilmesty.

Keskity siis innokkaasti siihen, että näet kehosi jidamjumaluutena.

 

 

Selitän nämä sanat, muuten ette ehkä ymmärrä.

 

”Ellei kehosi, valaistuneen muodon kuningas” käyttää vertausta kuninkaasta, suuresta ja voimakkaasta kuninkaasta. Aggregaattimme ja aistiemme perusta – muoto, tunne, havainto ja muut – ovat puhtaita aivan alusta asti. ne ovat luonnostaan puhtaita. Ne ovat jidamjumaluus alusta asti, buddha jo luonnostaan, koska ne ovat sisimmältään vapaita tahroista ja vioista. Kuningas edustaa tätä.


Luontomme on jumalallinen, mutta tavallisten havaintojemme mukaisesti takerrumme siihen, minkä havaitsemme viitenä aistinamme, niin pian kuin se ilmestyy.
Takerrumme siihen jonakin, mikä on totta ja kiinteää, konkreettista. Siksi alkuperäinen jumaluuden luonto ei voi ilmestyä. Jotta puhdistaisimme tavanomaiset käsityksemme, mietiskelemme luomisen vaihetta, jolla on kolme piirrettä: selkeys, vakaa itsetunto ja puhtauden [tyhjyyden] muistaminen. Jos mietiskelemme luomisen vaihetta näin, ”äitidakinit, nuo kansalaiset,” kokoontuvat. Se tarkoittaa, että saavutamme vallan yli kaikkien samsaran ja nirvana ilmiöiden yli tai kykenemme tuntemaan kaikki samsaran ja nirvanan ilmiöt. Voimme nähdä ne kaikki ja saavutamme tietoisuuden kaikesta. Voimme nauttia siitä tilasta, sellaisista rikkauksista. Sitä vertaus kuninkaaseen tarkoittaa. Kuningas hallitsee valtakuntaansa ja hankkii suuren hovin, hänen valtakunnastaan tulee laaja.

Melkein kaikki meistä tekevät jonkinlaista jidam-harjoitusta. Tämä on tärkeää. On äärettömän tärkeää, että luomisen vaiheessa mielikuvat ovat selkeitä. Minulla ei ole mitään erityisen syvällistä sanottavaa tästä. Joskus me tiibetiläiset teemme helpoista asioista vaikeita. Yritän tehdä päinvastoin.
Ajattelin sanoa muutaman sanan tehdäkseni vaikeista asioista helppoja.

 

Tässä on kaksi asiaa: luomisen vaihe, jossa on selkeys, puhtaus ja vakaa itsetunto, sekä vallan hankkiminen samsaran ja nirvanan yli. Nämä ovat kaksi eri osaa. Ensimmäinen on meditaatio ja toinen on sen tulos. Millainen tulos meidän tulee saavuttaa? – Valta yli samsaran ja nirvanan.

 

Luomisen vaiheessa ”selkeys” tarkoittaa sitä, että mielikuvamme tulisi olla selkeitä. Jumaluuden kehon väri, koristeet ja vaatteet, sen kaiken tulisi olla selkeää.

 

Takanani on opettajamme Buddha Shakyamunin patsas. Se on nirmanankaya-muoto, luostarikaapuinen hahmo. Se on helppo muoto. Kun mietiskelee jotain, ensin täytyy tietää mitä se on. Jos mietiskelee sellaisia jumaluuksia kuin Vajrasattva tai Vajradhara, tiibetiläisittäin piirrettyinä, ensin on opiskeltava maalausta. On tunnettava tiibetiläistä tyyliä, muotoja ja koristeita etukäteen jonkin verran. Jokainen taiteilija maalaa hiukan eri tavoin, ja kasvot näyttävät aivan erilaisilta, joten mikä niistä on oikein? Joskus se on todellinen ongelma.


Miltä Vajradhara näyttää? Miten Vajradharaa tulisi mietiskellä? Millaisia Vajradharan koristeet oikein ovat? Jos haluaa mietiskellä niitä selkeästi, täytyy oikein ajatella sitä, miltä ne näyttävät. Esimerkiksi, jos mietiskelee omia vaatteitaan, täytyy tietää mitä on päällä. Jos katsoo omia korujaan, tuntee niiden muodon ja erilaiset piirteet. Mielikuvaharjoituksen kanssa täytyy tulla tällä tavoin tutuksi. Visualisoimme itsemme jumaluutena, joten olisi kummallista nähdä itsensä kantamassa koruja, joita ei lainkaan tunne. Ihmettelisimme mitä ne oikein ovat. Te ulkomaalaiset ette ole nähneet tiibetiläisiä koristeita, joten se on vaikeaa. Tähän pitää perehtyä.


Ajattelin aikaisemmin, että jidam-jumaluuden täytyy näyttää tietynlaiselta. Vaikka värit ja työkalut saattoivat vaihdella, muodon pitäisi olla tietynlainen. Nykyisin meidän on kuitenkin mahdotonta saada selville, miltä jumaluuden tulisi näyttää. Kauan sitten Tiibetissä, kun tehtiin ensimmäistä kuvaa Vihreästä Tarasta, ei tiedetty miltä hän näyttää. Asiasta keskusteltiin ja luotiin yleinen kuva Tarasta, mutta lopulta päädyttiin ottamaan kaunein tiibetiläistyttö Taran malliksi. Niin tarina kertoo. Heillä ei ollut vaihtoehtoa. Kuka tietää miltä Tara näyttää? Jopa lamat, jotka oikeasti näkevät jumaluuksia, näkevät ne hiukan erivärisinä tai pitelemässä erilaisia esineitä; joskus jopa kasvot näyttävät erilaisilta. Joten on vaikea sanoa miltä ne todellisuudessa näyttävät.


Kuinka siis tulisi mietiskellä? Kun mietiskelemme jumaluuksia, jos tuntuu siltä, että täytyy ehdottomasti visualisoida ne sellaisina kuin ne näyttävät thangkamaalauksissa, silloin visualisoi ne vain kuvina ja on vaikeaa kuvitella niitä elävinä, hengittävinä olentoina. Teidän täytyy visualisoida ne elävien ihmisten kaltaisina, joten ajatelkaa ensin henkilöä. Ajatelkaa hyvännäköistä ihmistä, kuka hän sitten onkaan. Jos ajattelette niin, se on luultavasti oikein. Mutta on oltava huolellinen.

 

Älkää luulko, että voitte ajatella ketä tahansa hyvännäköistä ihmistä. Älkää ajatelko jotakuta vaaleaa länsimaista hyvännäköistä poikaa tai tyttöä, luulisin että useimmilla bodhisattvoilla on mustat hiukset. Olkaa tässä kohtaa huolellisia.


Teidän tarvitsee tietää, että on olemassa joku kuvitellun kaltainen, sitten olette oikeilla raiteilla. Eikä kallisarvoisia koristeita tarvitse kuvitella juuri sellaisina kuin ne ovat thangkassa. Nykypäivänä näemme paljon erilaisia koristeita. Päättäkää mitä koristeita jumaluudella on. Ette voi visualisoida ihan mitä tahansa koristeita mieleenne juolahtaa, mutta voitte harkita hiukan ja päättää sitten että koristeet ovat luultavasti tällaisia. Ne on sitten helpompi kuvitella ja luullakseni tuntuu enemmän siltä kuin näkisi elävän ihmisen.


Jos aiomme mietiskellä esimerkiksi Taraa, ensin meidän täytyy tuntea hänen kehonsa piirteet, korut ja vaatteet. Sitten meidän täytyy kyetä piirtämään kuva mielessämme. Meidän ei pitäisi katsoa jonkun muun tekemää kuvaa ja mietiskellä. Meidän täytyy pystyä maalaamaan Taran koko kuva mielessämme. Jos voimme tehdä niin, sitten kaikki on helppoa alusta asti. Jonkun muun tekemän kuvan katsominen ilman, että tietää mitään Tarasta, on kuin katsoisi näytelmää, se ei ole harjoitusta. Alussa, keskellä ja lopussa harjoituksen tulisi olla jotain, mikä syntyy oman mielemme virrassa. Taraa ei pitäisi katsoa jonakin ulkopuolellamme olevana, niin kuin valokuvana tai elokuvana.
Piirtäkäämme selkeä kuva Tarasta mielessämme, tämä on hyvin tärkeää.


Joskus sanotaan, että kun mietiskelemme, meidän tulisi visualisoida jokainen yksityiskohta selkeästi, yksi kerrallaan, mutta se on hiukan vaikeaa. Kun esimerkiksi hahmotamme mielessämme jonkun henkilön, jonka tunnemme hyvin, on todella vaikeaa muistaa kaikki yksityiskohdat selvästi.
Sen sijaan muistamme yleispiirteet, se on helpompaa. Jos yritämme kuvata joka yksityiskohdan, emme saa tuntumaa elävästä olennosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karmapa hahmotteli Valkoisen Taran kuvan lahjaksi kagyu monlamin ystäville tammikuussa 2009. Valkoisen Taran initiaatio


Joskus ajattelen, että tämä on hassua. Kun alussa mietimme vaikkapa Taran piirteitä, hän on viehättävä, iho on valkoinen ja tukka pitkä, musta ja kiiltävä. Joku saattaa pitää itseään todella kauniina ja ajattelee: ”Voin hyvin visualisoida vain itseni. Eikö ihoni olekin vaalea? Eikö tukkani olekin todella kaunis? Enkö olekin viehättävä?” Niinpä hän visualisoi itsensä. Niin voi käydä. Joka tapauksessa, tärkeintä on, että visualisaatiomme sisältää kaikki ne piirteet, jotka erottavat Taran muista jumaluuksista. Meidän täytyy tuntea kaikki nuo piirteet, ja vasta sitten voimme ajatella häntä. Ensin visualisaatio ei ole selkeä, joten meidän täytyy saada Tara ilmestymään mielessämme. Meidän on tunnettava hänen läsnäolonsa. On ajateltava, että hän on paikalla, näemmepä kaikkea tai emme.


Jos emme ole hyviä luomisen vaiheessa, voi olla, että vaikkapa Taran pää puuttuu. Joskus kun emme tiedä miten ajatella häntä, näemme hänestä vain puolet. Ehkä osaamme mietiskellä Taran yläruumista todella hyvin, mutta alaruumis ei ole oikein selkeä. Tai päinvastoin. Oli miten oli, edetkää asteittain. Aloittakaa alusta. Aluksi suoritus ei ole täydellinen, mutta harjoituksen myötä edistymme. Jos olisimme alussa täydellisiä, meidän täytyisi jo olla buddhia. Se olisi kummallista! Joten täytyy kulkea askel askelelta.


Sen jälkeen seuraa samsaran ja nirvanan hallitseminen. Ei ole tarpeen puhua siitä juuri nyt. Voimme puhua samsaran ja nirvanan hallitsemisesta myöhemmin, kun pääsemme sinne saakka.
Emme ehkä hallitse niitä vielä.


Kolmas säe kuuluu näin:
 

Ellei hartauden aurinko paista lumivuorelle,

neljän kayan lamalle,

siunauksen purot eivät virtaa.

Keskity siis innokkaasti kehittämään tätä hartautta.

 

 

Selitän tätä lyhyesti. Lamaa, jonka olemus on neljä kayaa, verrataan lumivuoreen. Laman rukoileminen hartaudella vastaa aurinkoa. Siunauksia jotka tulevat, kun lamaa rukoillaan hartaudella, verrataan virtoihin, jotka virtaavat alas lumivuorelta auringonpaisteessa.

Tämä on todella hyvä vertaus. Joillakin oppilailla on niin voimakas hartaus, että kun heidän hartautensa aurinko paistaa, lama hikoilee ämpärikaupalla. Oppilailla on niin paljon hartautta, että lama hikoilee.
 

Ennen vanhaan Tiibetissä oli lumivuoria ja jäätiköitä, ja ainoastaan auringonpaisteessa niistä alkoi virrata vettä. Nyt ilmaston lämmetessä ei tarvitse odottaa auringonpaistetta. Joten levittäkää maailmanlaajuista hartauden lämpöä!


Minulla ei tosiaan ole paljon sanottavaa tästä. Kun sanon, että teidän tulisi tuntea hartautta lamaa kohtaan, se ei kuulosta hyvältä, koska minua kutsutaan lamaksi ja te olette oppilaita. Päättäkää itse tarvitsetteko hartautta. Syntyykö hartautta on jotain, mikä on oppilaan ja laman välinen asia, aidon laman.
Mutta enimmäkseen siinä on kyse oppilaan harjoituksesta. Teidän täytyy ajatella asiaa omalla kohdallanne: onko lama aito, tarvitsetteko hartautta. Jos tarvitsette, teidän on mietittävä miten kehitätte hartautta. Minulla ei ole mitään erityisiä neuvoja siihen.


Jos tosiaan tarvitsette hartautta, uskoa ja luottamusta, teidän ei pitäisi tarvita paljon järkiperusteluja. Analysointia ei pitäisi tarvita. Kun näette laman läsnäolon laadun tai sen, miten hän toimii, havaintonne voisi muuttua luonnollista kautta. Niin hartaus tekee: se vie mielen mukanaan. Hartaus on lyhin tie nopeasti oivaltaa mielen absoluuttinen luonto. Jos sen voisi löytää muutamalla sanalla tai suullisilla selityksillä, jokainen olisi oivaltanut dharmaluonnon olemuksen. Mutta sitä ei löydy sanoista. Kyse on ennen muuta siitä, oletteko muuntaneet mielenne harhakuvat. Se riippuu siitä, onko hartaus vienyt mielenne mukanaan. Joten antakaa mielenne mennä! Minä voin tarjota vain toiveeni ja rukoukseni.

 


 

21.12.2007, klo 19

 

Ensiksi tervehdys teille kaikille. Tämä on viimeinen Viisinkertaista mahamudraa koskeva opetus ja meillä on kaksi aihetta jäljellä: mahamudran varsinainen harjoitus ja miten tulosten omistaminen muille tapahtuu.

 

Seuraavana on neljäs säkeistö, jossa puhutaan mahamudran varsinaisesta harjoittamisesta:

 

Elleivät käsitteiden pilvet hajoa

mielen luonnon avaralta taivaalta

kahden viisauden tähdet eivät paista kirkkaina.

Keskity siis innokkaasti kehittämään tätä ei-käsitteellisyyttä.

 

 

Selitän ensin sanat.


Mielen olemus, mielen luonto on tyhjyyttä. Mielen luonnon vertauskuva on taivas. Vaikka mielen luonto on luonnostaan puhdas, se on tahrojen peitossa. Ellemme puhdista näitä tahroja, luonnostaan läsnä olevat hyvät ominaisuudet kuten kaksi viisautta – kaikkien asioiden luonnon tietäminen ja kaikkien asioiden moninaisuuden tietäminen – eivät ilmene. Se on samanlaista niin kuin pilvet eivät olisi hajonneet, eivätkä taivaan kirkkaat tähdet näkyisi.

 

Tässä puhutaan mahamudraharjoituksen olemuksesta, siitä missä lepäämme varsinaisen harjoituksen aikana. Tänään kuitenkin vain selitetään asiaa, joten meidän ei tarvitse levätä meditaatiossa.


Tässä puhutaan mielen olemuksesta, mielen luonnosta. Joka ikisellä asialla on sen omat ominaispiirteet, ja sillä on myös joitakin puolia, jotka ovat yleisiä muissakin asioissa. Mielen erityinen ominaispiirre on, että se on selkeä ja tietoinen. Se on mielen erityispiirre, joka on erilainen kuin muiden asioiden piirteet. Mutta mielen luonto ei ole olemassa yksikseen, se ei ole jotain todellista eikä sitä voida määritellä käsin kosketeltavalla tavalla. Se on samanlaista kuin kaikkien asioiden luonto, nekään eivät ole olemassa yksikseen, ne eivät ole todellisia eikä niitä voi määritellä konkreettisesti. Tältä kannalta katsottuna kaikkien asioiden luonto on samanlaista, ne ovat luonnoltaan samanlaisia.

 

Mielen tyhjyys ja kaikkien asioiden tyhjyys on samanlaista. Niiden luonto on samaa, ne eivät ole erillään toisistaan. Siitä syystä, jos oivallamme mielemme tyhjyyden, mikä on meitä lähimpänä, voimme oivaltaa kaikkien asioiden tyhjyyden. Näin on, koska ne päätyvät samaan lopputulokseen. Ne eivät ole erilaisia vaan samanlaisia.


Mitä se, ”että ei ole todellinen” ja ”tyhjyys” todella merkitsevät? Millaisia mielen tyhjyys ja kaikkien asioiden tyhjyys ovat? On olemassa ohjeita, joilla katsoa mieltä, kuten värin tarkasteleminen, muodon tutkiminen, pysyykö mieli paikallaan, minne se menee ja mistä se tulee. Kun tutkimme sitä mistä mieli tulee, missä se on ja minne se menee, emme löydä sitä ja ajattelemme: ”Tämä on tyhjyyttä, sellaista tyhjyys on.” Mutta se on vain mielikuvamme tyhjyydestä. Tämä on tyhjyyttä, joka syntyy ajattelemalla asioita. Kun jokin syntyy siten, siinä on jotain, mistä voi pitää kiinni. Emme voi ajatella ilman jotain, mistä pitää kiinni. Jos muokkaamme sellaista, mistä ei voi pitää kiinni sellaiseksi, että siitä voi pitää kiinni, joudumme käsitteellistämään asioita ja tekemällä tekemään. Silloin ei ole kyse kokemuksesta, joka olisi aito ja koskematon. Ensin pidämme jostakin lujasti kiinni. Sitten yritämme muuttaa sen joksikin missä ei ole mitään mistä pitää kiinni. Olisi aika vaikea sanoa, että tämä muokattu käsitys mistään ei kiinni pidettävästä olisi tyhjyyttä.

 

Se mitä todellisuudessa ajattelen on, että samalla hetkellä kun jokin alkaa olemaan, se ei ole olemassa yksikseen. Heti kun jokin ilmestyy, se ei ole omillaan olemassa. Vaikka onkin ilmenemismuoto, se ei sinänsä ole olemassa yksin. Tämä ei riipu siitä, analysoimmeko asiaa vai emme. Ilmenemismuoto ei ole yksikseen olemassa siitä hetkestä alkaen kun se ilmestyy. Jos voimme oivaltaa tämän, olemme todennäköisesti saapuneet tyhjyyteen.

 

Yleensä ihmisten täytyy ensin kehittää käsitys tyhjyydestä. On sanottava: ”Tyhjyys on jotain tällaista.” Sitten tyhjyys täytyy yrittää luoda, mutta se on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi, jos meillä on laatikko, joka meidän on tyhjennettävä, kaikki tavarat täytyy ensin ottaa pois laatikosta, ja se on työlästä. Kun se sitten on tyhjennetty, ajattelemme: ”Tämä on tyhjä.” Yleisesti ottaen laatikko on tilava, olipa se täynnä tavaraa tai ei. Mutta emme tiedä miten ottaa tila käyttöön, kun se on jo täynnä. Tyhjennämme laatikon ja vasta sitten ajattelemme että siinä on tilaa.


Todellinen tyhjyys on vain sitä, että asiat eivät ole koskaan olemassa omillaan. Tyhjyys ei riipu siitä etsimmekö sitä tai keksimmekö jotain siihen liittyvää mielessämme. Vaikka oivaltaisimme, että asioilta puuttuu sisäsyntyinen olemassaolo siitä hetkestä alkaen kun ne ilmestyvät, se ei saa niiden ilmestymistä lakkaamaan.
Ei ole tarpeen pysäyttää ilmentymiä. Tyhjyyttä ei tarvitse perustaa. Samalla kun jokin ilmestyy, sen tyhjyys nähdään. Sillä hetkellä kun tyhjyys havaitaan, se on ilmentymä. Se on pelkkä ilmentymä; se ei ole sinällään olemassa. Sitä tarkoitan lauseella ”asiat eivät ole olemassa yksikseen siitä hetkestä alkaen kun ne ilmestyvät.”


Kun puhumme tyhjyydestä, voimme ajatella, että emme voi havaita sitä ilman, että hajotamme tavallisten ilmiöiden ulkoiset muodot. Se ei ole oikein. Tyhjyyden havaitseminen ei riipu ilmiöiden poistamisesta. takerrumme asioihin todellisina. Takerrumme niihin ikään kuin niillä olisi ominaisuuksia ja ne olisivat sinällään olemassa. Hetkellä kun jokin ilmestyy, tartumme siihen ja käytämme sitä heti. Ensin ei ole mitään aavistusta mikä se mahtaa olla. Se näyttää heti siltä, että sen voi ottaa käteen. Näin tapahtuu tietämättömyytemme voimasta. Mutta todellisuudessa se, käännämmekö huomiomme tyhjyyttä kohti, ei riipu siitä, karkotammeko kaikki ulkoisesti ilmestyvät ilmiöt. Se riippuu vain siitä lakkaammeko takertumasta asioihin todellisina. Se auttaa meitä havaitsemaan suhteellisten asioiden tyhjyyden; ilmentymät eivät ole tyhjyyden oivaltamisen este.

 

Tätä voi verrata leluun, jota ulkomailla myydään, sen nimi on ihmeitä tekevä hologrammien heijastaja. Sen pohjana on lautanen ja sisällä on tyhjä tila. Jos sinne laittaa vaikkapa kukan ja peittää sen lasimaljalla, sen yläpuolelle ilmestyy kolmiulotteinen kuva kukasta. Kukka on maljan alla, ei päällä, mutta se näkyy yläpuolella. Se näyttää käsin kosketeltavalta, mutta siinä ei ole mitään mihin tarttua.


Lyhyesti, mahamudran korkein saavutus on muuttumaton kokemus. Lähestymme sitä, miten asiat todella ovat. Kun meillä on jotain mielessämme, mieleemme ei mahdu tyhjyyttä, ja kun meillä on tyhjyys mielessämme, mieleemme ei mahdu mitään. Mutta maailman asiat ovat todellisuudessa niin, että sinne mahtuu sekä asioita että tyhjyys.
Miten niin voi olla? Lepää vain luonnollisesti mitään muuttamatta. Olemme tietenkin aina luonnollisessa tilassa, mutta koska keksimme asioita mielessämme, emme lepää luonnollisessa tilassa muuttamatta sitä. Siksi muuttumaton luonnollisuus ei mahdu mieleemme.


On sanottu, että se, mistä mahamudran muuttumaton kokemus riippuu, on laman siunaus. Joten ensin tarvitsemme aitoja lamoja, joilla on mahamudra-perinne hallussaan ja jotka voivat antaa meille mahamudran oivaltamiseen tarvittavat siunaukset. Meidän on seurattava sellaisia yksilöitä, joilla nämä ominaisuudet. Kun seuraamme heitä, he sanovat: ”Tämä on mahamudraa.” Sillä hetkellä tarvitsemme suuren luottamuksen. Meidän täytyy todella luottaa. Kun luotamme, ei ole mitään erityistä tarvetta muuttaa mitään. Kun olemme jostain varmoja, se pysyy muuttumattomana. Kun alamme ajatella sitä, se muuttuu.

 

Varmana itsestämme voimme sanoa: ”Niin se on, niin se on,” koska voimme levätä luonnollisessa tilassa. On monenlaista varmuutta, tämä on varmuutta siitä, että asioiden luonto on niin. Niin se on. Ensin katsotaan miten asiat todella ovat. Kun olemme nähneet miten ne ovat, mitä sitten tapahtuukin voimme sanoa: ”Niin se on.” Sitten lepäämme siinä. Opettipa lama mahamudran sellaisena kuin se on tai hiukan väärin, koska hänellä on siunaus, ajatellessanne: ”Niin se on”, varmuuteen ja hartauteen liittyy voimaa. Vaikka emme etenisi laman ansiosta, voimme edetä oman varmuutemme ja hartautemme ansiosta. Vaikka lama ei pystyisi opettamaan sanoja ja merkitystä täsmälleen oikein ja tekisi joitain pieniä virheitä, kun luottamuksemme ja laman siunaukset yhdistyvät, luulen että merkitys voi sarastaa olemuksessamme. Sellainen on mahamudra.

 

Nyt seuraa viimeinen säkeistö:

 

Ellei päämäärään pyrkivä mieli kiillota

kahden kertymän toiveet täyttävää jalokiveä,

tulokset, joita tarvitset ja haluat, eivät tule.

Keskity siis innokkaasti tähän päämäärään.

 

 

Koska teemme hyviä tekoja, meillä on kaunis jalokivi. Ellemme puhdista ja kiillota sitä, vaan jätämme sen heitteille, sen pinnalle kerääntyy niin paljon ulkoa tullutta pölyä, että lopulta se peittyy näkyvistä. Tämä viehättävä jalokivi on pölyn keskellä, ja meidän täytyy kiillottaa sitä, niin että siitä tulee tahraton. Samalla tavalla jalokivi, joka muodostuu hyvitä teoistamme (mitä ne ovatkaan), peittyy itsekkäiden aikomusten, itsekeskeisyyden ja itsemme hemmottelun alle, eikä se loista yhtään. Jos sen sijaan otat sen esiin ja näytät muille, siitä hetkestä lähtien se on kaunis ja tuo ihmisille iloa. Jos näytät omistamiasi arvoesineitä kaikille, niistä tulee kuuluisia ja asiat kääntyvät hyvään suuntaan. Mutta jos pidät ne itselläsi, vain itse tiedät niistä, muut eivät. Jotta siis saataisiin ajallista ja lopullista hyötyä itselle ja muille, meidän on omistettava hyveitten siemenet muille, niin että tuntevat olennot, äitimme läpi avaruuden, saavuttaisivat buddhatilan.

 

Olen hyvin iloinen siitä, että te kaikki olette tulleet kagyu monlamiin ja kokoontuneet tänne tänä iltana. Haluaisin siis kiittää teitä kaikkia sydämeni pohjasta.

 

Kun katson teitä kaikkia, monet näyttävät hymyileviltä, onnellisilta ja iloisilta. Tämä on se, mitä silmäni näkevät, ja rukoilen, että näkisin teidät tulevaisuudessa aina hymyilevinä, onnellisina ja iloisina juuri niin kuin nyt.


Otan osaa kagyu monlamiin teidän laillanne ja omasta puolestani omistan kaiken hyvistä toista keräämäni ansion teille ja kaikille tunteville olennoille läpi avaruuden, ja rukoilen että te saatte ajalliset ja ajattomat toiveenne helposti toteutumaan.


Uusi vuosi lähestyy, ja haluaisin toivottaa hyvää uutta vuotta. Odotamme uutta vuotta uusin toivein. Kuten aikaisemmin sanoin, toivon että pystyisin uutena vuonna täyttämään entistä enemmän niiden ihmisten toiveita, jotka luottavat minuun. Useimmat teistä ovat matkustaneet tänne ulkomailta ja monet ovat ystäviäni ja tuttaviani.
Ajattelen teitä usein. Rukoilen, että tulevana vuonna me kaikki ystävät tapaamme toisiamme monissa eri paikoissa. Se on uuden vuoden toiveeni. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta.

Sarva mangalam!

 

 

Kotisivu