17. Gyalwang Karmapa Ogyen Trinley Dorje

Perinteisiä opetuksia

 

Julkaisuoikeudet © Pal Nyammay Kagyupay Sangha Monlam Chenmo. Images courtesy of PNKSMC.

Englanninkieliset sivut osoitteessa www.kagyumonlam.org

                                                     

Teksti Jo Gibson, kuvat Karma Lekcho, Karma Norbu, Cheng, Lu-Chung, Pan, Shih Wang     

 

31.12.2008

Ensimmäinen päivä: alkuperäinen englanninkielinen teksti

 

Nämä opetukset järjestettiin 26. kagyu monlam chenmo -rukousjuhlan yhteydessä Intian Bodhgayassa, Buddhan valaistumisen paikassa. Taiwanilainen Hwa-Yue -säätiö rahoitti ne nyt kolmatta kertaa. Aiheena olivat perimyslinjan harjoituksiin liittyvät opetukset.

 

Tergarin luostarin temppelihalliin kokoontui yli viisisataa oppilasta kuuntelemaan, kun Hänen pyhyytensä opetti osittain tiibetiksi, osittain kiinan kielellä. Kiinalaiset Taiwanista ja Hong Kongista tulleet oppilaat muodostivat enemmistön kuulijakunnasta.

 

Lisäksi mukana oli amerikkalaisia, eurooppalaisia ja venäläisiä, sekä muista Aasian maista tulleita, kuten korealaisia, vietnamilaisia ja malesialaisia.

 

 
 
   

Aamun ja iltapäivän luennot aloitettiin kiinankielisin rukouksin ja siihen liittyi perinteisten kiinalaisten musiikki-instrumenttien soittoa. Puista ja pronssista kelloa lyötiin ajan kulun merkkinä. Aamuistunnolla yleisön edustajat tekivät täyskumarrukset yhdessä Gyalwang Karmapan kanssa.

 

Hänen pyhyytensä teemana oli opettaja ja oppilas. Hän aloitti vitsaillen, että nämä ja monlamin jälkeen seuraavat "englanninkieliset" opetukset olisivat yhtä lailla testinä hänen kukkaan puhkeaville kielitaidoilleen kuin dharmatiedon ja -kokemuksen testi. Hän onnitteli yleisöä siitä, että he tulivat kuulemaan opetuksia siitä huolimatta, että taloustilanne on tiukka ja Mumbaissa oli äskettäin ollut terroristien pommi-iskuja.

 

Hän jatkoi varmalla ja sujuvalla kiinankielellä ja ryhtyi tutkimaan tiibetinbuddhalaisia opettajan ja oppilaan käsitteitä hauskuuttaen kuulijoitaan liioitelluin esimerkein, sivuhuomautuksin ja terävin piikein.

(Oheinen kuvaus luentojen sisällöstä perustuu englanninkieliseen käännökseen opetuksista, jotka annettiin pääosin tiibetin kielellä.)

 

 
     
   
 

 

Koska sanaa "lama" tulkitaan niin eri tavoin, Gyalwang Karmapa selitti ensiksi, että tiibetinkielinen sana on johdettu sanskritinkielisestä sanansta "guru", joka merkitsee henkilöä, joka on "hyvien ominaisuuksien kyllästämä". Hän on siis joku, jolla on tarpeelliset kyvyt auttaa oppilaita kehittymään.

 

Lama on siis joku, jolla on kyky auttaa oppilaita kehittymään. Henkisen ystävän ja laman ominaisuudet olivat pohjimmiltaan samat. Kummankin tulee olla oppinut dharmassa, pystyä opettamaan sitä, pitää yllä pratimoksha-valoja ja muita olennaisia valoja, transmissioita ja niin edelleen.

Gampopa mainitsi aidon laman kolme ominaisuutta.

 

Niistä ensimmäinen on se, että on katkaissut siteensä tähän elämään. Kiintymättömyys tähän elämään merkitsee, että keskittyy tätä elämää suurempiin asioihin eikä välitä kahdeksasta maallisesta dharmasta [huolesta]. On kuitenkin vaikea löytää ketään, joka olisi kokonaan ilman kiintymystä tähän elämään.

 

Maallisia kiinnostuksen kohteita on kolmenlaisia. On bodhisattvan valkoiset kiinnostuksen kohteet - hän voi nauttia siitä että häntä kehutaan. On välimaastoon sijoittuvat maalliset kiinnostuksen kohteet, jolloin ihminen toisinaan ajattelee tulevia elämiä, toisinaan tätä elämää. Ja on musta maallinen kiinnostuksen kohde, jolloin kaikki toiminta tähtää tuloksiin tässä elämässä. Sellainen ihminen, joka keskittyy pelkästään tähän elämään, ei ole aito dharmanharjoittaja. Dharmanharjoittajan tulisi ajatella tulevia elämiä ja vapautuksen polkua.

Laman toinen ominaisuus on se, että hän pystyy ohjaamaan oppilaitaan suurella viisaudella. Ilman viisautta ja älyä lama ei pysty opettamaan dharma oppilaille, joilla on erilaisia tarpeita. Laman täytyy tietää, mitä hylätä ja mitä harjoittaa, ja hänen täytyy osata opettaa siten, että oppilaat voivat ymmärtää häntä.

       


 

Laman kolmas ominaisuus on suuri myötätunto: lama ei koskaan hylkää oppilaitaan, vaan tukee heitä, miten pahoja he sitten ovatkaan. Ilman sellaista suurta myötätuntoa lama voisi hyvinkin hylätä hyvin vaikean oppilaan. Ihanne on, että lama tahtoo estää oppilaitaan vajoamasta alempiin maailmoihin, vaikka se maksaisi hänen oman henkensä.

 

Lyhyesti sanoen laman hyvien ominaisuuksien täytyisi olla suuremmat kuin hänen vikansa. Oppimaton henkilö, joka pystyy auttamaan oppilaitaan keskittymään dharmaan ja tuleviin elämiin, voi olla lama samalla tavalla kuin äiti, joka rakastaa ja huolehtii lapsistaan ja yrittää siirtää parhaat ominaisuutensa heille puutteellisesta koulutuksesta huolimatta.

Miten oppilas voi sitten arvioida laman ominaisuuksia? Gyalwang Karmapa varoitti, että muutamia hyvin poikkeuksellisia yksilöitä lukuun ottamatta ihmisten on hyvin vaikea arvioida jonkun ominaisuuksia. On mahdotonta tietää mitä joku ajattelee, joten ainoa keino on tarkkailla laman sanoja, tekoja ja käytöstä, tarkastella ovatko ne sopusoinnussa keskenään, ja etteivät ne ole dharman vastaisia. Vaikka taitava huijari voisikin onnistua pettämään ihmisiä lyhyen aikaa, hän ei voisi puijata kaikkia ihmisiä kaiken aikaa!

Laman ominaisuuksia arvioidessamme voimme myös pohtia auttaako hän meitä, muuttuuko mielemme selkeämmäksi ja tyynemmäksi, syvennymmekö dharmaan enemmän. Jos oppilaan mieli kääntyy entistä enemmän kohti dharmaa laman vaikutuksesta, sitten hän on aito lama. Lisämerkki on ilon tunne silloin kun tapaa laman.

   
   
   

Vaikka lamalla olisi vain muutama hyvä ominaisuus, häntä voi silti pitää omana lamanaan, sillä hänen hyvät ominaisuutensa voivat olla suuremmat kuin hänen vikansa, tai hänellä voi olla epäitsekkäät pyrkimykset.

 

Gyalwang Karmapa viittasi tässä ensimmäiseen Jamgon Kongtrul Rinpocheen, joka matkusti Tiibetin halki keräten ohjeita monilta lamoilta. Jotkut heistä olivat pelkkiä kylä-lamoja, oppimattomia ja lukutaidottomia, mutta hän vastaanotti heiltä transmissioita ja voimansiirtoja. Joissakin tapauksissa hänen täytyi jopa opettaa heille aakkoset ensin! Joten vaikka sääntönä oli löytää lama, jolla on enemmän hyviä ominaisuuksia kuin itsellä, se ei aina pitänyt paikkaansa, jos kyseessä oli jokin erityinen päämäärä.

 

Lopuksi, opettajan ja oppilaan välillä tulisi olla molemminpuolinen yhdysside.
 
     

Gyalwang Karmapa käänsi sitten huomionsa siihen, mitä merkitsee olla "oppilas".

 

Gampopan mukaan oppilaalla tulee olla kolme ominaisuutta: hänen tulee kyetä "kumartamaan lamaa kunnioituksella ilman ylpeyttä", seuraamaan laman ohjeita ilomielin ja lopuksi oppilaan tulee tehdä sitä mikä miellyttää lamaa.

 

Ensin Gyalwang Karmapa käsitteli kysymystä siitä, mitä merkitsee laman kumartaminen kunnioituksella ilman ylpeyttä. Hän muistutti, että me usein tietämättömyyttämme uskomme, että meillä on ominaisuuksia, joita meillä ei ole, ja se tekee meistä haavoittuvaisia. Meitä täytyy suojella itseltämme. Laman rooli on osoittaa meille polku, muuten omat heikkoutemme ja emotionaaliset tunnetilamme vaanivat meitä.

 

Syntymämme on näiden heikkouksiksi kutsuttujen mielentilojen tuote, ja karmamme määrää milloin kuolemme. Syntymän ja kuoleman, vanhenemisen ja sairauden neljä kärsimystä eivät ole hallittavissamme. Se, mitä kutsumme usein onneksi ei ole todellista onnea, vaan pelkästään muutos kärsimyksen määrässä tai väliaikainen helpotus, jota voi verrata siihen, että menisi äärimmäisen kuumasta paikasta viileään. Ensin tuntee suurta helpotusta kuumuudesta, sitten alkaa tulla kylmä ja lopulta jäätyy. Onnen tunteet muuttuvat kärsimyksen tunteiksi.  Siksi meidän on todellakin luotettava lamaan, joka opettaa meille Neljä jaloa totuutta ja johtaa vapautuksen polulle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gyalwang Karmapa käänsi sitten huomionsa siihen, mitä merkitsee olla "oppilas".

 

Gampopan mukaan oppilaalla tulee olla kolme ominaisuutta: hänen tulee kyetä "kumartamaan lamaa kunnioituksella ilman ylpeyttä", seuraamaan laman ohjeita ilomielin ja lopuksi oppilaan tulee tehdä sitä mikä miellyttää lamaa.

 

Ensin Gyalwang Karmapa käsitteli kysymystä siitä, mitä merkitsee laman kumartaminen kunnioituksella ilman ylpeyttä. Hän muistutti, että me usein tietämättömyyttämme uskomme, että meillä on ominaisuuksia, joita meillä ei ole, ja se tekee meistä haavoittuvaisia. Meitä täytyy suojella itseltämme. Laman rooli on osoittaa meille polku, muuten omat heikkoutemme ja emotionaaliset tunnetilamme vaanivat meitä.

 

Syntymämme on näiden heikkouksiksi kutsuttujen mielentilojen tuote, ja karmamme määrää milloin kuolemme. Syntymän ja kuoleman, vanhenemisen ja sairauden neljä kärsimystä eivät ole hallittavissamme. Se, mitä kutsumme usein onneksi ei ole todellista onnea, vaan pelkästään muutos kärsimyksen määrässä tai väliaikainen helpotus, jota voi verrata siihen, että menisi äärimmäisen kuumasta paikasta viileään. Ensin tuntee suurta helpotusta kuumuudesta, sitten alkaa tulla kylmä ja lopulta jäätyy. Onnen tunteet muuttuvat kärsimyksen tunteiksi.  Siksi meidän on todellakin luotettava lamaan, joka opettaa meille Neljä jaloa totuutta ja johtaa vapautuksen polulle.

 

Lopuksi Hänen pyhyytensä puhui "teoista, jotka miellyttävät lamaa". Hän selitti, että kyse ei ole laman ylistämisestä eikä aineellisista lahjoista, niin kuin ihmiset joskus näyttivät ajattelevan. Pikemminkin kyse oli dharmaopetusten ja suullisten ohjeiden soveltamisesta käytäntöön. Se on lahja lamalle.

 

Perinteisiä opetuksia

 

Julkaisuoikeudet © Pal Nyammay Kagyupay Sangha Monlam Chenmo. Images courtesy of PNKSMC.

 

1.1.2009

Toinen päivä: alkuperäinen teksti (perustuu englanninkieliseen suulliseen käännökseen tiibetinkielisistä opetuksista)

 

 

 

 

Aamun istunnolla annettiin turvautumisvala tiibetiksi, kiinaksi ja koreaksi. Hänen pyhyytensä selitti alkajaisiksi mitä turvautuminen tarkoittaa ja miksi tarvitsemme sitä. Ensinnäkin syntymästä kuolemaan asti olemme riippuvaisia toisista olennoista. Nämä ihmiset mukaan lukien perheemme ja ystävämme, jotka suojelevat meitä ja huolehtivat meistä, muodostavat eräänlaisen turvan. Lisäksi jokainen tahtoo olla onnellinen, siitä todistavat ne monet ihmiset, jotka Karmapalle kirjoittivat pyytäen apua konkursseissa, sairauksien koetellessa ja muissa ikävissä tilanteissa.

 

Näyttää siltä, että emme voi vapauttaa itseämme kärsimyksestä ja ongelmista. Meidän täytyy siksi etsiä tietä, jonka kautta voisimme vapauttaa itsemme kokonaan. Meidän täytyy löytää lopullinen turva. Esimerkiksi lääkäri voi auttaa väliaikaisesti, mutta lopulta kärsimme sairaudesta, vanhenemisesta ja kuolemasta, ja meidän on koettava ne elämä elämän jälkeen.

 

Mikä olisi siis lopullinen turva? Sen täytyisi olla joku, joka auttaa meitä pääsemään eroon kärsimyksen perimmäisistä syistä, ja siihen pystyy vain henkilö, joka on itse päässyt niistä eroon. Prinssi Siddharta kasvoi suojattuna ylellisyyden keskellä, mutta kun hän jätti palatsin ja kohtasi neljä kärsimystä, hän hylkäsi mukavan elämäntapansa ja pojan, jota hän rakasti hyvin paljon, löytääkseen vapauden. Hän jätti palatsin, teki kieltäytymiseen liittyviä harjoituksia ja lopulta hän saavutti valaistumisen.

 

Täten Buddhalla on sellaiset ominaisuudet, että hän voi antaa meille turvan. Kaksi muuta jalokiveä ovat Buddhan opetukset (dharma) ja sangha.

Buddha mainitsi opetuksissaan kaikki ulkoiset olosuhteet, jotka voivat vapauttaa meidät samsarasta. Vapautumista ei tavoitella omaksi, vaan kaikkien olentojen hyödyksi.

 

Jalo sangha koostuu ihmisistä, jotka kulkevat Buddhan osoittamaa polkua ja tekevät siihen kuuluvia harjoituksia. Laajennettuun sanghaan voidaan lukea dharmaystävämme, he joiden kanssa teemme harjoituksia ja ne, jotka tukevat meitä harjoituksessamme.

 

Kun uskomme Kolmeen jalokiveen, meillä on kaikki mitä tarvitsemme vapauttaaksemme itsemme samsarasta. Ottaessamme turvautumisvalan otamme ensimmäiset askelet polulla ja sitoudumme pitämään lupauksemme.


Hänen pyhyytensä sanoi, että jos valan ottamiseen liittyvä vastuu tuntui meistä liian suurelta, voisimme ajatella, miten ihmeellistä oli turvautua paikassa, missä Buddha saavutti valaistumisen. Kun vala on otettu, tulee luopua kolmesta asiasta. Ensimmäinen on maallisiin jumaliin luottaminen. Turvautuminen merkitsee sitä, että olemme valinneet aidon tien vapauttaaksemme itsemme ja se on jotain, mikä veisi meidät lopulliseen, pysyvään onneen.

 

Toinen hylättävä asia on tuntevien olentojen vahingoittaminen. Se tarkoittaa aikomuksellista vahingoittamista. Joskus elämämme on luonnostaan sellaista, että vahingoitamme muita tarkoittamatta sitä. Vahinkoa syntyy takertuvan kiintymyksen ja henkisten heikkouksien ja tunnetilojen takia, joten meillä on vastuu kesyttää mielemme, niin että syyt, jotka saavat meidät vahingoittamaan muita, lakkaavat.

Kolmas asia, joka täytyy hylätä, ovat vahingolliset tai huonot ystävät. He ovat ihmisiä, jotka vaikuttavat meihin kielteisesti ja johtavat meidät pois polulta. Meidän on vaalittava hyviä ystävyyssuhteita sanghan jäsenten kanssa. Tässä mielessä kaikki dharmaystävämme ovat sanghaamme. Hänen pyhyytensä selitti, että koska hänellä oli niin paljon oppilaita, oli usein mahdotonta antaa yksilöllistä apua ja neuvoja. On siis hyvin tärkeää, että hänen oppilaansa auttavat ja tukevat toinen toistaan

   

Kun on ottanut valan, on kolme asiaa, joita tulee kunnioittaa: kaikkia Buddhan kuvia, jokaista dharman kirjainta ja jokaista luostarikaavusta peräisin olevaa kangaspalaa. On myös kolme tavallista lupausta: turvautumisvalan lausuminen kolme kertaa vuorokaudessa (Hänen pyhyytensä myönsi, että resitoiminen keskellä yötä saattoi olla hiukan vaikeaa nykyisin); ruoka-annoksen ensimmäisen suupalan tarjoaminen Buddhan ja Kolmen jalokiven ystävällisyyden muistolle; kaikkien niiden auttaminen, jotka halusivat turvautua; pitämättä Kolmea jalokiveä koskaan tavanomaisina.


Gyalwang Karmapa päätti aamun istunnon tarjoamalla jokaiselle kuulijakunnan jäsenelle pienen uuden vuoden lahjan.

 

Iltapäivän istunnolla keskityttiin yleisökysymykseen: miten maallikkoharjoittajat voivat yhdistää kiireisen elämänrytmin ja dharmaharjoituksen? Hänen pyhyytensä aloitti sanomalla, että se oli usein kysytty kysymys. Ihmiset halusivat edistyä harjoituksessaan, mutta työ imi heidän voimavaransa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Harjoituksen tekeminen pyhäkköhuoneessa ei riitä; usein jätämme harjoituksen sinne! Tarvitaan uutta tapaa tuoda yhteen työ ja harjoitus niin, että ne täydentävät toisiaan. Ihmiset kärsivät niin kovista sisäisistä ja ulkoisista paineista, että heistä tuntuu he ovat tulossa hulluiksi, sairaiksi tai jopa harkitsevat itsemurhaa. On tärkeää ottaa etäisyyttä sellaiseen tunnetason stressiin ja kysymys kuuluu miten soveltaa harjoitusta etäisyyttä saadaksemme.
 
Sana "harjoitus" (tiib. nyamlen) tarkoittaa "tunnetta mielessä", mutta se on enemmän kuin tunne, sen täytyy ilmentyä myös kehon ja puheen kautta. Harjoitus merkitsee mielen muuttamista ja siten muutosta käytöksessä ja puheessa. Siten voimme muuttaa myös ympäristömme ja suhteet perheenjäseniin ja ystäviin.
Jos rukoilemme maailmanrauhaa, tarvitsemme voimaa työskennellä sen puolesta.

   

Me kaikki tarvitsemme kodin. Jos jollain on hyvin stressaava työ, paluu kotiin rakastavan perheen luo, paikkaan missä voi rentoutua, juoda kupin teetä ja puhua perheen kanssa tuo helpotuksen tunteen. Myös mielemme tarvitsee kodin; paikan missä se on tyytyväinen ja rentoutuu. Nämä paikat meidän täytyy itse rakentaa.

 

Ellemme onnistu luomaan mielellemme olinpaikkaa, siitä tulee kuin katulapsi – hylätty, ongelmallinen, surullinen ja se joutuu hankaluuksiin. Mielen luonto on kirkas ja tietoinen, ei tietämätön, ja käytämme näitä mielen ominaispiirteitä – sen valaisevaa olemusta – tunnistaaksemme sen sisäisen rauhan. Kuollessamme menetämme kaiken omaisuutemme, mutta emme joudu eroon mielemme luonnosta. Sitä katsoessamme näemme usein pelkkiä ristiriitoja ja unohdamme, että mielemme todellinen luonto on hyveellinen ja hyvä. Jotta mielestä tulisi rauhallinen, meidän on tehtävä harjoituksia, mutta on olemassa joitakin vääriä näkemyksiä siitä, mitä harjoitus on.
 
Ensinnäkin harjoitus ei ole niin kuin työ. Yleensä kun meillä on työ, siihen liittyy säännöllinen työaika. Jos kohtelemme harjoitusta työnä, menemme pyhäkköön, teemme harjoituksemme, mutta emme totu siihen. Jotta pääsisimme eroon suurista esteistä, on aloitettava pienistä ja edettävä askel askelelta. Tiibetinkielinen sana "mietiskely" johdetaan sanasta, joka merkitsee "johonkin tottumista" tai sitä, että ottaa jonkin asian tavakseen. Ellemme harjoittele myötätuntoa, miten voimme istua pyhäkössä sanomassa: "Olkoot kaikki olennot onnellisia."?
 
Toiseksi harjoitus ei ole laman oppilailleen asettama kotitehtävä. Esimerkkinä tästä voisi olla ngöndro (alkuharjoitukset). Joistakin ihmisistä tulee täyskumarrus-asiantuntijoita. He käyttävät liukuvaa alustaa ja kumartavat tosi nopeasti, ikään kuin tekisivät voimisteluliikkeitä. Mikä tarkoitus sillä on? Harjoitus liittyy mielen muuttamiseen, ei siihen että saa tehtyä satatuhatta täyskumarrusta. Lopussa jotkut katsovat taakseen ja sanovat: "En tehnyt muuta kuin laskin!"


 

Harjoitus ei myöskään ole jotain, mikä näytetään lamalle niin kuin kotitehtävä näytetään opettajalle. Teemme sitä itseämme, emme ketään muuta varten. Jotkut ihmiset menevät lamansa luo ja sanovat: "Nyt olen tehnyt ngöndron." Ja kun lama sanoo: "Selvä, sitten voit tehdä jidam-harjoitusta," he pitävät sitä jonkinlaisena opettajan antamana hyvänä arvosanana.
 

Kolmas virhe on pitää harjoitusta rituaalina – mantrojen lausuntaa, mietiskelyjumaluuden visualisoimista, mudrien tekemistä jne. Harjoituksen tarkoitus on muuttaa mielemme, joten meidän on jatkuvasti tarkkailtava onko niin käymässä. Usein hukkaamme syvällisemmät merkitykset, esimerkiksi nelikätisen Chenrezigin neljä kättä kuvaavat neljää mittaamatonta [mittaamaton myötätunto, rakastava ystävällisyys, ilo ja puolueettomuus].


Voimme ulottaa harjoituksemme pyhäkön ulkopuolelle tarkkailemalla ja pohdiskelemalla ympärillämme olevaa maailmaa. Ajattele neljää vuodenaikaa. Yhdellä tasolla talvi merkitsee vain ajanjaksoa, jolloin pukeudutaan lämpimästi. Mutta harjoituksen kautta voimme nähdä muutokset pysymättömyyden ilmentyminä. Kesällä on ihania kukkia, mutta ne kuolevat, ja sitä pohdiskellessamme voimme todella alkaa ymmärtää, että kaikki muuttuu ja kaikki on tuhoutuvaa.

 

Työstäkin voi tulla harjoitus. Monet työskentelevät tehtaissa, ja siellä he voivat ajatella: "Teemme näitä korkealaatuisia tuotteita, joista on hyötyä maailmalle." Siitä tulee anteliaisuuden muoto, sillä anteliaisuus ei ole pelkästään sitä että antaa tavaroita pois. Kun Buddha täydellisti anteliaisuuden paramitan, kerjäläisiä oli vielä paljon jäljellä, mutta kyseessä onkin mielentila, jossa halutaan antaa. Siten tekojen tulosten muille omistamisesta voi myös tulla anteliaisuuden muoto.

 

 

Perinteisiä opetuksia

 

Julkaisuoikeudet © Pal Nyammay Kagyupay Sangha Monlam Chenmo. Images courtesy of PNKSMC.

                                                     

2.1.2009

Kolmas päivä: alkuperäinen teksti  (perustuu englanninkieliseen suulliseen käännökseen tiibetinkielisistä opetuksista)

 

Viimeisen opetuspäivän aamuna Gyalwang Karmapa antoi bodhisattvavalat ja puhui bodhimielen kehittämisestä.


Hän aloitti kuvailemalla olosuhteet, jotka bodhisattvavalan ottamiseen tarvittiin.
 

Ensinnäkin tarvittiin motivaatio ja toiseksi tarvittiin tuki, joka voi olla inhimillinen tai jumalallinen. Vala voitiin ottaa laman, henkisen ystävän tai muun tuen kuten kuvan edessä. Suurin tuki on joku, jolla on pratimoksha-valat, vähintäänkin tueksi kelpaavalla henkilöllä täytyy olla turvautumisvalat.
 
Rituaaliksi Hänen pyhyytensä valitsi kolme säettä Shantidevan kirjasta "Bodhisattvan tapa elää", jossa oli kaikki kolme valan muotoa: pyrkimyksellinen, toiminnallinen sekä nämä kaksi yhdessä.


Kun otamme valan, meillä täytyy olla aikomus olla hyödyksi kaikille tunteville olennoille, jotka ovat olleet äitejämme ja joita on rajattomasti niin kuin avaruus on ääretön. Paras tapa valmistaa mieltämme ja kerätä ansiota, joka kehittää ja lisää valamme voimaa, on lausua
seitsenosaista rukousta.

   

Aloittelijoilla on enemmän esteitä ja vaikeuksia ja vähemmän harjoitusta tukevia olosuhteita, joten Hänen pyhyytensä selitti, miten seitsenosainen rukous toimii vastalääkkeenä. Kumarrukset ovat vastalääke ylpeydelle. Lahjojen antaminen on vastalääke saituudelle ja se kehittää anteliaisuutta. Huonojen tekojen tunnustaminen on vastalääke kaikille kielteisille teoillemme. Iloitseminen on vastalääke kateudelle. Se että pyytää buddhia kääntämään dharman pyörää toimii vastalääkkeenä tietämättömyydelle ja karmisille esteille, joita syntyy dharman hylkäämisestä. Kun pyytää buddhia jäämään, se toimii vastalääkkeenä karmisille esteille tavata gurujamme. Lopuksi, ansion muille omistaminen on vastalääke sille, että ei usko karmaan, syyhyn ja seuraukseen, eikä usko siihen, että omat teot tuottavat tulosta.

 

Kun olemme keränneet ansioita, meidän on kehitettävä hyvä motivaatio. Tässä voimme käyttää eri menetelmiä: vaihtamalla itsen ja muiden paikkaa, pohdiskelemalla syyn ja seurauksen ketjua. Jälkimmäisessä muistamme, miten kaikki tuntevat olennot ovat olleet äitejämme, tai ystäviämme ja tukijoitamme. Sitten muistelemme sitä, miten he kärsivät ja kehitämme motivaation, puhtaan toiveen vapauttaa kaikki nämä olennot kärsimyksistään.

 

Ensin meidän on tunnistettava, että kaikki tuntevat olennot ovat olleet äitejämme – vanhempamme antoivat meille kehomme ja yleensä he ovat myös olleet rakastavia, varsinkin äidit. Vaikka he eivät aina olisi onnistuneet, meidän on keskityttävä siihen, mitä vanhempamme tekivät meitä auttaakseen. Ennen kaikkea he antoivat meille elämän ja kehomme, suurin lahja, jonka voimme saada. Rakkauden ja läheisyyden määrä saattaa vaihdella, mutta elämä ja keho olivat ystävällisyyttä vailla vertaa.
 

   

 

Samalla tavalla kaikki tuntevat olennot maailmassa olivat toisistaan riippuvaisia; ei todellakaan ole ketään, kehen meillä ei olisi yhteyttä. Ajatelkaamme vaatetusta, ainekset tulivat eläimistä tai kasveista, ja vaatteiden osalta olemme riippuvaisia loputtoman suuresta joukosta olentoja. Jopa kuuluisuus riippuu muiden huomiosta. Maailmanlaajuinen kylä merkitsee tänä päivänä sitä, että meitä yhdistävät liiketoimet, politiikka ym. Miettiessämme keskinäistä riippuvuutta ajattelemme yleensä muilta saamiamme hyötyjä. Olisi johdonmukaista tutkia myös haittoja, mutta siitä ei olisi apua.

 

 

Hänen pyhyytensä laajensi sitten keskinäisen riippuvuuden käsitettä sisältämään tämän maailman lisäksi linnunradan, jossa elämme. Maailma muodostuu kaikkien tuntevien karmisista havainnoista, linnunradan kaikkien olentojen havainnoista. Emme ehkä kykene menemään kaikkialle maailmankaikkeuteen, mutta käytämme sanontaa " olennot, joita on yhtä rajattomasti kuin avaruus on laaja". Lisäksi kasvi- ja eläinkunnan välillä on ilmeinen yhteys. Olemme riippuvaisia kasveista – metsät tuottavat hapen, jota hengitämme. Olemme riippuvaisia hyönteisistä, jotka pölyttävät kasvit ja lannoittavat niitä, niin että ne kantavat hedelmiä, joita voimme syödä. Ilman pölyttäviä hyönteisiä ei olisi herkullisia hedelmiä.


Kaikki nämä tuntevat olennot ovat meille ystävällisiä, ne tahtovat onneamme, mutta korjaavat kärsimyksen satoa itselleen. Jos keskittyisimme tähän ajatukseen, kunnes tunnemme intensiivistä myötätuntoa – sitten kykenisimme kehittämään toiveen vapauttaa heidät kaikki kärsimyksestä, epäpuhtauksista ja esteistä. Kehittäisimme bodhimielen.

Hänen pyhyytensä antoi sitten bodhisattvavalan tiibetiksi, kiinaksi ja englanniksi. 
 

Lopuksi hän muistutti kaikkia siitä, että Bodhgaya on paikka, missä Buddha voitti neljä maraa, joten ne eivät enää olleet siellä läsnä, ja se on siunattu paikka. Täällä Buddha heräsi, joten hyvyys kasvoi tuhatkertaiseksi ja maa itsessään toimi tukena. Paikka on niin kuin mandala; olkaamme iloisia, innostuneita ja rohkeita. Nyt kun olimme saaneet bodhisattvavalan, olimme buddhien lapsia, heidän perheensä jäseniä.
 

Gyalwang Karmapa päätti aamun istunnon antamalla kaikille osallistujille pienen uuden vuoden lahjan.

 

 

Iltapäivän istunnolla Gyalwang Karmapa otti uudelleen esiin sen, miten harjoitus yhdistetään arkielämään. Hän jatkoi puhumalla siitä, miten luoda "koti", rauhallinen lepopaikka mielelle ja selitti, kuinka harjoituksen tulisi olla vastalääke heikkouksiksi luettaville mielentiloille. Meidän tulee tietää miten mietiskellä ja miten tätä mietiskelyä käytetään hyväksi.

 

Usein käy niin, että oppilaat tekevät monia erehdyksiä harjoituksessaan, mutta näitä erehdyksiä ja esteitä pitäisi käyttää polun osana ja tikapuiden puolina. Niitä voidaan käyttää tulevan harjoituksen pohjana.

Chili voi olla voimakasta ja mausteista, mutta jos sitä syö muun ruoan osana, ei koe chilin koko voimaa. Sen sijaan jos syö pelkkää chiliä, saa todella tuntea, miten voimakasta se on! Samalla tavalla on usein vaikea tunnistaa niiden ongelmien todellista luonnetta, jotka syntyvät heikkouksiksi luettavista mielentiloista. Jos joku on vaikkapa ärtyisä alinomaa, hänen voi olla hyvin vaikea tunnistaa vihan heikkoutta. Mutta jos sattuisi jotain, mikä tekisi hänet tosi vihaiseksi ja hän löisi jotakuta, ehkä jopa haavoittaisi ja sen seurauksena hänet pidätettäisiin ja hän joutuisi oikeuteen, vihan seuraukset kävisivät hänelle selviksi. Koska esimerkki olisi niin äärimmäinen, ihminen pystyisi tunnistamaan heikkoutensa.

 

Kun heikkoudeksi luettavan mielentilan luonto on tunnistettu, siitä on päästävä eroon.  Tulee tutkia, miten se vaikuttaa omaan havaintokykyyn ja kehittää sitten vastalääke. Kun kyse on vihasta, vastalääke on kärsivällisyys, mutta jos sitä ei ole paljon, on käytettävä mitä kainoja sitten onkaan saatavilla. Tämä on kuin kellon korjaamista, kello on pieni, eikä sitä voi korjata moukarilla. Mielemme on kuin kello ja se täytyy korjata vähitellen.

 

Heikkoudet ja kolme mielenmyrkkyä ovat elämässämme ilmeisiä. Kun viha on läsnä, emme voi ajatella rakkauden ajatuksia ja se näkyy teoissamme ja sanoissamme. Mutta meillä on vaikeuksia tunnistaa heikkoutta viaksi. Viat ovat kuin kukkurapäinen kasa, jonka pohjalle meidän pitäisi päästä. Löydämme aina tapoja vakuuttaa itsellemme, että kyse on pienestä ongelmasta tai jostain aivan normaalista: jokainen vihastuu välillä, meidänkin täytyy joskus vihastua. Sillä tavalla kiellämme, että viha on vika ja ennen kuin näemme tällaiset heikkoudet vikoina, niitä on vaikea poistaa.

 

Sitten kun näemme heikkouksiksi luettavat mielentilat vikoina, emme voi odottaa, että pääsisimme niistä eroon. On kuin haistaisi jotain mädäntynyttä, joka saa aikaan oksennusrefleksin. Ihminen tietää, että hänen on päästävä eroon niistä yhtä selkeästi kuin hän tietää milloin on mentävä wc:hen.

Ikävä kyllä kun näemme heikkoudet vikojen röykkiönä, olemme niistä usein kahta mieltä: toisaalta emme halua luopua niistä, toisaalta haluamme päästä niistä eroon. On selvää, että emme voi yhtä aikaa tehdä kumpaakin. Jos kyse olisi joukkueesta, riitatilanteessa kutsutaan paikalle joukkueenjohtaja. Mielemme on samanlainen Mitä haluamme saavuttaa? Mikä voi kilpailla sen kanssa, miten asiat ovat? Jos on päättämätön, ei saa mitään aikaan. Tarvitsemme joukkueenjohtajan mielellemme. Mistä löydämme sen?

Pohjimmiltaan luontomme on hyvä. Jos piirtää hevosen, joka ei näytä hevoselta, se ei voi olla hevonen. Viha, ylpeys tai kateus ei ole elämälle olennaisen tärkeää, mutta ilman hyvyyttä, tietoa ja viisautta on vaikea elää. Luontomme on perusolemukseltaan hyvä ja hyväsydäminen. Ilman sitä emme voisi elää, joten on tärkeää erottaa se, mitä tarvitsemme ja se mitä haluamme. Jotkin epämiellyttävät asiat ovat hyödyllisiä, kuten lääkkeet. Joskus väheksymme asioita, joita tarvitsemme ja keskitymme hankkimaan sitä mitä haluamme, annamme sille vallan.

 

Jos tiedämme, että henkiset heikkoudet ovat vika, voimme antaa vallan sille osalle mieltämme, joka näkee heikkoudet vikana, ja silloin vastalääke toimii. Mietiskely on työkalu, jolla päästään henkisten heikkouksien värittämien mielentilojen juureen.

Hänen pyhyytensä antoi sitten ohjeet, miten mietiskellä.
Ensin hän selosti millainen on oikea vajra- tai puolivajra-asento vitsaillen, miten vaikea se oli länsimaalaisille, kun taas tiibetiläislapsilla oli vajra-asento kilpailuja! Keskittymiskohteena yksipisteisessä mietiskelyssä voi olla mikä tahansa kohde kuten kukka, mutta voimakkain kohde oli Buddhan kuva.

 

Hänen pyhyytensä johti sitten mietiskelyharjoituksen, jossa keskityttiin Buddhaan valaistumisen hetkellä, säteilevän kullanhohtoisena, silmät täynnä rakkautta.

Hänen pyhyytensä neuvoi, että oli tärkeää estää mieltä vaeltamasta pois tästä muodosta. Yleisesti ottaen aloittelijat mietiskelevät lyhyitä aikoja mutta usein. Se ei tarkoittanut sitä, että mietiskelyistuimelta noustaisiin välillä ylös, vaan siinä pysytään ja tehdään useita istuntoja peräkkäin. On tärkeää käyttää tietoisuuttaan ja tunnistaa tilanne silloin, kun mieli harhailee ja käyttää tuota tietoisuutta tuomaan mieli takaisin keskittyneeseen tilaan. Arjen keskellä kaikki ovat niin kiireisiä, että on tärkeää löytää jonkin verran aikaa mielen ja kehon lepuuttamiseen.

Karmapa antoi esimerkin siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Intiassa oli muinoin kuningas, jonka täytyi muuttaa vanhasta palatsista uuteen, mutta hän ei luottanut kehenkään. Niin hän pyysi yhtä ministereistään auttamaan. Kuningas lupasi ministerille uuden talon ja tarpeeksi ruokaa ja rahaa loppuelämää varten ja niin ministeri myöntyi auttamaan. Hän kulki koko päivän edestakaisin ilman lepotaukoja, mutta lopulta työ oli tehty. Kiitollisena hän meni uuteen taloon, jonka kuningas oli antanut hänelle, istui alas ja huokaisi: "Ahh!"
Sellaiselta, Hänen pyhyytensä sanoi, mielen lepuuttaminen tuntuu.

 

On myös tärkeää keskittyä nykyisyyteen, eikä antaa mennyttä tai tulevaa koskevien ajatusten häiritä.
 

Toinen tarina kertoi tähän liittyvistä vaaroista. Olipa kerran kerjäläinen, jolla ei ollut mitään. Hänen onnistui kerätä hiukan jyviä, jotka hän möi voitolla. Sitten hän pystyi ostamaan hiukan lisää jyviä. Yhtäkkiä hänen tulevaisuutensa näytti kirkkaalta. Hän käveli sillan yli ja kantoi viljasäkkiä päänsä päällä samalla kun unelmoi tulevasta. jos hän myy nämä jyvät, hän voi ostaa lisää ja saada lisää voittoa, ottaa vaimon ja sitten hän saisi lapsia. Hänen elämänsä muuttuisi. Hän menisi iloisena iltaisin kotiin vaimon ja lasten luo. Lapset tervehtisivät häntä... Kerjäläinen keskittyi tulevaisuuden haaveisiin niin paljon, että pudotti säkin ja jyvät kastuivat. Ne menivät pilalle ja siinä hän taas kertaalleen oli ilman minkäänlaista omaisuutta.

 

   
   
 

 

 

Opetukset olivat päättyneet. Loppusanoissaan Gyalwang Karmapa vertasi opetuksia perhetapaamiseen. "Perhe" oli lausunut rukouksia yhdessä, opiskellut dharmaa, hymyillyt. Hänen pyhyytensä oli varma, että kymmenen ilmansuunnan buddhat ja bodhisattvat olivat todistaneet Tergariin opetuksia kuuntelemaan tulleiden ihmisten vilpittömiä hymyjä.

 

Hän kiitti Hwa-Yue -säätiötä opetusten sponsoroinnista ja sen jäseniä kovasta työstä, joka oli tehnyt kaiken mahdolliseksi. Sitten hän omisti ansiot muille.

 

Lopuksi hän sanoi: "Kun olen Dharamsalassa toivon olevani kuin lamppu tai tähti yötaivaalla – paikka johon voitte asettaa toiveenne. Voimme olle lamppuja toisillemme." 
 
     

 
     
   

 

kotisivulle