"Hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan." Apostoli Paavali
Jo vuosituhansia Jumalan olemassaolo on päätelty luonnossa vallitsevasta järjestyksestä. Apostoli Paavali päätteli luonnon puhuvan Luojan olemassaolon puolesta ja lähti omassa teologiassaan Jumalan olemassaolon olettavasta peruslähtökohdasta. 1800-luvun alussa anglikaanipappi William Paley kehitti teleologiseksi argumentiksi kutsuttua todistetta Luojan olemassaolosta käyttäen kelloa esimerkkinä.1 Jos löydämme maasta kellon, päättelemme luonnollisesti, että sillä on täytynyt olla tekijä, koska huomaamme sen järjestelmällisen rakenteen. Samalla tavalla, jos tarkastelemme ihmisen silmän rakennetta, voimme todeta suunnattoman monimutkaisen ja hienosäädetyn koneiston, jonka kehittyminen itsestään sokean sattuman tuloksena tuntuu järjettömältä. Viime aikoina teleologinen argumentti on herännyt tiedemiesten piirissä uudelleen henkiin ja sitä puolustavat monet varsin nimekkäät tutkijat. Yksi teleologista argumenttia kannattava ryhmä on Intelligent Design-liike.
Intelligent Design-liike alkoi Charles Thaxtonin, Walter Bradleyn, Michael Dentonin, Dean Kenyonin ja Philip Johnsonin kirjoituksista. Kyseinen liike ei lähtenyt kreationistien tavoin puolustamaan Raamattua, vaan kritisoimaan darwinismia ja sen perusmekanismeja. Heidän mukaansa darwinismi ei riitä biologisen tutkimuksen viitekehykseksi. Viime aikoina sellaiset tutkijat, kuin Michael Behe, Stephen Meyer, Paul Nelson, Jonathan Wells ja William Dembsky ovat ottaneet uuden askeleen Intelligent Design -liikkeen kehityksessä ja alkaneet luoda positiivista tutkimusohjelmaa elämän alkuperän ymmärtämiselle.2 Tämä ohjelma perustuu älyllisen suunnittelijan olemassaoloon ja sitä pidetään avaimena elämän monimuotoisuuden ymmärtämiselle. Intelligent Design -liike on saanut kannattajia parhaimpien akateemikkojen joukosta.3
Intelligent Design -ajattelu lähtee siitä havainnosta, että älylliset aiheuttajat voivat saada aikaan asioita, joita ohjaamattomat luonnolliset aiheuttajat eivät. Ohjaamattomat tekijät voivat kiven palasia pöydälle, mutta ne eivät voi järjestää niitä siten, että pöydälle muodostuu vaikkapa maammelaulun sanat suomeksi ja ruotsiksi.
Kun väitämme luonnossa nähtävän järjestyksen todistavan Luojan olemassaolon puolesta, oletamme automaattisesti, että tietyt ilmiöt ovat sattuman tulosta ja tietyt eivät. Lisäksi oletamme, että meillä on kyky erottaa, ainakin joissain tapauksissa, nämä aiheuttajat toisistaan. Kun jokin ilmiö täyttää riittävästi suunnitellun tapahtuman tunnusmerkkejä, oletamme ilmiön takana olevan persoonallisen suunnittelijan. Jos lattialla on suuri joukko kirjoja, pystymme mielestämme päättelemään, onko kirjat kaatuneen kirjahyllyn jäljiltä sekaisin vai onko joku lajitellut kirjat lattialle. Jos kirjat ovat pienissä kasoissa kirjoittajan sukunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan lajiteltuna, oletamme, että joku on järjestänyt kirjat kyseisellä tavalla. Jos taas kirjat muodostavat mielestämme täysin epäloogisen ja kaoottisen kasan, päädymme siihen, että kirjahylly on kaatunut tai jokin muu vastaava tapahtuma on heittänyt kirjat lattialle tiettyyn järjestykseen (tai järjestyksettömyyteen). On tietysti mahdollista, että joku valtion apurahalla elävä anarkistitaiteilija on heijastanut mielensä mietteitä asettelemalla kirjat täysin kaoottiseen järjestykseen, jonka logiikkaa ei ymmärrä kukaan muu kuin anarkistiystävämme. Ja hänkin ymmärsi järjestyksen vain amfetamiinipilvessä, jossa luomistyö tapahtui. Yleistä ajattelutapaamme koskien voinemme tehdä seuraavanlaisen päätelmän:
Käytännön elämän asioissa päättelemme siis tiettyjen asioiden olevan sattumaa ja tiettyjen suunniteltua. Amerikkalainen matemaatikko William Dembski esittää tämän päättelyn tapahtuvan kolmivaiheisen suodattimen kautta. Kun pohdimme, onko jonkin ilmiön taustalla suunnittelija, voimme valita periaatteessa kolmesta vaihtoehdosta sen, joka mielestämme parhaiten selittää kyseisen ilmiön.
Laki
Jos löydämme pihalta ämpärin, jossa on jäätynyttä vettä, emme totea: "Onpa outo sattuma!", vaan ymmärrämme veden jäätyneen ämpärissä, koska lämpötila on ulkona alle nollan. Kysymyksessä on luonnonlaki, joka toimii tietyissä olosuhteissa aina samalla tavalla.
Sattuma
Jatkamme matkaa ja ostamme Urosmarttojen myyjäisistä arvan mielessämme salainen haave voittaa virkattu tuulilasinlämmityspeitto iloisesti tuulessa lepattavilla lampaanvillatupsuilla. Urosmartat ovat myyneet kaiken kaikkiaan 370 arpaa ja kuinka ollakaan voitat päävoiton. Erikoinen sattuma, mutta sattuma kuitenkin.
Suunnittelu (Design)
Maailma on täynnä ihmeellisiä sattumia, mutta jokin meissä tekee eron sattuman ja suunnitellun tapahtuman välillä. Jos naapurimme voittaa kerran lotossa täysosuman, pidämme asiaa ehkä sattuman irvistyksenä meille. Jos sama naapuri voittaa kolme kertaa peräkkäin täysosuman, alamme kiinnittää sähköteleskooppeja makuuhuoneen seinään ja pujottaa valokaapelia parvekkeen kautta rinnakkaiseläjämme edesottamuksia seuraamaan. Olemme varmoja, että naapurilla on systeemi, koska kukaan ei voita kolmea kertaa peräkkäin lotossa täysosumaa vain sattumalta. Jo lottopelin olemassaolon mielekkyys poistaa sen mahdollisuuden, että voittaminen olisi laki. Sattuma menee selityksestä kerran mutta voiton toistuessa useita kertoja peräkkäin tämä selitys ei enää vakuuta. Vaikka naapurin systeemi ei ole tarkoin tiedossa, systeemin olemassaoloa pidetään faktana voittamisen liian pienen todennäköisyyden vuoksi. Joku skeptikko saattaisi tietysti väittää sinun potevan kehityshäiriöstä juontuvaa traumaa, joka ilmenee kateutena naapuriasi kohtaan ja todistaa tämän sillä, että Aku Ankan naapurisotajutut ovat mielilukemistasi. Näin ollen koko päättelysi lähtisi siitä olettamuksesta, että naapurisi on läpeensä kiero ja näin ollen objektiivisuutesi kyseenalaistuu. Kaikesta tilanteeseen liittyvästä tunnelatauksesta huolimatta kolmen perättäisen täysosuman matemaattinen epätodennäköisyys tukee tunnepitoisia väitteitäsi "systeemin" olemassaolon puolesta
Ranskalaisen todennäköisyyslaskentaan erikoistuneen matemaatikon Emile Borelin mukaan tapahtumia, joiden todennäköisyys on pienempi kuin 1:10-50, ei yksinkertaisesti tapahdu.4 Kolmen perättäisen täysosuman voittaminen lotossa lähentelee tätä todennäköisyyttä.
Tässä "säännössä" on kuitenkin yksi merkittävä sen soveltamiseen liittyvä ongelma. Jos heitän kolikkoa tuhat kertaa, erilaisten sarjojen mahdollisuuksia on noin 10300. Näin ollen voimme periaatteessa pitää mitä tahansa saamaamme sarjan todennäköisyyttä äärettömän pienenä - kuitenkin on varmaa, että saamme jonkun sarjan ja pidämme tätä puhtaasti sattumana.5 Jos kirjoittaisin sarjan etukäteen ja sen jälkeen heittäisin kolikkoa tuhat kertaa ja saisin juuri täsmälleen kirjoittamani sarjan, tämä ei enää menisi sattuman tiliin.
Todennäköisyyslaskentaan perustuvaa Design-argumenttia on kritisoitu viittaamalla edellä mainitun kaltaiseen tilanteeseen. Suosittu esimerkki on korttipelissä silloin tällöin saatava sarja, jonka todennäköisyys on äärettömän pieni. Kuitenkin tällaisia sarjoja saadaan aika ajoin. Tämä kritiikki on kuitenkin ongelmallista, koska käytännön ajattelussa teemme intuitiivisesti eron sattuman ja suunnittelun välillä.
Vuonna 1985 Nicolas Caputo joutui New Jersey korkeimman oikeuden eteen syytettynä vilpistä. On yleisesti tiedettyä, että äänestäjät äänestävät todennäköisimmin listan ensimmäistä ehdokasta ja Caputo oli arponut 40 tapauksessa 41:stä demokraatit ennen republikaaneja. Caputo kielsi syyllistyneensä tahalliseen valikointiin, eikä kukaan voinut osoittaa, miten Caputo mahdollisen huijauksensa suoritti. Oikeus tuomitsi Caputon kuitenkin syylliseksi, koska todennäköisyys sille, että sama puolue olisi voittanut arvonnan 40:ssä tapauksessa 41:stä oli oikeuden mielestä liian pieni. Oikeus totesi seuraavasti:
Näiden todennäköisyyksien edessä harva järkevä ihminen hyväksyisi sokeaa sattumaa selitykseksi."6
Epävireisellä kitaralla soittaminen on ahdistava kokemus. Jos kyseinen instrumentti on tarpeeksi epävireessä, soittaminen on itse asiassa mahdotonta. Jokainen kitaristi tietää, että kitaran vireessä oleminen ei ole itsestään selvyys. Kun tehtaalla tehdään kitara, pelkkä sattumanvarainen kielten kiristäminen ei saa kitaraa vireeseen. Vaikka tämä on teoreettisesti mahdollista, kukaan artisti ei menisi suoraan TV-lähetykseen soittamaan testaamatta kyseisen kitaran virettä ennalta käsin. Jos soitin on vireessä, oletamme automaattisesti, että joku on virittänyt kyseisen kitaran.
Maailmankaikkeuskin vaikuttaa olevan viritetty juuri sitä varten, että elämää voi esiintyä. Elämän esiintyminen ei ole missään tapauksessa fysiikan lakien mukainen välttämättömyys, vaan edellyttää tarkkaa "hienosäätöä". 1600-luvulla elänyt Spinoza pohti kysymystä siitä, miksi ylipäätään on olemassa yhtään mitään. Spinozan "riittävän syyn" -periaatetta soveltamalla voimme, esittää kysymyksen, miksi on olemassa luonnonlakeja ja ns. kosmisia vakioita, jotka mahdollistavat elämän esiintymisen.
Tiedemaailmassa on lisääntyvissä määrin tunnustettu maailmankaikkeuden takana oleva suunnitelmallisuus. Muun muassa Nobel palkinnon fysiikassa saanut Arno Penzias toteaa:
Astronomia johtaa meidät yhteen ainutlaatuiseen tapahtumaan, universumiin, joka luotiin tyhjästä ja joka on tarkkaan tasapainossa tarjotakseen tarkalleen ne olosuhteet, jotka elämän ylläpitämiseen tarvitaan ja jonka takana on (joku voisi sanoa yliluonnollinen) suunnitelma.7
Voimme päätellä jotakin Ensimmäisen aiheuttajan, eli Luojan luonteesta ja ominaisuuksista tarkastelemalla hänen luomaansa maailmaa. Maailmankaikkeus näyttää, niin narsistiselta kuin se kuulostaakin, viritetyltä ihmisen elämän mahdollistamiseksi. Ensimmäisellä aiheuttajalla näyttää siis olevan jotakin intressejä ihmisen suhteen. Penziaksen sanoja lainaten maailmankaikkeuden takana on "suunnitelma". Genesiksen luomiskertomuksien keskeinen idea on ihmisen "valta-asemasta" luomakunnan kruununa. Vaikka tämä näkökulma voidaan luonnollisesti selittää sillä, että ihminen on kirjoittanut luomiskertomuksen ja katsoo luomakuntaa omasta näkökulmastaan, myös luonnontieteistä näyttäisi löytyvän tukea tämänkaltaiselle ajattelulle. Astronomi John O´Keefe toteaakin:
"Jos maailmankaikkeutta ei olisi tehty äärettömän tarkasti emme olisi koskaan voineet olla olemassa. Minun näkemykseni on, että nämä olosuhteet antavat ymmärtää, että maailmankaikkeus on luotu sitä varten, että ihminen voi elää siellä."8
Matemaattisen fysiikan professori Frank Tipler kirjoittaa siitä, miten hän päätyi Jumala-käsitykseen luonnontieteiden pohjalta:
"Kun aloitin urani avaruustutkijana noin kaksikymmentä vuotta sitten, olin vakaa ateisti. En olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut ajatella, että eräänä päivänä olisin kirjoittamassa kirjaa, jossa yritetään näyttää, että juutalais-kristillisen teologian keskeisimmät väitteet ovat itse asiassa totta, ja että nämä väitteet ovat suoria deduktioita fysiikan laeista sellaisina kuin me ne nyt ymmärrämme. Minut on ajanut näihin johtopäätöksiin oman fysiikan erikoisalani kiertämätön logiikka."9
Astronomi Hugh Ross on viime vuosien kuluessa laskenut erilaisten kosmisten vakioiden arvoja ja arvioinut niiden pohjalta mahdollisuuksia elämän sattumanvaraiselle syntymiselle. Rossin mukaan uusia havaintoja uusista "kielistä" tulee niin nopeasti, että hän päivittää listan neljännesvuosittain. Jos vaikkapa vahvan ydinvoiman (Strong nuclear force) voimakkuus olisi 0,3 % suurempi tai 2 % heikompi, koko universumia ei olisi olemassa.
Ross esittää mm. 55 parametriä, joiden pienetkin muutokset ehkäisisivät elämän syntymisen mahdollisuuden maapallolta. Osa näistä arvoista koskee koko universumin olemassaoloa. Muutostoleranssien suuruutta on monissa tapauksissa tietysti vaikea arvioida tarkasti. Ross arvioi kuitenkin näille 55 parametrille muuttumisrajat ja sai kaikkien näiden olosuhteiden yhteensattumiselle todennäköisyydeksi 1/1069.10 Tulos on sikälikin mielenkiintoinen, että maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan 1022 planeettaa. Näin ollen todennäköisyys näiden arvojen yhteen osumiselle jollakin maailmankaikkeuden planeetalla on häviävän pieni.
Luoja on selvästi joutunut virittämään. Vaikka uskoisimme darwinistiseen evoluutioteoriaan, joutuisimme silti tunnustamaan "ohjaavan voiman" tarpeellisuuden.
Ateistisen evoluutioteorian kannalta informaation syntyminen on varsin ongelmallista. Vaikka luonnossa tapahtuu puhtaasti fysiikan lakien mukaista järjestymistä matemaattiseen säännönmukaisuuteen, kysymys informaation synnystä jää selittämättä. Esimerkiksi lumihiutaleen muodostumista on usein käytetty esimerkkinä luonnossa tapahtuvasta spontaanista järjestäytymisestä. Kyseinen ilmiö on kuitenkin termodynamiikan toisen pääsäännön mukainen tapahtuma, jossa vesi vaihtaa muotoaan alemman energiatason mukaiseen tilaan.11 Biologit Lane Lester ja Raymond Bohlin erottavat järjestyksen informaatiota sisältävästä järjestyksestä eli kompleksisuudesta (order vs. complexity). Järjestys (order) käsittää luonnossa toistuvan järjestyksen, joka sisältää vähän informaatiota. Tällaisia ovat esimerkiksi edellä mainittu lumihiutale tai vaikka kristalli. Informaatioteoreetikot käyttävät usein kirjaimia esimerkkinä ja kuvaavat tätä järjestystä toistuvana kirjainyhdistelmänä LSXT LSXT LSXT. Kirjaimet noudattavat tiettyä järjestystä ja kaavaa, mutta eivät sisällä informaatiota. Jos kirjaimet muodostuvat järjestykseen AVATAAN TÄSTÄ, kyseessä on kompleksinen järjestys, joka siis sisältää informaatiota, sikäli kun on olemassa jokin, joka pystyy sitä lukemaan. Kyseinen lausehan ei ranskalaiselle ummikolle sano mitään. DNA on esimerkki tällaisesta kompleksisesta järjestyksestä, joka sisältää suunnattoman määrän informaatiota, joka ohjaa mm. elintoimintojen kehittymistä. Sen yhteydessä voidaan käyttää kirjaimellisesti sellaisia termejä kuten koodi tai lukea.
Evoluutioteorian kannalta DNA:n kehittyminen on ongelmallista, koska kemialliselta koostumukseltaan nämä "kirjaimet" ovat samanlaisia ja niiden järjestäminen tarkoituksellisiin ketjuihin vaatii edeltävää informaatiota. Tällaisen prosessin pitäminen sattumanvaraisena on epätoivoista.
Tyypillinen proteiini koostuu 300 aminohapon ketjusta ja monien proteiinien "ketjut" ovat huomattavasti tätä pitempiä. Jos oletamme, että 100 aminohapon proteiinin pitäisi muodostua sattumalta, jotta hyvin yksinkertainen elämän muoto voisi tämän ja lukemattomien muiden sattumien yhteensattumana syntyä, oletamme paljon.
Bradley ja Thaxton esittävät mielenkiintoisen huomion proteiinien sattumanvaraisen syntymisen suhteen. Jos olettaisimme, että kaikki hiili maapallolla olisi nimenomaan aminohapoissa ja että aminohappojen annettaisiin reagoida niiden maksimireagointinopeudella (1012/s) miljardi vuotta (pisin mahdollinen aika maapallon jäähtymisen ja elämän syntymisen välillä), joutuisimme silti pitämään tätä yhden proteiinin syntymistä äärimmäisen epätodennäköisenä (1/1065).16
Kun kyseessä on vasta yhden suhteellisen yksinkertaisen proteiinin syntyminen sattumalta, niin ajatus kokonaisten eliöiden sattumanvaraisesta syntymisestä tuntuu järjettömältä. Harold Morowitz laski termodynamiikan perusteella todennäköisyyden ehkä yksinkertaisimman olemassaolevan eliön, Escherichia coli -mikrobin spontaanille syntymiselle. Morowitzin mukaan mikrobin sattumanvaraisen syntymisen todennäköisyys on 1:10100 000 000 000.17
Hubert Yockey esitti Journal of Theoretical Biology -lehdessä laskelmansa sytokromi c -nimisen proteiinin sattumanvaraisen syntymisen todennäköisyydestä.18 Yockey päätyi tulokseen 1:1094. Vaikka jokaisella maailmankaikkeuden tähdellä olisi maapallon kaltainen planeetta ja sadan aminohapon ketjuja kokeiltaisiin joka planeetalla triljoona kertaa sekunnissa 20 miljardin vuoden ajan, todennäköisyys sytokromi c:n syntymiselle olisi edelleen häviävän pieni (1: 2x1043). Tämänkin toteutuessa olemassa olisi vasta yksinäinen sytokromi c -proteiini.
Käytännön johtopäätös on karussa ja latteassa yksinkertaisuudessaan se, että elämää ei synny sattumalta.
Luonnonvalinta valitsee jo toimivista järjestelmistä parhaimman, jonka "omistaja" saa keskimäärin eniten jälkeläisiä. Näin luonnonvalinnan kriteerit täyttävä etu leviää seuraavaan sukupolveen ja tätä myöten pikkuhiljaa laajemmin populaatioon. Tässä mielessä evoluutiota tapahtuu jatkuvasti. Klassinen esimerkki on sairaalabakteerit, jotka ovat "kehittäneet" vastustuskyvyn antibiooteille. Ne bakteeriyksilöt, joihin antibiootti ei tehoa, saavat luonnollisesti enemmän jälkeläisiä kuin antibioottisessa massamurhassa kuolleet lajitoverinsa. Uusi bakteerisukupolvi kantaa "selviytyjien" geenejä ja ovat näin ollen sopeutuneet antibioottien luomiin olosuhteisiin.
Edelläkuvattua prosessia kutsutaan usein mikroevoluutioksi, joka tapahtuu lajin sisällä tai muuttaa lajia siinä määrin, että voi olla perusteltua puhua uudesta lajista. Myös darwinistisen evoluutioteorian kriitikot tunnustavat mikroevoluution, joten sen todistelemista voidaan pitää turhana. Monien tiedemiesten mukaan tämä evoluutiomekanismi on kuitenkin riittämätön selittämään elämän kehittymistä yksinkertaisesta aminohaposta ihmiseksi. Jos ystäväsi Urpo kertoo pyöräilleensä keskellä kesää Lappeenrannasta Maarianhaminaan ilman veneen käyttämistä, hänen kertomuksensa todenperäisyyttä ei vielä todista helikopterista videoitu pikataival Helsingistä Turkuun. Varsinainen ongelma kertomuksessa on nimittäin vesiosuudet, vaikka ne kilometreissä laskettuna muodostavatkin vain pienehkön prosentin koko matkasta. Miten Urpo suoriutui saarien välisistä matkoista? Voidaan tietysti teoreettisesti olettaa, että polkupyörällä on mahdollista liikkua veden pinnalla, jos pyörät vain pyörivät riittävän nopeasti. Käytännössä tämä selitys ei kuitenkaan vakuuta, koska ihminen ei pysty pyöräilemään niin nopeasti.
Evoluutioteoria rakentui alun perin voimakkaasti fossiiliaineiston varaan ja suuri osa evoluutioteoriaa koskevasta kisailusta on ollutkin tanssia näiden luiden kanssa. On kiistelty välimuotojen olemassaolosta ja olemassaolemattomuudesta, fossiiliaineiston aukoista ja kehityssarjoista sekä maapallon iästä. Evoluutioteorian todisteet ovat kuitenkin pääasiallisesti kuvauksia "maantiepätkistä", eikä vedenylitysmekanismia ikinä selitetä. Evoluutioteorian isänä pidetty Charles Darwin epäili teoriansa kykyä pyöräillä vesiosuuksia kuuluisassa teoksessaan Lajien synty:
"Jos pystytään osoittamaan, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei ole voinut kehittyä lukuisten, peräkkäisten ja pienten muutoksien kautta, minun teoriani tuhoutuisi ehdottomasti."19
Darwinin elinaikana ei mikroskooppisen maailman monimutkaisuudesta ollut pienintäkään käsitystä. Oikeastaan vasta elektronimikroskooppien kehittämisen myötä esimerkiksi solun sisäisen maailman suunnaton monimutkaisuus on alkanut paljastua. Viimeisten vuosikymmenien aikana tietomäärä solusta ja sen toimintaperiaatteesta on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja nykyään voidaankin sanoa, että solun toimintaperiaatteet tunnetaan varsin hyvin.
Koska luonnonvalinta voi valita vain jo toimivista systeemeistä, biologinen järjestelmä ei voi syntyä asteittain. Sen pitäisi siis syntyä kokonaan toimivana kokonaisuutena.20 Yhtenä merkittävänä vesiosuutena evoluutioprosessissa on Darwinin mainitsemien kompleksisten järjestelmien syntyminen. Amerikkalainen biokemisti Michael Behe, joka toimii biokemian apulaisprofessorina Lehighn yliopistossa julkaisi vuonna 1996 paljon kohua herättäneen kirjan Darwin´s Black Box, jossa hän osoitti, että tällaisia Darwinin mainitsemia monimutkaisia elimiä todellakin on lukuisia. Kirja sai osakseen huomattavaa julkisuutta ja se pääsi mm. Science- ja Nature -lehtien, New York Timesin ja Wall Street Journalin kirja-arvosteluihin. Evankelikaalisten kristittyjen merkittävä kuukausilehti Christianity Today valitsi Behen teoksen vuoden kirjaksi.21 Kirjan takakannessa suositteluina on maailmankuulun biokemisti Robert Shapiron myönteinen kommentti kirjasta.
Behe käytti hiirenräpsää22 (=hiirenloukku, toim.huom.) esimerkkinä tällaisesta monimutkaisesta rakenteesta, josta hän käyttää nimeä irreducible complexity. Hiiren räpsä ei voi pyydystää hiiriä ennenkuin sen kaikki osat toimivat. Hiiren räpsän kaltainen rakenne ei siis voi kehittyä pikku hiljaa luonnonvalinnan avulla, koska puolivalmis hiiren räpsä ei toimi hiukkaakaan sen paremmin kuin juuri paketista otetut räpsän osat. Monimutkaisempana esimerkkinä voidaan mainita esim. sähkömoottorit, joista on hyötyä vasta kun ne toimivat.
Solutasolla esimerkkinä monimutkaisesta rakenteesta on esimerkiksi eräiden bakteerien liikkumisen mahdollistavat moottorit, jotka ovat pienempiä kuin mitkään ihmisen tekemät rakennelmat.23 Moottori koostuu monesta osasta, joiden on toimittava yhdessä, jotta siitä voi olla mitään hyötyä. Näin ollen kaikkien osien pitäisi ilmestyä yhtäkkiä oikeille paikoilleen ja alkaa toimia välittömästi. Kun otetaan huomioon, että bakteerin flagellum-moottorin toimintaa ohjailevat kymmenet erityisproteiinit, laitteen sattumanvarainen syntyminen tuntuu mielettömältä. Luonnossa esiintyviä monimutkaisia järjestelmiä (irreducible complexity) on lukuisia myös makrotasolla. Yhtenä esimerkkinä ihmisen polvinivelten toiminta, jonka kehittyminen asteittain vaikuttaa mahdottomalta.24
Michael Behen esittämä ongelma on todellinen, eikä tällaisten monimutkaisten rakenteiden kehittymiselle ole osoitettu toimivaa mekanismia.25 Behe kuvaa kirjassaan tutkimusprosessia, joka omalta osaltaan vahvistaa hänen väitteensä varteenotettavuutta. Vuonna 1971 perustettu Journal of Molecular Evolution edustaa varsin hyvin tiedemaailman tilannetta molekyylitason evoluutiotutkimuksen suhteen. Kyseisessä kuukausittain ilmestyvässä tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistaan kymmenen vuoden aikana noin tuhat artikkelia. Behen mukaan tuhannen artikkelin tutkiminen tietyltä tieteenalalta antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä ongelmia on ratkaistu, mitä ongelmia käsitellään ja mitkä "ohitetaan".26 Yksikään Behen läpikäymistä tuhannesta artikkelista ei käsitelty kompleksisten järjestelmien syntymistä asteittain darwinistisen käsityksen mukaan.27 Alaan erikoistuneessa tiedelehdessä ei siis edes yritetty esittää ratkaisua ongelmaan.
Toinen arvostettu tiedelehti Proceedings of the National Academy of Sciences julkaisi vuosien 1984 ja 1994 välisenä aikana noin kaksikymmentätuhatta artikkelia, joista noin 400 käsitteli molekyylitason evoluutiota. Yksikään näistä artikkeleista ei käsitellyt kompleksisten järjestelmien syntymistä. Myös muiden biokemiaa käsittelevien lehtien tutkiminen antoi saman tuloksen. Behen tutkimuksista kävi ilmi myös se mielenkiintoinen seikka, että biokemian yliopistotason oppikirjoissa evoluutiota käsiteltiin häviävän vähän.28 Behe tekee tutkimuksistaan yhteenvedon, jonka mukaan "koskaan ei ole ollut tapaamista tai kirjaa tai artikkelia monimutkaisten biokemiallisten järjestelmien evoluution yksityiskohdista".29
Darwinistinen evoluutioteoria ei selitä monimutkaisten järjestelmien syntymistä. Nämä rakenteet vaikuttavat älyllisen olennon suunnittelemilta ja sopivat näin ollen teistiseen käsitykseen persoonallisesta Luojasta. On syytä huomauttaa, että Design -argumenttia ei voida kumota vetoamalla "aukkojen jumala -virheeseen", joka selittää kaiken tuntemattoman Jumalan kädenjäljeksi. Designistit eivät pyri selittämään luonnon supermekanismin toimintaa Jumalan jatkuvan korjailun avulla. Design -argumentti käsittelee nimenomaan elämän ja kaikkeuden alkuperää, eikä luomakunnan toimintaa varsinaista toimintaa.30 Vaikka tietokoneohjelma toimisi itsekseen, se ei tarkoita, että ohjelmalla ei olisi tekijää!
1 Paley W, Natural Theology: Selections. Toimittanut F.Ferre. Indianapolis:Bobbs-Merrill, 1963.
2 Hyvä esimerkki tästä on Dembskin toimittama teos Mere Creation, InterVarsity Press
3 Dembsky W, "The Intelligent Design Movement", Cosmic Pursuit, Spring 1998.
4 Borel E. (1962) Probablities and Life. Translated by M. Baudin. New York: Dover Publications, s. 28
5 Dembski W. (1998) Redesigning Science, teoksessa Mere Creation ed. by Dembski, InterVarsity Press, s. 101
6 Dembski W. (1998), ss. 94-95
7 Margenau, H & Varghese R.A. ed. 1992. Cosmos, Bios, and Theos. La Salle, IL, Open Court, s. 83.
8 Heeren, F. (1995) Show Me God. Wheeling, IL, Searchlight Publications, s. 200.
9 Tipler F..J. (1994). The Physics Of Immortality. New York, Doubleday, Preface.
10 Ross H (1998) "Big Bang Model Refined by Fire", teoksessa Mere Creation ed by Dembski W. InterVarsity Press.
11 Gish D. T. (1993) Creation Scientists Answer Their Critics, Institute for Creation Research, El Cajon, ss. 173-174.
12 Rodman M. Ja Wagner R. (1988) "The High Fidelity of DNA Duplication. Scientific American 259 (2):40-46
13 Meyer S. "The Origin of Life and the Death of Materialism", http://www. arn.org/docs/meyer/sm_origins.htm
14 Reidhaar-Olson J. & Sauer R. (1990) "Functionally aceptable substituions in two alpha-helical regions of lambda repressor, Proteins", Structure, Function adn Genetics 7: 306-16
15 Meyer S. (1998) "The Explanatory Power of Design" teoksessa Mere Creation toim. Dembski, InterVarsity Press. ss. 125-26
16 Bradley W.L ja Thaxton C.B. (1994), " Information & Origin of Life", kirjassa Creation Hypothesis, toim. J.P. Moreland, InterVarsity Press, Downers Grove, s. 190. Tässä laskussa sadan proteiinin ketjun todennäköisyytenä pidettiin 0,5x0,5x0,05100 = 4,9 x 10-191
17 Morowitz H. (1968) Energy Flow in Biology: Biological Organization as a Problem in Thermal Physics. New York and London: Academic Press, s. 67
18 Yockey H. P. Journal of Theoretical Biology 67:337-343 (1977) lain. Gish (1993) s. 264
19 Darwin C. (1872) Origin of Species 6th ed (1988) s. 151, New York University Press, New York.
20 Behe M. (1996) Darwin´s Black Box, s. 39
21 Dembski W. (1998) The Intelligent Design Movement, Access Research Network, (Cosmic Pursuit Spring 1998)
22 Hiirenräpsä on länsimurteiden käyttämä nimitys mekaaniselle laitteelle, joka juuston avulla houkuttelee pieniä jyrsijöitä loukkuun. Lähempänä Siperiaa asuvat suomalaiset käyttävät laitteesta nimeä hiirenloukku.
23 Sarfati J. "Design in Living Organism:Motors" Creation Ex Nihilo Technical Journal 12(1):3-5, 1998
24 Burgress S. "Critical Chracteristics and the Irreducible Knee Joint" Creation Ex Nihilo Technical Journal 13(2) 1999
25 Erilaisista versioista tiivistelmän on tehnyt Robert DiSilvestero "Rebuttals to Common Criticisms of the Book Darwin´s Black Box", http://www.leaderu.com/science/disilvestoro-dbb.html
26 Behe, s. 166
27 Behe, s. 176
28 Behe, s. 182
29 Behe, s. 179
30 Tarkemmin aihetta ovat käsitelleet mm. Reynolds J. M. "God of the Gaps" teoksessa Mere Creation ja Moreland J. P. (1994) "Theistic science and mehodological naturalism", teoksessa The Creation Hypothesis, Downers Grove, InterVarsity Press, ss. 41-66