Jimmy Williams

Miten voimme tietää, onko nykyinen Raamattumme edes lähellä alkuperäistä? Eivätkö kopioijat olekin vuosisatojen aikana paisutelleet kertomuksia ja manipuloineet niitä, minkä vuoksi Raamatun alkuperäinen sanoma on hämärtynyt? Näin kysytään usein, kun yritetään halveksia tietolähdettä, josta kristillinen usko on peräisin.

1. Älä oleta käsikirjoitusten inspiraatiota tai erehtymättömyyttä, jos yrität todistaa niiden inspiraation tai erehtymättömyyden. Älä sano, että Raamattu on inspiroitu tai erehtymätön vain siksi, että se väittää niin. Tämä on kehäpäättelyä.
2. Kun tutkit alkuperäisiä dokumentteja, unohda Raamattusi nykyinen muoto ja tutki tekstejä muinaisina tietolähteinä, mitä ne ovatkin.
3. Älä aloita moderneista "auktoriteeteista" ja katso sen jälkeen käsikirjoituksista, olivatko auktoriteetit oikeassa. Aloita itse käsikirjoituksista.

Kirjassaan Introduction in Research in English Literary History C. Sanders esittää kolme luotettavuustestiä, jota käytetään yleisessä historiankirjoituksessa ja kirjallisuuskritiikissä. (1) Nämä testit ovat:

1. Bibliografinen (so. Tekstuaalinen traditio alkuperäisestä käsikirjoituksesta nykyisiin kopioihin.)
2. Sisäiset todisteet (mitä dokumentti väittää itsestään)
3. Ulkoiset todisteet (miten dokumentti sopii omanaikansa maailman faktoihin, päivämääriin ja henkilöihin).

Saattaa olla hyödyllistä mainita, että Sanders on sotahistorian professori, ei teologi. Hän käyttää näitä kolmea testiä omissa tutkimuksissaan, kun hän mittaa historiallisten sotatapahtumien luotettavuutta. Seuraavaksi tarkastamme Raamatun luotettavuuden bibliografiset tai tekstuaaliset todisteet.

Olennainen kysymys sekä Uudesta että Vanhasta testamentista on: "Vaikka Raamatusta ei ole alkuperäisiä kopioita tai otteita, voidaanko vanhimmasta käsikirjoituksesta rekonstruoida kopio, joka antaisi todenmukaisen, väärentymättömän kuvan todellisista ihmisistä, paikoista ja tapahtumista?"

Vanhaan aikaan kirjuria pidettiin ammatti-ihmisenä. Mitään painokoneita ei ollut, joten ihmisiä koulutettiin kopioimaan kirjoituksia. Tehtävää harjoitti yleensä hurskas juutalainen. Kirjurit uskoivat, että he olivat tekemisissä Jumalan Sanan kanssa, ja sen vuoksi kopiointi oli äärimmäisen huolellista. He eivät vain hätäisesti hutaisseet asioita muistiin. Varhaisin kokonainen kappale hebrealaisesta Vanhasta testamentista on peräisin 900-luvulta jKr.

900-luvun alkupuolella (916 jKr.) eli juutalaisryhmä, joita kutsuttiin masoreeteiksi. Nämä juutalaiset olivat huolellisia jäljentäessään kirjoituksia. Kaikki aiemmat tekstit oli kirjoitettu pelkillä konsonanteilla, eikä niissä ollut välimerkkejä eikä kappalejakoa. Masoreetit kopioivat esim. Jesajan kirjan, ja kun työ oli valmis, he laskivat kirjainten määrän. Sitten he etsivät kirjan keskimmäisen kirjaimen. Jos se ei ollut sama, he tekivät uuden kopion. Kaikki nykyiset jäljennökset hebrealaisesta tekstistä, joka on tältä ajanjaksolta, ovat huomattavan yhdenmukaisia. Masoreettisen tekstin vertailu latinalaisten tai kreikkalaisten versioiden kanssa on myös paljastanut huolellista kopiointia ja vain pieniä poikkeavaisuuksia vuosituhannen aikana (100 eKr. - 900 jKr.). Mutta ennen tätä vuosisataa oli vain niukasti muinaista hepreankielistä materiaalia, jota olisi voitu verrata 900-luvun masoreettisiin teksteihin.

Vuonna 1947 nuori beduiinipaimen löysi merkillisiä saviruukkuja luolista lähellä Kuolleen meren laaksoa. Ruukkujen sisällä oli muutamia nahkakääröjä. Näiden "Kuolleen meren kirjakääröjen" löytymistä Qumranissa on pidetty 1900-luvun merkittävämpänä arkeologisena löytönä. Kääröt ovat paljastaneet, että laaksossa kukoisti munkkiviljelijöiden yhdyskunta vuosina 150 eKr - 70 jKr. Uskotaan, että kun he näkivät roomalaisten tunkeutuvan maahan, he laittoivat arvostamansa kääröt ruukkuihin ja kätkivät ne kallioiden luoliin Kuolleesta merestä luoteeseen. Kuolleen meren kääröt sisältävät kokonaisen Jesajan kirjan, osia Jesajan kirjasta, joka sisältää Jesaja 38-6, sekä fragmentteja lähes jokaisesta Vanhan testamentin kirjasta. Suurin osa fragmenteista on Jesajan kirjasta ja Pentateukista (1-5 Mooseksen kirja). Sieltä löydettiin myös riekaleiset Samuelin kirjat ja kaksi kokonaista kappaletta Habakukin kirjasta. Lisäksi siellä oli lukuisia Raamatun ulkopuolisia kääröjä, jotka liittyvät löydettyyn yhteisöön. Nämä materiaalit sijoittuvat vuoden 100 eKr. paikkeille. Merrill F. Unger tunnusti löydön merkityksellisyyden, erityisesti Jesajan kirjan tärkeyden, kun hän sanoi: "Tämä täydellinen Jesajan käsikirjoitus oli melko ymmärrettävästi sensaatio, koska se oli ensimmäinen mittava Raamatun käsikirjoitus muinaiselta ajalta, jota on koskaan löydetty. Kiinnostus löytöön oli erityisen innokasta siksi, että se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin aikaisimmat heprealaiset kirjoitukset, joita masoreettinen perinne säilytti." (2)

Qumranin löydöt ovat suurimmassa arvossaan, kun raamatuntutkijat voivat verrata niitä 900-luvun masoreettisiin teksteihin. Jos tutkimuksissa, joissa vertailut ovat mahdollisia, löytyy vain vähän tai ei lainkaan tekstuaalisia muutoksia, voidaan olettaa, että masoreettiset kirjurit ovat olleet yhtä uskollisia, kun he ovat kopioineet muitakin Raamatun tekstejä, joita ei voida verrata Qumranin materiaaliin.

Mitä tästä opittiin? Kun vertailtiin Qumranista löydetyn Jesajan käsikirjoitusta masoreettiseen tekstiin, paljastui, että ne olivat tarkkuudessaan erittäin lähellä toisiaan: "Jesaja 53:n vertailu osoitti, että vain 17 kirjainta poikkesi masoreettisesta tekstistä. Kymmenen näistä olivat pelkkiä kirjoituseroja (kuten englannin kielen kunnia-sanan amerikkalainen muoto honor ja englantilainen honour), jotka eivät johda merkityksen muuttumiseen ollenkaan. Neljä muuta ovat erittäin pieniä eroja kuten konjunktion esiintyminen (ja), joka on ennemminkin tyyliseikka kuin oleellinen asia. Loput kolme kirjainta muodostavat hepreankielisen sanan "valo". Joku on lisännyt tämän sanan tekstiin jakeeseen 11 sanojen "he tulevat näkemään" jälkeen. Tämän kappaleen 166:sta sanasta tämä on ainoa kyseenalainen sana eikä se muuta katkelman merkitystä lainkaan. Raamatuntutkijat kertovat, että tämä on tyypillistä koko Jesajan käsikirjoitukselle." (3)

Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, Septuaginta, vahvistaa myös masoreettijäljentäjien tarkkuuden. Septuagintaan viitataan usein LXX:nä, koska kuuleman mukaan seitsemänkymmentä juutalaista oppinutta tekivät sen Aleksandriassa n. 200 eKr. LXX on lähes kirjaimellinen käännös hepreasta, ja nykyiset käsikirjoitukset ovat aika hyviä jäljennöksiä alkuperäisestä käännöksestä.

Kirjassaan Can I Trust My Bible R. Laird Harris päätteli: "Voimme olla varmoja, että Vanhan testamentin jäljentäjät työskentelivät erittäin huolellisesti ja tarkasti jopa jo 255 eKr. Olisikin ajattelematonta epäillä, etteikö nykyinen Vanha testamentti olisi hyvin lähellä sitä, jota Esra käytti, kun hän opetti Herran sanaa niille, jotka olivat palanneet Baabelin vankeudesta." (4)

On olemassa yli 4,000 meidän päiviimme asti säilynyttä muinaista kreikkalaista käsikirjoitusta, jotka käsittävät koko Uuden testamentin tai osia siitä. Nämä on kirjoitettu erilaisille materiaaleille.

Kristikunnan aikakauden alkuaikoina materiaaleista yleisimmin käytettiin papyrusta. Tätä erittäin kestävää Niilinlaaksossa kasvavaa kaislaa liimattiin yhteen kuin vaneria ja annettiin kuivua auringossa. 1900-luvulla papyrukselle kirjoitettuja dokumentteja on löydetty erityisesti kuivilta Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueilta.

Toinen käytetty materiaali oli pergamentti. Sitä valmistettiin lampaiden tai vuohien nahoista ja käytettiin laajalti keskiaikaan asti, jolloin paperi alkoi syrjäyttää sen. Se oli harvinaisempi ja kalliimpi; sitä käytettiin lähes poikkeuksetta tärkeisiin teksteihin.

1.Codex Vaticanus ja Codex Siniaticus

Nämä ovat 300-luvulta (325-450 jKr.) peräisin olevat erinomaiset pergamenttikopiot koko Uudesta testamentista. (5)

2. Vanhat papyruskääröt

100-200 vuotta (180-225 jKr.) ennen Vaticanusta ja Sinaticusta peräisin olevia fragmentteja ja papyruskopioita Uuden testamentin osista. Merkittävimmät ovat Chester Beatty Papyrus (P45, P46, P47) ja Bodmer Papyrus II, XIV, XV (P46, P75).

Pelkästään näistä viidestä käsikirjoituksesta voidaan rakentaa kokonaiset Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit, Roomalaiskirje, 1-2 Korinttilaiskirjeet, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje, 1-2 Tessalonikalaiskirjeet, Hebrealaiskirje, ja osia Matteuksen ja Markuksen evankeliumeista, Apostolien teoista ja Ilmestyskirjasta. Vain paimenkirjeet (Titus, 1-2 Timoteus) ja yleiset kirjeet (Jaakob, 1-2 Pietari, 1-3 Johannes) ja kirje Filemonille puuttuvat. (6)

3. Vanhin fragmentti

Ehkä Raamatun varhaisin jäljelläoleva osa on fragmentti papyruskoodeksista, joka sisältää Johanneksen evankeliumin 18:31-33 ja 37. Sitä kutsutaan Rylandin Papyrukseksi (P52), se on löydetty Egyptistä ja on peräisin vuodelta 130 jKr. Rylands Papyrus on pakottanut kriitikot ajoittamaan neljännen evankeliumin takaisin ensimmäiselle vuosisadalle ja hylkäämään heidän aiemmat väitteensä, että apostoli Johannes ei olisi voinut kirjoittaa sitä. (7)

4. Tämän käsikirjoituksen ansiosta syntyy silta papyrus- ja pergamenttifragmenttien sekä Uuden testamentin kopioiden välille. Se ulottuu lähes ensimmäisen vuosisadan loppuun.

Kreikkalaisten käsikirjoitusten lisäksi on olemassa yli 1,000 kopiota ja fragmenttia Uudesta testamentista, syyriaksi, koptiksi, armeniaksi, gootiksi ja etiopiaksi latinankielisen Vulgatan lisäksi. Näistä jotkut ajoittuvat lähes Pyhän Hieronymuksen alkuperäiseen käännökseen vuosina 384-400 jKr.

Lisätodisteita Uudelle testamentille saadaan tuhansista lainauksista, joita löytyy kirkkoisien kirjoituksista. He olivat varhainen kristitty papisto (100-450 jKr.), joka seurasi apostoleja ja johti alkukirkkoa Klemens Roomalaisesta (96 jKr.) alkaen.

On todettu, että vaikka kaikki yllämainitut Uuden testamentin käsikirjoitukset ja käännökset katoaisivat yhtäkkiä, olisi silti mahdollista koota koko Uusi testamentti kirkkoisien lainauksista vain 15-20 jakeen poikkeuksella!

Uuden testamentin aikaiseen syntyyn on selviä todisteita. Materiaalin runsaudesta tulee vieläkin merkittävämpi, kun vertaamme sitä muihin vanhoihin dokumentteihin, joiden aitous on hyväksytty ilman kysymyksiä.

Kirjailija Kirjoittajan Tapahtuma- Kirjoitus- Varhaisin kk Aikavirhe A.virhe:

ja teos elinaika aika aika* jäljellä Kirjoituksessa Kk:ssa

Matteuksen n. 0-70? 4eKr-30jKr 50-65/75 n. 200 <50 vuotta <200 Evankeliumi vuotta

Markuksen n. 15-90? 27-30 65/70 n. 225 <50 vuotta <200

Evankeliumi vuotta

Luukkaan n. 10-80? 5eKr-30jKr 60/75 n. 200 <50 vuotta <200

Evankeliumi vuotta

Johanneksen n. 10-100 27-30 90-110 n. 130 <80 vuotta <100

Evankeliumi vuotta

Paavalin n. 0-65 30 50-65 n. 200 20-30 vuotta <200

Kirjeet vuotta

Josephus, n. 37-100 200eKr-70jKr n. 80 n. 950 10-300 900-1200

Juutalaissodat vuotta vuotta

Kirjassaan The Bible and Archaeology entinen the British Museumin johtaja Sir Frederic G. Kenyon totesi Uudesta testamentista: "Väliaika alkuperäisen teoksen ja varhaisimman jäljelläolevan kopion välillä on niin pieni, että se on itse asiassa merkityksetön. Siksi viimeisetkin epäilyt siitä, etteikö nykyinen Raamattu olisi samanlainen kuin millaiseksi se kirjoitettiin on poistettu. Uudentestamentin autenttisuutta ja yleistä yhtenäisyyttä voidaan pitää lopulta kumoamattomana." (8)

Jotta voi olla skeptinen Uuden testamentin 27 dokumentin suhteen ja sanoa niitä epäluotettaviksi, täytyy myös antaa kaiken tiedon klassisesta antiikista luisua hämärään, sillä mitään muinaisia ajanjaksoja ei ole yhtä hyvin kirjallisesti todistettu kuin Uudessa testamentissa olevia.

The New Testament in Original Greek:n luojat B. F. Westcott ja F.J.A. Hort totesivat myös: "Jos suhteellisen merkityksettömät asiat kuten järjestyksen muutokset, nimiartikkelien lisäykset tai poistot ja senkaltaiset laitetaan sivuun, mielestämme epäilyksenalaiset kohdat tuskin voivat nousta yli tuhannesosaan koko Uudesta testamentista." (9) Toisin sanoen pienet muutokset käsikirjoituksissa eivät muuta mitään suuria opetuksia: ne eivät vaikuta kristinuskoon vähimmässäkään määrin. Sanoma on sama muutoksilla tai ilman. Meillä on Jumalan Sana.

Notes

1. C.Sanders, Introduction in Research in English Literacy (New York: MacMillan, 1952), 143.
2. Merrill F. Unger, Famous Archaeological Discoveries (Grand Rapids: Zondervan, 1957), 72.
3. R. Laird Harris, Can I Trust My Bible? (Chicago: Moody Press, 1963), 124.
4. Ibid., 129-30.
5. Merrill F. Unger, Unger's Bible Handbook (Chicago: Moody Press, 1967), 892.
6. Ibid.
7. Ibid.
8. Sir Fredric Kenyon, The Bible and Archaeology (New York: Harper & Brothers, 1940), 288ff.
9. B.F. Westcott, and F.J.A. Hort, eds., New Testament in Original Greek, 1881, vol. II, 2.

James F. Williams on Probe Ministries Internationalin perustaja ja entinen puheenjohtaja ja nykyisin toimii pappina. Hänellä on tutkinto Southern Methodist Universitystä (B.A.) ja Dallas Theological Seminarysta (Th.M.). Hän on myös osallistunut poikkitieteelliseen tohtorintutkinto-ohjelmaan (a.b.d.) Dallasissa, University of Texasin humanistisessa tiedekunnassa. Menneen 35 vuoden aikana hän on vieraillut, luennoinut ja jakanut neuvoja yli 180 yliopistossa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton alueilla. Hän on myös toiminut Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Euroopan Raamatuntutkimuksen laitoksissa.

Probe Ministries on ei-kaupallinen yhdistys, jonka tehtävänä on julistaa kristillisen ajattelun ja arvojen merkitystä Länsimaissa median, koulutuksen ja kirjallisuuden kautta. Yrittäessään toteuttaa tehtäväänsä Probe tarjoaa näkökulman akateemisen tieteen ja historiallisen kristinuskon yhdistämisestä.

Lisäksi Probe toimii tiedotuskeskuksena ja keskustelee tutkimustuloksistaan kirkon ja yhteiskunnan kanssa yleisesti. Lisätietoja Proben materiaaleista ja tehtävästä voi hankkia kirjoittamalla osoitteeseen:

Probe Ministries

1900 Firman Drive, Suite 100

Richardson, TX 75081

(972) 480-0240 FAX (972) 644-9664