William Lane Craig

Suom. Matti Kankaanniemi

Arvioituaan viimeaikaisen tutkimuksen suhdetta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen historiallisuuteen, Professori William Craig väittää, että "ylösnousemusilmestykset, tyhjä hauta ja kristinuskon alkuperä – viittaavat vääjäämättä yhteen johtopäätökseen - Jeesuksen ylösnousemukseen."

Lähde: "Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ." Truth Journal 1 (1985):89-95.

Ihminen, kirjoittaa Lorn Eisley, on kosminen orpo. Hän on ainoa maailmankaikkeuden olio, joka kysyy "Miksi?" Muita eläimiä ohjaavat vaistot, mutta ihminen on oppinut esittämään sellaisia kysymyksiä, kuten "Kuka minä olen?" tai "Miksi olen täällä? Minne olen matkalla?"

Valistuksen ajasta saakka, jolloin moderni ihminen karisti uskonnon ikeen yltänsä, hän on yrittänyt vastata näihin kysymyksiin viittaamatta Jumalaan. Takaisin kimmonneet vastaukset eivät olleetkaan innostavia, vaan synkkiä ja kauhistuttavia. "Olet sattumanvarasinen luonnon sivutuote, ajan, materian sekä sattuman summa. Olemassaolollesi ei ole olemassa mitään syytä. Kohtalosi on kuolema. Elämäsi ei ole kuin kipinä loputtomassa pimeydessä, kipinä, joka ilmestyy, hehkuu ja kuolee ikuisiksi ajoiksi."

Moderni ihminen ajatteli, että erottaessaan itsensä Jumalasta, hän oli vapauttanut itsensä kaikesta, joka kangisti ja painosti häntä. Sen sijaan hän huomasi, että tappamalla Jumalan hän oli tappanut itsensä.

Tätä modernia ongelmaa vasten perinteinen kristillinen toivo ylösnousemuksesta heijastuu vieläkin kirkkaampana ja merkittävämpänä. Se vakuuttaa, että ihminen ei lopulta olekaan orpo, vaan maailmankaikkeuden luoneen Jumalan henkilökohtainen kuva. Hänen elämänsä ei olekaan vain tuomittu kuolemaan, vaan eskatologisen ylösnousemuksen kautta hän voi elää Jumalan läsnäolossa ikuisesti.

Tämä on ihmeellinen toivo. Mutta tietenkään toivo, joka ei perustu tosiasiaan, ei ole toivo, vaan illuusio. Miksi modernin ihmisen tulisi pitää kristillistä ylösnousemustoivoa muuta kuin toiveajatteluna? Vastaus löytyy kristillisestä käsityksestä, jonka mukaan Jumala on herättänyt yhden ihmisen kuolleista esimerkiksi eskatologisesta ylösnousemuksesta. Tämä ihminen oli Jeesus Nasaretilainen, jonka historiallinen ylösnousemus luo tosiasiallisen perustan kristilliselle toivolle.

Viime vuosisadan liberaaliteologeilla ei tietenkään ollut mitään käyttöä Jeesuksen historialliselle ylösnousemukselle. Koska liberaaliteologit pysyivät tiukasti siinä deisteiltä perimässään ennakkokäsityksessä, että ihmeitä ei voi tapahtua, historiallinen ylösnousemus oli heidän mielestään a priori poissuljettu mahdollisuus. D. F. Straussin mytologinen selitys mahdollisti Uuden testamentin ylösnousemuskertomusten selittämisen legendanomaiseksi fiktioksi. Usko ylösnousemukseen oli vain antiikinaikainen jäänne, josta modernin ihmisen oli korkea aika päästä eroon. Liberaaliteologian merkittävimmässä Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuutta käsittelevässä tutkimuksessa, Kirsopp Laken The Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ (1907), Lake selittää huolellisesti ylösnousemuskertomuksen legendan kehittymisen, joka hänen mukaansa oli peräisin naisten osumisesta väärälle haudalle. Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan ole loppu; se, mikä kristinuskossa on tärkeää, on sielun kuolemattomuus, usko siihen, että kuolleet ystävämme ja sukulaisemme ovat edelleen elossa ja että me näemme vielä heidät. Näin ollen Ut oli korvattu Phaedolla.

Liberaaliteologia ei selvinnyt ensimmäisestä maailmansodasta, mutta sen jäänteetkään eivät herättäneet kiinnostusta Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuteen, sillä kaksi sitä seurannutta koulukuntaa olivat yhteneviä suhtautumisessaan Jeesukseen liittyvään historiallisuuyteen. Karl Barthin vauhdittama dialektinen teologia ylläpiti oppia ylösnousemuksesta, mutta ei halunnut ottaa kantaa ylösnousemukseen historian tapahtumana. Roomalaiskirjeen kommentaarissaan (1919) nuori Barth julistaa: "Ylösnousemus koskettaa historiaa, kuten tangentti ympyrää eli koskettamatta sitä todellisuudessa lainkaan."

Rudolf Bultmannin havainnollistama eksistentiaalinen teologia oli vieläkin antiteettisempi Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden suhteen. Vaikka Bultmann tunnusti ensimmäisten opetuslasten uskoneen kirjaimelliseen Jeesuksen ylösnousemukseen ja Paavalin yrittäneen ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 15. luvussa todistaa ylösnousemuksen, hän kuitenkin julistaa sellaisten yritysten olevan "kohtalokkaita". Se alentaa Kristuksen ylösnousemuksen ruumiin ylösnousemuksen kaltaisen luonnon ihmeen tasolle. Ja modernin ihmisen ei voida järkevästi olettaa uskovan ihmeisiin ennen kristityksi tulemistaan. Tämän vuoksi ihmeitä sisältävä aines evankeliumeista on demytologisoitava, jotta todellinen kristillinen sanoma pääsisi esille – kutsu aitoon olemassaoloon kuoleman edessä, mistä symbolina on risti. Ylösnousemus on vain symbolinen ristin sanoman toisto, eikä lisää siihen mitään olennaista. Ylösnousemukseen vetoaminen historiallisena todisteena, kuten Paavali teki, on erityisen väärin, sillä eksistentiaalisen uskon perusolemus on hyppy tyhjän päälle ilman todisteita. Näin ollen ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta väittäminen on uskon vastaista. On luonnollista, että liberaaliteologian antipatia Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden suhteen jäi vapautumatta sekä dialektiselta että eksistentiaaliselta teologialta.

Vuosisatamme toisella puoliskolla tilanne muuttui huomattavasti. Ensimmäiset muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa vuonna 1953. Tuolloin Ernst Käsemann, Bultmannin oppilas, väitti Colloquyssa Marburgin yliopistossa, että Bultmannin historiallinen skeptismi Jeesusta kohtaan oli perusteetonta ja haitallista. Hän ehdotti, että kysymys siitä, mistä historiallinen Jeesus löydettäisiin, esitettäisiin jälleen. Uusi historiallisen Jeesuksen etsintä oli alkanut. Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1956 Marburgilainen teologi Hans Grass alisti ylösnousemuksen historiallisen tutkimuksen kohteeksi ja totesi, ettei ylösnousemusilmestyksiä voida ohittaa vain opetuslasten subjektiivisina näkyinä, vaan niitä tulisi pitää objektiivisina näköhavaintoina.

Samaan aikaan kirkkohistorioitsija Hans Freiherr von Campenhausen samalla tavoin mullistavassa esseessään puolusti Jeesuksen tyhjän haudan historiallisuutta. Seuraavien vuosien aikana Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuutta käsitteleviä teoksia virtasi saksankielisten, ranskankielisten ja englanninkielisten kirjapainojen läpi. Vuoteen 1968 mennessä vanhan skeptismin selkä oli taittunut ja sen vaikutus alkoi dramaattisesti vähetä. Niin täydellinen oli Jeesuksen ylösnousemusta koskevan tutkimuksen täyskäännös vuosisadan toisen puoliskon aikana, että ei ole liioittelua puhua tutkimuksen suunnan vaihdoksesta kyseisessä aiheessa. Ne, jotka kielsivät Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden näyttivät nyt olevan puolustuskannalla. Ehkä merkittävin teologinen kehitys tässä suhteessa on Wolfhart Pannenbergin teologinen systeemi, joka perustaa koko kristologiansa Jeesuksen tehtävän ja erityisesti ylösnousemuksen historiallisuuteen. Yhtä hämmästyttävää on yhden maailman johtavan juutalaisen teologin, Pinchas Lapiden julistus, jonka mukaan hän on todisteiden perusteella vakuuttunut siitä, että Jeesus Nasaretilainen nousi kuolleista. Lapide moittii sellaisia Ut:n kriitikoita kuin Bultmann ja Marxsen perusteettomasta skeptismistä ja totesi, että hän uskoo todisteiden perusteella Israelin Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista.

Mitä ovat ne faktat, joiden pohjalta näkemykset Uuden testamentin ylösnousemuskertomuksien luotettavuudesta ovat muuttuneet? Mielestäni ne voidaan jakaa perustellusti kolmeen osaan: Ylösnousemusilmestykset, tyhjä hauta ja kristinuskon alkuperä. Katsotaanpa jokaista osaa lyhyesti.

Ensiksi ylösnousemusilmestykset. Epäilemättä päätekijä ilmestystradition uudelleen arvioinnille oli Joachim Jeremiaksen esitys, jonka mukaan Paavali lainaa ensimmäisen korinttolaiskirjeen 15:nnessä luvussa (1. Kor 15:3-5), vanhaa kristillistä traditiota, jonka hän itse oli kuullut ja jonka hän välitti käännyttämilleen korinttolaisille. Galatalaiskirjeen mukaan (Gal 1:18) Paavali oli Jerusalemissa kolme vuotta kääntymyksensä jälkeen faktojen etsintä matkalla, jonka aikana hän keskusteli Pietarin ja Jaakobin kanssa yli kahden viikon ajan ja jonka aikana hän myöskin kuuli tämän kyseisen tradition, ellei hän sitten ollut saanut sitä jo aiemmin. Koska Paavali kääntyi 33 jkr, tämä tarkoittaa, että todistajien joukko ulottuu aina viiden vuoden sisään Jeesuksen kuolemasta. On näin ollen turhaa hylätä näitä ilmestyksiä vain legendoina. Voimme yrittää selittää ne hallusinaatioiksi, jos haluamme, mutta emme voi kieltään niiden tapahtuneen. Paavalin informaatio antaa selvästi ymmärtää, että eri tapauksissa eri ihmiset ja ryhmät näkivät Jeesuksen kuolleista heränneenä. Edesmennen Chicagon yliopiston Ut:n kriitikon Norman Perrinin mukaan: "Mitä enemmän tutkimme ilmestymisiin liittyvää traditiota sitä vahvemmalta vaikuttaa se kallio, jolla ne seisovat." Tämä johtopäätös on ilmeisen kiistämätön.

On myönnettävä, että samalla kun Raamatun tutkimus on alkanut uudelleen arvostaa Paavalin antaman informaation luotettavuutta, skeptismi evankeliumien ilmestystraditioita kohtaan on edelleen hengissä. Tämä sitkeä skeptismi näyttää minusta täysin perusteettomalta. Se perustuu ennakko-olettamuksiin perustuvaan antipatiaan evankeliumien ilmestymiskertomusten fyysisyyttä vastaan. Mutta ne traditiot, jota ovat ilmestyskertomusten taustalla voivat olla yhtä luotettavia kuin Paavalin traditio. Sillä, jotta nämä kertomukset voisivat olla pääsääntöisesti legendaarisia, huomattavan ajan olisi tullut kulua itse tapahtumista, jotta epähistorialliset ainekset olisivat voineet pyyhkiä historialliset ainekset traditioista.

Tämä tekijä kielletään tyypillisesti Ut:n tutkimuksessa, kuten A. N. Sherwin-White huomauttaa teoksessaan Roman Law and Roman Society in the New Testament. Professori Sherwin-White ei ole teologi, vaan huomattava historioitsija, joka on perehtynyt suurin piirtein Ut:n aikaiseen Rooman ja Kreikan historiaan. Professori Sherwin-Whiten mielestä Rooman historiasta kertovat lähdeteokset ovat tavallisesti puolueellisia ja ne on kirjoitettu vähintään sukupolvea tai kahta, jopa vuosisatoja, tapahtumien jälkeen. Kuitenkin hänen mukaansa niiden perusteella päätellään suurella luottamuksella, mitä todella tapahtui. Herodotuksen kirjoitukset ovat koetapaus legendan kehittymisnopeudelle ja koe osoittaa, että jopa kaksi sukupolvea on liian lyhyt aika, jotta legendaariset ainekset pystyisivät pyyhkimään historiallisten faktojen ytimen.

Professori Sherwin-Whiten mukaan legendan kehittymisvauhdin tulisi olla "uskomaton", jos evankeliumit olisivat legendoja. Tarvittaisiin lisää sukupolvia. Kaikki Ut:n kriitikot ovat yhtä mieltä siitä, että evankeliumit on kirjoitettu ja levitetty ensimmäisen sukupolven aikana silminnäkijöiden vielä eläessä. Itse asiassa merkittävä uusi tutkijoiden liike väittää, että osa evankeliumeista olisi kirjoitettu jo vuoteen 50 jkr mennessä. Näin ollen ne olisivat yhtä vanhoja kuin Paavalin kirjoittama Korinttolaiskirje. Kun otetaan huomioon niiden riippuvuus aiemmista traditioista, niille tulisi osoittaa samaa historiallista luottamusta kuin Paavalille. On tähdellistä huomauttaa, että ensimmäisen vuosisadan aikana ei kirjoitettu yhtään apogryfievankeliumia. Nämä ilmestyivät vasta silminnäkijöiden kuoltua. Nämä ovat parempia ehdokkaita "legendaariseksi fiktioksi" kuin kanonisoidut evankeliumit. Evankeliumien kokoamiseen mennessä ei yksinkertaisesti ollut kulunut tarpeeksi aikaa, jotta legendaarista ainesta olisi merkittäväsi syntynyt. Mielestäni nykyinen kriitikkojen skeptismi ilmestymistraditioiden suhteen on näin ollen perusteetonta. Uudelleen herännyt luottamus Paavalin antaman informaation historiallisuuteen tulisi ulottaa myös evankeliumien luotettavuuden uudelleenarviointiin.

Toiseksi tyhjä hauta. Yhteen aikaan modernille älylle loukkauksena ja kristillisen teologian häpeäpilkkuna pidetty Jeesuksen tyhjä hauta on ottanut paikkansa historiallista Jeesusta koskevien yleisesti hyväksyttyjen tosiasioiden joukossa. Tarkastelen lyhyesti joitakin todisteita, jotka vahvistavat tämän.

(a) opetuslapset eivät olisi voineet koskaan uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen. Ensimmäisen vuosisadan juutalaiselle ajatus kuolleista heränneestä miehestä, jonka ruumis olisi edelleen haudassa, olisi ollut hyvin ristiriitainen. Kuten E. E. Ellis on todennut: "On erittäin epätodennäköistä, että varhaiset Palestiinalaiset kristityt olisivat nähneet ylösnousemuksen ja fyysisen "haudan tyhjenemis-ylösnousemuksesta". Heille anastasis (ylösnousemus suom. huom) ilman tyhjää hautaa olisi ollut yhtä mielekäs kuin nelikulmainen ympyrä."

(b) Vaikka opetuslapset olisivat uskoneet Jeesuksen ylösnousemukseen, on epätodennäköistä, että he olisivat saaneet seuraajia. Niin kauan kuin ruumis oli haudassa kristillinen liike, joka perustui kuolleen miehen ylösnousemukseen, olisi ollut mahdottoman typerä.

(c) Juutalaiset johtajat olisivat paljastaneet koko touhun. Nopein ja varmin vastaus Jeesuksen ylösnousemuksen julistamiseen olisi ollut tähän hautaan viittaaminen.

Näistä syistä hautauskertomuksen luotettavuus tukee tyhjän haudan historiallisuutta. Valitettavaa niille, jotka haluavat kieltää tyhjän haudan, hautauskertomus on yksi historiallisesti varmimmista traditioista, joita meillä on Jeesusta koskien. Useat seikat tukevat tätä käsitystä. Mainitsen vain muutaman.

(i) Hautaus mainitaan kolmannella rivillä vanhassa kristillisessä formulassa, jota Paavali lainaa 1. Kor 15:4:ssä.

(ii) Se on osa varhaista Markuksen evankeliumissaan lähteenä käyttämää kärsimyshistoriaa.

(iii) Kertomuksessa itsessään ei ole jälkeäkään legendan kehittymisestä.

(iv) Kertomus täsmää arkeologisiin todisteisiin, jotka koskevat Jeesuksen aikaisien hautojen tyyppejä ja sijaintia.

(v) Kilpailevia hautauskertomusia ei ole olemassa.

Näistä ja muista syistä suurin osa tutkijoista yhtyvät siihen päätelmään, että hautauskertomus on olennaisesti historiallinen. Mutta jos näin on asia, silloin, kuten olen selittänyt, askel tyhjän haudan tunnustamiseen ei ole kovin pitkä.

(2) Paavalin todistus tukee tyhjää hautaa. Tässä yhteydessä voidaan mainita kaksi Paavalin todistetta.

(a) Paavalin lainaamassa uskontunnustuksessa ilmaus "hänet herätettiin" seuraa fraasia "hänet haudattiin", mikä antaa ymmärtää haudan olleen tyhjä. Ensimmäisen vuosisadan juutalainen ei olisi voinut ajatella toisin. Kuten E. L. Bode on todennut, käsitys hengellisestä ylösnousemuksesta, samalla kun ruumis on haudassa, on modernin teologian erikoisuus. Juutalaiselle ylösnousemus koski niitä ihmisen jäännöksiä, jotka ovat haudassa. Tämän vuoksi he säilyttivät huolellisesti kuolleen luut laatikoissa eskatologiseen ylösnousemukseen asti. Ei ole epäilystäkään siitä, että sekä Paavali että varhaiskristillinen uskontunnustus, jota hän lainaa, edellyttävät tyhjän haudan olemassaoloa.

(b) Sanonta "kolmantena päivänä" viittaa luultavasti tyhjän haudan löytämiseen. Hyvin lyhyesti tiivistettynä: Olennaista on, että koska kukaan ei oikeastaan nähnyt Jeesuksen ylösnousemusta, kuinka kristityt päätyivät käyttämään sen suhteen termiä "kolmantena päivänä"? Todennäköisin vastaus on, että he käyttivät ilmausta, koska sinä päivänä Jeesuksen naisseuraajat löysivät tyhjän haudan ja ylösnousemuskin ajoitettiin tuohon päivään. Paavalin lainaamassa vanhassa kristillisessä formulassa meillä on erittäin varhainen todiste Jeesuksen tyhjän haudan olemassaolon puolesta.

(3) Kertomus tyhjästä haudasta on osa Markuksen lainaamaa kärsimyshistoriaa ja on siksi hyvin vanha. Kertomus tyhjästä haudasta on luultavasti Markuksen kärsimyshistorian lähdettä. Koska Markus on varhaisin evankeliumeista, tämä lähde on itsessään melko vanha. Itse asiassa kommentaattori R. Pesch väittää, että tämä on uskomattoman varhainen lähde. Hän esittää kahdenlaiset todisteet tämän johtopäätöksen puolesta.

(a) Paavalin kertomus viimeisestä ateriasta (1. Kor 11:23-25) edellyttää Markuksen kertomuksen olemassaoloa. Koska Paavalin omat traditiot ovat itsessään hyvin vanhoja, Markuksen lähteen täytyy olla vielä vanhempi. (b) Markuksen lainaama kärsimyshistoria ei koskaan viittaa ylipappiin nimellä. Jos sanon: "Presidentti isännöi päivällistä Valkoisessa talossa", jokainen ymmärtää kenestä puhun, koska tarkoitan juuri tällä hetkellä virassa olevaa henkilöä. Samalla tavoin kyseinen kärsimyshistoria viittaa "ylipappiin" ikään kuin hän olisi edelleen vallassa. Koska Kaifaksella oli tämä virka vuosina 18-37 jkr, tämä tarkoittaa, että Markuksen lainaama kärsimyshistoria juontaa juurensa Jeesuksen kuolemaa seuranneelta seitsemän vuoden kaudelta. Tämä lähde ulottuu näin ollen Jerusalemin yhteisön ensimmäisiin vuosiin ja on siksi varhainen ja luotettava historiallisen informaation lähde.

(4) Kertomus on yksinkertainen ja siitä puuttuu legendaarinen kehitys. Kertomusta tyhjästä haudasta ei ole väritetty teologisilla tai apologeettisilla motiiveilla, jotka ovat tunnusomaisia myöhemmille legendaarisille kertomuksille. Ehkä tehokkain tapa osoittaa tämän kohdan merkitys on verrata kyseistä kertomusta toisen vuosisadan apokryyfisten evankeliumien kertomuksiin tyhjästä haudasta. Esimerkiksi Pietarin evankeliumissa taivaasta kuuluu yön aikana ääni, kivi vierii itsestään pois haudan ovelta ja kaksi miestä laskeutuu taivaasta ja menee sisälle hautaan. Tämän jälkeen kolmen miehen nähdään tulevan haudasta ja ääni kysyy: "Oletko saarnannut niille, jotka nukkuvat?" ja risti vastaa "Kyllä". Jesajan taivaaseenastuminen –nimisessä teoksessa Jeesus tulee haudasta istuen Mikaelin ja Gabrielin olkapäillä. Tältä näyttävät todelliset legendat ja toisin kuin evankeliumit, ne ovat teologisten motiivien värittämiä.

(5) Luultavasti naiset löysivät haudan tyhjänä. Jotta tämän kohdan voi ymmärtää on ensin huomioitava kaksi faktaa naisen asemasta juutalaisessa yhteiskunnassa.

(a) Naiset kuuluivat juutalaisessa yhteiskunnassa kaikkein alimpaan kastiin. Tämä käy ilmi sellaisista rabbiinisista ilmauksista kuten "Poltettakoon lain sanat mieluummin kuin, että ne annettaisiin naisille" ja "onnellinen se, jonka naiset ovat miehiä, mutta voi häntä, jonka lapset ovat tyttöjä."

(b) Naisten todistusta pidettiin niin arvottomana, että heidän ei edes sallittu toimia oikeudessa todistajina. Kuinka merkittävältä vaikuttaa näiden faktojen valossa se, että naiset mainitaan Jeesuksen tyhjän haudan löytäjinä. Mikä tahansa myöhempi legenda olisi varmasti asettanut miesopetuslapset tyhjän haudan löytäjiksi. Se että naiset, joiden todistus oli arvoton, eikä miehet, ovat tyhjän haudan päätodistajia selittyy todennäköisimmin sillä, että (piditpä siitä tai et) tyhjän haudan löysivät naiset ja evankeliumien kertomukset ovat tallettaneet tämän tarkasti.

(6) Juutalaisten varhaisin polemiikka edellyttää tyhjää hautaa. Matteuksen evankeliumien 28. luvussa näemme kristittyjen yrityksen kiistää varhaista juutalaista väitettä ylösnousemusta vastaan. Juutalaisten väitteen mukaan juutalaiset varastivat ruumiin. Kristityt vastasivat tähän lainaamalla kertomusta haudalla olleista vartioista ja juutalaiset puolestaan vastasivat, että vartijat nukkuivat. Huomattava piirre tässä koko keskustelussa ei ole vartijoiden historiallisuus, vaan pikemminkin se molempien osapuolien ennakko-oletus, että ruumis oli kadonnut. Juutalaisten varhaisin Jeesuksen ylösnousemuksen julistamiseen oli yritys selittää tyhjän haudan olemassaolo. Näin ollen opetuslasten vihamiesten todistus tukee tyhjän haudan olemassaoloa.

Tästä voisi vielä jatkaa, mutta ehkä tässä on sanottu tarpeeksi niistä syistä, miksi tutkijat ovat kallistuneet tukemaan tyhjän haudan historiallisuutta. Jakob Kremerin mukaan "Nykyisin suurin osa eksegeeteistä pitää Raamatun mainintoja tyhjästä haudasta luotettavina" ja hän luettelee listan 28:sta huomattavasta tutkijasta, joihin hänet itsekin voidaan lisätä. Mieleeni tulee ainakin kuusitoista sellaista nimeä, joita hän ei edes maininnut. Nykyisin on todella laajalti tunnustettua, että Jeesuksen tyhjä hauta on historiallinen fakta. Kuten D. H. van Daalen on huomauttanut: "On äärettömän vaikeaa vastustaa tyhjän haudan olemassaoloa historiallisin perustein; ne jotka tekevät niin, tekevät sen pikemminkin filosofisten tai teologisten oletusten perusteella." Mutta näitä oletuksia voidaan joutua muuttaman historiallisten faktojen valossa.

Lopuksi voimme kääntyä kolmannen ylösnousemusta tukevan todistusaineiston puoleen, nimittäin kristinuskon alkuperän. Jopa kaikkein skeptisimmät tutkijat myöntävät, että opetuslapset ainakin uskoivat Jeesuksen nousseen kuolleista. Itse asiassa he laskivat lähes kaiken tämän varaan. Ilman uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen, kristinusko ei olisi koskaan voinut syntyä. Ristiinnaulitseminen olisi pysynyt lopullisena tragediana Jeesuksen onnettomassa elämässä. Kristinuskon alkuperä juontuu näiden varhaisten opetuslasten uskosta siihen, että Jeesus oli noussut kuolleista. Tästä kumpuaa väistämättä kysymys siitä, kuinka tämän uskon alkuperä voidaan selittää. Kuten R. H. Fuller esittää, jopa kaikkein skeptisimmän kriitikon täytyy löytää jokin mystinen X saadakseen liikkeen käyntiin. Mutta kysymys kuuluukin: "Mikä oli tämä X?"

Jos kiellämme Jeesuksen todella nousseen kuolleista, meidän tulee pystyä selittämään opetuslasten usko joko juutalaisilla tai kristillisillä vaikutteilla. Vaikutteet eivät tietenkään voi tulla kristinuskosta, koska syntymishetkellä ei koko kristinuskoa ollut olemassakaan. Koska Jeesuksen ylösnousemus oli koko kristinuskon alun perusta, se ei mitenkään voinut olla tulosta tästä uskosta.

Mutta ylösnousemususkoa ei voida selittää myöskään juutalaisilla vaikutteilla. Tämän tajuamiseksi meidän tulee perustella yksi seikka. Vanhassa testamentissa juutalainen käsitys kuolleiden ylösnousemuksesta tuomiopäivänä mainitaan kolmessa paikassa (Hes 37, Jes 26, 19, Dan 12.2) Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikana usko ylösnousemukseen kukoisti ja se mainitaan usein tuon ajan juutalaisessa kirjallisuudessa. Jeesuksen päivinä juutalainen fariseus-puolue uskoi ylösnousemukseen ja Jeesus oli heidän puolellaan Saddukeusten puoluetta vastaan. Näin ollen ajatus ylösnousemuksesta ei sinällään ollut mitenkään uusi.

Mutta juutalainen käsitys ylösnousemuksesta erosi kahdella merkittävällä tavalla Jeesuksen ylösnousemuksesta. Juutalaisessa ajattelussa ylösnousemus (1) tapahtui aina maailman lopussa, ei historian aikana ja (2) se koski kaikkia ihmisiä, ei ainoastaan jotain yksilöä. Näitä käsitystä vastaan Jeesuksen ylösnousemus tapahtui yhdelle ainoalle henkilölle keskellä historian kulkua.

Mitä tulee ensimmäiseen kohtaan, on huomattava, että juutalaiset uskoivat Jumalan herättävän kuolleet ja ottavan heidät hänen valtakuntaansa historian lopussa. Vanhassa testamentissa on kyllä esimerkkejä kuolleiden henkiinheräämisestä; mutta nämä henkilöt kuolivat myöhemmin uudelleen. Ylösnousemus ikuiseen elämään tapahtuisi vasta maailmanaikojen lopussa. Huomaamme tämän juutalaisen ajattelutavan myös evankeliumeissa. Kun Jeesus kertoo Martalle, että tämän veli nousisi jälleen, Martta vastasi: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä" (Joh 11:24)

Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että Jeesus tulisi herättämään hänet takaisin elämään. Samalla tavalla, kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen nousevansa kuolleista, he luulivat hänen tarkoittavan maailman loppua (Mark 9:9-13). Ajatus, että todellinen ylösnousemus voisi tapahtua ennen Jumalan aikojen lopussa tuomaa Taivasten valtakuntaa. Suurta tunnustusta saanut saksalainen Uuden testamentin tutkija Joachim Jeremias kirjoittaa:

"Muinainen juutalaisuus ei tuntenut käsitettä ennenaikaisesta ylösnousemuksesta historian tapahtumana. Mistään kirjallisuudesta ei löydy mitään Jeesuksen ylösnousemukseen verrattavaa. Varmasti kuolleiden ylösnousemuksia tunnettiin, mutta ne koskivat aina sellaista henkiinheräämistä, joka oli väliaikainen, paluuta maalliseen elämään. Myöhempi juutalainen kirjallisuus ei käsittele ylösnousemusta doxaan (kunniaan) historian tapahtumana."

Opetuslapset olisivat, Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman jälkeen, odottaneet ylösnousemusta viimeisenä päivänä ja luultavasti pitäneet mestarinsa hautaa pyhänä paikkana, jossa hänen luunsa säilyvät ylösnousemukseen asti. Heille ei olisi tullut mieleenkään ajatus siitä, että Jeesus oli jo noussut.

Toisen juutalaista ylösnousemususkoa kiteyttävän kohdan mukaan juutalainen käsitys ylösnousemuksesta koski aina kaikkia, eikä vain jotakuta yksittäistä henkilöä. Jumala herättäisi ylösnousemuksessa ihmiskunnan kokonaisuudessaan, eikä vain yhtä miestä. Mutta Jeesuksen ylösnousemuksessa Jumala herätti yhden miehen. Ei ollut olemassa myöskään sellaista käsitystä, jonka mukaan ihmisten ylösnousemus jollain tapaa riippuisi messiaan ylösnousemuksesta. Tämä oli täysin tuntematonta. Mutta juuri näin sanotaan Jeesuksen tapauksessa käyneen. Ulrich Wilckens, toinen huomattava saksalainen Ut:n kriitikko, selittää:

Juutalaiset kirjoitukset eivät puhu missään sellaisesta yksilön ylösnousemuksesta, joka tapahtuu ennen vanhurskaiden ylösnousemusta aikojen lopussa ja joka olisi tästä erillinen. Missään ei vanhurskaiden osallistuminen pelastukseen lopun aikana riipu heidän kuulumisestaan messiaalle, joka on herätetty etukäteen "esikoisena kuoloon nukkuneista." (1. Kor 15:20)

Tämän vuoksi on selvää, että opetuslapset eivät omaksuneet juutalaisista vaikutteista tai taustastaan sellaista ajatusta, että Jeesus olisi yksin herätetty kuolleista. He olisivat odottaneet sitä päivää, jolloin hän ja kaikki Israelin vanhurskaat olisi herätetty kirkkauteen.

Opetuslasten uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen ei siis voida selittää kristillisillä tai juutalaisilla vaikutteilla. Opetuslapset eivät olisi koskaan päätyneet ajatukseen Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ja muista, he olivat kalastajia ja veronkerääjiä, eivät teologeja. Mysteerinen X on edelleen kateissa. Cambridgen yliopiston C. F. D. Moulen mukaan tässä on kyseessä usko, joka ei voi selittyä millään historiallisilla vaikutteilla. Hän huomauttaa, että tässä on tilanne, jossa suuri joukko ihmisiä uskoo vahvasti tähän uskomukseen, jota ei voida selittää Vanhan testamentin tai farisealaisten käsittein. Hänen mukaansa nämä ihmiset eivät hylänneet tätä uskomusta, vaikka juutalaiset heittivät lopulta heidät ulos synagoogasta. Professori Moulen mukaan tämän uskomuksen alkuperän täytyi olla se tosiasia, että Jeesus todella nousi kuolleista:

Jeesuksen ylösnousemus on näin ollen paras selitys kristinuskon alkuperälle. Nämä kaikki kolme suurta historiallista tosiasiaa – ylösnousemusilmestykset, tyhjä hauta, kristinuskon alkuperä – näyttävät osoittavan Jeesuksen ylösnousemuksen olevan kaikista todennäköisin selitys.

Mutta tietysti on olemassa muita selityksiä, joita on tarjottu ylösnousemusilmestyksille, tyhjälle haudalle ja kristinuskon alulle. Nykyisen tutkimuksen tuomioistuimessa nämä teoriat ovat kuitenkin epäonnistuneet antamaan uskottavaa selitystä olemassa oleville tosiasioille. Tämä voidaan nähdä nopeassa katsauksessa niihin perusselityksiin, joita on tarjottu.

A. Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin ja valehtelivat ylösnousemusilmestyksistä. Tämä selitys väritti varhaista juutalaista kristittyjen vastaista propagandaa ja heräsi henkiin 1700-luvun deismin "salaliittoteorian" muodossa. Kriittiset tutkijat ovat maailmanlaajuisesti hylänneet tämän teorian ja se on selvinnyt enää lähinnä populaarilehdistössä. Mainitsen vain kaksi tämän teorian ongelmaa: (i) On moraalisesti mahdotonta väittää Jeesuksen opetuslasten syyllistyneen sellaiseen rikokseen. Miten epätäydellisiä he sitten olivatkin, he olivat varmasti hyviä ja rehellisiä miehiä, eivät huijareita. (ii) On psykologisesti mahdotonta olettaa opetuslasten halunneen tehdä sellaista huijausta. Ristiinnaulitsemisen aikaan opetuslapset olivat hämmentyneitä, järjestäytymättömiä, pelokkaita, epäileviä ja surun murtamia – eivät siis henkisesti motivoituneita ja valmistautuneita luomaan tällaista huijausta. Tyhjän haudan ja ylösnousemusilmestysten selittäminen salaliittoteorialla ei siis tule kysymykseenkään.

B. Jeesus ei kuollut ristillä, vaan hänet otettiin sieltä alas ja laskettiin elävänä hautaan, jossa hän virkosi ja pakeni vakuuttamaan opetuslapset ylösnousemuksestaan. Tätä valekuolema-teoriaa vaalivat 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun saksalaiset rationalistit ja jopa modernin teologian isä F. D. E. Schleiermacher oli omaksunut kyseisen teorian. Nykyään teoria on kuitenkin täysin hylätty: (i) Jeesus ei olisi voinut lääketieteellisesti ajatellen selvitä kidutuksen ja ristiinnaulitsemisen fyysisistä seurauksista tai paleltumisesta haudassa. (ii) Teoria on uskonnollisesti ajatellen tolkuton, koska puolikuollut ja kipeästi hoidon tarpeessa oleva Jeesus ei olisi saanut opetuslapsia palvomaan häntä kirkastettuna ja ylösnousseena Herrana ja kuoleman voittajana. Koska tämän hypoteesin mukaan Jeesus ei itse asiassa olisi voittanut kuolemaa, teoria tekee Jeesuksesta huijarin, joka petoksen avulla sai opetuslapset uskomaan itseensä ja omaan ylösnousemukseensa. Tämä taas on absurdia. Jo pelkästään nämä syyt tekevät valekuolemateoriasta kestämättömän.

C. Opetuslapset näkivät Jeesuksen kuoleman jälkeen hallusinaatioita hänestä ja virheellisesti päättelivät tämän nousseen kuolleista. Hallusinaatioteoria tuli suosituksi 1800-luvulla ja pysyi sellaisena aina tämän vuosisadan puoliväliin asti. Tämänkin teorian hylkäämiseen on monta pätevää syytä: (i) On psykologisesti epätodennäköistä olettaa tällaista hallusinaatioketjua. Hallusinaatiota liittyvät tavallisesti mielisairauteen tai huumeisiin, mutta opetuslasten kohdalla psykobiologinen tila ei ollut hallusinaatioille altis. Opetuslapset eivät odottaneet näkevänsä Jeesusta enää elävänä. He saattoivat vain odottaa näkevänsä hänet Jumalan valtakunnassa. Ei ollut tarpeeksi hyviä syitä, jotka olisivat saaneet heidät hallusinoimaan hänen nousseen kuolleista. Olosuhteiden erityispiirteet, ilmestysten taajuus ja erilaisuus puhuvat hallusinaatioteoriaa vastaan: Jeesusta ei nähty vain kerran, vaan useasti, hänet näkivät useat ihmiset, ei vain yksi, ryhmät, eikä vain yksilöt, häntä ei nähty vain yhdessä paikassa, vaan useassa, häntä ei nähneet vain häneen uskovat, vaan myös epäilijät ja ei-uskovat. Hallusinaatio teoria ei pysty tyydyttävästi selittämään ilmestysten monimuotoisuutta.

(ii) Hallusinaatioteoria ei olisi missään tapauksessa johtanut uskomaan Jeesuksen ylösnousemukseen. Hallusinaatiot ovat ihmisen oman mielen projektioita, eivätkä näin sisällä mitään uutta. Mutta kuten olemme nähneet, Jeesuksen ylösnousemus eroaa juutalaisesta käsityksestä kahdella ratkaisevalla tavalla. Kun otetaan huomioon opetuslasten juutalainen viitekehys, he olisivat hallusinoineet Jeesuksen Aabrahamin helmassa, jossa Israelin vanhurskaat kuolleet olivat aina eskatologiseen ylösnousemukseen asti. Hallusinaatiot eivät olisi voineet synnyttää uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen, ajatukseen joka soti juutalaista ajatusmallia vastaan. (iii) Hallusinaatiot eivät selitä myöskään kaikkia todisteita. Niillä selitetään ylösnousemusilmestyksiä, mutta ei tyhjää hautaa ja siksi ne eivät tarjoa täydellistä ja tyydyttävää vastausta. Hallusinaatioteoria ei siis sen parempaa vaihtoehtoselitystä Kristuksen ylösnousemukseen liittyville tosiasioille kuin sen aiemmat "kollegat".

Mikään edellä esitetyistä vaihtoehtoselityksistä ei pysty tyydyttävästi kattamaan koko todisteiden määrää. Saatetaan kysyä, miten skeptiset tutkijat sitten selittävät ylösnousemusilmestykset, tyhjän haudan ja kristinuskon alkuperän. Tosiasia on, että he eivät selitä niitä. Nykyinen tutkimus ei tunne yhtään mahdollista vaihtoehtoselitystä Jeesuksen ylösnousemukselle. Ne, jotka kiistävät Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden, joutuvat tunnustamaan jäävänsä täysin ilman selitystä. Nämä kolme suurta tosiasiaa – ylösnousemusilmestykset, tyhjä hauta ja kristinuskon alkuperä – viittaavat kaikki vääjäämättä yhteen johtopäätökseen, Jeesuksen ylösnousemukseen. Järkevää ihmistä voidaan tuskin nykyään osoittaa sormella, jos hän uskoo ensimmäisen pääsiäisaamun ihmeeseen.