Miksi haluamme siunata Israelia?
Tiesitkö, että Raamattu kertoo hyvin selkeästi juutalaisen kansan kohtalosta? Kirjoitukset ilmoittavat, että Jerusalemin tuhon jälkeen juutalaiset hajaantuvat kaikkialle maailmaan, mutta myös sen, että Jumala tulee myöhemmin kokoamaan heidät takaisin Israeliin maan kaikilta neljältä kulmalta. Sen jälkeen Hän on uudistava heidät hengellisesti, sillä omassa kotimaassaan he tulevat saamaan uuden sydämen ja uuden hengen (Hes. 36:26,27). Tässä omassa maassaan he tulevat myös tunnustamaan, että Herra on heidän Jumalansa ja he ovat Hänen kansansa (Jer. 31:33).
Jumalalla on ollut alusta alkaen suunnitelma ja päämäärä Israelin maalle ja kansalle. Hän tahtoo antaa myös meille Raamattuun uskoville kristityille tilaisuuden olla mukana Hänen suunnitelmansa toteutumisessa.
Tämä suunnitelma on niin merkittävä, että se sulkee sisäänsä koko maailman tulevaisuuden. Kuten Paavali sanoo: "Mutta jos heidän (juutalaisten) lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljon enemmän heidän täyteytensä. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" (Room. 11:12,15).
Jumala, Isä, Kaikkivaltias valitsi muinaisen kansakunnan, Israelin kansan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset, tuomaan esiin maailmalle Hänen lunastussuunnitelmansa. He ovat ja pysyvät Jumalan valittuina ja ilman juutalaista kansakuntaa Hänen lunastustyönsä ei tule täyttymään.
Jeesus Nasaretilainen on Messias ja Hänen paluunsa on lupaus Jerusalemille, Israelille ja koko maailmalle. Kuitenkin sukupolvittain juutalaisia on tapettu ja vainottu Herramme nimessä. Juutalaisten hajaantuminen vuosisatojen ajan diasporaan on Jumalan suunnitelmissa yhtä merkittävä kuin olivat edelliset maanpaot. Näiden avulla Jumalan pelastussuunnitelma ja sen kautta Jumalan tunteminen on tullut esiin pakanakansoille
Nykyinen juutalaisen kansan kokoontuminen Israeliin ja Israelin valtion synty ovat Raamatun profetioiden täyttymistä. Kristittyjä opetetaan Kirjoituksissa tunnustamaan uskonsa heprealaiset juuret ja aktiivisesti osallistumaan Jumalan suunnitelmien toteutumiseen. Kansakunnat tulevat siunatuiksi tai kirotuiksi ja tuomituiksi sen perusteella kuinka ne kohtelevat Jumalan valittua kansaa.
Jerusalem on juutalaisen kansan sekä Raamattuun pitäytyvien uskovien pyhä kaupunki. Jumalan määräämänä ajankohtana Messias tulee palaamaan ikuiselle Daavidin valtaistuimelleen Jerusalemiin ja on sieltä hallitseva kaikkea maailmaa vanhurskaudessa ja rauhassa. Jumala valitsi Israelin olemaan välineenä siinä, että Hänen rakkautensa, Sanansa ja lunastustyönsä saavuttaisi koko maailman
Kuinka voimme siunata Israelia?
Jumalan tahto on, että me kristityt voisimme olla siunauksena Israelille. Eräs rabbi on halunnut esittää siihen seuraavat seitsemän mahdollisuutta.
1. "Toivottakaa rauhaa Jerusalemille" (Ps. 122:6) Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta, sillä Jerusalem on Israelin hengellisen perinnön keskus. Jakeen loppuosa kuuluu: "Menestykööt ne, jotka sinua rakastavat".
2. Siunaa Israelia, ja tuo sitä esiin rukouksissasi. Voit pyytää Jumalan suojelusta kansalle samoin kuin sitä, että Hän voisi käyttää sinua siunauksen välikappaleena Israelin kansaa kohtaan.
3. Voit myös rohkaista, vahvistaa ja auttaa Venäjän juutalaisia kotimatkalle Israeliin. Tätä työtä voit käytännössä tehdä eri avustusjärjestöjen kautta.
4. Tutki, opiskele ja perehdy Israelin historiaan, maantietoon ja kansaan. Siunauksena oleminen tarkoittaa myös sitä, että tiedämme kuinka voimme osoittaa rakkauttamme hienotunteisesti ja ymmärtämyksellä. Israel-materiaalia on saatavana eri Israel-järjestöiltä. Niiden kautta saat kuvan juutalaisen kansan tunteista, huolista ja toiveista.
5. Suunnittele käyntiä Pyhään Maahan. Tämä on paras tapa lisätä rakkauttasi ja arvostustasi Raamatun maahan. Kun kuljet Abrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Jeesuksen jalanjälkiä, niin koet myös hengellisessä elämässäsi uusia ulottuvuuksia. Kasvat ihmisenä kun kohtaat Israelin kansaa arkielämässä.
6. Osallistu oman seurakuntasi Israel-tilaisuuksiin ja tutustu yhteiskristillisiin Israel-tapahtumiin.
7. Kerro tästä sanomasta ystävillesi. Voit olla siunauksen lähettiläs toisille kristityille kehottaessasi kaikkia olemaan solidaarisia Israelia ja juutalaisia kohtaan.
"Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo." (Jes. 58:10)