[Alku]
Testaa CSS-oppaan navigoinnin toimivuutta!
   
 
Hae sivuiltani:
[Apua]
AihepiiriluetteloKrist. mielipidesivujen etusivuLisäsivut > B Suomi - hyvinvointiyhteiskuntako?

B Suomi - hyvinvointiyhteiskuntako?

Sydän

(Kirjoitus Salon Seudun Sanomissa, jossa se julkaistiin lyhennettynä ja eri otsikolla; kirjoituksessa mainitun henkilön nimi on poistettu)

Mikä on syvemmältä hyvinvointiyhteiskuntaa. On hyvä, että hyvinvointiyhteiskunnasta keskusteltaessa on tullut muitakin arvoja kuin vain taloudellisia.

...kritisoi liiallista ydinperheen korostamista. Toki on niin, että hyvä yksinhuoltajaäiti voi antaa rakkautta lapselleen. Tärkeintä on rakkaus, siitä olemme yhtä mieltä. Mutta onnellisempaa olisi, että olisi myös vastuuta kantava isä.

Olen turhan paljon nähnyt hyvin nuoria yksinäisiä äitejä, joiden lapsilta puuttuu vastuuta kantava isä. Nykyhetken tilannetta voi verrata siihen, miten 1970-luvun teollisuuslaitokset saastuttivat ympäristöä. Suomessa oli aika, jolloin ihannoitiin kertakäyttöastioita. Ympäristöasioiden suhteen suomalaiset ovat heränneet.

Samanlaista heräämistä tarvitaan ihmissuhteiden tasolla. Parisuhdetta ei tule ymmärtää kuin kertakäyttölautaseksi, joka pian heitetään pois ja vaihdetaan uuteen kun tunnekuohu päättyy. Kuulin eräästä ohjelmasta, että suomalaiset etsivät rakastumisen kokemuksia. Tällöin unohdetaan helposti, että tunnekuohu on itsekeskeisyyttä. Jos etsimme rakastumisen kokemuksia, emme välttämättä etsi rakkautta.

Toista ihmistä voi todella rakastaa vain kokemuksen myötä, hyväksyen toisen puutteet. Lyhyessä suhteessa ei edes opita kunnolla tuntemaan toista. On valitettavaa, että ihmissuhteiden on annettu rikkoutua ja tahallisesti rikottu vapauden nimissä.

Rakkaus on välittämistä. Jos sitä ei ole, ei ole milloinkaan olemassa rakkautta, sillä "rakkaus" päättyy hetkellä, jolloin todella tarvittaisiin toisen rakkautta. Pienten vaikeuksien tähden voidaan menettää tärkeä ihmissuhde. Monesti rakkaus iäksi, sillä syvällä sydämessä oleva rakkaus ei koskaan kuole. Tosin toisinaan uusi suhde voi onnistua.

Aikakausilehdet ja ennen kaikkea televisio ovat omalta osaltaan vaikuttaneet nykyiseen tilanteeseen. Monet televisio-ohjelmat antavat kuvan, että ihmissuhteet eivät voikaan kestää. Niiden mukaan hetken nautinto on tärkeämpi kuin kestävä rakkaus. Tämän mallin antavat meille sekä amerikkalaiset että kotimaiset saippuaoopperat. Aikakausilehdet markkinoivat itseään hyvin paljon onnettomilla ihmissuhteilla. Jos lapsemme saavat sekä televisiosta että kotoa tämän mallin, mikä on nuorten ja pienten lasten tulevaisuus.

Rakkauden puutteesta lapset voivat koulussa pahoin ja joutuvat helpommin huumeiden koukkuun. Nuorista kasvaa levoton tunneköyhä sukupolvi, joka ei koskaan pysty kantamaan kunnon vastuuta toisistaan ja omista lapsistaan. He eivät ehkä koskaan opi tuntemaan, mitä todellinen rakkaus on.

Ilman perheen sisällä olevaa rakkautta, Suomi tuhoutuu sisäisesti. Vanhempien tulisi ottaa todellinen vastuu toisistaan ja lapsistaan. Lasten hoitaminen on arkista ja raskasta. Monelle on helppo jättää se vain toisen vastuulle. Tällöin unohdetaan, että rakkaus on ennen kaikkea arjen tekoja. Jos erotaan lasten ollessa pieniä, ei ole opittu arjen arkista rakkautta. Vastuun ottamisemmekin on puutteellista ja meidän tulisi antaa toisillemme aikaa kasvaa vastuuseen. Jos emme anna toisillemme mahdollisuutta henkiseen kasvuun, kukaan ei lopulta ota vastuuta kenestäkään. Vanhemmilta ei voi riistää lapsia, mutta vanhemmat voivat riistää lapsiltaan rakkauden.

Rakkaus on keskeneräisyytemme tunnustamista. Se on erinäisten vaikeuksien, kuten työttömyyden, masennuskauden ym. läpi käymistä. Ilman rakastavaa puolisoa, olisin elämässäni paljon suuremmissa vaikeuksissa kuin nyt olen. Olisin kokenut saman, mitä moni Suomessa turhaan kokee eli sen, että kumppanilla ei ollutkaan todellista rakkautta.

Todellinen hyvinvointiyhteiskunta on siellä, missä on rakkautta. Hyvinvointiyhteiskunnan tuoma rahallinen tuki ei auta, jos ihmiset eivät välitä toisistaan.

Suomi on tienhaarassa. Suomi ei ole enää hyvinvointiyhteiskunta. Meiltä kysytään, haluammeko tarkistaa kehityksen suuntaa ja pyrkiä kohti todellista hyvinvointiyhteiskuntaa. Vai annammeko hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvien loppujenkin asioiden tuhoutua. Missä rakkaus häviää, siellä myös hyvinvointiyhteiskunnan ulkoiset seikat (työttömyystuki jne.) vähitellen romuttuvat. Tilalle tulee vain taloudellisten arvojen perässä juokseminen ja itsekkyys. Nämä lisäävät niin talous- kuin muutakin rikollisuutta.

Presidentinvaaleissa esille nostettu kysymys siitä, että perheiden yhdessä pysymiseksi tulisi tehdä jotain, on todella aiheellinen. Vai onko meidän mielestämme Suomi maa, joka on lopullisesti kadottanut rakkauden eikä tälle asialle ole enää mitään tehtävissä.

[Alku]
   
Tapio Markula, Salo (s-posti - lisää s-postiosoiteeseen pisteellä erotettuna nimeni, Tapio Markula)


Copyrights Tapio Markula 1999-2004 (@dnainternet.net)

Get Expression 2!

Informaatiota selaimista, jotka näyttävät tai tulostavat tämän sivuston parhaiten.

[Hae Opera] [Hae Mozilla!]
Sivuja on viimeksi muutettu 05.10.2004

Tältä sivustolta suoritetun etsinnän on toteuttanut FreeFind.