Luettelen alla aihealueittain tekemäni aihepiirit. Paluulinkkeinä tähän aihepiiriin on tämä valikko ja sivun yläreunassa oleva linkki Aihepiiriluettelo.
| |||||||||||||||
| Aihepiiriluettelo > Luontosivujen etusivu > Ensisijaiset sienisivut > 1.c Sienten tunnistusvihjeitä > Rouskut (jakso 3/9) |
|---|
Lakritsirouskun tunnistusvihjeitä. Minulle on ollut erittäin suuria ongelmia erottaa lakritsirousku eräistä hyvistä ruokasieniksi kelpaavista rouskuista. Olen täysin varmasti tunnistanut vain muutamia sieniä lakritsirouskuiksi. Ne jopa tuoksuivat heikosti lakritsille, mutta tuoksua ei voi sanoa kovin voimakkaaksi. Tuoksun voimakkuus vaihteli sienkohtaisesti. Sienituntijan mukaan tuoksua on varsinkin sateella vaikea havaita ja se tuntuu lähinnä kuivahtaneissa sienissä. Olen havainnut lievää lakritsin tuoksua myös kultarouskuissa
, joten tuoksu on hieman epävarma tuntomerkki. Sienestä valuva neste on kirkasta kun rouskuilla yleensä se on valkoista. Ongelmana on kuitenkin se, että kuivalla ilmalla ei rouskuista ei juuri tule minkään väristä nestettä. Joskus kangasrouskustakin
tulee aluksi kirkasta ja vasta hetken päästä valkoista nestettä. WSOY:n koko perheen sienikirja sanoo lakritsirouskun aiheuttaneen pahoinvointia ja ripulia.
Löytämieni lakritsirouskujen yleisväriä voisi kuvata sanoilla "kuin sika pienenä". Keskellä oli punaruskea epämääräinen alue, ei selkeä vyöhyke kuten kuusenleppärouskulla
.
Lakritsirouskut ovat kookkaita (jopa 15 cm) oli kookkaampi kuin muut löytämäni rouskut. Värinsä puolesta lakritsirouskua muistuttaa mielestäni tutkimieni kirjojen perusteella harmaarousku
, joka lakritsirouskun tapaan voi olla harmaanruskea. Myöskään sen lakin väri ei ole voimakkaasti vyöhykkeinen. Harmaarousku on kuitenkin pieni sieni (3-7 cm). Tämän perusteella voi sanoa, että kookkaita vaaleanruskeita rouskuja ei olisi syytä kerätä. Olen taatusti jättänyt keräämättä harmaarouskuja epäillen niitä lakritsirouskuiksi. Koska em. sieni on vain yhden tähden sieni jättämällä pois kaikki vaaleanruskeat sienet ei paljon menetä. Kangasrousku
kuten yleensä myös eri kirjojen perusteella kangaspalsamirousku
(sen pinta on pienisuomuinen) ovat selvästi tummemman ruskeita.
Joissakin sienikirjoissa lakritsirouskua varoitetaan sekoittamasta haaparouskuun
. Haaparousku on kuitenkin yleensä hieman sinertävän-violetinharmaa, joten en koe suurta sekoittamisen vaaraa sen kanssa. Siinä kuten harmaarouskussa värit muodostavat usein heikkoja (heikompia kuin esim. kuusenleppärouskulla) kehiä, jollaisia en ole lakritsirouskuiksi tunnistamissani sienissä havainnut.
| Sivun jaksot: | Introjakso | Edellinen jakso | Seuraava jakso![]() | Viimeinen jakso![]() |