Team
Idea
Kilpailu
Säännöt
Autot
Uutiset
Tulokset
Kalenteri
Kuvagalleria
Keskustelu
Linkit
English version

Autot ja niiden rakentaminen

Helpoin tapa saada auto kilpailua varten on tehdä muutamia tarjouksia kilpailuissa ajaneista autoista. Vaikein tapa on ostaa liikennekelpoinen auto ja aloittaa siitä rakentaminen. Uutta rataprojektia suunnitellessaan joutuu tekemään ainakin seuraavat hankinnat:
BMW 320 2.0 6-cylinder "SixPack-II"

1. Auto
2. Turvakaaret
3. Kuppipenkki
4. 4-pistevyöt
5. Sammutin

Täysin tyhjästä aloitettaessa on urakka aluksi loputtoman tuntuinen, mutta kunhan verhoilut, penkit, kojetaulun ja muun ylimääräisen on saanut irroitettua, ei urakka enää olen niin toivottoman tuntuinen kun tavoite alkaa hahmottua ja selkiytyä. Periaate on, että mikä ei vie eteenpäin niin se jarruttaa... Vaimoväen harmiksi viimeisenä kolmena viikkona ennen kisaa kaikki illat ja viikonloput kuluvat auton kimpussa, eikä tunnu vaikuttavan asiaan mitenkään se että auto saattaa olla suoraan edellisestä kisasta... läpikäymistä on silti paljon.

Turvakaaret ovat tärkein ja samalla usein kallein hankinta autoon. Turvakaaret kannattaa tehdä jokamiesluokan sääntöjen mukaan, silloin ne ovat ainakin riittävät ja turvalliset. Tarkemmat ohjeet löydät ainakin AKK:n vuoden 2000 sääntökirjasta. Muista että turvakaaret eivät ole autossa ainoastaan järjestäjien mieliksi, ne saattavat (toisen aiheuttamassa tietenkin...) ympäriajossa pelastaa henkesi! Lisäksi ne vaikuttavat aivan järkyttävällä tavalla auton ajettavuuteen, jos ne vain ovat kiinni korissa tarpeeksi monesta kohtaa. Kori+kaaret -yhdistelmän jäykkyys sanelee varsin pitkälle auton ajo-ominaisuudet radalla.

PornStar BMW
Seuraavana listalla ovat jarrut: Huolehdi että jarrut ovat kaikin puolin toimivat. Jarruputkien täytyy olla hyväkuntoiset, jarrujen häipyminen kesken kaarteen saattaa nimittäin johtaa tuhoisaankin ulosajoon. Lisäksi jos jarrut eivät toimi kunnolla, voit heittää hyvästit hyville kierrosajoille ja samaan lukuun sijoituksillekin. Tavalliset jarrupalat ovat aina riskisijoitus ja todennäköinen heikko lenkki, suosittelemme kilpailukäyttöön tarkoitettuja.

Auton jäähdytyksen täytyy toimia kunnolla. Muista että radalla oleva kilpakalusto on noin 15v ikäistä ja lämpö-ongelmat pudottavat monta hyvää autoa matkasta! Auton sisätilan lämmitin on jäähdytin sekin, joten hätätilassa voit jäähdyttää konetta pitämällä lämmöt kabiinissa täysillä... hikistä hommaa mutta se toimii!

Kun kaikki edelliset on käyty läpi/laitettu kuntoon, on alustan vuoro. Halvin tapa on katkaista jouset, jolloin auton painopiste siirtyy alemmas ja ajettavuus näin paranee. Kalliimpi tapa on ostaa jäykemmät (ison volvon tms.) jouset ja katkaista niistäkin muutama kierros pois. Paras tapa on hankkia madallusjouset ja ottaa niistäkin pätkä pois... Mitä matalampi sen parempi. Kun jouset ovat kunnossa, huolehdi vaimennuksesta, madallus on täysin turha jos iskunvaimentimet ovat niin löysät että auto nojaa kyljellään joka kaarteessa. Jokamiesluokasta tuttu ratkaisu on rakentaa tavallisten iskunvaimentimien lisäksi kiinnikkeet toisille ja jopa kolmansille vaimentimille!

Kun kaikki toimii, huolehdi siitä että pakoputki on kunnossa. Sen ei tarvitse olla alkuperäinen eikä edes täysimittainen, mutta jonkinlainen vaimennin on syytä hankkia. Ilman minkäänlaista vastapainetta moottori ei toimi kunnolla (testattu on) saati sitten anna kaikkia tehoja käyttöön!