| Kotirataultra 50km | ![]() |
| Näin sitä sitten 28.1.2001
juostiin HÄJYJEN ultra Seinäjoen ympäristössä. Jakobsbergin maratonin peruunnuttua alettiin miettiä tammikuun pitkää lenkkiä. Näin päädyttiin Kotirataultraan. Viikolla oli moni luvannut tulla mukaan, mutta lähtöhetken koittaessa meitä ei ollut kuin 8 hölköttelijää. Näistäkin kolme ilmoitti lähtevänsä juoksemaan vain 30 km. Edellispäivän ja yön lumisade oli varmaan peloitellut epävarmat jäämään pehkuihin. Samoin liukkaus peloitti joitakin. Mielestäni keli oli mainio. Pakkasta pari astetta ja ilma melkein tuuleton. Starttasimme Seinäjoen Uimahalli-urheilutalolta aamulla kello 9.00 Kaanaan pitkälle lenkille. Aluksi auraamaton luminen tie ja liukkaat kohdat säätelivät hyvin vauhtia, joka oli vähän päälle 6,20 min/km. Lauantaina oli kahdella eri autolla mitattu lenkit. Matkat oli saatu molemmilla saman pituisiksi. |
Kaanaan pitkä oli tasan
18,5 km, sen jälkeen vaatteiden vaihtoa ja tankkausta ja Puuttoman lenkille, joka on vähän yli 11,5 km ja taas oltiin Uimahallilla. Näin saivat 30 km juoksevat urakkansa täyteen. Taas vähän tankkausta ja helpotuksessa käyntiä ja Kaanaan pitkälle. Tässä vaiheessa porukka jakaantui kahtia ja vauhti pysyi edelleen tasaisena. Niin tultiin taas takaisin Uimahallille. Lopuksi vielä noin 1,6 km kierros että 50 km tuli varmaan täyteen ja sitten saunaan. 30 km juoksivat: Antti J Kujala ja Helena Kantola. Marja-Liisa Volama kiersi vielä kympin päälle ja hänelle tuli 40 km. Täyden matkan eli 50 km juoksivat: Riitta Koski, Pekka Lehtisola ja Mauri Volama kaikki yhdessä aikaan 5.43.19. Tarja Toukonen ja Tuomo Vilmunen käyttivät aikaa 5.54.14. Mainittakoon vielä, että Tarja Toukonen on uusia HÄJYJÄ, eikä ole vielä juossut yhtään maratonia, mutta nyt on takana yksi ultra! Mauri Volama |