Tomi Korkiakangas - Guitars & Vocals
Tomi Korkiakangas -
kitara ja laulu
Tomi Ollila - Bass, copyright by Enerchy
Tomi Ollila - basso
Reima Rimpinen - Drums,copyright by Enerchy
Reima Riipinen - rummut/div>


Enerchyn musiikilliset juuret saivat alkunsa 90-luvun alusta, kun kitaristi Tomi Korkiakangas kokosi ensimmäisen kokoonpanonsa. Bändien kokoonpanot vaihtuivat tiuhaan. Kun jäsen oli ulkona bändistä vaihtui aina myös bändin nimi.

2000 Tammikussa ENERCHY näki päivänvalon. Bassossa Tomi Ollila, joka oli soittanut aikaisemmin Korkiakankaan kanssa SWIN-nimisessä yhtyeessä. Rumpupatteriston takana Toni Nordman.

Jo huhtikuussa 2000 bändi nauhoitti studio demon “Triune” Turussa Riverside studioilla. Kesällä samana vuonna Enerchyn pojat saivat mahdollisuuden musiikkivideoon biisistä “No Guarantee”, mikä pyöri aikoinaan lukemattomia kertoja kaapelikanava Moon tv:llä. Bändin suosio kasvoi kasvamistaan ja pojathan painoivat täysillä eteenpäin.
Kesällä nauhoitettiin erinomainen ”Zoom The Loom” demo.
Vuonna 2001-2002 bändi nauhoitti 3 biisin cd-single “Johanna”. Ja suosio kasvoi kasvamistaan. ”Johanna” on saanut ympäri maailmaa erittäin hyviä arvosteluja.

Vuoden 2003 keväällä Toni Nordman lähti bändistä omille teilleen. Niinpä alkoi kiihkeästi uuden rumpalin etsiminen. Monia halukkaita kävi kokeilemassa ja 2004 Janne Nordman tuli tuuraamaan veljeään rumpupatteriston taakse, antamaan uutta potkua ja virtaa bändiin. Tässä vaiheessa päätettiin jatkaa ENERCHY nimellä, koskapa mitäpä sitä hyvää nimeä muuttamaan. Janne Nordmanin kanssa soiteltiin ahkerasti noin vuoden päivät ja äänitettiin 12 piisiin demo cd ”Big Bad Buddha”, kunnes hän joutui lopettamaan henkilökohtaisista syistä (armeijan leivät).

Kesällä 2005 vaihdettiin treenikämppää, ja rumpupatteriston taakse tuli Reima Riipinen. Hän toi ENERCHYYN uutta,kiihkeää ja nuorta verta. Keväällä 2006 nauhoitettiin ”Daydreams” single. Talvella 2007 julkaistiin levy
Big Bad Buddha.

Ehkäpä bändin nimi kuvastaa parhaiten bändin musiikkia : sähköistä, kovaa, elävää ja raakaa, unohtamatta kuitenkaan kristallinkirkkaita melodioita, tunnelmaa ja luovuutta.