Arkisto



Muistellaanpas sykyä 2012.

SYKSYN 2012 TAPAHTUMAKALENTERI ON KÄYTY LÄPI JA TAPPAHTUMAT TOTEUTUNEET.  Vähän kommenttia tapahtumista:

La 15.9. klo 9-17 ruoka- ja näyttelysienten keruuretki. 
Retki suntautui Kuhankuonon maastoihin.  Mukana oli  34  henkilöä.  Bussi  muutamaa paikkaa liian täynnä. Sää suosi retkeläisiä, sieniäkin löytyi kohtalaisen paljon

Su 16.9. klo 12-18 Suuri sieninäyttely yhteistyössä Turun Suomenkielisen työväenopiston kanssa.  Näyttely sujui hyvin, entiseen malliin.  Sienilajeja oli kertynyt näyttelyyn yli 300  Samana päivänä olleiden muiden tapahtumien johdosta yleisömäärä jäi vähäisemmäksi kuin edellisinä vuosina. Hyvä näyttely kuitenkin.

 Pe 5.10-su 7.10. Ruokamessut, Turun Messukeskuksessa.  Messuilla olimme 3  päivää,  seuran imagon kannalta  hyvä tapahtuma,  kävijöitä oli  lähes  25 tuhatta.  Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta saimme näytille lähes sataviisikymmentä lajia. Ensin ajattelimme että kuinka saamme 7 metriseen pöytään edes vähän näyttävyyttä. Tulihan niitä sieniä, saimme hyvin uusia vaihdokkeja  joka aamu, huonokuntoiset voitiin heittää pois. Messujen näyttely on aina sellainen voimainponnistus. Vaikka se sujuu jo entisellä rutiinilla. Kiitettävästi oli seuran aktiiveja esittelemässä ja neuvomassa. Moni sai kokemusta neuvontaan.  Jotkut sienilajit kiinnostivat yleisöä erikoisesti kuten: rustonupikka ja myrkkynääpikkä. Ensi vuonna taas uudella innolla mukaan.

 Pe 12.10. klo 15-20 Sieni- ja kasvivärjäystä Marja Aaltosen opastuksella. Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma.  Tapahtumasta selvitys myöhemmin.

 Ti 6.11. klo 18.00 Sienikerho Varsinais-Suomen luonnonsuojelukeskuksessa(Martinkatu 5). Jarkko Korhonen esitelmöi aiheesta Valkoiset sienet.  Jarkko pitää hyviä esitelmiä, valkoisiakin sieniä voi kerätä syötäväksi, kunhan ne tunnistaa. Osanottajia oli taas kovin vähän, toista kymmentä. Olisi luullut aiheen kiinnostavan enemmän, vai eikö tieto kokouksesta mene perille.

 La 24.11. - su 25.11. Lammasmarkkinat. Katedraalikoulun tiloissa vanhalla suurtorilla. Sieniseuran osastolla näytteillä sienivärjättyjä lankoja sekä ajankohdan sienistä koostettu sieninäyttely. Tänä vuonna  markkinat sattui olemaan samaan aikaan  Vanhalla  Suurtorilla  olleen  Wanhanajanjoulu-markkinoiden kanssa. Väkeä kävi paljon, osastomme oli pienessä luokkahuoneessa. Sienillä värjäykseen perehtynyt Marja Aaltonen hoiti esittelyn ja neuvonnan lähes yksin. Syksyn pakkasten jälkeen sieniä oli näytillä sentään 5-6 lajia.

 Ti 27.11. klo 18.00 vaalikokous (nro 140) Varsinais-Suomen luonnonsuojelukeskuksessa (Martinkatu 5). Jukka Vauras kertoi sanoin ja kuvin  italialaisten sieniharrastajien  innostuksesta suomalaiseen  sienimaailmaan. Hän oli ollut italialaisten kanssa  monta päivää  sieniretkellä  Kuusamon suunnalla.  Nähtiin taas hienoja kuvia, Jukan sekä italialaisten  ottamina.  Mielenkiintoinen ja vaihteleva esitys.

Kokous pidettiin, pöytäkirja valmistuu myöhemmin....

Niin, kyllä tämä tavi tästä jo menee, kohta mennään kevääseen päin. Sienikausi alkaa jo huhtikuussa...

Kaikkea Hyvää toivottaen: KK 

Arkisto-sivulla on joitakin välähdyksiä Turun sieniseuran aikaisemmasta toiminnasta, esimerkiksi otteita jäsenlehdestämme Piispanhiipasta.

Keijo Kulmala: Syksy 2006
Timo Moberg: Yme, Yrjö Mäkinen 75 vuotta (julkaistu Turun Sanomissa 1.12.2006)
Jukka Vauras: Yrjö Mäkinen 70 vuotta (julkaistu Sienilehdessä 4/2001)
Jukka Vauras: Herkkutatti on paras ruokasieni
Jukka Vauras: Kultarousku on Turun nimikkosieni
Teuvo H. Huotari: Turun Sieniseuran 20 v. juhlaesitelmä (julkaistu Piispanhiipassa 42/1997)
Teuvo H. Huotari: Turun Sieniseuran syysnäyttelyistä (julkaistu Piispanhiipassa 36 /1994)

Sieniretki kuivana syksynä 9.9.2006

Keijo Kulmala

Syksyn sieniretki tehtiin omilla autoilla, retkelle ilmoittautuneita oli niin vähän, ettei bussia kannattanut ottaa. Lähtijöitä oli 15, muut kai pelkäsivät tätä kaunista päivää. Retkelle lähdettiin Kaupunginteatterin luota 5 henkilöautolla.

Retken suuntana oli Oripäänkankaan tattimaisemat. Poikkesimme matkalla ensin Liedon Päivästöön. Hiihtomajan maastosta löytyikin jo muutamia tatteja ja haperoita. Yllätyksenä löytyivät syksyn ensimmäiset pienet suppilovahverot.Sieltä jatkoimme matkaa Pöytyän Puhon suuntaan, kävimme katsastamassa laajan metsäalueen sienitilanteen. Kuivuudesta johtuen ei paljon mitään löytynyt.

Kahvitauko pidettiin tasaisessa maastossa ja kauniissa säässä. Sitten kohti retken pääkohdetta, tattikankaita.

Tiedotusvälineistä olimme kuulleet tatteja jo löytyvän ja että Italian Dalla Valle niitä Virttaalla ostaisi.

Herkkutatteja ja muitakin sieniä löytyi kohtalaisesti. Monelle retkeläiselle oli yllätys että tatteja kasvaa niin runsaasti kuivassa kangasmaastossa. Kello näytti jo että pitää mennä niitä tatteja sinne Virttaalle myymään, ettei vain myöhästytä. Se Dallen tattikauppa piti muutenkin nähdä kun siitä oli niin paljon puhuttu. Tulimme ostopaikalle ja hämmästyimme kun siellä oli myyjiä kymmenien metrien jonossa. Monella oli päivän saaliina parikymmentä leipälaatikollista kauniita tatteja. Seurasimme sienten lajittelua ja punnitusta. Tatit lajiteltiin kolmeen laatuluokkaan. Jotkut meistäkin myivät tattinsa, toiset taas eivät raaskinneet tateistaan luopua.

Sieltä sitten vähitellen hajaannuttiin omille teillemme, päivän runsasta saalista käsittelemään.Kaikki olivat tyytyväisiä tähän vähän erilaiseen sieniretkeen.

Sivun alkuun

Yrjö Mäkinen, Turun sieniseuran perustajajäsen, 75 vuotta 2.12.2006

Timo Moberg (Julkaistu Turun Sanomissa 1.12.2006)

Inarin-Lapin kasvisto työllistää tutkijaa vielä eläkepäivinäkin

Tamperelainen työläiskodin kasvatti Yrjö "Yme" Mäkinen lähti Turkuun opiskelemaan 1950-luvun alussa. Kasvitiede tuli pääaineeksi tavallaan sattumalta, kun hän tapasi Iso-Heikkilässä uuskaupunkilaisen Unto Laineen, joka tiedusteli: "Onko herrakin kiinnostunut kasveista." Siitä alkoi yhteistyö, joka jatkuu edelleen.

- Pari kolme kertaa viikossa käyn edelleen Kasvimuseossa laatimassa Unto Laineen kanssa Inarin Lapin kasvistoa, jonka Paavo Kallio aloitti 1954. Työ valmistunee laskelmiemme mukaan vuonna 2156. Juuri Unton kanssa tuumimme, ettei meillä enää silloin taida olla avainta tänne työpaikalle. Ongelma on vain se, ettei kukaan tunnu olevan kiinnostunut jatkamaan aloittamaamme työtä.

Tavalliselle kansalaiselle kasvistosta ei juuri ole käytännön hyötyä. Sitä toivoivat aikoinaan myös saamelaiset, koska pelkäsivät etelän herrojen tulevan ottamaan hyödyn asiasta.

Tieteelliseltä kannalta kartastolla on mielenkiintoa. Sen avulla pystytään selvittämään Jäämeren sekä viimeisen jääkauden vaikutusta alueen luontoon.

- Tietämämme mukaan Inarin Lapin 22 000 neliökilometrin suuruinen alue on tarkimmin tutkittu tuntemassamme maailmankaikkeudessa ehkä jotain planeettojen kraatereita lukuunottamatta.

Vuonna 1980 hän erosi professuurista ja siirtyi kasvimuseon johtoon.

- Pidin opettamisesta, mutta kuvittelin saavani enemmän aikaa tieteelliseen työhön. En kuitenkaan tajunnut, että vaihdossa menetin myös opiskelijani.

Yrjö Mäkinen tunnetaan ennen kaikkea sieniasiantuntijana, vaikka sienet eivät varsinaisia kasveja olekaan. Kiinnostus sieniin lähti liikkeelle opiskeluaikoina, kun dosentti Lauri E. Kari palkkasi hänet järjestämään keräämäänsä mikrosienikokoelmaa.

- Ruokasieniin ihastuin silloin, kun tuleva vaimoni leipoi kihlajaispäivänämme sienipiiraan. Ihastus on säilynyt siitä asti kumpaankin.

Pitkään sienet eivät länsisuomalaisia kiinnostaneet ravintona. Kun ekonomi O.P. Lehtonen kerran heitti ajatuksen sienineuvojien kouluttamisesta, niin ensin ajatus torjuttiin, mutta yön yli nukuttuaan Mäkinen innostui asiasta. Sen jälkeen hän on kouluttanut lukuisia sienineuvojia.

Mäkinen osallistui myös politiikkaan ja oli Vihreiden kaupunginvaltuutettuna. Myöhemmin hän oli Devassa ja Ekologisessa puolueessa ja pyrki kansanedustajaksi Vapaan Suomen liitosta.

- Tunnustan olevani kommunisti omalla tavallani. Sillä aatteella ei ole mitään yhteistä itäisen naapurimaamme kanssa. Tällä hetkellä pahimmaksi vitsaukseksi katson talouskasvun, joka on sanana voimakkaampi kirosana minun kielivalikoimassani kuin yksikään tunnettu suomen kielen kirosana.

Mäkinen muistuttaa myös Georg Henrik von Wrigthin lausumasta mitä kovempi nousu, sitä jyrkempi lasku.

Merkkipäivänään Yrjö Mäkinen on matkoilla.

Sivun alkuun

Yrjö Mäkinen 70 vuotta

Jukka Vauras (julkaistu Sienilehdessä 4/2001)

Turun Sieniseuran perustaja, professori, Turun yliopiston Kasvimuseon emeritus museonhoitaja (= museonjohtaja), keruutuotetarkastaja numero 2, Yrjö Mäkinen, "Yme koko tunnetussa maailmankaikkeudessa", täytti 70 vuotta 2.12.2001. Turun Sieniseura onnitteli Ymeä mustatorvisieniaiheisella valokuvalla ja Lars Levi Laestadiuksen Lapin kasveja käsittelevällä Kasvikirjalla Loca parallela plantarum. Seuraavassa Ymen tuore haastattelu.

Sinua kutsutaan useimmiten Ymeksi. Mistä olet saanut tämän ytimekkään nimen?

Olimme oppikoulun kolmannella luokalla ruotsintunnilla ja luimme vuorotellen kertomusta Skandinavian muinaisista jumalista, aasoista. Eräs niistä oli nimeltään Yme. Tuli minun vuoroni lukea juuri sitä kohtaa, ja jotenkin takkusin ja sotkeennuin sanoissa ja erityisesti juuri tuossa nimessä. Silloin kuului takapenkiltä huuto: "Siinähän meillä on Yme ilmielävänä". No, minähän olin luokan pienin ja Yme taas oli aasoista suurin ja mahtavin, niin että luokka räjähti nauramaan, ja muistan opettajankin hymyilleen. Siitä hetkestä asti sain kantaa tuota nimeä ­ minua ei enää sanottu Yteksi eikä Ykäksi, vaan Ymeksi. Aluksi se oli haukkumanimi, mutta myöhemmin olen ollut hyvin ylpeä siitä.

Kun olin mennyt naimisiin, teimme Liisa ja minä häämatkamme no. 2 Jotunheimille, missä kiipesimme aina Galdhøpiggenin korkeimmille tuntureille. Olikin aikamoinen elämys seistä sen tunturin laella, minkä nimi oli "Yme's fjeld". Voivatko muut esittää vastaavanlaista? Huipulta alas tullessamme löysimme vielä ehkä Pohjoismaiden komeimman rikkokasvin, tunturirikon, Saxifraga cotyledon.

Toinenkin ylpeydenaihe liittyy tuohon nimeen. Siihen aikaan kun vielä olin virassa, oli sähköpostiosoitteeni ytimekkäästi yme@utu.fi, varmaan lyhyin mitä voi olla olemassa. Ystäväni Yhdysvalloissa ihmettelivät kauheasti, ettei siinä tuon enempää kommervenkkejä tarvittu.

Miten kiinnostuksesi sieniin syntyi?

Tullessani opiskelemaan Turun Yliopistoon syksyllä 1950 en tiennyt sienistä yhtään mitään. Muista hyvin, kuinka prof. Harry Wariksen johtamalla retkellä opin Ruissalossa elämäni kaksi ensimmäistä sientä, jotka olivat molemmat tammen lahottajia: sokkelokääpä, Daedalea quercina, ja "oikean" käävän näköinen tammenkääpä, Phellinus robustus. Harva poika se saa sieniharrastuksensa näin hienoilla lajeilla aloittaa.

Varsinainen kiinnostukseni sieniin syntyi kuitenkin vasta, kun minulla oli onni saada kasvitieteen opettajakseni dos. Lauri E. Kari. Hän oli mikrosienituntija, ja minulla oli suuri onni päästä hänen palkkaamanaan järjestämään hänen valtavaa mikrosienikokoelmaansa jo v. 1953. En voi tässä yhteydessä olla viittaamatta Luonnon Tutkijassa parisen vuotta sitten ilmestyneeseen kirjoitukseen suomalaisista botanisteista sodan aikana Itä-Karjalassa. Surkeaa kirjoituksessa oli, että monet turkulaiset kasvitieteilijät oli siinä täysin unohdettu. Esim. Lauri E. Karista ei puhuttu sanaakaan vaikka hän keräsi rajan takaa kymmeniätuhansia mikrosieninäytteitä. Ne herättivät maailmalla suurta huomiota, kun pääosa niistä jaettiin eksikkaattiteoksena "Fungi Exsiccati Fennici", josta dos. Kari toimitti numerot 1-500 v. 1957 ja minä numerot 501-1000 v. 1962.

Toki dos. Kari tunsi yleisimpiä suursieniäkin ja opetti ne meille. Varsinainen kiinnostukseni suursieniin alkoi kuitenkin vasta kun prof. Paavo Kallio, "PK", saatuaan yliopistosta varsinaisen viran ja voidessaan vähän siirtää aikaansa koruleviin kuuluvista Micrasterias-levistä muuhunkin, alkoi järjestelmällisesti opetella, kerätä ja opettaa suursieniämme ­ 1950-luvun lopussa. Olen silloin lukemattomat illat yhdessä PK:n kanssa nuuhkinut ja maistellut, kuivatellut ja prässäillyt sieniä, sekä Turussa että Kevolla. Mikrosienet veivät kuitenkin yhä niin paljon aikaani, että varsinaista suursienitutkijaa minusta ei koskaan tullut.

Mikä on varhaisin muistosi sienistä?

Tähän on helppo vastata. Se, kun isäni toimiessaan Tampereella pienen puutalon talonmiehenä syksyisin keräsi lapioonsa pihassa kasvavat sienet ja heitti ne ruumaan varottaen meitä lapsia koskemasta niihin. Muistikuvien perusteella olen myöhemmin tunnistanut nuo sienet pulkkosieneksi ja suomumustesieneksi.

Syötiinkö lapsuudenkodissasi sieniä?

Samoin helppo kysymys. Vaikka olen elänyt sota-aikojen puutteet ja kokenut sen, että leipää ei aina ollut tarpeeksi edes 10-vuotiaalle pojankoltiaiselle, ei ikinä syöty sieniä, ei missään muodossa. Enkä koskaan kuullut, että kukaan muukaan niitä olisi syönyt tai että sieniä ylipäätänsäkään voitaisiin ihmisravinnoksi käyttää. Lehmänruokaa, sanoi isoäiti, ja se siitä.

Ja vaikka olin 1950-luvun lopussa jo jonkinlainen sienitutkija, niin sieniin en syömismielessä koskenut. Tässä näkyy aivan selvästi opettajien vaikutus. En muista, että Kari tai Kallio olisivat koskaan mitään sieniruokaa mainostaneet. Tosin minulle oli siinä vaiheessa jo käynyt ilmeiseksi, että sieniä voidaan syödä, ja että niitä saatetaan pitää jopa herkullisina.

Ensimmäisen kerran elämässäni söin sieniä Kevolla ­ juuri mentyäni kihloihin v. 1959, siis 28-vuotiaana. Liisa laittoi meille sienikastiketta tateista ja rouskuista, ja se maistui tietenkin aivan ihanalta. Siitä lähtien olen ollut täydellinen sienifani kaikkien sieniruokien suhteen!

Mikä on lempisienesi?

Tähän kysymykseen tulee vähän yllätyksellinen vastaus. Lempisieneni kuuluu tietenkin härmäsieniin. Ehkä niistä voisin ensimmäisenä mainita heinänhärmän, Blumeria graminis, jota on tosi jännittävää etsiä vaikkapa kylänurmikan lehdiltä. Vaikka kaikilla muilla nurmikkalajeilla härmä olisi yleinen, niin kylänurmikka ei tahdo saastua millään. Olen siitä vähän pahoillani, sillä kylänurmikka olisi muuten niin hieno kasvi. Kasviahan ei voi pitää täydellisenä, ellei sen lehdissä ole härmää tai ruostetta.

Mikä on mielestäsi kaunein sienilaji?

Jos nyt jätetään härmä- ja ruostesienet huomiotta, ja jopa niiden usein fantastisen kauniit, mielikuvitusta kiehtovat itiöt, niin suursienistä kilpailisi kolme sientä kauneimman sienilajin asemasta. Ensimmäisenä tulee mieleen uurremaatähti (Geastrum pectinatum), mutta harvinaisuutensa vuoksi se ei pääse ykköstilalle. Mutta ukonsieni (Macrolepiota procera) taitaa kiivetä kärkeen. Sen ylväs olemus, hienosti uurteutunut rengas ja kauniisti kuvioituneet jalka ja lakki ovat kauneudessaan voittamattomia - hieno vajaa kymmenen vuotta sitten lahjaksi saamani valos on tuossa vieressäni työpöydällä. Kauneutta lisää vielä tietoisuus siitä, että se on erinomainen ruokasieni. Mutta syötävyyttä en sentään pidä kauneuden mittana, ja sitä todistaa se, että toiselle tilalle pääsee valkokärpässieni (Amanita virosa), joka on kuin kuoleman enkeli tullessaan varjoisassa kuusikossa vastaan, enkeli puettuna hohtavan valkeisiin vaatteisiin!

Entä paras ruokasieni?

Vastausta tähän mietin pitkään. Ja mietin siltäkin kannalta, etten sekoittaisi tämän ja seuraavan kysymyksen vastauksia. Mutta sitten selkisi. Se on tammenherkkutatti (Boletus reticulatus); kuusen seuralaisena kasvava tavallinen herkkutatti (Boletus edulis) tosin tulee tiiviinä kakkosena. Vähän ylikypsistä lakeista leikataan sentin paksuisia vaakasuoria viipaleita; muutamat toukanreiät eivät haittaa, eikä pillikerrosta tietenkään poisteta. Viipaleet ruskistetaan molemmin puolin kuumassa pannussa öljyssä niin että sisus jää hiukan raa´aksi, ja ehdottomasti ei vähääkään suolaa, mikä tässä turmelee sienen maun. Syödään joko sellaisenaan tai ohuen näkkileivän päällä.

Mielestäsi paras sieniruoka?

Kyllähän ne erilaiset sienikastikkeet aivan maittavia ovat, mutta ehkä villeimmän, hillitsemättömimmän intohimon valtaan minut saa vaimoni valmistama sienisalaatti, joka syödään siis kylmänä perunoiden kanssa. Salaatti on valmistettu lähes yksinomaan rouskuista, perusaineena haaparousku (keitto 3 min) ja lisinä esim. kangasrousku, lakritsirousku ja mustarousku (keitto 10 min; puheet lakritsirouskun ja mustarouskun myrkyllisyydestä ovat täyttä puppua ja perustuvat riittämättömästi keitettyihin sieniin); leppärouskut säästämme sienikastikkeisiin. Sienet suolataan ja käyttöön otettaessa liotetaan perusteellisesti. Salaatteihin sitten lisäaineiksi sipulia ja etenkin valkosipulia ja sidosaineeksi kermaviiliä.

Millainen oli hienoin ja mieliinpainuvin sieniin liittyvä elämyksesi vuonna 2001?

Nyt täytyy valitettavasti mennä vieraille maille. Suomalais-virolaisella mykologien yhteisretkeilyllä syyskuussa Virossa Hiidenmaalla nähtiin paljonkin hienoja lajeja, mutta mieliinpainuvimman elämyksen sain parissa paikassa suoranaisena niittynä kasvavista kosteikkovahveroista (Cantharellus aurora). Niitä oli niin paljon että olisi voinut vaikka niittokoneella tai ainakin sirpillä kerätä. Luulen, etten koko elämäni aikana ole nähnyt enkä tule yhteensä näkemäänkään näin suurta massaa kosteikkovahveroita. Kyllä harmitti, ettei ollut auton perävaunua mukana eikä oltu Suomessa!

Sait aikaan Turun ja Tarton yliopistojen mykologien yhteiset sieniretkeilyt.

Turun yliopiston Biologian laitoksen mykologit ovat kautta aikojen pitäneet yllä läheisiä suhteita tarttolaisiin virkaveljiinsä (Kalamees, Parmasto, Pôldmaa, Raitviir ym.). Yrityksiä vierailujen järjestämiseksi tehtiin. Ne kuitenkin tyssäsivät muodollisiin hankaluuksiin. Eräänkin kerran (taisi olla 1980-luvun alussa) meillä oli jo viisumit kunnossa, mutta sitten ilmoitettiin viralliselta taholta, ettei vastaanottojärjestelyjä ole ehditty suorittaa. Oli oikeastaan kaikille yllätys, kun ensimmäinen retki Riian lahden rannalle Lounais-Viroon toteutui v. 1990 viidelletoista suomalaiselle mykologille.

Perustit Turun Sieniseuran 25 vuotta sitten.

Sieniseuroja oli jo perustettu muutama eri puolille maata, niin että aika oli ajamassa ohi. Turkuun perustettiin paikallinen sieniseura aika lailla jälkijunassa; eräs syy oli se, että monet katsoivat Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran voivan hoitaa sieniseuran tehtäviä. Perustamistilaisuudessa yliopiston luentosalissa tuskin olikaan minun lisäkseni muita yliopistomaailman edustajia, mutta paikalla oli kuitenkin hyvin runsaasti, ehkä 80 turkulaista, joiden mielestä sieniseuraa tarvittiin.

Esikuvasi sienitieteilijänä?

Niin, suursienten suhteen en pidä itseäni sienitieteilijänä ollenkaan, vain harrastelijana. Mutta jos sitten ajattelen mikrosieniä, niin ehkä ruotsalainen Johan Axel Nannfeldt, jonka tapasin useita kertoja ja jolta olen saanut oppia mikrosienisystematiikan perusteissa. Mutta toivon sitten itse olevani siinä mielessä esikuva mykologeille, että he liittäisivät äärimmäisen helposti kerättävät mikrosienet myös ohjelmaansa mukaan!

Urasi huippuhetket sienitieteilijänä?

Ne ovat vielä tulematta! Kannattaa muistaa, että olen koulutukseltani kasvifysiologi (mm. väitellyt solunjakautumisen fysiologiasta), ja sienet ovat aina olleet minulle harrastus, tosin lämmin ja läheinen harrastus.

Epämiellyttävimmät muistosi sienistä?

Oikein epämiellyttäviä muistoja on kaksi. Noin 30 vuotta sitten löysin Suomen pohjoisimman nurmiherkkusienen (Agaricus campestris) esiintymän Inarin pitäjästä Angelin kylästä. Kun hyvät museonäytteet oli otettu, keräsin sitten tietenkin korini täyteen hyväkuntoisia lakkeja. Mutta Kevolla ei ollut oikein sienten ystäviä, vaan sain syödä tuon ­ todella herkullisen ­ korillisen itse. Ja sain yöllä hirveitä vatsanväänteitä; koko seuraavana päivänä en pystynyt mitään syömään. Arvatkaapa sainko runsaasti irvailevia huomautuksia sienen tunnistamisesta! Vasta jälkeenpäin olen oppinut, että herkullinenkaan sieni ei välttämättä aina kaikille sovi, ei ainakaan suurin määrin.

Toinen tapaus liittyy oikein minuun itseeni. Jostain nimittäin sain varpaisiini kynsisienen, jota sitten antibiooteilla hoideltiin viikkotolkulla niin että menin aivan heikoksi.

Millainen on sienitieteilijän helvetti?

Viittaan aluksi Uuno Kailaan jäämistöstä löydettyyn runoon, joka on antanut seuraavaan innoituksen:

Minä heräsin sammaltyynyjen päältä
salot hohteli kullankauniilta säältä
ja sienitytöt tanssien vuoteeni ympäröi.
Minä kurotin ukonsienityttöjä, mutta ne väistyi
vain amanitatytöt, valkeissa hunnuissa, lähelle työntyi.
Nälkääni söin minä tyttöjä niitä, ja silloin mä tiesin:
en herää mä enää siitä vaan oikeesti kuolen
helvettiin vaivun alimpaan
missä saprofyytit mua pitää ruokanaan...

Olet keruutuotetarkastaja numero 2. Miten keruutuoteala on edistynyt viime vuosina?

Vastaustahan en oikeastaan tiedä, kun olen ollut jonkin verran sivussa virallisesta sienineuvojien ja yrttineuvojien koulutuksesta. Sehän on niin hyvä idea että sitä kannattaisi ruveta ihan tosissaan markkinoimaan ulkomaille, lähinnä Viroon, Ruotsiin ja Venäjälle. Myytävien sienten laatu ja myös lajivalikoima ovat valtavasti parantuneet, mutta en ole huomannut että kaupoissa ja toreilla kovinkaan aktiivisesti markkinoitaisiin ammattitaitoisten poimijoiden keräämiä sieniä tai yrttejä. Sikäli kuin tiedän, sujuu koulutus edelleenkin erittäin hyvin, mutta markkinointiin kannattaisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Olet mainio tarinankertoja. Kertoisitko jonkin sieniin liittyvistä kaskuistasi?

Seuraava ei ole kasku eikä tarina, vaan aivan tositapaus. Kirjoitin viime keväänä Hesariin kantarellin nimestä ja yritin tarjota tätä mukaan, mutta ei kelvannut. Niin, kantarellihan siis kirjoitetaan yhdellä t-kirjaimella eikä niin kuin turkulaiset tekevät kahdella; mutta turkulaisethan pyrkivät kahdentamaan kaiken ainakin silloin kun on kyse kotikaupungin hyvistä tai Tampereen huonoista puolista… Siis asiaan. Eräs turkulainen sienten ystävä ja liikemies yritti 1970-luvulla viedä tuoreita kantarelleja Ranskaan, suurissa puutynnöreissä niin kuin tapana on. Tulliselvityskaavakkeeseen hän oli asianmukaisesti kirjoittanut sienen ranskalaisen nimen chanterelles: tuohan on itse asiassa oikein kaunis nimi sillä se tarkoittaa myös viekoituslintua! Mutta hänen tietämättään oli Ranskassa juuri tullut voimaan säädös, joka kielsi kantarellien tuonnin maahan ­ kotimaisen sienisadon menekin turvaamiseksi. Tynnyrit siis seilasivat takaisin. Epätoivoisena tuo tuttavani soitti minulle, mitä tehdä. Ehdotin nimen muuttamista muotoon cantherelles ­ eihän tuota niin suurena rikoksena voi pitää jos muuttaa yhden h-kirjaimen paikkaa, ja sitä paitsi tämä vastasi paremmin sienen tieteellistä nimeä. Tullimiehet Ranskan rajalla selasivat taas aakkosellisia kiellettyjen tavaroiden luetteloitaan, ja eihän sieltä tätä nimeä löytynyt. Niinpä sienet viimeinkin päätyivät päämääräänsä, Ranskan markkinoille, ja kuulemma myytiin parissa päivässä loppuun.

Käytät kahta epätavallista kirosanaa.

Nämä ovat nur-r-r-r-r-mikkko ja talous-s-s-s-k-k-k-kasvu, molemmat huomattavasti pahempia sanoja kuin perinteiset paholaisesta käytetyt nimitykset!


Yrjö Mäkinen ja Raimo Kapanen Tallinnan Toompeanmäellä 27.10.1990. (Foto © J. Lehtonen) Seuraavassa Ymen laatima kuvateksti: Erään seinän juurella oli niittynurmikka mahtavasti heinänhärmän (Blumeria graminis) saastuttamaa, ja kun sen seassa kasvoi kylänurmikkaa, vilkaisimme Raimo Kapanen ja minä toisiimme, molemmat ajatellen: "Nyt jos koskaan!" Härmä on nimittäin äärimmäisen harvinainen kylänurmikalla, vaikka se muuten loisii yleisenä monilla muilla heinäkasveilla. Löysimmekin härmäisiä kylänurmikan lehtiä, ja kohottaen niitä ylös huusimme (hieman liioitellen) pienen matkan päässä odottavalle muulle joukolle: "Ensimmäinen härmä kylänurmikalta koko näkyvästä maailmankaikkeudesta!" Vähän ihmettelimme kun joukko taputti ja hurrasi. Ajattelimme, että kyllä kai nuo lakkisieni-ihmisetkin sentään taitavat olla kehityskelpoisia. Meitä pyydettiin asettumaan erilaisiin kuvausasentoihin, ja lopulta kyykistymään löytöpaikalle seinän viereen.

Totuus ei selvinnyt meille ennen kuin Jouko Lehtonen syksyllä näytti ottamiaan kuvia. Kun härmäsieni-ihminen etsii jotakin hienoa härmää, ei hän jouda katselemaan ympärilleen!

Sivun alkuun

Herkkutatti on paras ruokasieni

Jukka Vauras

Piispanhiipassa 1/1999 julistimme Turun Sieniseuran jäsenille äänestyksen parhaista ruokasienistä. Pyysimme äänestämään viisi parasta ruokasienilajia. Kullekin ensimmäiseksi sijoitetulle sienelle annettiin viisi pistettä, toiselle neljä, kolmannelle kolme, neljännelle kaksi ja viidenneksi parhaaksi arvioidulle yksi piste. äänestyksessä sai 36 sienilajia tai -ryhmää ääniä.

Makuasioista ei sovi kiistellä. Moni äänestäjä varmaankin punnitsi mielessään myös satoisuutta eikä vain herkullisuutta. Mutta joka tapauksessa herkkutatti oli äänestyksen ylivoimainen ykkönen. Turun nimikkosieneksi vuonna 1997 valittu kultarousku sijoittui erinomaisesti neljänneksi. Aiemmin hyvinkin arvostettu korvasieni tuli sentään kuudenneksi, ja saihan paljon keskustelua herättänyt mustarouskukin yhden äänen. Yllätys oli, ettei mikään herkkusienilaji saanut ääniä.

Tulos olisi varmaan melko toisenlainen, jos äänestyksen järjestäisi vaikkapa Pohjois-Karjalan Sieniseura tai Lapin Sieniseura. Mainittakoon että Tanskan sieniseuran vastaavanlaisessa äänestyksessä sijoittuivat parhaiten herkkusienet (luonnossa kasvaneet). Kun esitin kysymyksen "Paras ruokasienesi?" italialaisille sieniystävilleni, kärkisijoilla olivat monet herkkutattilajit: ensimmäisenä Boletus aereus ja seuraavina tammenherkkutatti, männynherkkutatti ja vasta näiden jälkeen varsinainen herkkutatti, Boletus edulis. Myös keltavahveron ja kevätkaunolakin italialaiset sijoittivat parhaiden joukkoon.

Seuraavassa "Parhaat ruokasienet" -äänestyksen tulokset pisteineen.

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
18.
20.
20.
20.
23.
23.
23.
23.
23.
23.
23.
30.
30.
30.
30.
30.

Herkkutatti
Keltavahvero
Mustatorvisieni
Kultarousku
Mustavahakas
Korvasieni
Ukonsieni
Suppilovahvero
Haaparousku
Sillihaperot
Leppärouskut
Kehnäsieni
Keltavalmuskat
Keltahapero
Koivunkantosieni
Karvarousku
Lampaankääpä
Mantelihapero
Siitake
Männynherkkutatti
Leivinhiiva
Vaaleaorakas
Kaunonahkahapero
Kuusenkäpynahikas
Palterohapero
Pensselihomelaji
Tatit
Viinihapero
Voitatti
Mesisieni
Monivyöseitikki
Mustarousku
Suomumustesieni
Viiruvalmuska

Boletus edulis
Cantharellus cibarius
Craterellus cornucopioides
Lactarius volemus
Hygrophorus camarophyllus
Gyromitra esculenta
Macrolepiota procera
Cantharellus tubaeformis
Lactarius trivialis
Russula xerampelina coll.
Lactarius deliciosus coll.
Rozites caperatus
Tricholoma flavovirens coll.
Russula claroflava
Kuehneromyces mutabilis
Lactarius torminosus
Albatrellus ovinus
Russula integra
Lentinus edodes
Boletus pinophilus
Saccharomyces cerevisiae
Hydnum repandum
Russula romellii
Strobilurus esculentus
Russula vesca
Penicillium roquefortii

Russula vinosa
Suillus luteus
Armillaria borealis
Cortinarius triumphans
Lactarius turpis
Coprinus comatus
Tricholoma portentosum

stensopp
kantarell
svart trumpetsvamp
mandelriska
sotvaxskivling
stenmurkla
trattkantarell
stolt fjällskivling
skogsriska
sillkremlor
blodriskor
rynkad tofsskivling
riddarmusseroner
gulkremla
föränderlig tofsskivling
skäggriska
fårticka
mandelkremla
shiitake
rödbrun stensopp

blek taggsvamp
mångfärgad kremla
grankotteskivling
kantkremla

soppar
vinkremla
smörsopp
vanlig honungsskivling
mångkransad spindling
svartriska
fjällig bläcksvamp
streckmusseron

70
37
33
26
24
23
18
18
15
14
13
12
10
9
7
6
5
4
4
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
1
1
1
1
1

Sivun alkuun

Kultarousku on Turun nimikkosieni

Jukka Vauras

Huhtikuussa 1997 Turun nimikkokasviksi valittiin tammi ja nimikkoeläimeksi uuttukyyhky. Turun Ruissalon tammimetsät ovat Suomen laajimmat, ja uuttukyyhky pesii vanhojen tammien koloissa. Myös Turun Sieniseuran valitsemat kuusi nimikkosieniehdokasta olivat tammilehtojen asukkeja. Lajeista isorusokas, kultarousku ja tammihiippo ovat helttasieniä. Lisäksi ehdokkaina oli kaksi kääpää, häränkieli ja tammenkääpä, sekä yksi tatti, tammenpunikkitatti.

Turun Sieniseura ja Turun kaupungin Ympäristönsuojelutoimisto järjestivät nimikkosienestä äänestyksen syksyllä 1997 Ruissalon opastuskeskuksessa Tammenterhossa ja Turun työväenopiston sieninäyttelyssä. ääniä annettiin yhteensä 267. Ylivoimainen voittaja oli kultarousku 132 äänellään. Muut sieniehdokkaat saivat ääniä seuraavasti: tammenpunikkitatti 64, häränkieli ja tammenkääpä 22 ääntä kumpikin, isorusokas 14 ääntä ja tammihiippo 13 ääntä. Tuloksesta voidaan vetää johtopäätös, että nimikkosieneksi valitaan mieluummin herkullinen ruokasieni kuin pienikokoinen tai myrkyllinen laji.

Kisan voittaja kultarousku on kookas, paksumaltoinen, himmeäpintainen, oranssinruskea rousku, jonka maitiaisneste on valkoista, runsasta ja tahmeaa sekä hitaasti ruskettuvaa. Sienen tuoksu on miellyttävä, samantyyppinen kuin ravun keitinvedessä. Kultarousku erottuu selvästi kaikista muista Suomen rouskuista. Sen maku on mieto. Se onkin erinomainen, voimakkaanmakuinen ruokasieni, joka paistetaan pannulla ilman esikäsittelyä.

Kultarousku on Suomessa harvinainen ja eteläinen, ja sen löytää varmimmin lehtometsistä Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. Joskus lajia tapaa myös hiekkapohjaisista havumetsistä. Maamme pohjoisin löytö on Kuopion seudulta. Ruissalosta kultarousku löytyy usein, ja jo yhdestä itiöemästä saa aterian tarpeet. Sienestäjien pitäisi kuitenkin tietää, että Turussa ei saa kerätä sieniä Katariinanlaaksossa eikä Ruissalon luonnonsuojelualueilla Marjaniemessä ja Choraeuksen lähteen ympäristössä. Siellä kultarouskukin itiöiköön rauhassa.


Kultarousku, Turku, Ruissalo, 5.8.1997 (Foto © J. Vauras)

Kultarousku (Lactarius volemus)
ruots. Mandelriska
norj. Mandelriske
vir. Kuldriisikas
engl. Tawney Milk Cap

Sivun alkuun

Turun Sieniseuran 20 v. juhlaesitelmä

Seuramme 20-vuotias

Turku on ollut monessa asiassa edelläkävijä Suomessa, mutta sieniseuran suhteen myöhästyi pahasti. Suomen Sieniseura oli syntynyt 1948, ja sen jälkeen paikallisseuroja kahdeksan eri puolilla maatamme ennen kuin Turku ehti mukaan. (Nyt seuroja on jo 17).

Aloitteen sieniseuran perustamisesta Turkuun teki dosentti, fil. tri Yrjö Mäkinen (Yme). Perustava kokous oli Turun yliopistossa 19.9.1976 klo 14. Kun samalla oli Turun päivä ja yliopistossa avoimet ovet sekä kasvitieteen laitoksen sieninäyttely, perustavaan kokoukseen saapui ennätysyleisö   - 106 henkeä. Seura sai siis heti tuulta purjeisiinsa.

JÄSENISTÖ. Ensimmäisena toimintavuonna seuraan liittyi n. 120 henkeä. Suurimmillaan seura on ollut 1978, jolloin jäseniä oli 261. Sittemmin jäsenluku on vakiintunut 200:n paikkeille. Erityiseen jäsenkamppanjointiin ei ole koskaan katsottu olleen syytä.

TOIMIELIMET. Puheenjohtajina ovat toimineet varatuomari Unto Hartikainen 4 v, Yme 4 v, vanh. lääninasessori Teuvo H. Huotari 10 v ja fil. lis. Jukka Vauras 2 v. Sihteereistä on pitkäaikaisin ollut farmaseutti Annikki Eriksson (11 v). Rahaston hoitajana on Unto Hartikainen tehnyt suuren työn, kokonaiset 13 v. Hallituksen jäseninä on toiminut 27 eri henkeä. Tilintarkastajana toimi lehtori Sven Seppä 10 v. Tunnusomaista seuran toimihenkilöille on ollut tehtävien pitkäaikainen hoito.

TOIMINTA. Tärkein toimintamuoto ovat olleet yleiset kokous/esitelmätilaisuudet. Kokouksia on pidetty 86, saman verran on ollut myös esitelmiä. Alkuvuosina näillä oli hyvä yleisömenestys, läsnä oli aina 60-90 henkeä; sittemmin innostus on laimennut, paikalle on saapunut yleensä n. 20 henkeä.

Seurassamme on maan parhaita siententuntijoita, ja he ovat pyyteettömästi asettaneet tietonsa seuran käyttöön. Eniten esitelmiä on pitänyt Yme - 15 esitelmää. Ei siis ole ihme, että kun otetaan lisäksi huomioon seuran perustaminen ja työ toimielimissä, Ymelle myönnettiin 1991 seuramme ensimmäinen kunniajäsenyys.

RETKEILY. Lähiretkiä on järjestetty yleensä joka vuosi sekä keväällä että syksyllä. Ulkomaillakin on käyty, mm. 1987 Petroskoissa ja 1992 Gotlannissa ja Öölannissa. Näihin voi rinnastaa retket Ahvenanmaalle 1978, 1989 ja 1990.

Retkeilyä on tapahtunut myös meille päin. 1982 kävivät Stockholms Svampvänner. 1983 ja 1993 seuramme toimi sieniseurojen vuotuistapaamisen isäntänä.

SIENIVALISTUS. Alkuvuosina seura itse järjesti useita yleisiä ja sientenpoimijakursseja, sittemmin näistä on luovuttu. Tärkeimmäksi valistustapahtumaksi, samalla seuran julkiseksi esittäytymistilaisuudeksi on muodostunut syksyn vuotuinen sieninäyttely. 1977-1984 näyttely järjestettiin yliopistossa, 1985 alkaen työväenopistossa (Kaskenkatu 5). Syynä paikan vaihtoon oli työväenopiston keskeisempi sijainti ja näyttelytilan parempi toimivuus. Yliopistokaudelta ei ole kävijälukuja, työväenopistossa ne ovat:

1985 202 henkeä
1986 378 henkeä
1987 617 henkeä
1988 683 henkeä
1989 839 henkeä
1993 845 henkeä

Enempään ei ole päästy, sen jälkeen kävijämäärä on pienentynyt n. 600:an, parina viime huonona sienivuonna jopa siitäkin.

Mutta lajeja on aina ollut paljon ja hienoja, aina yli 200. Ennätys on 1993:n 334 lajia. Näistä Maija ja Pekka Heinosen tuomia oli 220 lajia. He ovat joka vuosi tuoneet valtaosan sienistä. (Tällä kohdalla historiikkiani 20-vuotisyleisö osoitti läsnä olleille Heinosille voimakkaat aplodit.)

TYÖVÄENOPISTON LUENNOT. Samalla kun näyttely siirtyi opistoon, siellä aloitettiin jokasyksyinen neljän luennon sarja "Sienten kanssa sinuiksi" (nimike vaihteli, kerran oli mm. "Sienistä helpotusta lamaan"!). Luennot joita pitivät seuramme sienitieteilijät, saavuttivat alussa suurmenestyksen, 130 hengen luentosali oli usein täysi. Tässäkin kiinnostus on laimennut; nyt kahden huonon sienivuoden takia on menty aivan pohjalukemiin: 1995 luennot jouduttiin perumaan, 1996:n luennoilla oli kymmenisen kuulijaa.

Hienoin seuran saavutus sienineuvonnan alalla on kaupungin kustantaman torineuvonnan aikaansaaminen (1978 alkaen). Tässä toteutui prof. Toivo Rautavaaran jo 1940-luvulla esittämä aloite.

Erikoista valistusmuotoa kokeiltiin syksyllä 1987, kun seuran hallituksen jäsenet kirjoittivat Turun Sanomiin Viikon sieni -palstaa. Palkkiot menivät lyhentämättöminä seuran tilille.

KOULUTUS JA TUTKIMUS. Tässä mainittakoon seuran aktiivisen jäsenen professorin rouva Ethel Edelmanin laatima Suomalais-ruotsalainen sienisanasto (1978, uud. 1989). 1560 lajin nimen selvittely on ollut suurty&ouml. (juhlayleisö antoi taas ansaitut aplodit.)

Sisäistä koulutusta on järjestetty useaan otteeseen erimuotoisina sienten syvennetyn tuntemisen kursseina. Nyt paraikaa toimii sienikerho. Koulutusta ovat myös olleet melkein jokaisen kokouksen yhteydessä näytetyt sienten diakuvat selityksineen.

TIEDOTUS. Varsinkin sisäistä tiedotusta on hoidettu Piispanhiippa-nimisellä offsetmonisteella. Muodoltaan ja sisällöltään lehtykäinen ylittää huomattavasti sieniseurojen vastaavien tiedotteiden keskitason.

OMAISUUS. Seuralla on 58 nimikettä käsittävä kirjasto ja n. 200 diakuvan kokoelma. Kummankin hoitamisesta on lähes 20 vuotta vastannut fil. tri Paula Hakala.

Turun Sieniseura on elinvoimainen ja tärkeä järjestö, joka on onnistunut tehtävässään hyvin. Toivotamme seuralle menestystä edelleenkin.

Sivun alkuun

Turun Sieniseuran syysnäyttelyistä

Teuvo H. Huotari (Julkaistu Piispanhiipassa 36/1994)

Turun Sieniseura on perustettu syyskuussa 1976. Heti alusta alkaen ohjelmaan on kuulunut syksyisen sieninäyttelyn järjestäminen. Ensimmäinen näyttely oli 18.9.1977 yliopistossa. Siellä pidettiin seuraavatkin näyttelyt vuoteen 1987 saakka, jolloin näyttelypaikaksi tuli Turun suomenkielisen työväenopiston ala-aula. Tämä paikka on keskeinen, helposti lähestyttävä, näyttelytila suuri ja valoisa. Vähäinen ei ole myöskään toimivan kahvion merkitys.

Kun näyttelystä Piispanhiipassa ei ole koskaan ollut muuta kirjoitusta kuin vuosikertomuksien lyhyt maininta, on paikallaan kertoa asiasta vähän tarkemmin. Tähän on syytä siksikin, että havaintojen mukaan oma jäsenistö ei käy näyttelyssä läheskään 100-prosenttisesti.

Näyttely on toimintamme ulospäin näkyvä tärkein tapahtuma. Se on toimiville jäsenille aina vuoden suurin urakka. Kävijälle se tarjoaa suurenmoisen tilaisuuden opiskella uutta, kerrata entistä sienitietoutta. Viime syksynä (1993) saavutettiin kaikkien aikojen ennätys sekä kävijämäärässä (845 henkeä) että näytteillä olleiden sienten luvussa (334 lajia). Näissä määrissä aletaan olla jo lähellä mahdollisuuksien ylärajaa: näyttelytilaan ei sovi enempää katsojia eikä katsottavia.

Näyttely ei synny tyhjästä. Ensin on kerättävä sienet. Tähän ovat osallistuneet lähes kaikki seuran hallituksen jäsenet ja joukko ulkopuolisia. Tässä pitää mainita yksi nimi - HEINONEN, sillä Pekka ja Maija Heinonen ovat vuosia tuoneet näyttelyyn valtaosan sienistä, esim. viime syksynä 220 lajia. Tämä on suoritus, josta ei voi kylliksi osoittaa kiitollisuutta.

Kun sienet ovat näyttelypaikalla kuljetuspakkauksissaan sunnuntaina klo 8, alkaa rivakka kolmen tunnin valmistelutyö: näyttelypöydät on kannettava opiston toisesta kerroksesta, sienet aseteltava pöytiin oikeille paikoilla oikean esitelapun kera, suoritettava oikeat tunnistukset. Kun toimitsijoiden touhu alkaa hellittää, kävijät rupeavat vyörymään sisään.

Nyt on neuvojien aikaa, kysymyksiä lentelee, koreista nostetaan sieniä tunnistettavaksi. Varsinkin ensimmäinen näyttelytunti 12-13 on varsin kiireinen. Paitsi laajaa päänäyttelypöytää nähtävillä on muutama erikoispöytä, mm. sienihajujen pöytä ja sienten tieteellisen tutkimuksen pöytä. Paljon kävijöitä houkuttelee myös arpajaispöytä ja kirjamyyntipöytä (: Kansallinen Kirjakauppa). Ja mitä suomalainen aina kaipaa - kahviakin saa kahviosta.

Meillä on erittäin suuri onni siinä, että työhömme osallistuu maan parhaita sienten tuntijoita. Heidän työnsä jälki tekee näyttelystä loistavan yleisötilaisuuden. Meilla ei ole vielä ollut koskaan näyttelyvieraskirjaa, mutta jos sellainen olisi, siihen varmaan tulisi paljon kiitoksen sanoja. Ja näkee sen ihmisten tyytyväisyyden ja ilon heidän olemuksestaankin, ilman sanoja.

Seuraavat henkilöt myötävaikuttivat viime syksyn (1993) näyttelyn onnistumiseen:

Peggy Bruun
Annikki Eriksson
Paula Hakala
Maija Heinonen
Pekka Heinonen
Seppo Huhtinen
Teuvo H. Huotari
Jouni Issakainen
Terttu Järvinen
Kimmo Koiranen
Keijo Kulmala
Jouko Lehtonen
Helge Saarinen
Sirkka Saarinen
Esa Tyystjärvi
Jukka Vauras.

Kaikille heille suuret kiitokset.

Sivun alkuun