Khenchen Thrangu Rinpoche

Neljä jaloa totuutta ja jalo kahdeksanosainen polku

In English
 

Johdanto

Neljä jaloa totuutta

Ensimmäinen jalo totuus

Toinen jalo totuus

Kolmas jalo totuus

    Väärä uskomus itsestä

Neljäs jalo totuus

Jalo kahdeksanosainen polku
    (a) Erinomainen keskittyminen
         1. Oikea mietiskely

         2. Oikea tarkkaavaisuus

    (b) Erinomainen viisaus

         3. Oikea pyrkimys

         4. Oikea näkemys

    (c) Erinomainen käytös

         5. Oikea puhe

         6. Oikea toiminta

         7. Oikea elinkeino

         8. Oikea ponnistus

Viisi polkua

Yhteenveto


Johdanto


Kolmesta yanasta theravada-polkua kutsutaan usein hinayanaksi. Kirjaimellisesti se merkitsee ”vähäisempää kulkuneuvoa”, mutta nimityksen ei millään muotoa pitäisi vähätellä näiden opetusten merkitystä. Todellisuudessa hinayana-opetukset ovat hyvin tärkeitä, koska ne sopivat suurelle joukolle oppilaita. Nämä opetukset sopivat erityisesti heille, joiden viisaus tai ahkeruus on rajoittunutta, ja ilman niitä he eivät koskaan pääsisi mahayanan tielle. Ilman theravadaa he eivät löytäisi dharmaa eikä heistä tulisi buddhalaisia.

 

Tätä voidaan verrata portaisiin: alin porras on ensimmäinen porras. Se ei merkitse, ettei se olisi tärkeä tai sen voisi jättää väliin, sillä ilman porrasaskelmia ylempiin kerroksiin ei pääse. Täytyy tehdä erittäin selväksi, että vähäisempi kulkuneuvo ei ole vähättelevä ilmaus. Theravadan perusopetukset ovat dharman pyörän ensimmäisen kääntämisen pääopetuksia. Nämä opetukset annettiin Sarnathissa Intiassa, lähellä Varanasin kaupunkia, jota kutsutaan myös nimellä Benares.

 

Neljä jaloa totuutta
 

Jos Buddha olisi opettanut oppilaitaan pääasiallisesti näyttämällä ihmeellisiä kykyjään ja voimiaan, se ei olisi ollut paras tapa osoittaa tietä vapauteen. Paras tapa auttaa heitä hankkimaan viisaus ja vapaus oli osoittaa totuus: se, miten asiat todella ovat. Niin hän opetti Neljä jaloa totuutta (suhteellisen ja lopullisen totuuden). Nähdessään miten asiat todella olivat, oppilaat oppivat poistamaan väärät näkemyksensä ja havaitsemaan harhansa. Väärien näkemysten ja harhan syiden poistamisen myötä oma kärsimys ja koettelemukset poistuvat automaattisesti. Sen myötä yksilö saavuttaa vähitellen vapautumisen tilan ja suuren viisauden. Siksi Neljä jaloa totuutta ja kaksi totuutta (suhteellinen ja lopullinen) ovat Buddhan ensimmäisten opetusten sisältö.

 

Ensimmäinen jalo totuus

Ensimmäiseen jaloon totuuteen liittyy kärsimyksen täydellinen ymmärtäminen. Tietenkin ihmiset ovat tietoisia kärsimyksestä silloin kun se on ilmiselvää: esimerkiksi nälkä, kylmyys ja sairaus. Mutta ensimmäiseen jaloon totuuteen liittyvät myös kaikki kärsimyksen seurannaisvaikutukset. Se sisältää kärsimyksen syyperäisen luonteen. Siihen kuuluu tieto niin hienovaraisista kuin ilmiselvistäkin kärsimyksen puolista. Välitön kipu ja nykyhetken vaikeudet ovat ilmiselvää kärsimystä. Hienovaraista kärsimystä on vaikeampi tunnistaa, koska se alkaa onnentunteella. Tuon onnen luonne on kuitenkin muutos, koska se ei voi jatkua loputtomiin.
Nautinnon pysymättömyys on hienovaraista kärsimystä.

 

Esimerkiksi, kun vierailin Bhutanissa hänen pyhyytensä 16. Karmapan kanssa, meidät kutsuttiin Bhutanin kuninkaan palatsiin. Palatsi oli loistelias ja kuninkaan huoneet kauniita, siellä oli paljon palvelijoita, jotka osoittivat täydellistä kunnioitusta ja tottelevaisuutta. Mutta huomasimme, että kaikesta ulkoisesta kauneudesta huolimatta kuningas itse kärsi henkisesti hyvin paljon. Hän sanoi, että hänelle oli suuri helpotus kun hänen pyhyytensä oli tullut ja korosti vierailun merkitystä siksi, että häntä vaivasivat monet ongelmat.

 

Tämä on kärsimyksen hienovarainen puoli. Luulemme, että tietty tilanne antaa meille suurimman kuviteltavissa olevan onnen, mutta itse asiassa tilanteeseen liittyy valtava määrä ahdistusta. Jos ajattelemme niitä, jotka ovat todella onnekkaita: jumalat ja rikkaat, terveet ihmiset, näyttää, ettei heillä on pelkkää onnea. On vaikea käsittää, että kaiken juurena ja loimilankana on kärsimys sen takia, että tilanteet muuttuvat.

 

Mitä onni on? – Luonteensa takia se usein merkitsee myöhempää kärsimystä. Mikään maallinen onni ei kestä kovin pitkään. Maalliseen onneen sisältyy muutoksen rakenneosa, sisäänrakennettu kärsimys. Siksi ensimmäinen jalo totuus, tietoisuus kärsimyksestä, ei viittaa pelkästään välittömään kärsimykseen vaan myös kärsimyksen hienovaraisiin rakenneosiin.

 

Buddha opetti kärsimyksen totuuden, koska kaikki, mitä maallisella tasolla tapahtuu, on muodoltaan kärsimystä. Jos kärsimme tietämättämme, meillä ei ole tarpeeksi hyvää syytä poistaa sitä ja jatkamme kärsimistä. Jos olemme kärsimyksestä tietoisia, voimme voittaa sen. Mitä hienovaraisiin kärsimyksen lajeihin tulee, jos olemme onnellisia ja tiedostamme sen, että tuohon onneen sisältyy automaattisesti kärsimyksen siemen, emme takerru onneen ollenkaan niin helposti. Ajattelemme silloin, että vaikka tämä näyttää onnelta, siihen sisältyy kärsimystä, ja haluamme irrottautua siitä.

 

Ensimmäinen totuus on, että meidän tulisi olla tietoisia kärsimyksen luonteesta. Sitten kun se on tullut selväksi, voimme käytännössä alkaa välttää kärsimystä. Tietenkin kaikki haluavat välttää sitä ja päästä siitä eroon, mutta sen tehdäksemme meidän täytyy ymmärtää sen luonne läpikotaisin.

 

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että jokapäiväisen olemassaolon luonne on kärsimystä, meidän ei tarvitse vaipua kurjuuteen ja ajatella, että kärsimys on aina läsnä. Kärsimys ei jatku ikuisesti, koska Buddha tuli maailmaamme, opetti ja selitti selkeästi mitä kärsimys on. Hän opetti myös keinot, joilla kärsimys saadaan lakkaamaan ja kuvasi vapauden tilan, joka on kärsimyksen ulottumattomissa. Meidän ei tarvitse sietää kärsimystä, ja itse asiassa voimme olla onnellisia. Vaikka emme voi poistaa kärsimystä välittömästi, Buddhan opetuksia seuraamalla voimme poistaa sen asteittain ja lähestyä lopullista vapautumista. Yksistään se tosiasia voi auttaa meitä hankkimaan viisautta ja vapautumaan sekä tulemaan pysyvästi onnellisiksi.

 

Ensimmäinen jalo totuus tekee selväksi, että kärsimystä on. Kun tiedämme sen, meidän täytyy poistaa tuo kärsimys. Kyse ei ole pelkästään kärsimyksen poistamisesta sinänsä, vaan niiden syiden poistamisesta, jotka kärsimykseen johtavat. Kun syyt on poistettu, niiden seurausta, siis kärsimystä, ei enää ole. Kärsimyksen poistaaksemme meidän täytyy tulla tietoisiksi toisesta jalosta totuudesta, joka on keskinäisten riippuvuussuhteiden totuus.


Toinen jalo totuus

Keskinäisten riippuvuussuhteiden totuus on suomennos nimestä, jonka Buddha antoi tälle jalolle totuudelle. Se merkitsee ”sitä, mikä on aivan kaiken syy tai alkuperä.” Universaalin alkuperän totuus osoittaa, että kärsimyksen perimmäinen syy on karma ja ristiriitaiset tunteet (sanskritiks kleshat). Sanskritinkielinen sana karma ja merkitsee ”toimintaa”, klesha merkitsee ”henkistä heikkoutta” tai ”mielenmyrkkyä”.

 

Ellemme ymmärrä Buddhan opetuksia, pidämme onnea ja kärsimystä mitä todennäköisimmin jonkin ulkoisen tekijän aikaansaamina. Saatamme ajatella, että ne syntyvät ympäristötekijöiden tai jumalten myötävaikutuksella ja että kaikki mitä tapahtuu saa alkunsa jostain ulkopuolellamme olevasta lähteestä, jota emme hallitse. Jos uskomme niin, on erittäin vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta poistaa kärsimystä ja sen syitä.

 

Toisaalta, jos oivallamme, että kärsimyksen kokemus johtuu siitä mitä olemme tehneet – että se on seurausta omista teoistamme – kärsimyksen poistaminen muuttuu mahdolliseksi. Kun kerran olemme tietoisia siitä miten kärsimys syntyy, voimme alkaa poistaa sen syitä. Ensin meidän täytyy oivaltaa, että se, mitä koemme, ei riipu ulkoisista voimista, vaan siitä mitä itse olemme aiemmin tehneet. Näin karma ymmärretään. Karma tuottaa kärsimystä ja ristiriitaiset tunteet ohjaavat sitä. ”Heikkous” viittaa lähinnä huonoihin vaikuttimiin ja kielteisiin ajatuksiin, jotka aikaansaavat kielteisiä tekoja.

 
Kolmas jalo totuus

Kolmas jalo totuus on kärsimyksen lakkaaminen, se että karman luomat syyt ja ristiriitaiset tunteet voidaan poistaa. Meillä on valta kärsimyksen yli, koska me luomme karmamme ja ristiriitaiset tunteemme itse ja koemme ne itse. Siksi meidän ei tarvitse olla riippuvaisia kenestäkään muusta poistaaksemme kärsimyksen syyn. Keskinäisen riippuvaisuuden totuus on, että jos teemme huonoja tekoja, luomme kärsimystä. Se merkitsee myös sitä, että jos hylkäämme huonot teot, poistamme syyn kokea kärsimystä tulevaisuudessa.

 

Se, mitä koemme, on kokonaan omissa käsissämme. Siksi Buddha sanoi, että meidän tulisi hylätä huonojen karmisten syiden luominen ja ristiriitaiset tunteet. Hyvät teot luovat onnea ja huonot kärsimystä. Sitä ei välttämättä ole helppo ymmärtää, koska emme näe koko prosessia alusta loppuun. On kolmenlaisia tekoja: ajatuksia, sanallisia tekoja ja ruumiillisia tekoja. Ne kaikki voivat olla hyviä tai huonoja. Jos hylkäämme kolmenlaiset huonot teot, teoistamme tulee automaattisesti hyviä.

 

Huonoja fyysisiä tekoja on kolmenlaisia: elämän vahingoittaminen, seksuaalinen väärinkäytös ja varastaminen. Niiden tulokset tulevat heti. Esimerkiksi, hyvässä parisuhteessa missä mies ja vaimo välittävät toisistaan, auttavat toisiaan ja rakastavat toisiaan paljon. He ovat onnellisia, koska he huolehtivat toisistaan. He yleensä rikastuvat ja jos heillä on lapsia, rakkaus vallitsee perheessä. Maallisesti katsottuna tästä syvällisestä sitoumuksesta, jonka he ovat luvanneet pitää, syntyy onni. Kun taas sitoumuksen puutteessa toisesta ei välitetä ja puolisoa petetään. Sillä pohjalla rakkaus ei kukoista eikä lapsilla ole onnellista kotia.

 

Voimme helposti nähdä, miten uskottomuus johtaa moniin vaikeuksiin. Huonojen fyysisten tekojen välittömät seuraukset ovat myös nähtävissä. Varkailla on vaikeuksia ja he kärsivät; he, jotka eivät varasta kokevat onnea ja ovat myönteisellä mielellä. He, jotka tappavat, luovat monia ongelmia ja onnettomuutta itselleen, kun taas elämää suojelevat henkilöt ovat onnellisia.

 

Sama koskee puhettamme, vaikka syyn ja seurauksen yhteys ei ole niin ilmeinen. Tarkemmin tutkittaessa huomataan kuitenkin, miten hyveellinen puhe tuottaa onnea ja paheellinen onnettomuutta. Ensiksi valehteleminen saattaa tuntua hyödylliseltä, koska luulemme, että voimme pettää muita ja saavuttaa joitain etuja. Mutta Sakya Pandita sanoi, ettei se ole totta. Jos valehtelemme vihollisillemme ja henkilöille, joiden kanssa emme tule toimeen hyvin, valehtelusta ei ole hyötyä, koska viholliset eivät yleensä ottaen välitä mitä sanomme. Heitä on vaikea pettää. Ystäviämme voimme ehkä pettää aluksi valheen avulla. Mutta seuraavalla kerralla he eivät enää luota meihin ja meistä tulee heidän silmissään epäluotettavia. Valheilla ei siis saa mitään aikaan. Jos tutkimme päinvastaista tapausta ja otamme esimerkiksi ihmisen, joka näkee vaivaa puhuakseen totta, hän saa hyvän maineen totuudenmukaisena henkilönä ja tuo luottamus synnyttää paljon hyvää.

 

Pohdittuamme valheen seurauksia voimme miettiä mitä seuraa muunlaisesta vahingollisesta puheesta: juoruilusta, karkeasta, väkivaltaisesta ja hyödyttömästä puheesta. Pitkällä aikavälillä hyveellinen puhe tuottaa onnea ja epähyveellinen puhe tuottaa kärsimystä. ”Hyödytön puhe” tarkoittaa todella hyödytöntä, ei pelkkää keskustelua. Joten jos olemme hyväntahtoisia ja toivomme jonkun rentoutuvan ja olevan onnellinen, vaikka sanoillamme ei olisi suurta sisältöä, ne perustuvat hyödyksi olemiseen ja hyvyyteen. Hyödytön puhe tarkoittaa rupattelua ilman mitään tarkoitusta. Vielä pahempaa on ristiriitaisiin tunteisiin pohjautuva lörpöttely: puhumme toisista pahaa koska emme pidä heistä tai olemme heille kateellisia. Juoruamme jonkun henkilön luonteesta. Se on todella hyödytöntä puhetta. Paitsi että se on hyödytöntä, se aiheuttaa hyvin usein ongelmia siksi, että ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan ja syntyy murheita.

 

Sama koskee vahingollista puhetta. Jos puhumiseen on todella rakkaudellinen ja hyödyllinen syy, esimerkiksi lapsen nuhteleminen silloin kun hän tekee jotain vaarallista tai ei tahdo opiskella koulussa, se ei ole vahingollista puhetta koska siihen ei liity ristiriitaisia tunteita kuten vihaa tai kateutta. Mutta jos puheeseen liittyy tällaisia tunteita, siitä pitäisi luopua.

 

Voimme jatkaa erilaisten mielentilojen tutkimista ja nähdä, että hyveellinen mieli tuottaa onnea ja epähyveelliset mielentilat luovat onnettomuutta. Esimerkiksi voimakas suuttumus saa aikaan sen, että menetämme ystävämme. Suuttumuksemme takia ne, jotka eivät pidä meistä tai vihollisemme muuttuvat yhä pahemmiksi vihollisiksi ja tilanne tulehtuu. Jos olemme väkivaltaisia ja vahingoitamme ihmisiä, joilla on ystäviä, lopulta näistä ystävistäkin tulee vihollisiamme.

 

Hyvyys taas syntyy sitä kautta, että huolehdimme ystävistämme ja laajennamme huolenpitoamme toiveena auttaa muita. Sitä kautta heistä tulee läheisiä ja avuliaita ystäviä meille. Rakkautemme ja väittämisemme voimalla vihollisemme ja ihmiset, joiden kanssa emme tule toimeen parantavat käytöstään ja ehkäpä heistä lopulta tulee ystäviämme. Jos meillä on kumppaneita ja toive auttaa muita, voi olla että saamme erittäin hyviä ystäviä ja sen tuomat edut. Tällä tavoin huomaamme, miten syy ja seuraus toimivat, miten hyveellinen mieli tuottaa onnea ja epähyveellinen mieli tuottaa kärsimystä ja ongelmia.

 

Karmaa on kahdenlaista: yksi liittyy kokemukseen ja toinen ehdollistamiseen. Kokemukseen liittyvästä karmasta on jo puhuttu. Jos teemme huonoja ruumiillisia tekoja, koemme ongelmia ja murheita. Samoin, jos käytämme puhetta epähyveellisellä tavalla, vaikkapa valehtelemme, koemme onnettomuutta ja surua. Epähyveellinen mielentila saa meidät myös kokemaan surua, kuten väkivaltaiseen asenteeseen liittyvä esimerkki osoitti. Kaikki tämä liittyy siihen, että mikä tahansa epähyveellinen toiminta tuottaa surua ja tuskaa.

 

Karman toinen aspekti liittyy ehdollistamiseen. Toimimalla epähyveellisesti kehon, puheen tai mielen kautta totutamme itseämme tietynlaiseen käytökseen. Epähyveellinen fyysinen ja sanallinen käytös luo tavan toimia niin. Esimerkiksi joka kerran kun tapamme, ehdollistumme tappamaan uudelleen. Jos valehtelemme, se lisää taipumusta valehdella. Väkivaltainen ajattelu ehdollistaa mieltämme niin, että meistä tulee entistä väkivaltaisempia. Myöhemmissä elämissä ehdollistuminen jatkuu siten, että synnymme taipuvaisina tappamaan, valehtelemaan, pettämään jne.

 

Nämä ovat karman kaksi aspektia. Yksi on suora seuraus teosta ja toinen on ehdollistuminen, joka luo taipumuksen tietynlaiseen käytökseen. Nämä karman kaksi puolta tuottavat kaiken onnen ja kärsimyksen elämässä.

 

Vaikka käsittäisimmekin, että epähyveellinen karma tuottaa kärsimystä ja hyveellinen karma onnea, meidän on vaikea luopua tekemästä epähyveellisiä tekoja ja tehdä hyvää, koska ristiriitaiset tunteet vaikuttavat meihin voimakkaasti. Ymmärrämme, että epähyveellinen karma saa aikaan kärsimystä, mutta emme kykene luopumaan karmasta itsestään. Meidän täytyy luopua ristiriitaisista tunteista, koska ne ovat epähyveellisten tekojen aiheuttajia. Epähyveellisistä tunteista luopuminen merkitsee sitä, että luovumme kehon kautta tehdyistä huonoista teoista (esim. tappaminen, varastaminen ja seksuaaliset väärinkäytökset), puheen kautta tehdyistä huonoista teoista (esim. valehtelu, juoruaminen, kovat sanat ja hyödytön puhe) sekä ajatusten kautta tehdyistä huonoista teoista (esim. suuttumus, halu ja tietämättömyys). Pelkkä tahto luopua niistä ei poista niitä. Kaikessa ystävällisyydessään ja viisaudessaan Buddha on kuitenkin antanut meille hyvin taitavan tavan poistaa kaikkien ristiriitaisten tunteiden aiheuttajan sitä kautta että tutkimme uskoa egon eli itsen olemassaoloon.

Väärä uskomus itsestä


Me emme ymmärrä itsen olemassaoloon liittyvää uskomusta helposti, koska se on juurtunut hyvin syvään. Mutta jos etsimme tätä itseä johon uskomme, havaitsemme, että sitä ei todellisuudessa ole olemassa. Huolellisen tutkimisen avulla kykenemme näkemään väärän uskomuksen läpi. Sen jälkeen ristiriitaiset tunteet vähenevät ja kun uskomus itseen poistuu, kielteinen karma poistuu myös.

 

Uskomus itseen on väärä havainto. Se on harhaa. Jos meillä olisi esimerkiksi kukka ja kysyisimme sadalta ihmiseltä mikä se on, kaikki tulisivat samaan johtopäätökseen, että kyseessä todellakin on kukka. Voisimme siis olla melkoisen varmoja, että se on kukka. Mutta jos kysyisimme joltakulta: ”Onko tämä minä?” hän sanoisi: ”Ei, se on sinä.” Seuraavakin henkilö kutsuisi sitä sinäksi ja lopulta sata ihmistä olisi sanonut: ”Se on sinä.” Ainoastaan itse pitäisimme sitä minänä. Tilastollisesti itseä on siis vaikea todistaa puolueettomasti.

 

Meillä on taipumus pitää ”minua” yhtenä yksikkönä. Kun tutkimme sitä, mitä pidämme itsenämme, huomaamme, että se koostuu monista eri osista: kehon eri osista, eri elimistä ja eri elementeistä. Osia on hyvin paljon, ja silti meistä tuntuu, että on olemassa yksi yksittäinen asia, joka on ”minä”. Kun tutkimme eri osia ja yritämme löytää jotain, mikä on itsen perusolemus, itseä ei löydy yhdestäkään osasta.

 

Pohdiskelemalla tätä hyvin yksityiskohtaisesti alamme nähdä, että ”minä” koostuu todellisuudessa eri osista. Kun olemme poistaneet väärän tavan ajatella, itsen ideasta on helppo päästä eroon. Kaikki halu, joka pohjautuu toiveeseen: ”Minut täytyy tehdä onnelliseksi” voidaan poistaa, samoin kuin vastenmielisyys, joka pohjautuu ajatukseen: ”Tämä vaikeus täytyy karkottaa.” Poistamalla harhakäsityksen itsestä voimme tuhota ristiriitaiset tunteet tai heikkoudet. Kun ne ovat menneet, kielteinen karma, joka pohjautuu ristiriitaisiin tunteisiin, lakkaa. Kun kielteinen karma lakkaa, kärsimystä ei enää synny. Siksi Buddha sanoi että kärsimyksen syy täytyy hylätä.

 

Kaksi ensimmäistä jaloa totuutta voidaan esittää lyhyesti kahtena ohjeena. Meidän tulisi olla tietoisia kärsimyksestä ja ymmärtää mitä kärsimys on. Meidän tulisi luopua kärsimyksen syistä. Yhteenvetona, kun kerran tunnistamme sen, mikä todella on kärsimystä, alamme poistaa sen syitä. Teemme sen lakkaamalla tekemästä pahoja tekoja, jotka luovat kärsimystä. Lakataksemme tekemästä pahaa poistamme pahat teot niiden alkulähteillä, joita ovat ristiriitaiset tunteet ja erilaiset turmeltuneet asenteet. Poistaaksemme ristiriitaiset tunteet meidän on poistettava niiden ydin, uskomus itseen. Jos teemme niin, oivallamme lopulta ei-itsen viisauden. Ymmärtäessämme itsen poissaolon emme enää tuota ristiriitaisia tunteita ja pahoja tekoja, ja koko prosessi loppuu. Se on aivan mahdollista saavuttaa; siksi kolmas jalo totuus, lakkaamisen totuus on olemassa. Lakkaamisen perusluonne on rauha (tiibetiksi shiwa).

 

Joskus ihmiset ajattelevat buddhalaisuutta säteilevänä oivalluksena tai muuna hyvin ihmeellisenä. Todellisuudessa kaiken turmeltuneen lakkaamisen kautta saavutettu rauha on mitä syvintä onnea, autuutta ja hyvinvointia. Sen luonto on pysyvä verrattuna maalliseen onneen, joka tyydyttää jonkun aikaa, mutta muuttuu sitten. Siihen verrattuna tämä lopullinen vapautuminen ja tietoisuus kaikesta on hyvin syvästi liikuttavaa rauhaa. Siinä rauhassa kehittyy kaikki vapautumisen voima ja viisaus. Se on hyvin ehdoton vapaus kärsimyksestä ja ehdoton vapaus ristiriitaisista tunteista, jotka ovat kärsimyksen syy.

 

Lakkaamisen totuudella on neljä pääominaisuutta. Ensinnäkin se on kärsimyksen loppu. Toiseksi, se on rauha. Kolmanneksi, se on mitä syvällisintä vapautta ja viisautta. Neljänneksi se on erittäin ehdoton vapautuminen samsaran olemassaolon kiertokulusta. Lakkaaminen on tulosta siitä, että seuraamme polkua jonka meille näytti mitä täydellisin Buddha. Polun todellinen luonne on aiheena neljännessä jalossa totuudessa, jota kutsutaan polun totuudeksi siksi, että se kuvaa vapauteen johtavan polun.

 

 

Neljäs jalo totuus

Neljättä jaloa totuutta kutsutaan polun totuudeksi, koska polku vie lopulliseen päämäärään. Matkaamme polkua askel askelelta, vaihe vaiheelta.

Buddhan opetuksia kutsutaan dharmaksi ja niiden vertauskuva on pyörä, jonka voi nähdä temppelien ja luostarien katoilla. Se on Valaistuneen opetusten symboli. Esimerkiksi, jos menette Samye Lingiin, näette temppelin katolla dharman pyörän, jota tukee kaksi kaurista.

 
      Dharman pyörä ja kaksi kaurista, Buddhan ensimmäisiä oppilaita.


Miksi pyörä? – Pyörät vievät meitä jonnekin, ja dharman pyörä on polku, joka vie meidät kaikkein parhaimpaan paikkaan hienointa tietä pitkin.

 

Buddhan opetusten pyörällä on kahdeksan puolaa, koska polulla, jota buddhalaisina seuraamme, on kahdeksan pääaspektia. Ne tunnetaan nimellä ’oivaltaneiden olentojen kahdeksanosainen tie’ tai ’jalo kahdeksanosainen tie’.

 

Meidän täytyy seurata tätä kahdeksanosaista tietä ja on olennaisen tärkeää, että tunnemme polun ja miten sitä kuljetaan. Jalon kahdeksanosaisen polun kahdeksan aspektia voidaan ryhmitellä kolmeen osa-alueeseen: erinomaiseen käytökseen, erinomaiseen keskittymiseen ja erinomaiseen viisauteen. Ne muodostavat seitsemän puolaa ja kahdeksas on erinomainen ponnistus (kilvoittelu), joka tukee muita seitsemää aspektia. Erinomaista ponnistusta tarvitaan virheettömän käytöksen, kunnollisen keskittymisen ja korkeimman viisauden kehittämiseksi.

 

Jalo kahdeksanosainen polku

(a) Erinomainen keskittyminen

1. Oikea mietiskely

 

Kun harjoitamme dharmaa, mielen vakauttaminen on keskeistä. Olemme ihmisolentoja ja meillä on tämä hyvin kallisarvoinen ihmiselämä, johon kuuluu ihmeellinen älyn luonnonlahja. Tätä älyä käyttämällä voimme esimerkiksi nähdä omat ajatuksemme, tutkia niitä ja analysoida ajatteluamme niin, että voimme määritellä mitkä ajatukset ovat hyviä ja mitkä huonoja. Jos tutkimme mieltämme huolellisesti voimme nähdä, että pahoja ajatuksia on paljon enemmän kuin hyviä. Sama koskee tunteita. Joskus olemme onnellisia, joskus surullisia ja joskus levottomia, mutta jos tutkimme tarkasti havaitsemme todennäköisesti, että onnelliset hetket ovat harvinaisempia kuin kärsimyksen ja huolen hetket.

 

Siirtääksemme painopistettä niin, että ajatuksemme muuttuvat myönteisemmiksi ja onnellisemmiksi, meidän on tehtävä jotain, ja tässä samadhin meditatiivinen keskittyminen astuu kuvaan siksi, että samadhi on rentoutumiseen liittyvää perusopetusta. Kun mielemme on rentoutunut, olemme onnellisempia ja iloisempia. Sana ”samadhi” merkitsee ”perinpohjaista syventymistä”. Jos voimme oppia miten samadhi saavutetaan, niin vaikka soveltaisimme sitä maallisiin toimiin, siitä on meille paljon hyötyä. Samadhin myötä työmme sujuu hyvin ja saamme maallisista toimistamme enemmän iloa ja nautintoa. Tietenkin, jos sovellamme samadhia dharmaan, siitä seuraa elämässämme todella hyviä tuloksia.

 

Jotkut ihmiset ovat ehkä harjoittaneet dharmaa muutaman vuoden ja tuntevat saavuttaneensa harjoituksesta vain vähän tuloksia. he ajattelevat: ”Vaikka olen mietiskellyt näin monta vuotta, minulla ei ole kummoisiakaan tuloksia näytettävänä. Mieleni ei ole vakaa.” Tämä ajattelu osoittaa todellisen tarpeen oppia, miten samadhia tai keskittymiskykyä kehitetään niin, että siitä tulee suuri tuki mietiskelyllemme. Huolimatta siitä, miten paljon aikaa voimme antaa mietiskelylle, se aika on hyvin käytettyä aikaa. Usein on niin, että jos mietiskelemme tunnin, se ei merkitse, että olisimme viettäneet tunnin täydellisessä samadhissa. Pikemminkin se merkitsee, että puoli tuntia on kulunut monenlaisten ajatusten parissa ja puolta tuntia voi kutsua hyväksi istumiseksi, josta 15 minuuttia oli hyvää samadhia. On siis hyvin tärkeää oppia mietiskelemään kunnolla, niin että meditaatioaikamme on mahdollisimman tuloksekasta.


2. Oikea tarkkaavaisuus

 

Miten saavutamme kunnollisen keskittymisen? Siihen tarvitaan toista tekijää, erheetöntä tarkkaavaisuutta. Itse asiassa samadhi saavutetaan tarkkaavaisuuden avulla. Kun olemme tarkkaavaisia, meille on hyvin selvää, mitä meditaatiossamme tapahtuu.

 

Mietiskelyistuntojen välilläkään mietiskelyn punaista lankaa ei pitäisi kadottaa, joten meidän tulisi viedä mietiskelyn voima arkielämäämme pysymällä tarkkaavaisina. Tarkkaavaisuutemme tulee olla hyvin vakaata, selkeää ja vahvaa, niin että yllämme korkeimpaan samadhiin. Suuren Takpo Tashi Namgyalin teoksessa Moonbeams of Mahamudra sanotaan: “Kun mietiskelemme, tarvitsemme selkeää ja voimakasta tarkkaavaisuutta. Sen täytyy olla yhtä aikaa selkeää ja vakaata.” Tarkkaavaisuus voi olla selkeää, mutta ellei sillä ole tarpeeksi voimaa, se ei ole tehokasta.

 

Jotta mietiskelyistuntojen jälkeisessä käytöksessä tapahtuisi muutos, tarvitsemme tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta. Ilman tietoisuuden selkeyttä ja ilman tarkkaavaisuuden voimaa emme tunnista hienovaraisia ajatuksia, jotka estävät samadhiamme kehittymästä. Näiden hienovaraisten ajatusten turvin totumme hyvin pinnalliseen meditaatioon, joka estää meitä kehittymästä. Selkeä ja voimakas tarkkaavaisuus sallii kuitenkin sen, että tunnistamme näiden hienovaraisten ajatusten asettaman esteen. Voimakas ja selkeä tarkkaavaisuus on siis hyvin tärkeää.


(b) Erinomainen viisaus

 

Yleensä kun buddhalaisuudessa puhumme viisaudesta, tarkoitamme sillä kolmea tiedonalaa (sanskritiksi prajna): opiskelua, pohdiskelua ja mietiskelyä. Erilaisten buddhalaisten kirjojen opiskelu kehittää tietynlaista viisautta, mutta se ei ole tarpeeksi edistynyttä johtaakseen meidät valaistumiseen eli buddhuuteen. Kirjaviisaus ja sen pohdiskelu on siis rajoittunutta. Korkein, valaistumiseen johtava viisaus saavutetaan vain mietiskelemällä. Tähän mennessä olemme keskustelleet loistavasta harjoituksesta, joka kehittää virheettömän samadhin ja erheettömän tarkkaavaisuuden. Nyt tarvitsemme mitä parhainta harjoitusta kehittääksemme oikean pyrkimyksen ja oikean näkemyksen.


3. Oikea pyrkimys

 

Oivallus olemassaolon todellisesta luonteesta kehittyy mietiskelyn kautta. Mietiskellessämme, kun meillä on suora tietoisuus olemassaolon luonteesta, saatamme ihmetellä: ”Onko tämä se vai ei?”. Meillä on kaikenlaisia hienovaraisia ajatuksia ja meidän on varmistauduttava mietiskelyn tulosten paikkansapitävyydestä. Ajan myötä oikeiden ohjeiden avulla saavutamme varmuuden ja alamme tietää, mikä mietiskelyssä on hienoin, selkein ja korkein näkemys ilmiöiden todellisesta luonnosta. Tulemme varmoiksi ja vakuuttuneiksi uskostamme alkuperäisen viisauden (skt. jnana) kautta. Tällä tasolla viisautta kutsutaan parhaimmaksi filosofiseksi näkemykseksi.

 

Kun olemme saavuttaneet tämän jnanan tilan, meditaatiomme jälkeisessä vaiheessa meillä on ymmärrystä suhteellisesta todellisuudesta, jonka avulla voimme kehittää oikeaa pyrkimystä. Nämä kaksi yhdessä muodostavat korkeimman viisauden: toinen koskee meditaation syvyyksiä ja toinen mietiskelyn jälkeistä mielentilaa. Näitä kahta viisautta meidän on siis pyrittävä kehittämään kaikesta sydämestämme.

4. Oikea näkemys

Buddhan opetuksissa on monia tasoja, joista jokainen kuvaa korkeinta näkemystä todellisuudesta omalla tavallaan. On theravada-opetukset, mahayana-opetukset, vajrayana-opetukset ja mahamudra-opetukset. Jokaisella buddhalaisella perinteellä on oma tapansa määritellä se, mikä on korkein näkemys ja mitä näkemystä sitten kannatammekin, meidän tulee ponnistella kehittääksemme oikean näkemyksen sekä mietiskelyn aikana että mietiskelyn jälkeisen kokemuksen aikana.


(c) Erinomainen käytös

 

Meidän on ehdottomasti mietiskeltävä harjaannuttaaksemme mieltämme. Meditaatioharjoitus tarvitsee kuitenkin oikean käytöksen tukea. Oikea käytös ei ole tärkeää vain mietiskelyn, vaan koko elämän kannalta, se vaikuttaa siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa. Oikean käytöksen tärkeyttä kuvaa se, että [polun] kolme aspektia liittyy nimenomaan siihen. Siinä missä viisaus ja mietiskely liittyvät mielen syvälliseen ymmärtämiseen, oikea käytös liittyy kehon ja puheen kautta tehtyihin tekoihin ja vuorovaikutukseen ympärillämme olevien olentojen kanssa. Olisi virhe ajatella, että mieli on pääasia, jota tulee työstää, eikä sillä, mitä teemme kehollamme ja puheellamme olisi paljon merkitystä. Se, mitä teemme kehollamme ja puheellamme, on hyvin tärkeää ja sitä kahdeksanosaisen polun kolme viimeistä osaa koskevat. Oikea käytös voidaan selittää monilla, monilla eri tavoilla, mutta kahdeksanosaisen polun yhteydessä se selitetään oikean puheen, oikean toiminnan ja oikean elinkeinon kautta.


5. Oikea puhe

Puhe on meille hyvin tärkeää. Emme voi nähdä toisen ihmisen ajatuksia, joten arvioimme häntä ja hän meitä käytöksen ja puheen perusteella. Puheessa voi olla myös paljon voimaa. Riippumatta siitä, puhummeko sadalle vai tuhannelle kuulijalle, jos puhe on hyvää ja hyödyllistä, sata tai tuhat kuulijaa hyötyy. Mutta jos puhe on vahingollista, se voi vahingoittaa sataa tai tuhatta ihmistä, mikä on paljon enemmän kuin mihin pystyisimme fyysisesti. Emme siis tarvitse vain oikeaa puhetta vaan meidän tulee harjaantua puhumaan mitä erinomaisimmalla tavalla, niin että puhuessamme tiedämme miten se vaikuttaa. Onko se hyödyksi vai vahingoksi?

 

Mitä menetelmiä voimme käyttää kehittääksemme mitä erinomaisinta puhetta? – Voimme lausua rukouksia, sellaisia kuin ”Suuri Dorje Chang, Tilopa, Naropa…” (Lyhyt Vajranpitäjän rukous) ja voimme lausua mantroja kuten om mani peme hung. Nämä rukoukset ja mantrat osoittavat meille miten ilmaista kaikkein jaloimpia ajatuksia, sellaisia jotka ovat kokonaan hyödyllisiä, puhtaita ja hyviä. Osa dharmaharjoitustamme on opiskeleminen, kirjoitusten ääneen lausuminen, rukoileminen ja mantrojen toisto, mikä harjoittaa puheen parhaita puolia erinomaisesti.

 

Kaikki nämä toiminnan muodot kylvävät mieleemme hyviä ja oikeita siemeniä, joista myöhemmin tulee sen ilmaisun perusta, josta on hyötyä itsellemme ja muille. Tämä on ehkä vieläkin tärkeämpää nykyisin kuin ennen vanhaan, koska meillä on niin voimakkaita viestintävälineitä. Puhelimella saamme yhteyden ihmisiin joka puolella maailmaa. Internetin ja faksien aikana puheen voima on todella tärkeää, joten on entistäkin suurempi syy olla tarkkaavainen tietoinen ja varovainen siinä, miten käytämme tätä viestinnän ja puheen valtavaa voimaa. Meidän tulisi olla aina tietoisia sen mahdollisuuksista hyödyttää ja vahingoittaa muita. Oikean puheen harjoitus on siis ensimmäinen oikean käytöksen kolmesta polusta.

6. Oikea toiminta

Kiireisissä elämissämme meidän on tehtävä monenlaista ja kaikella mitä teemme on seurauksia muille ja itsellemme. Harjoituksenamme on tehdä mitä parhaimpia tekoja, sellaisia, joista ei ole hyötyä pelkästään itsellemme, vaan muille. Erinomaisella motivaatiolla teemme erinomaisia tekoja, jotka ovat hyödyksi sekä itsellemme että muille. Meidän on siksi analysoitava tekojemme laatua ja opittava erottamaan oikea ja väärä toisistaan.


7. Oikea elinkeino
 

Oikean elinkeinon harjoittaminen on läheisesti kytköksissä oikeaan käytökseen. Elinkeino ei tietenkään tarkoita pelkästään työtä, vaan kaikkia päivittäisiä keskeisiä toimintojamme, joiden avulla saamme ruokaa, vaatteet, katon päämme päälle jne. Koska toimimme niin päivä toisensa jälkeen ja koska puheemme ja ruumiilliset tekomme liittyvät siihen luonnostaan, meidän tulee oppia mikä on oikein ja minkälainen elinkeino on kielteinen ja vahingoittaa muita. On selvää, että kaikki mikä vahingoittaa muita on hylättävä ja meidän tulee omaksua elinkeino, joka on suoraan tai epäsuorasti hyödyksi itsellemme ja muille.


8. Oikea ponnistus

Palatkaamme dharman pyörän ensimmäiseen puolaan, samadhiin, joka syntyy toisen puolan tarkkaavaisuuden avulla. Ne eivät ilmaannu, ellei näitä ominaisuuksia kehitetä suuren ponnistuksen kautta. Seuraavat viisauden puolat, oikea näkemys ja oikea pyrkimys eivät tule itsestään noin vain eräänä päivänä ilman suurta taidokasta ja älykästä kovaa työtä. Viimeiset kolme puolaa, oikea käytös, oikea puhe ja oikea elinkeino vaativat myös paljon ponnistusta. Kahdeksas puola, ahkeruus tai ponnistelu tukee kaikkia muita pyörän puolia.

 

Voidaan sanoa, että ponnistusta on kahta laatua. Tiibetiksi sanassa ponnistelu (tsultrim) on ilon ja innostuksen henki, kun taas suomeksi se kuulostaa työläältä. On siis kahdenlaista ponnistelua. Toinen on soutamista ja huopaamista, jolloin innostumme jostakin ja kun se muuttuu vaikeaksi, tarmo katoaa ja toinen on vakaata, pysyväluonteista ponnistelua. Ensimmäistä kutsumme innostukseksi ja jälkimmäinen on se, mikä vakaana tukee erinomaisesti muita seitsemää puolaa.

 

Viisi polkua

 

Voimme jakaa buddhalaisen polun myös viiteen päävaiheeseen, koska kulkemalla niiden kautta saavutamme lopulta päämäärämme, kärsimyksen lakkaamisen. Buddhalainen tie voidaan analysoida näiden viideksi poluksi kutsuttujen vaiheiden avulla. Viiden polun nimet ovat keräämisen vaihe, yhdistymisen vaihe, sisäisen näkemisen vaihe, totuttelun vaihe ja vaihe, jossa ei enää tarvitse opiskella. Oikeastaan neljä ensimmäistä ovat polkuja ja viides on tulos neljästä muuta polusta.

 

Ensimmäisen polun nimi on ”keräämisen polku”, koska keräämme monenlaisista asioista koostuvaa rikkautta. Tässä vaiheessa yritämme koota kaikkia myönteisiä tekijöitä, joiden avulla voimme edistyä. Yritämme kehittää ahkeruutta, hyviä ominaisuuksia ja viisautta, joka tunkeutuu syvemmin asioiden merkitykseen. Sitoudumme keräämään kaikkia harjoituksen myönteisiä puolia. Keräämme näitä myönteisiä osatekijöitä olemukseemme ja työskentelemme samalla monin eri tavoin poistaaksemme kaikki ei-toivotut osatekijät elämästämme.

 

Sovellamme myös monia eri menetelmiä poistaaksemme erilaisia tukkeumia ja esteitä, jotka hidastavat meitä. Tätä kutsutaan keräämisen vaiheeksi, koska teemme monenlaisia asioita, joiden avulla kokoamme nämä uudet asiat elämäämme.

 

Tavallisessa elämässä olemme takertuneena maalliselle tasolle. Vaikka emme haluaisi, toimimme edelleen olemassaolon kiertokulun tasolla (sanskritiksi samsara), koska olemme edelleen ristiriitaisten tunteiden vaikutuksen alla. Niillä on hyvin voimakas ote olemassaolostamme. Meidän on päästävä eroon näistä ristiriitaisista tunteista löytääksemme ulospääsyn samsarasta.

 

On selvää, että haluamme löytää onnen ja rauhan ja tiedämme, että se on mahdollista. Mutta maailman suurimmalla tahdollakaan sitä ei tehdä yhdessä yössä. On kuin yrittäisimme värjätä suuren kankaan, jossa on paljon tahroja. Jotta se muuttaisi väriään, tarvitaan paljon työtä. Hankkiaksemme hyviä ominaisuuksia, meidän on siis ensin luotava kaikki erilaiset olosuhteet, jotka saavat nämä ominaisuudet tulemaan esiin.

 

Meditaation myötä tulevan oivalluksen ja todellisen viisauden kehittämiseksi tarvitsemme suurta uskoa ja luottamusta tämän viisauden aitouteen ja hyödyllisyyteen. Kun kerran olemme vakuuttuneet sen arvosta, meidän täytyy muuttaa tapojamme, niin että saamme tarvittavan ahkeruuden tehdä kaiken tarpeellisen, mikä oivalluksen ja viisauden esiintuloon tarvitaan. Näin ollen meidän on kehitettävä monenlaisia tekijöitä ja olosuhteita elämäämme, jotta onnellisuutemme ilmaantuu.

 

Poistaaksemme meitä samsaraan sitovat epäterveet tekijät meidän on kaivettava juurineen pois uskomus yhtenäiseen itseen, poistettava erilaiset esteeksi asettuvat ristiriitaiset tunteet ja yhdistettävä monia olosuhteita, jotka mahdollistavat tämän muutoksen ja puhdistumisen. Puhumme keräämisestä, koska olemme haalimassa kokoon kaikkia erilaisia olosuhteita, jotka tekevät muutoksesta mahdollisen. Emme pysty edistymään merkittäväksi, enne kuin olemme keränneet yhteen kaikki nämä syyt ja olosuhteet itsessämme kunnolla, kokonaan ja täydellisesti. Siksi tämän keräämisen vaiheen tarkoituksena on täydellistää kaikki tarvittavat olosuhteet keräämällä ne olemassaoloomme.

 

Lopulta, koska myönteiset olosuhteet on täydellisesti kerätty, saavutamme kolmannen polun, ”sisäisen näkemisen polun”. Tässä vaiheessa kehittyy käsitys ilmiöiden todellisesta luonteesta. Tämä ymmärrys on vailla harhan verhoa. Keräämisen polun ja sisäisen näkemisen polun yhdistää polku numero kaksi, ”yhdistymisen polku”. Siinä sisäinen oivalluksemme siitä miten näemme asiat alkaa yhdistyä totuuteen siitä mikä todellisuudessa on ilmiöiden luonto, koska keräämme kaikkia suotuisia olosuhteita, jotka lopulta johtavat meidät varsinaiseen sisäiseen näkemiseen.

 

Kun saavutamme ymmärryksen siitä, miten asiat todella ovat ja tuo sisäinen näkeminen ylittää harhan ja väärien näkemysten tason, oivallamme, että itseä ei ole. Kun uskoa itseen ei enää ole, ei myöskään ole halun, vihan tai tietämättömyyden ristiriitaisia tunteita, jotka perustuvat väärään uskomukseen yhtenäisestä itsestä. Kun kerran ristiriitaisia tunteita ei enää ole, emme tee enää mitään pahaa, emmekä enää kärsi.

 

Toisaalta on totta, että kun olemme saaneet sisäisen ymmärryksen, kaikki kärsimys poistuu heti, mutta toisaalta se ei ole totta. Se johtuu siitä, että harha itsestä on tapa, joka on rakentunut hyvin pitkän ajan kuluessa ja sitä on erittäin vaikea poistaa. Esimerkiksi, vaikka olemme oivaltaneet, että muuttumaton itse on mielemme luoma harha, niin lyödessämme vasaralla peukaloon tunnemme edelleen kipua. Meillä on edelleen tunne: ”Minä kärsin,” koska ”minällä” on pysyvä sisäänrakennettu yhteys kehomme lihaan. Tuo pitkään ylläpidetty ehdollistuminen minään poistetaan totuttelemalla totuuteen ei-itsestä pitkän aikaa.

 

Neljän vaihe on siis totuttelun vaihe. Tiibetiksi sitä kutsutaan nimellä gom lam. Sana gom käännetään tavallisesti mietiskelemiseksi, mutta oikeastaan se tarkoittaa johonkin tottumista. Siksi polun nimi on käännetty sanoilla totuttelun polku, vaikka muut tekstit puhuvat siitä mietiskelyn polkuna. Tässä vaiheessa on hankittu sisäinen näkemys ilmiöiden luonnosta ja totutellaan siihen. Kun totuus ilmiöistä tulee tutummaksi, voimme poistaa ristiriitaisten tunteiden hienovaraiset jäänteet ja alitajuisen ehdollistumisen, joka vielä on jäljellä. Työstämällä niitä asteittain, valaistuminen saavutetaan.

 

Totuttautumalla sisäiseen näkemykseen saavutamme lopulta viidennen polun päämäärän, jota kutsutaan nimellä ”ei enää opiskelua”. Totuttautumisen kautta poistamme pienimmätkin syyt kärsimykseen Kun se on tehty, olemme saavuttaneet korkeimman tilan, eikä ole enempää polkuja kuljettavana. Siksi puhutaan polusta nimellä ”ei enää opiskelua” tai ”ei enää harjoitusta”.

 

Yhteenveto

 

Kahteen viimeiseen totuuteen voidaan lisätä vielä kaksi asiaa: Meidän tulisi olla tietoisia kärsimyksestä ja tietää mitä se on. Meidän tulisi hylätä kärsimyksen lähteet. Meidän tulisi tehdä kärsimyksen lakkaamisesta totta, saada se ilmentymään itsessämme. Emme saa sitä ilmentymään pelkästään toivomalla ja rukoilemalla. Emme voi vain rukoilla Kolmea jalokiveä (Buddhaa, dharmaa ja sanghaa) ja pyytää että kärsimys lakkaisi ja että he ystävällisyydessään saisivat sen tapahtumaan. Karman syyn ja seurauksen laki tekee siitä mahdotonta. Saavuttaaksemme lakkaamisen päämäärän meidän täytyy itsemme kulkea polkua kunnolla ja sen ominaisuuksien täytyy kehittyä meissä läpikotaisin.

 

Ihmettelemme ehkä sitä, menevätkö viisi polkua päällekkäin. Yleisesti ottaen lähes jokaisen kohdalla polun vaiheet ovat peräkkäisiä ja erillisiä. Ensimmäisen vaiheen lopussa ihminen etenee seuraavaan vaiheeseen jne. Jotkut kirjoitukset kuten abhidharma sanovat, että on joitakin yksilöitä, jotka voivat edetä polkuja yhtäaikaisesti. Mutta he ovat hyvin harvinaislaatuisia henkilöitä; useimpien ihmisten täytyy kulkea polut loppuun yksi kerrallaan.

 

Esimerkiksi keräämisen polulla voimme aloittaa työllä, joka liittyy pääasiassa yhdistymisen polkuun, kasvattamalla sisäistä ymmärrystä totuudesta. Pääasiallinen syy siihen, miksi vaiheet erotetaan, on se, että listaamme myönteiset tekijät jotka tarvitsemme keräämisen polun loppuun kulkemiseksi. Erotamme sen sisäisen viisauden kehittämisestä sekä yhdistymisen tason polusta. Nämä polut eivät ole kokonaan erillisiä. Emme voi sanoa, että ne eivät menisi päällekkäin, ettei monta asiaa tapahtuisi yhtä aikaa.

 

Buddhan opettamat Neljä jaloa totuutta ovat hyvin tärkeitä. Niitä voi verrata sairaaseen potilaaseen. Kun joku on sairas ja hänen olonsa on hyvin epämukava, ensimmäinen asia mitä teemme on tutkia ongelman luonne. Mikä sairaus on kyseessä? Onko se aivoissa, sydämessä vai missä? Varsinainen ongelma täytyy paikallistaa ja tutkia sairauden oireet. Jotta sitten parantaisimme henkilön, meidän täytyy myös tietää, mikä sairauden saa aikaan. Ainoastaan oireiden syitä hoitamalla voimme todella parantaa potilaan. Tämä on oivallinen vertaus ensimmäisestä ja toisesta jalosta totuudesta. Meidän on tunnettava kärsimyksen luonne ja tiedettävä täsmälleen mitä se pitää sisällään. Mutta pelkkä ongelman ymmärtäminen ei riitä päättämään kärsimystä, koska meidän on ymmärrettävä myös kärsimyksen syyt: karma ja ristiriitaiset tunteet.

 

Sitten syyt täytyy pystyä poistamaan. Inspiraatio sairauden selättämiseksi tulee siitä, että ymmärtää hyvän terveyden edut. Sen lisäksi Buddha on osoittanut kaikki lakkaamisen (valaistumisen) hyvät puolet, että se on tervehenkinen ja upea asia. Kun tiedämme, että lääke on olemassa, käytämme sitä poistaaksemme esteet hyvän terveydentilan tieltä. Sovellamme polulla hyvin taitavia parannuskeinoja, jotka tekevät mahdolliseksi käsitellä karmaa ja ristiriitaisia tunteita, jotta saavutamme hyvän henkisen terveyden. Siitä syystä kaksi viimeistä totuutta ovat kuin lääke, jonka tulos on kärsimyksen lakkaaminen.

 

Emme työstä neljää jaloa totuutta aikajärjestyksessä. Ne on laitettu johdonmukaiseen järjestykseen, jotta ne olisi helpompi ymmärtää. Kaksi ensimmäistä totuutta liittyvät kärsimykseen ja sen syyhyn (samsaraan). Ensimmäiseksi selitetään kärsimyksen luonne. Kun ymmärrämme sen, haluamme tietää syyt, niin että kärsimys voidaan poistaa. Kaksi seuraavaa totuutta liittyvät nirvanaan. Ne eivät ole kokemuksellisessa järjestyksessä, koska on selvää, että kärsimyksen syyn täytyy tulla ennen kärsimystä itseään.

 

Neljä jaloa totuutta

Kahdeksanosainen polku

Kotisivu