Ken Holmes

Jidamit –

nopea polku mestaruuteen

Tantista buddhalaisuutta harjoittavalle jidam on dharman ydin. Jidam on tiibetin kieltä ja merkitsee mielen liitosta. Se viittaa eloisiin meditaatioharjoituksiin, jotka on laadittu tarkoituksena tehdä Buddhan opetuksista elävää mahdollisimman nopeasti. Harjoitukset sisältävät suuren määrän aineellisia muotoja hyvin tunnetuista bodhisattvoista kuten Avalokiteshvarasta ”eteerisiin viisaudentuojiin” (jnanadakini) ja monimutkaisiin korkeamman joogatantran mandaloihin.

Vajrajoogini on puoliraivoisa jidam © Kagyu Samye Ling

 

Koska harjoitukset liittyvät mielen rikkaisiin mahdollisuuksiin, niitä kutsutaan oikeutetusti mielen liitoksiksi. Koska ne sitovat harjoittajansa puhtaaseen elämäntapaan, jonka syvä henkinen kokemus tuo mukanaan, ne ovat henkisiä siteitä. Vajrayana-buddhalaisuuden kuusinkertaisessa turvautumisrukouksessa pyydetään turvaa jidameilta, ”syvällisen oivalluksen tuojilta.” Jidamharjoitus on hyvin henkilökohtaista. Jotkut länsimaalaiset käyttävät jidamista nimitystä jumaluus, joskin jumaluus on sana, joka sopii huonosti tähän yhteyteen.

 

Guru yleensä neuvoo oppilaalle, mitä jidamia hänen tulee käyttää, mutta entisaikoina se jätettiin enimmäkseen ennustuksen varaan, kun oppilas heitti kukkasen usean jidamin mandalaan. Henkilökohtaiseksi jidamiksi muodostui se, jonka kohdalle kukka mandalassa putosi. Sen jälkeen jidam pysyi oppilaan ja gurun välisenä salaisuutena, jonka mahdollisesti tiesivät tantriset veljet ja sisaret. Uskottiin vahvasti, että se miten harjoittaja tästä jidamista sitten hyötyikin, liittyi suoraan siihen, miten hyvin hän oli varjellut salaisuutta ja miten puhtaasti hän samastui jidamiinsa, josta tuli hänen uusi buddhalainen alter egonsa.

 

Puhdas yhteys (samaya) jidamiin pidetään yllä noudattamalla tiettyjä samaya-sääntöjä, jotka kyseiseen jidamiin liittyvät. Yksi niistä on sitoumus lausua jidamin rukouksia ja mantroja tietty minimimäärä päivässä tai kuukaudessa. Mutta kun harjoitus syvenee velvollisuuden tasolta omakohtaiseksi kokemukseksi, syntyy luonnollisempi samaya.

 

Ajatelkaamme vaikkapa Avalokitesvaran harjoitusta, joka yhdistää ihmisen mielen sisäiseen myötätuntoon. Aloittelija noudattaa eettisiä sääntöjä, jotka kieltävät vahingoittamasta yhtään elävää olentoa ruumiillisesti ja sanallisesti. Se vaatii melkoista harjoitusta ja itsekieltäymystä, vaikka kyse on niinkin yksinkertaisista asioista kuin suhtautumisesta hyttysiin, puutarhanhoitoon ja jopa tavalliseen keskusteluun. Mutta kokenut mietiskelijä – joka on oppinut samastumaan täysin Avalokitesvaraan – liikuttuu luontaisesta universaalista rakkaudesta ja myötätunnosta siinä määrin, ettei yhdenkään olennon vahingoittaminen tule kysymykseen. Niin paljon hän huolehtii niistä kaikista, pienimmästä hyönteisestäkin.

 

Jokainen jidam-harjoitus on tantrinen kulkuneuvo, jolla siirretään tiettyjä dharmataitoja. Kun harjoittaa niistä jotakin, se on hiukan samanlaista kuin että menisi erikoistuneen taiteilijan luo hankkimaan ainutlaatuisia kykyjä, joita tällä henkilöllä on. Mutta tämän erikoistumisen takana on yhteinen perusolemus, sillä kaikki kyvyt johtuvat dharmadhatusta, mielen alkuperäisestä olotilasta.

 

Tähän liittyy eräs kiinnostava apokryfinen tarina. Atisa Dipankara on yksi heistä, jotka pääasiallisesti toivat buddhalaisuuden Tiibetiin. Hän tapasi suuren kääntäjän Rinchen Zangpon vuonna 1042 ja kuultuaan, miten paljon sutria ja tantroja Rinchen oli kääntänyt tiibetiksi, hän huudahti: ”Ehkä minun ei loppujen lopuksi olisi tarvinnut tulla Tiibetiin.”

 

He asuivat kolmikerroksisessa temppelissä. Iltahämärässä Rinchen Zangpo meditoi Guhyasamaja-mandalaa, joka sijaitsi pohjakerroksessa. Keskiyöllä hän muutti keskimmäiseen kerrokseen ja mietiskeli sen Hevajra-mandalaa. Aamun koitteessa hän siirtyi ylimpään kerrokseen mietiskelemään siellä olevaa Chakrasamvara-mandalaa.

 

Aamiaisella Atisha kysyi: ”Suuri kääntäjä, miksi mietiskelit ensin pohjakerroksessa, sitten keskimmäisessä ja lopulta ylimmässä kerroksessa?” Rinchen Zangpo vastasi: ”Sillä tavoin pystyn mielessäni menemään kuhunkin mandalaan ja ottamaan vastaan sen buddhien siunauksen.”

 

Atisha rypisti otsaansa ja huomautti: “Loppujen lopuksi oli totinen tarve sille, että tulin Tiibetiin.” Hän selitti sitten, että oli virhe nähdä jokainen jidam täysin erillisenä kokonaisuutena ja sanoi, että jos hallitsee niistä yhden, saa samalla avaimet kaikkiin muihin.

 

Tiibetissä tavallisten ihmisten keskuudessa suosittuja jidameja olivat Avalokitesvara (myötätunnon valtias), Tara (pelon poistaja), Manjushri (viisauden herra) ja Guru Rinpoche, Tiibetin erityinen dharmaopettaja. Luostarien rukoushuoneissa tehtiin paljon rauhallisten ja raivokkaiden jidamien harjoituksia, jokaisella perinteellä ja ala-lahkolla oli omansa. Eristyneillä erakkoasumuksilla tehtiin erittäin salaisten jidamien harjoituksia, joiden kautta mietiskelijä saavuttaa kehon ja mielen joogisen hallinnan.

 

In English

17. Karmapan opetus jidameista

Buddhalaisia opetuksia: tantra

Kotisivu