Akong Tulku Rinpoche

Myötätunto

Ote kirjasta Kuinka tiikeri kesytetään.     In English

 

 

Myötätunto ja lempeys ovat olennaisen tärkeitä onnellisuudellemme ja henkiselle kehityksellemme. Näiden ominaisuuksien ansiosta voimme auttaa ongelmissa joita ystävillämme ja perheellämme on, samoin kuin niissä, jotka vaikuttavat ympäristöömme ja koko maailmaan.

 

Mitä laajempi ja syvempi myötätuntomme on, sitä suuremmin se vaikuttaa. Niinpä, jos se todella kattaa koko maailman, pystymme huolehtimaan kaikesta ja kaikista oikealla tavalla. Perhe-elämästämme tulee merkityksellisempää ja hyödyllisempää, ja oman onnellisuutemme lisääntyessä myös muiden onni kasvaa. Myötätunnon jatkuva kasvu ja laajeneminen muuttaa maailman asteittain paremmaksi, mistä seuraa ihmisten halujen ja vihan väheneminen. Samalla syntyy kansojen ja ihmisryhmien välillä vähemmän kiistoja ja sotia.

 

Tällä hetkellä meissä jokaisessa on tietty määrä myötätuntoa. Ovatpa ihmiset miten itsekkäitä tahansa, he pystyvät silti usein huolehtimaan vanhemmistaan, lapsistaan, rakastetuistaan ja ystävistään. Jopa tappamaan tottuneet luontokappaleet, kuten käärmeet ja krokotiilit, rakastavat poikasiaan. Mutta jos myötätunto rajoittuu ainoastaan yksilön lähiomaisiin tai omaan lajiin, sen ulkopuolelle jäävä joukko on suurempi kuin siitä osallisiksi pääsevien. Tällainen myötätunto on hyvin kapea-alaista verrattuna siihen rajattomaan myötätuntoon, jota me kaikki pystymme itsessämme kehittämään. Vaikka vähäinen myötätunto onkin parempi kuin ei mitään, rajaton myötätunto on paras kaikista.

 

Alussa on hyvä ajatella, että meillä kaikilla on valaistuneen mielen mahdollisuus. Sitä kuitenkin varjostavat tietämättömyys ja mieleen kertyneet kielteiset asiat. Myös väärä ymmärrys ja taitamattomat teot estävät meitä näkemästä ja oivaltamasta tuota mahdollisuutta. Poistamalla nuo esteet voimme kuitenkin päästä eroon harhakuvasta, joka meillä on omasta erillisyydestämme, ja oivaltaa kaikkien asioiden riippuvan toisistaan. Meille selviää, että kun vahingoitamme muita, vahingoitamme itseämme ja kun huolehdimme muista, huolehdimme itsestämme. Kun pystymme näkemään heränneen mielen mahdollisuutena yhtä lailla vihollisessa kuin ystävässäkin, tunnemme samanlaista myötätuntoa kaikkia kohtaan.

 

Kaikki haluavat onnea ja onneen johtavia syitä juuri niin kuin me itsekin. Ne, jotka luovat itselleen kärsimystä, tekevät sen tietämättömyyttään, sillä kukaan ei tosissaan halua olla onneton. He eivät vain oivalla, että se mikä luo onnea, on hyvät teot, ja että onnellinen mieli innostaa harjoittamaan hyveitä.

Ensinnäkin on siis tarpeen erottaa hyvät ja huonot teot toisistaan. Kun sitten olemme oppineet mikä on oikein ja mikä väärin, voimme alkaa käyttää tätä tietoa taitavasti elämässämme. – Kirjan edellisessä luvussa, joka käsittelee oikeaa toimintaa, annetaan yksinkertaiset ohjeet taitavasta toiminnasta samalla kun siinä varoitetaan taitamattomasta toiminnasta. – Yhteenvetona voisi sanoa, että hyvän tekeminen luo onnellisuutta ja onnen syitä, mutta taitamattomasta toiminnasta seuraa ainoastaan kärsimystä. Ellemme ymmärrä, että tämä on myötätunnon kasvun perusta, aiheutamme aina vain lisää onnettomuutta itsellemme ja muille, onpa se tarkoituksemme tai ei.

 

Vaikka jotkut ihmiset aivan ilmeisesti nauttivat tehdessään itsensä ja muut onnettomiksi, he silti kärsivät. Tapojensa tai tietämättömyytensä takia he eivät voi auttaa itseään. Käärme ei ehkä halua surmata lasta joka leikkii ruohikossa, mutta pelkonsa ja tietämättömyytensä takia se kuitenkin puree vaikka ei olekaan nälkäinen eikä vaarassa. Käärmeelle myrkyn käyttäminen on osa sen elämäntapaa; ihmisten kohdalla näin ei tarvitse olla. Jos joku koettaa suututtaa meitä tai tekee jotain mikä surettaa meitä, saatamme vihastua. Silti hänen syyttämisensä tai rangaistuksen toivominen hänelle ei ole ollenkaan myötätuntoista. Meidän tulee oppia käyttäytymään niin, ettemme tuota muille vahinkoa. Meidän ei pidä asennoitua kielteisesti ja meidän tulee huolellisesti pitää vaari siitä, ettemme hyökkää käärmeen tai muun eläimen tavoin. Tällaisessa tilanteessa sopiva vastaus on myötätunto, ei suuttumus.

 

Meistä useimmille on helppoa olla epäystävällinen ja itsekäs ja vaikeaa olla huomaavainen ja kohtelias muita kohtaan. Lisätäksemme myötätuntoamme ja lempeyttämme koetamme asettua muiden paikalle ja nähdä itsemme heidän näkökulmastaan. Niinpä emme vahingoita muita emmekä tee heille sellaista jota emme toivoisi itsellemme tehtävän. Sen sijaan meidän tulisi aina yrittää antaa muille sitä onnea, mitä toivomme itsellemme. Loppujen lopuksi ei ole eroa, toivommeko onnea heille vai itsellemme. Yhteisössä sovimme yhteen kuin palapelin palaset. On selvää, että päästäksemme tähän meidän täytyy melko hyvin tietää, miltä toisista tuntuu.

 

Myötätunto ja lempeys voivat kehittyä jokseenkin suoraviivaisesti, aste asteelta, mutta näin ei tapahdu ilman että ponnistelisimme melkoisen kärsivällisesti. Mieli täytyy saada täysin koulutetuksi, ennen kuin myötätunnosta voi tulla syvä ja kyllin vahva pysyäkseen muuttumattomana vastoinkäymisissäkin. Päämäärämme on rajaton lempeys.

 

Vaikka onkin mahdollista kuvitella tällainen hyvä mielentila, emme vielä ole niin pitkällä. Tällä hetkellä pelkästään se, että huolehdimme itsestämme ja se, että vältämme olemasta vahingoksi ja taakaksi muille, vaatii melkoista ponnistusta. Mutta jos pystymme tähän, olemme saavuttaneet jotakin hyvin arvokasta. Silloin meillä on oikea perusta tulevalle kasvullemme: ellei meillä ole myötätuntoa itseämme kohtaan, sitä on hyvin vaikea tuntea muitakaan kohtaan.

 

Aluksi meidän täytyy käsittää, että me kaikki poikkeuksetta kärsimme jollakin tavalla. Kaikkien täytyy kestää syntymän, vanhuuden, sairauden ja kuoleman kärsimykset. Ilman vapautusta olemme kuin vangit jotka tyrmässä odottavat mestausta; ei ole paikkaa minne paeta ja piiloutua pysymättömyyden ja kuoleman väistämättömyydeltä. Kukaan ei halua kärsiä, ja kuitenkin kaikki kärsimme monilla tavoilla, emmekä pysty pääsemään tuota kärsimystä pakoon, yritämmepä miten kovasti tahansa.

 

Huolimatta hyvästä onnestaan rikkaat ihmiset kärsivät; he saattavat pelätä omaisuutensa menettämistä tai olla lahjottavissa, tai varallisuuden takia he kadottavat heille rakkaiden ihmisten ystävyyden ja luottamuksen. Köyhät kärsivät nälkää tai ovat ilman suojaa, tai perheen toimeentulo tuottaa heille jatkuvaa huolta. Älykkäät ihmiset kärsivät älynlahjoistaan huolimatta tai jopa niiden takia, kun taas vähemmän lahjakkailla on vaikeuksia yksinkertaistenkin ongelmien kanssa.

 

Koska kaikki olennot kärsivät, tiedostavatpa tai myöntävätpä he sen tai eivät, tavoitteenamme on pitää heidät kaikki, ketään pois sulkematta, myötätuntomme piirissä. Kun olemme tämän oivaltaneet, on vuorossa kasvun seuraava aste: kehitämme vahvan toiveen, että he vapautuisivat kärsimyksensä syistä.

 

Rajatonta myötätuntoa on vaikea määritellä. Sitä voisi verrata sen tunteen voimakkuuteen ja syvyyteen, joka on äidin ja lapsen välillä. Mutta se on laajentunut koskemaan tasapuolisesti kaikkia olentoja kaikkialla.

Kun perheessä on paljon lapsia, kunkin arvo saattaa äidin silmissä vähentyä. Mutta jos lapsia on vain yksi, äiti huolehtii siitä ja suojelee sitä, niin että lapsi on onnellinen eikä vahingoitu. Vaikka maailmassa onkin miljoonia kärsiviä olentoja, lopullinen päämäärämme on pitää jokaista kuin ainokaisenamme.

 

Länsimaisessa yhteiskunnassa vanhemman ja lapsen välinen suhde on etäisempi kuin idässä. Länsimainen ihanne on antaa lapselle vapaus ja itsenäisyys niin pian kuin mahdollista. Vauvoja pulloruokitaan usein. Pikkulapset nukkuvat erossa äideistään ja joutuvat usein kantamaan vastuun ennen kuin ovat siihen valmiit. Heidät saatetaan jättää yksin, kun vanhemmat menevät työhön. Toisinaan teini-ikäiset lähtevät maailmaan liian aikaisin ja saavat huonoja kokemuksia. Kovin varhainen vapauden etsintä on samaa, kuin jos räystäspääskyn poikaset hyppäisivät ulos pesästä liian aikaisin ja putoaisivat sitten maahan. Tällaiset tilanteet ovat arkipäivää ja yleensä niitä pidetään normaaleina, mutta monissa tapauksissa lapset jopa päätyvät laitokseen yksinkertaisesti siitä syystä, että heillä on liikaa vapautta liian aikaisin.

 

Idässä perheet monin paikoin noudattavat yhä yhdessä työskentelemisen ja nukkumisen perinnettä. Äidit imettävät, ruokkivat ja antavat onnellisuutta lapsilleen, ja ihmisten kesken vallitsee muutenkin suuri läheisyyden ja turvallisuuden tunne. Lännessä näin on harvemmin. Tällainen rakastava suhde on hyvä esimerkki syvästä myötätunnosta joka ilmenee toiminnassa, ja siitä voimme ottaa oppia. Myötätuntoista mieltä voimme kehittää myös ajattelemalla, miltä meistä tuntuisi, jos omaa äitiämme kidutettaisiin tai häntä vahingoitettaisiin muuten. Ajattelisimme: "Kunpa hän vain voisi vapautua tuosta kärsimyksestä." Tavoitteenamme on luoda yhtä syvä tunne kaikkia olentoja kohtaan, kiihkeä toive että heidät kaikki voitaisiin vapauttaa kärsimyksestä. Aluksi harjoitetaan rakastavaa ystävällisyyttä läheisimpiä ihmisiä kohtaan, äitiä, rakastettua tai hyvää ystävää kohtaan, ja sitten laajennetaan tunnetta ja ulotetaan se sisältämään kaikki olennot erotuksetta.

 

Tällä ei tarkoiteta, että ihmiset olisivat ainoita myötätunnon kohteitamme. Myös eläimet kärsivät suuresti. Monet teurastetaan tarpeettomasti, usein ilman edes sitä oikeutusta että niitä tarvitaan ruoaksi. Verisiä urheilulajeja harjoitetaan kaikkialla maailmassa. Kaikkialla ihmiset käyttävät eläimiä julmasti hyväkseen. Eläimet myös metsästävät toisiaan, sillä niiden täytyy löytää ruokaa itselleen ja poikasilleen. On vaikea kuvitella, miltä kalasta tuntuu, kun se joutuu koukkuun ja kiskotaan ylös vedestä, tai ketusta joka ajetaan kuoliaaksi, mutta voimme olla varmoja siitä että emme nauttisi sellaisesta kokemuksesta. Jos yksikin hius vedetään päästämme, me valitamme tai huudamme, mutta lampaita keritään karkeasti jopa hyvin kylmällä säällä. Vaikka emme voikaan suuresti vaikuttaa maailmaan näissä asioissa, voimme aina ponnistella ollaksemme niin ystävällinen, lempeä ja huolehtiva kuin mahdollista kaikkia tuntevia elollisia kohtaan.

Kun muistutamme itseämme siitä miten muut kärsivät, ja asetumme ajatuksissamme heidän paikalleen, autamme herättämään myötätuntoamme ja laajentamaan sen piiriä huomattavasti.

 

Seuraava askel myötätuntoa kehitettäessä on työskentely sen puolesta, että kaikki olennot vapautuisivat kärsimyksestä. Lähtöpisteenä siinä on oma kärsimyksemme, sillä ellemme pysty kohtaamaan ja selvittämään tilanteita jotka aiheuttavat tuskaa ja epämukavuutta itsellemme, emme voi hankkia itseluottamusta emmekä tarpeellisia taitoja olla muille hyödyksi.

 

Tässä mielessä on tärkeää oivaltaa, että kun havaitsemme väkivaltaa tai hankaluuksia maailmassa tai omassa elämäntilanteessamme, olemme itse ne luoneet; ne ovat heijastus omasta sisäisestä kielteisyydestämme. Luonnollisesti on hyödytöntä paeta löytääkseen paremman maailman tai jonkinlaisen taivaan muualta. Oikein ymmärtäen voimme sen sijaan luoda hyvän ja myönteisen suhteen maailmaan tässä ja nyt.

 

Kun mielemme on puhdas, tuo puhtaus valaisee kaiken havaintomme samalla tavoin kuin joku, jolla on hyvä näkökyky, näkee kaiken kirkkaasti, sellaisena kuin se on. Huono näkö taas saa kaiken näyttämään himmeältä ja epätarkalta, ja seurauksena on hämmennystä ja väärinkäsityksiä. On hyödytöntä koettaa muuttaa katsottavaa esinettä – sen sijaan näkökykyä on parannettava. Jos näemme kielteisyyttä muissa ihmisissä, meidän tulee koettaa kehittää myötätuntoa heitä kohtaan. Sitä mukaa kuin oma myötätuntomme ja ymmärryksemme kasvaa, lakkaamme löytämästä heissä virheitä. Vastaavasti heidän näkemyksensä meistä paranee, keskinäinen kunnioitus kasvaa ja vihamielisyys vähenee huomattavasti.

 

Tällä hetkellä yritämme paeta tuskallisia tilanteita, mutta sillä ei saavuteta mitään. Sen sijaan että yrittäisimme hylätä kärsimyksen tai siirtää sen muille, meidän täytyy tunnistaa sen hyöty keinona kehittää veljeyden tunnetta ja sisäistä voimaa.

 

Meidän on kuitenkin tärkeää muistuttaa itseämme siitä, että meidän ei pidä etsiä vaikeuksia. Ihmiset sanovat melko usein, että kärsimys on hyväksi ja että voidaksemme saavuttaa jotain tärkeää, meidän pitää kurittaa itseämme. Tämä on virheellinen asenne. Jos olemme kokeneet surua tai tuskaa, hyväksymme sen ja käytämme sitä keinona kehittyä mutta emme kuitenkaan etsi kärsimystä. Meidän tulee olla joustavia ja hyväksyä mitä tiellemme sitten tuleekin. Meidän ei myöskään pitäisi liiaksi erotella tai pohtia kärsimyksemme syitä, sillä se vain lisää ja suurentaa tuskaa. Ensimmäinen askel on hyväksyä kärsimys; sitten voimme työskennellä tämän kokemuksemme kielteisen puolen kanssa ja muuttaa se myönteiseksi.

Samanaikaisesti meidän täytyy varoa ajattelemasta, että koska itse harjoitamme myötätuntoa, muidenkin täytyy sitä harjoittaa. Me vain jatkamme työtä itsemme kehittämiseksi. Samalla kun sisäinen onnellisuutemme ja myötätuntomme kasvavat, monet muut tulevat käytännön kautta tietoisiksi niistä hyödyistä joita yritämme saavuttaa, ja innostuvat itsekin aikanaan seuraamaan esimerkkiämme.

 

Tavoitteenamme on kehittää puolueetonta myötätuntoa. Meidän täytyy ymmärtää, että ystävällisyys ystäviämme mutta pahansuopuus vihamiehiä kohtaan ei ole oikea tie. Koska ystävä tänään voi olla vihollinen huomenna ja päinvastoin, meidän ei pitäisi jyrkästi ryhmitellä ihmisiä tällaisiin leireihin. Siinä määrin kuin voimme, kohtelemme vihamiehiä yhtä rakastavasti kuin ystäviä ja näemme kaikki ystävällisen kohtelun arvoisina.

 

Tietenkään todella puhdas myötätunto ei koskaan aiheuta kellekään kärsimystä – kullan tavoin se on muuttumaton ja puhdas. Siihen saakka kunnes myötätunnon harjoituksemme on jalostunut ja täydellistynyt, saatamme kuitenkin tahtomattamme aiheuttaa pientä kärsimystä. Siitä huolimatta meidän tulee jatkaa ja yrittää olla aina avuksi.

 

Riippumatta siitä miten monia hyödyllisiä asioita olemme oppineet ja tehneet, myötätunnon siemen ei kasva eikä tuota hedelmää, ellemme tuo sitä arkikokemustemme piiriin. Rentoutumisen opiskeleminen ja laajakatseinen ja huolehtiva asenne eivät paljon auta, jos arkielämässä on epäystävällinen ja kireä. Jos ostamme ratsuhevosen ja ruokimme sitä mutta emme koskaan ratsasta, hevosesta voi tulla kesytön ja onneton, eikä se ole hyödyksi kenellekään. Hevosella on ratsastettava, sillä muuten se ei koskaan vie meitä sinne mihin haluamme mennä. Meidän tulee pitää huoli siitä, että myötätunnosta ja rakastavasta ystävällisyydestä tulee osa olemustamme.

 

Myötätunnon harjoittamiseen ei myöskään saa liittyä minkäänlaisia palkkion odotuksia. Jos pitää omaa rakastavan ystävällisyyden harjoitustaan jonkinlaisena liiketoimintana, ainoastaan vahvistaa tunnettaan egosta ja erillisestä itsestä. Epäitsekäs myötätunto laajentaa näkemystämme yli eristyneen ja köyhtyneen todellisuuskäsityksen ja antaa meille kosketuksen olennaiseen, kaiken kattavaan ykseyteen. Oikean asenteen mukaista on olla toisaalta toivomatta menestystä, toisaalta pelkäämättä henkilökohtaista tappiota, ja yksinkertaisesti ja nöyrästi edetä vapauttavana pyrkimyksenään huolehtia kaikista.

 

Ihmiskunnan historiassa on aina ollut monia pyhimyksiä ja mestareita, jotka omistivat elämänsä lähimmäisten palvelemiselle ja työskentelivät muiden hyväksi. Heidän saavutuksensa eivät perustuneet opiskeluun, sotataitoon tai aineellisen omaisuuden kartuttamiseen, vaan ystävällisyyteen kaikkia olentoja kohtaan. Seuraamalla heidän esimerkkiään myös me voimme täyttää arvokkaan ihmiselämän lupauksen ja herättää tuon rajattoman myötätunnon itsessämme.

 

Myös nyt ympärillämme olevien ihmisten myötätuntoisuus voi inspiroida ponnistuksiamme. On monia rehellisiä, vilpittömiä ja ajattelevaisia henkilöitä jotka esimerkiksi lähettävät rahaa, ruokaa ja vaatteita köyhille perheille ja lapsille. Kun huolehdimme meitä vähemmän onnekkaitten hyvinvoinnista ylpeilemättä ja haluamatta kuuluisuutta tai tunnustusta, olemme löytäneet oikean tien. Vähitellen, sitä mukaa kuin saamme itseluottamusta ja päämäärämme vahvistuu, hyväntahtoisuutemme voi ulottua kaikkiin jotka kärsivät – ei vähiten niihin, joista kukaan ei välitä ja jotka sen tähden eniten tarvitsevat apua ja lohtua.

 

Tämä on erityisen tärkeää länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa usein suhtaudutaan välinpitämättömästi vanhoihin ja sairaisiin. Usein heidät viedään vanhainkoteihin ja muihin laitoksiin. On väärin, että ikääntyneet ja sairaat lakaistaan syrjään tällä tavoin pelkästään siksi, että he ovat "tiellä" tai että he tarvitsevat enemmän hoitoa ja huomiota kuin mihin tunnemme meillä olevan varaa. Sen sijaan meidän tulisi aina kun se vain on mahdollista tarjota huolenpitoa ja tukea, turvallisuutta ja läheisyyttä, joka voi auttaa heitä näkemään kuoleman lähestymisen osana elämän jatkuvuutta – ei siitä erillisenä tai vieraana.

 

Tietenkin huolehtiminen vanhoista, sairaista ja niistä joista kukaan ei pidä, voi olla vaikeaa. He ovat usein sekavia ja epäjohdonmukaisia. Lisäksi he ovat sairaita tai ruumiillisesti heikkoja. He saattavat yrittää vaikuttaa toisiin ihmisiin perinnöillä tai testamenttilahjoituksilla. Koska heillä on nuorena ollut enemmän valtaa ja voimaa hallita kuin nyt vanhana, on ymmärrettävää, että he edelleen toivovat voivansa vaikuttaa ihmisiin niillä keinoilla jotka heillä on jäljellä.

 

Vaikka tämäntyyppinen käytös ei ole arvokasta, emme saisi tuomita niitä jotka sitä harrastavat. Tässä kuten muissakin asioissa koetamme, heitä tuomitsematta tai mitenkään arvostelematta, panna itsemme heidän asemaansa kuvitellen miltä heistä tuntuu. Ponnistelemme jatkuvasti kehittääksemme omaa mieltämme ja otamme oppia muiden virheistä, kuten omistammekin. Annamme rajattoman myötätunnon johtaa meitä. Se ei ole ainoastaan päämäärä vaan myös tie.

 

Ellei meillä ole todellista intoa, ystävällisyyden ja anteliaisuuden harjoittaminen kohtaa esteitä. Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa: mitä ikinä voimme antaa, meidän pitää antaa mielellämme, onpa meillä paljon tai vähän. Vastahakoisuus jakaa omaa onnea tai varallisuutta osoittaa, että on ymmärtänyt myötätunnon merkityksen väärin. Vauva tai pieni lapsi tarrautuu leluun peläten menettävänsä sen. Olemme samanlaisia kuin hän, jos ajattelemme ainoastaan miten voimme suojella omaisuutta ja pitää sen itsellämme. Sellaisella asenteella otamme omaisuudelta sen arvon eikä se enää ole meille ilon aihe. Se, mitä meidän täytyy varjella jatkuvasti, on myötätuntoinen motivaatiomme. Mitä enemmän annamme itsestämme, sitä voimakkaammaksi ja luotettavammaksi se muuttuu.

 

Myötätunnon harjoittaminen vaatii aikamoista taitoa. Esimerkiksi vahvan ryypyn antaminen juopolle, vaikka hän sitä pyytäisi, ei ole ollenkaan myötätuntoista. Meidän ei myöskään pidä pakottaa muita ottamaan apuamme vastaan eikä sekaantua tilanteisiin, joissa emme voi olla hyödyksi. Jos näemme kahden ihmisen riitelevän, saatamme ajatella, että on myötätuntoista astua heidän väliinsä ja koettaa saada heidät tyyntymään. Mutta jos se saa heidät suuttumaan meille ja itsekin suutumme, hämminki vain leviää ja lisääntyy. Ellei myötätuntomme ole tarpeeksi syvä, niin että hallitsemme omat tunteemme jopa vihan ja riidan keskellä, olisi parempi olla kokonaan sekaantumatta muiden eripuraisuuksiin.

 

Sen vuoksi samalla kun jatkuvasti pyrimme olemaan niin auttavaisia kuin mahdollista, meidän on varottava ylittämästä omia rajojamme. Ei kannata antaa pois omastaan liian paljon liian aikaisin ja tuntea katumusta ja katkeruutta jälkeenpäin; annamme ainoastaan kun olemme siihen valmiit. Myötätunnon kasvun tulee olla vakaata ja asteittaista. Kärsivällisyydellä, tahdikkuudella, harkinnalla ja terveellä järjellä pystymme suhtautumaan kaikkiin tilanteisiin sitä mukaa kuin niihin joudumme. Samalla varmistamme, ettei mikään mitä teemme, sanomme tai ajattelemme vahingoita ketään ja että se on aina hyödyllistä.

 

Tähän mennessä olemme tutustuneet rakastavan ystävällisyyden ja myötätunnon etuihin sekä tapoihin joilla niitä voidaan kehittää ja lisäksi siihen, miten niitä voidaan parhaiten harjoittaa. Täytyy kuitenkin painottaa, että vaikka kehittymisen ja harjoituksen eri asteet vaativat kärsivällisyyttä ja varovaista soveltamista, ei koskaan ole viisasta lykätä myötätunnon herättämistä ja oman mielen kehittämistä.

 

Yleensä ihmiset toivovat voivansa nauttia elämästä ja olla onnellisia – ja ovat mieluummin ajattelematta kuolemaa. Jos voisimme löytää maallisen nautinnon joka kestää kuolemaan saakka, ei olisi suurta syytä harkita tätä asennetta uudelleen. Sellainen nautinto kuitenkin kestää useimmiten vain lyhyen aikaa – enintään joitakin vuosia. Raha jonka keräämme tai sijoitamme voi hävitä kuin jäätelö auringossa. Ruoasta tai vaatetuksesta löytyvä nautinto tai muiden ihmisten puheista ja toimista saatava ilo, kaikki nämä asiat joita vaalimme, muuttuvat niin, että tämän päivän ilosta ja onnesta voi helposti tulla huomisen suru. Menetys herättää kaipuun. Jopa yhden ainoan päivän kuluessa nautinnon lähde voi muuttua onnettomuuden lähteeksi.

 

Vaikkei elämästä nauttimisessa ole mitään väärää, meidän ei pitäisi hetkeksikään unohtaa, että kaikki on väliaikaista itsemme mukaan lukien ja että aikamme on aivan liian kallista tuhlattavaksi. Vaikka voimme olla varmoja siitä, että kuolema tulee, emme tiedä missä ja milloin. Kuoleman hetkellä antaisimme yhdestä ainoasta lisäelonpäivästä kaiken mitä omistamme. Siksi meidän ei pitäisi elinaikanamme tuhlata ainuttakaan hetkeä, jonka voi käyttää myötätunnon herättämiseksi. Kun meidän täytyy jättää kaikki muu taaksemme, on hyvä että olemme tehneet sen, mikä antaa meille suurimman rauhan ja lohdun.

 

Milloin ja missä vain olemmekin, voimme – meidän tulisi – kehittää myötätuntoa. Jos jätämme sen huomiseen, emme enää pysty suhtautumaan yhtä suorasti siihen tilanteeseen, joka sai tuon myötätunnon nousemaan mieleemme. Emme jätä ilman huomiota nälkäämme ja janoamme vuorokaudeksi vaan toimimme välittömästi tyydyttääksemme tarpeemme. Rakastavan ystävällisyyden harjoittamiseen tulisi suhtautua samanlaisella kiireellä ja pitää sitä luonnollisena, välittömänä osana elämäämme.

 

Sen muistaminen että kerran kuolemme, ei tarkoita että meidän pitäisi elää kuolemanpelon ja kauhun vallassa, sillä toivottomuus ja pelkääminen eivät auta. Lisäksi ne estävät meitä nauttimasta elämästä. Pikemminkin meidän tulisi antaa kuoleman väistämättömyyden innoittaa itseämme käyttämään jokaisen kallisarvoisen hetken parhaalla mahdollisella tavalla kasvattaaksemme sisäistä voimaamme, rakastavaa ystävällisyyttä ja myötätuntoa. Sitten, riippumatta siitä milloin kuolemme, olemme tehneet parhaamme tehdäksemme elämästämme arvokkaan ja hyödyllisen sekä itsellemme että toisille.

 

Ei ole mitään keinoa välttää kuolemaa, mutta riittävästi ponnistaen ja oikein asennoituneina voimme varmasti lakata kärsimästä. Niin kauan kuin päättäväisyytemme on tarpeeksi vahva eikä itseluottamuksemme horju, meillä on keinot ja voima poistaa kärsimyksen syyt juurineen. Jos ikinä epäilemme ponnistustemme arvoa, on meidän vain katsottava omaa ja ympärillämme olevien kokemusta oivaltaaksemme, miten valtavan hyödyllistä kaikille on, että myötätunto lisääntyy ja kukoistaa maailmassa.

 

 

Akong Rinpochen opetuksia

Kotisivu