Ken Holmes:

Rakastava ystävällisyys ja myötätunto

Vastalääke hyvänolon tai rauhan tunteeseen takertumiselle

Jatkoa Dharmamestareiden ohjeisiin

Johdanto

Rakkaus ja myötätunto sanoina

Rakastavan ystävällisyyden kehittäminen

      Rakastavan ystävällisyyden kolme luokkaa

      Muoto, jossa tällainen rakastava ystävällisyys ilmenee

      Miten rakastavaa ystävällisyyttä kehitetään

      Saavutuksen mittaaminen

      Rakastavan ystävällisyyden vaalimisen hyöty

Myötätunnon kehittäminen

     Syvällisempää kuin rakkaus

     Muoto, jossa se ilmenee

     Miten sellaista myötätuntoa kehitetään

     Saavutusten mittaaminen

     Tämän harjoituksen hyödyt

Jos ymmärtää sen, miten kaikki on pysymätöntä (1), jos ymmärtää karman (2) ja samsaran epätyydyttävyyden (3),  syntyy tarve omistautua dharmalle välittömästi. Valaistumiseen tähtäävien pyrkimysten esteenä voi kuitenkin olla vielä yksi viettelys: meditatiivisen tilan ja henkisen kokemuksen luoma rauha, joka syntyy keskittymisen tuloksena. Sisäinen onni, fyysinen tasapaino ja autuuden tilat voivat viedä ihmisen mennessään niin, että hän etsii noita kokemuksia kaiken muun kustannuksella. Kokemuksissa ei sinänsä ole mitään väärää, ne ovat olennainen osa valaistumisen tietä. Ongelmia tuottaa vain takertuminen näihin kokemuksiin, sillä se sulkee pois huolemme muista olennoista. Tarvitsemme aitoa rakkautta ja myötätuntoa, jotka suuntautuvat ulospäin.

Gampopan ”Kallisarvoisessa vapautuksen ornamentissa” sanotaan, että pelkkään rauhaan takertuminen on merkki siitä, että kaipaa vapautusta kärsimyksistä vain itselleen, ja epäitsekäs motivaatio puuttuu, koska ei tunne tarpeeksi huolta ja rakkautta muita olentoja kohtaan. Se on hinayana-asenne. Rauha, johon tässä takerrutaan, syntyy shamatha-mietiskelyn kautta. Kuten on sanottu:

Kun henkilökohtainen hyvinvointi asetetaan ensimmäiseksi ja ajatellaan: ”Minun itseni täytyy todellakin hyötyä tästä jotenkin, minun on jätettävä erilaiset tehtävät, joita tarvittaisiin muiden auttamiseksi,” silloin oma etu on ottanut johtoaseman. 

Silloin kun rakastava ystävällisyys ja myötätunto hallitsevat, välitämme muista olennoista, joilla on tajunta, niin paljon, että henkilökohtainen vapautuminen yksin olisi kestämätöntä. Mestari Manjuśrīkīrti sanoi: “Mahayanan harjoittajan ei pitäisi olla ilman rakkautta ja myötätuntoa hetkeäkään” ja ”Ei viha ja suuttumus vaan rakastava ystävällisyys ja myötätunto varmistavat muiden hyvinvoinnin.”

Rakkaus ja myötätunto sanoina

Rakastava ystävällisyys on suomennos englannin termistä loving kindness. Se on sanskritiksi maitri ja paliksi metta. Voisimme puhua pelkästään rakkaudesta, mutta sanaa tulkitaan niin monin tavoin, että se voi aiheuttaa sekaannusta. Maallisen rakkauden ja maitrin välinen pääero on siinä, että ensin mainittu etsii omaa etuaan, kun taas viimeksi mainittu ei etsi.

Millaista siis on buddhalainen rakkaus? Sillä ja maallisella rakkaudella on myös yhteisiä tekijöitä:

Perustana on sen huomaaminen, että toinen olento on läsnä. Sen sijaan että tämä olento jäisi suhteellisen kaukaiseksi, osaksi elämän kuvakirjaa, hän muuttuu eloisan todelliseksi. Näin käy kun lapsi syntyy, rakastumme ensi kerran (ennen kuin tunne haalenee), kun olemme jollekulle syvästi kiitollisia, kun kohtaloomme yhdistyy jokin lemmikkieläin hyvin läheisesti jne.

 

Toisen olennon, ihmisen tai eläimen voimakas läsnäolo saa aikaan sen, että tahdomme tuon olennon parasta. Voi olla, että haluamme toisen onnea jopa oman onnemme kustannuksella. Vanhemmat tekevät usein niin lapsensa edun nimissä.

 

Rakkaudesta tehty epäitsekäs teko vaikuttaa kehoomme biologisella tasolla, se saa sen ”loistamaan” ja sitä kautta mieleen jää vahva tunne. Elämä on elämisen arvoista, rakastunut tuntee olevansa ”elossa” ensimmäistä kertaa ja rakkauden päättyessä tai toisen kuollessa elämä ei enää tunnu elämisen arvoiselta.

Useimmissa hengellisissä suuntauksissa rakastava tietoisuus muista ja työskentely heidän onnensa eteen on keskeistä. Se on universaalia dharmaa, kaikenkattavaa hyvyyttä. Se muuttuu maalliseksi rakkaudeksi kun siihen lisätään tiettyjä ajatuksia, tunteita ja tekoja. Hyvä maito happanee. Aletaan vaatia vastalahjoja, on odotuksia, toisen täytyy käyttäytyä omien toiveiden mukaan. Maallisen rakkauden pauloissa ihminen on kiintynyt rakkauden fyysisiin tuntemuksiin ja yrittää pitää niitä yllä. Se on mahdotonta, koska kaikki muuttuu. Niinpä sitten rakkauden nimissä tehtyjä uhrauksia kadutaan ja lahjat muuttuvat laskuiksi. Sen sijaan, että rakkaus vapauttaisi ja ylevöittäisi se sitoo maallisiin kahleisiin, sekaviin tunteisiin ja kärsimykseen.

Siksi buddhalaiset mietiskelyharjoitukset alkavat rakkauden tunteen esiin tuomisella. Sitten sitä vaalitaan huolellisesti ja yritetään välttää yllä mainittuja virheitä. Ihan ensimmäiseksi todelliset rakkauden tunteet pitää löytää, eikä se ole aina helppoa. Kun arvokas hehku on löytynyt, se on kuin leirinuotion ensimmäinen kipinä. Miten estämme sitä sammumasta, siitä puhumme myöhemmin.

Myötätunto on suomennos sanskritin- ja palinkielisestä sanasta karuna. Se tarkoittaa toisen kanssa kärsimistä, kärsimyksen jakamista toisen olennon kanssa. Tuntea myötä toisen kanssa vastaa hyvin sanaa karuna, sillä siihen liittyy suuri herkkyys tuntea toisen kärsimys ilman, että kärsimys lisääntyisi tarttumalla taudin lailla myötätuntoiseen henkilöön. Kärsimystä on maailmassa tarpeeksi, sitä ei tarvitse lisätä. Se, mitä yllä on sanottu oman edun tavoittelusta rakkauden kohdalla, pätee myös myötätuntoon.

”Buddhalaiseen rakkauteen ja myötätuntoon ei kiinnitetä narua,” (jolla hyöty vedetään takaisin itselle), sanoo Dharma-Arya Akong Tulku Rinpoche.

Gampopa opettaa näin:

Rakastavan ystävällisyyden kehittäminen

Rakastavan ystävällisyyden kolme luokkaa:

  1. Tunteviin olentoihin kohdistuva rakastava ystävällisyys.

  2. Asioiden luontoon kohdistuva rakastava ystävällisyys.

  3. Rakastava ystävällisyys ilman keskittymisen kohdetta.

Sutrissa sanotaan, että tunteviin olentoihin kohdistuva rakastava ystävällisyys kuuluu bodhisattvoille, jotka kehittävät bodhimieltä ensimmäistä kertaa.

 

Asioiden luontoon kohdistuva rakastava ystävällisyys kuuluu harjoitukseen hyvin perehtyneille bodhisattvoille.

 

Rakastava ystävällisyys ilman viitekohtaa tai keskittymisen kohdetta kuuluu bodhisattvoille, joilla on vakaa oivallus tyhjyydestä.

Tässä artikkelissa ja mahayana-opetuksissa yleensä rakastavan ystävällisyyden perusopetukset rajoittuvat ensimmäiseen luokkaan, hyväntahtoisuuteen tuntevia olentoja kohtaan.

 Muoto, jossa tällainen rakastava ystävällisyys ilmenee

Se on mieli, joka toivoo jok’ikisen tuntevan olennon onnea ja tahtoo luoda syitä heidän tulevalle onnelleen. Tämä on buddhalainen rakkauden määritelmä, se ottaa huomioon syyn ja seurauksen lain ja onnen pitkällä tähtäyksellä. (Gampopa-sitaatti loppuu.)

Maallinen rakkaus toivoo omaa onneaan, puhdas rakkaus toivoo toisen onnea. Määritelmä puhuu kuitenkin jok’ikisen olennon onnesta, joten se kattaa myös itsen. Olemme kiinnostuneita myös omasta onnestamme, mutta emme muiden kustannuksella. Bodhisattvan tiellä ei myöskään ole tarpeen kurittaa itseään ollakseen hengellinen henkilö. Vaikka elämä kuluu muiden palveluksessa, se tehdään ilolla, työ ei ole tuskan takana.

Miten rakastavaa ystävällisyyttä kehitetään

Kiitollisuus on rakkauden voimakas alkulähde. Mietiskely aloitetaan ajattelemalla toisen olennon mennyttä ja nykyistä ystävällisyyttä itseä kohtaan. Kun ajattelemme kaikkea sitä, mitä joku toinen on puolestamme tehnyt, kiitollisuus syntyy itsestään ja se johtaa luonnolliseen lämpimään rakkauden tunteeseen ja toiveeseen, että voisi korvata tuon ystävällisyyden tekemällä tämän henkilön onnelliseksi. Tätä varsin toden tuntuista tunnetta täytyy vaalia niin kuin kipinää, joka sytyttää nuotion, se on perusta muille rakastavaa ystävällisyyttä kehittäville meditaatioille. Ilman sitä ne eivät toimi. Toisen olennon ystävällisyyden muistaminen on äärimmäisen tärkeää raaka-ainetta bodhimielelle.

Perinteisesti rakkaudellinen kiitollisuus on herätetty mielessä muistelemalla oman äitimme ystävällisyyttä itseämme kohtaan. Se on joillekin länsimaalaisille vaikeaa, jos heillä on katkeria muistoja äidistään. Emme tiedä rakastavatko kaikki tiibetiläisetkään äitejään, mutta se ei ole tärkeää. Voimme tutkia sitä, miten he ovat käyttäneet mielikuvaa äidistä mietiskelyn perustana ja tarvittaessa korvaamme hänet jollakulla toisella, joka on ollut meille hyvin ystävällinen. Voimme myös kuvitella hyviä äitejä menneistä elämistämme. Näitä pohdiskeluja tehdessämme saattaa kuva tämän elämän äidistäkin muuttua ja löydämme odottamattomia kiitollisuuden aiheita: miten hän opetti meidät kävelemään, syömään, puhumaan jne. Harmi kyllä viime vuosikymmeninä jotkin mielenterveystyötä tekevät terapeutit ovat ottaneet tavaksi syyttää vanhempia kaikesta. Asioita on vaikea yleistää, tapauksia on tutkittava yksi kerrallaan.

Seuraavat harjoitukset koskevat sitä, miten äitiä esimerkkinä käyttävä ajatuskulku etenee. On tarpeen pysähtyä yksityiskohtiin ja asettaa itsensä toisen – äidin – paikalle. Tarvitaan aikaa, jotta yksityiskohdat piirtyisivät elävinä mieleen. Useinhan käy niin, että ihmiset alkavat ymmärtää omia vanhempiaan sitten kun heistä itsestään tulee vanhempia tai isovanhempia, elämän kolhiessa tai sitten kun vanhemmat ovat jo kuolleet. Silloin kadutaan sitä, mikä jäi tekemättä. Tällainen pohdiskeleminen voi joskus auttaa näkemään asioita nopeammin ja ehkä suhde vanhempaan on vielä mahdollista korjata.

Gampopan kirjoitus äidistä on runollinen:

”Kaikkein ystävällisin sinua kohtaan on ollut oma äitisi. Millä tavoin? Hän oli ystävällinen ja loi kehosi sekä kesti koettelemuksia puolestasi, hän hoiti ja huolehti sinusta ja opetti käyttäytymään.”

Tarkastellaan ensin hänen ystävällisyyttään hänen luodessaan kehomme. Tämä keho ei ollut alun alkaen täysikasvuinen, vaan kehittyi äidin sisällä soluista sikiövaiheen kautta. Äidin lihasta ja verestä muodostuneet nesteet ravitsivat sitä. Se kasvoi kiitos ruoan, jota hän söi. Se syntyi vaivalloisesti ja äiti oli se, joka auttoi pienokaistaan kasvamaan aikuiseksi, ”suureksi kuin jakki.”

Äiti kesti koettelemuksia puolestamme. Emme tulleet tähän maailmaan vaatteet päällä, herraskaisina rahaa taskussa ja eväitä matkaa varten. Kun tulimme tähän tuntemattomaan paikkaan, emme tunteneet kerrassaan ketään, meillä ei ollut yhtikäs mitään, paitsi kiljuva suu ja tyhjä vatsa. Äitimme antoi meille ruokaa, niin että meidän ei tarvinnut olla nälissämme, juomaa, niin että emme olleet janoissamme, hän puki meille vaatteet ylle jotta emme palelisi ja soi kaikkea tarvittavaa suojellakseen meitä köyhyydeltä. Hän ei antanut vain sellaista, mitä ei enää itse tarvinnut, vaan saattoi itse nähdä nälkää ja kokea janoa ja kulkea ilman uusia vaatteita.

Paitsi että hän uhrasi onnensa tässä elämässä, hän uhrasi myös tulevan elämän rikkaudet käyttäessään temppelille tarkoitetut varat hyväksemme. Lyhyesti, ajattelematta omaa onneaan tässä tai tulevassa elämässä, hän omistautui huolenpitoon lapsestaan ja hänen kasvatukseensa. Hän ei saanut tarvitsemaansa helposti, vaan luopui mukavuuksista. Jotta lapsi saisi tarvitsemansa, hän joutui tekemään pahaa, kärsimään ja raatamaan. Hän teki pahaa joutuessaan turvautumaan kalastukseen, metsästykseen, teuraseläinten syöntiin ja sen sellaiseen. Hän kärsi, koska se, mitä hän antoi lapselleen, oli tulosta kaupankäynnistä, peltotyöstä tai muusta vastaavasta. ”Hän lähti töihin aamuvarhaisella kuura kenkinään, tähdet hattunaan, omat pohkeet ratsuna, jota pitkä ruoho löi piiskan lailla, koirat vaanivat hänen jalkojaan ja miehet katsoivat hänen kasvojaan.” [Totta köyhillä seuduilla joissakin maissa tänäkin päivänä. Voimme miettiä vastaavia omaan kulttuuriimme liittyviä työelämän koettelemuksia, esim. työpaikkakiusaaminen.]

Äitimme kohteli meitä – tätä tuntematonta henkilöä, josta oli tullut hänen lapsensa – suuremmalla rakkaudella kuin omia vanhempiaan tai hengellistä opettajaansa, vaikka hän ei tiennyt mikä tämä olento oli tai mitä siitä tulisi. Hän katsoi lastaan rakastavin silmin, antoi hellyyttä ja lämpöä, keinutti sylissään ja puhui leperrellen: ”Äidin ilo, äidin aurinkoinen, etkös olekin mamin onnenmuru,” ja niin edelleen.

Mieti sitten hänen ystävällisyyttään kun hän hoiti sinua ja huolehti sinusta. Emme syntyneet sellaisina kuin olemme nyt, emme tienneet miten ruokkia itseämme emmekä osanneet suorittaa vaikeita tehtäviä. Kun olimme avuttomia, hyödyttömiä kuin matoset, kykenemättömiä ajattelemaan, äitimme ei heittänyt meitä pois vaan teki valtavasti työtä olemassaolomme eteen. Hän piteli meitä sylissään, suojeli tulelta ja vedeltä, vei pois vaarallisten jyrkänteiden reunalta, auttoi karttamaan kaikenlaisia vaaroja ja rukoili puolestamme. Kun hän pelkäsi terveytemme puolesta, hän haki apua pyhistä kirjoituksista, rituaaleista ja niin edelleen. [Gampopa itse oli lääkärimunkki. Älkäämme unohtako lääkäreitä.]

Lopuksi miettikäämme äidin ystävällisyyttä hänen opettaessaan meitä käyttäytymään. Emme alun alkaen olleet sellainen älykäs, kokenut, voimakastahtoinen henkilö kuin olemme nyt. Paitsi että osasimme jokellella perheenjäsenille ja heilutella raajojamme, olimme aika tietämätön. Kun emme osanneet ruokkia itseämme, äiti opetti meidät syömään, kun emme osanneet pukeutua, hän opetti miten se tehdään. Kun emme osanneet kävellä, hän opetti meitä. Kun emme osanneet edes puhua, hän opetti meitä toistelemaan äitiä ja isää. Kiitos sen, että opimme häneltä monenlaisia taitoja, meistä kasvoi tasapainoinen ihminen. Hän auttoi meitä kohtaamaan heikkoutemme ja tutustutti tuntemattomaan.

Kaiken lisäksi, paitsi että hän on ollut äitimme tässä elämässä, hän on ollut äitimme myös aikaisemmissa elämissä, lukemattomia kertoja, onhan olemassaolon kiertokulku ollut olemassa ikiajat.                 

Ikiaikojen sutrassa sanotaan:

Jos yksi ihminen asettaisi pienen katajanmarjan jokaiselle multakokkareelle, kivelle, kasville tai puulle, joita maailmassa on, ja toinen ihminen laskisi ne, lopulta lasku saataisiin suoritetuksi. Mutta jos joku yrittäisi laskea kerrat, jolloin yksi ihminen on ollut äitimme, se olisi mahdotonta.

Kun näin mietimme ystävällisyyttä, jota hän on osoittanut menneisyydessä joka kerran ollessaan äitimme, hänen ystävällisyytensä on aivan käsittämätöntä. Muistaen sen kehitämme rakastavaa, myönteistä mielentilaa ja toivomme että hän olisi onnellinen. Näin tulisi tehdä vilpittömästi ja niin usein kuin mahdollista.

Edelleen, kaikki tuntevat olennot ovat olleet äitejämme ja he kaikki ovat osoittaneet yllä kuvatun kaltaista ystävällisyyttä meitä kohtaan. Miten paljon olentoja onkaan? Olentoja on yhtä paljon kuin on avaruutta.

Hyvän käytöksen toivomusrukouksen sutrassa sanotaan:

Missä sitten onkin avaruuden ääri, sinne loppuu tuntevien olentojen olemassaolo.

Siksi on kaikin keinoin vaalittava sellaista mielentilaa, joka toivoo kaikkien olentojen onnea avaruuden ääriin asti. Kun se on syntynyt, se on todellista rakastavaa ystävällisyyttä.

Mahayanasutrien ornamentissa sanotaan:

Bodhisattva käyttäytyy tuntevia olentoja kohtaan niin kuin he olisivat hänen ainoa lapsensa, niin suurella rakkaudella, että se tuntuu luissa ja ytimissä, ja siksi hän tahtoo olla heille jatkuvasti hyödyksi.

Suuri rakastava ystävällisyys on niin voimakasta hyväntahtoisuutta, että se tuo kyyneleet silmiin ja saa tukan nousemaan pystyyn. Rajaton rakastava ystävällisyys on sitä, että henkilö ei enää tee eroa olentojen välillä.

Saavutuksen mittaaminen

Rakastavan ystävällisyyden tunteet on saavutettu, kun ihminen toivoo pelkästään muiden onnea, eikä hän enää aja omaa etuaan.

Rakastavan ystävällisyyden vaalimisen hyöty

Hyödyt ovat mittaamattomat. Kuun valon sutrassa sanotaan:

Ansio, joka seuraa rajattomista uhrauksista Buddhalle, vaikka ne täyttäisivät sata miljoonaa tai biljoona buddhakenttää, eivät vedä vertoja hyväntahtoiselle mielelle.

Vaikka rakastavaa ystävällisyyttä harjoitettaisiin vain hetken verran, siitä seuraa lukemattomia hyviä tuloksia. Nagarjunan Kallisarvoinen helminauha toteaa:

Ansiota, joka seuraa siitä, että lahjoittaa joka päivä kolmesataa kuninkaallista ateriaa kolme kertaa päivässä, ei voi mitenkään verrata yhteen pikkuruiseen rakastavan ystävällisyyden hetkeen.

Kunnes buddhuus on saavutettu, hyödymme tästä harjoituksesta kahdeksalla tavalla. Ne luetellaan Kallisarvoisessa helminauhassa:

  1. Tällaista ihmistä jumalat ja ihmiset rakastavat

  2. ja suojelevat.

  3. Mieli on onnellinen.

  4. On paljon mistä iloita.

  5. Myrkyt eivät voi vahingoittaa häntä.               

  6. Aseet eivät voi vahingoittaa häntä.

  7. Hän saavuttaa tavoitteensa helposti.

  8. Hän syntyy uudelleen brahmamaailmoissa.

Viimeiset neljä kohtaa ovat rakastavan ystävällisyyden karmisia tuloksia. Ne koetaan tulevissa elämissä. Ellei rakastavia tekoja kanavoida, niiden luonnollinen tulos on syntymä Brahman taivaassa. Buddhalaiset pyrkivät suuntaamaan energiansa toisin ja tavoitteena on jälleensyntyminen ihmisenä.

Kunnes vapautuminen tapahtuu, nämä kahdeksan hyötyä seuraa rakastavasta ystävällisyydestä.

Rakastavan ystävällisyyden harjoittaminen antaa myös erinomaisen suojan. Sitä kuvataan Mahadattan ja Bala Maitreyan tarinoissa.

Bramiini Mahadatta oli Buddha Shakyamunin aikaisempi inkarnaatio, rikas prinssi, jonka sydän särkyi, kun hän näki maansa köyhyyden ja ymmärsi, miten köyhyys johtaa vahingollisiin ajatuksiin ja tekoihin. Hän lähti vaivalloiselle matkalle kerätäkseen niin paljon toiveet täyttäviä jalokiviä, että ne riittäisivät karkottamaan köyhyyden hänen maastaan. Pitkä matka tuotti tulosta ja hän kykeni auttamaan lukemattomia olentoja siksi, että hän oli heistä huolissaan.

Kuningas Bala Maitreya oli Buddha Shakyamunin aikaisempi inkarnaatio. Hänen mielensä voima ja rukouksensa olivat niin vahvoja, että hän pystyi suojelemaan alamaisiaan lihansyöjädemoneilta. Viisi tällaista rakshasaa – hyvin nälkäisinä – tuli valittamaan kuninkaalle siitä. Hän antoi niille omaa lihaansa ja vertansa. Epäitsekäs teko loi voimakkaan karmisen yhteyden ja niin he tapasivat yhä uudelleen, kunnes heistä tuli ne viisi askeettia, joiden kanssa prinssi Siddharta mietiskeli ja joille hän valaistumisensa jälkeen antoi ensimmäiset opetuksensa.

 

Myötätunnon kehittäminen

Syvällisempää kuin rakkaus

Edellä näimme, miten rakkaus on kasvavaa avoimuutta; lisääntyvää tietoisuutta muista ja kaipuuta tuottaa heille onnea. Rakkaus rikkoo itsekeskeisyyden kuoren. Jos oletamme, että niin on käynyt (suuri oletus!), seuraava askel on ymmärtää myötätunnon tarve.

Tavallisesti mieli lukkiutuu omiin kärsimyksiinsä. Vaikka jollakulla olisi kaksikymmentä syytä olla onnellinen ja vain yksi syy valittaa, on varsin mahdollista, että valittamisen aihe nousee päällimmäiseksi. Vaikka ihminen ei olisi köyhä, hänellä olisi ystäviä, hän olisi paikassa missä on hyvä sää, jne., mutta hänellä olisi hammassärky, ajatukset kohdistuisivat yhä uudelleen kipuun hampaassa. Joku toinen, jolla on kaikki hyvin paitsi että rakkaussuhde on päättynyt, saattaa olla menetyksen murtama. Kun ihminen kärsii, onnen lähteet menettävät voimansa.

 

Lotus on perinteellinen myötätunnon symboli. Se on niin puhdas ja kaunis, vaikka kasvaa mutaisissa lammikoissa: vertaus siitä, että ”on maailmassa, mutta ei maailmallinen.”

 

Rakkaudesta onnen tuojana tulee paljon syvällisempää, kun se alkaa ratkaista kärsimyksen ongelmaa. Sellaista rakkautta kutsutaan myötätunnoksi. Aihe on laaja, sillä myötätunnon tunne on pelkkä alkusoitto tai lähtökohta myötätuntoisille teoille. Jaloimmassa muodossaan myötätuntoisia tekoja kutsutaan bodhimieleksi.

Myötätunto jaetaan kolmeen luokkaan:

  1. Tunteviin olentoihin keskittyvä myötätunto.

  2. Asioiden luontoon keskittyvä myötätunto.

  3. Myötätunto ilman viitekohtaa.

Tunteviin olentoihin keskittyvä myötätunto viriää, kun ymmärtää alemmissa olemassaolon tiloissa olevien olentojen kärsimykset.

Asioiden luontoon keskittyvä myötätunto syntyy, kun ymmärtää Neljän jalon totuuden merkityksen ja niihin sisältyvän syyn ja seurauksen lain, joka hävittää uskon pysyvään käsin kosketeltavaan todellisuuteen. Myötätunto syntyy kun oivaltaa, miten tietämättömiä olennot ovat karmasta, syystä ja seurauksesta, ja että he pitävät ihmisiä ja asioita pysyvinä ja konkreettisina.

Myötätunto ilman viitekohtaa syntyy, kun meditatiivinen syventyminen on saanut aikaan kaikkien ilmiöiden tyhjyyden oivaltamisen. Silloin nousee itsestään erityinen myötätunto tuntevia olentoja kohtaan, jotka edelleen uskovat todellisuuteen.

Näistä kolmesta puhumme tässä vain ensimmäisestä. Siinä kaikki tuntevat olennot ovat myötätunnon kohteena.

Muoto, jossa se ilmenee

Kyseessä on mieli, joka kaipaa sitä, että jokainen olento olisi vapaa kärsimyksestä eikä loisi uusia, tulevan kärsimyksen syitä. Tämä on buddhalainen myötätunnon määritelmä. Rakastavan ystävällisyyden tapaan se ottaa syyn ja seurauksen huomioon ja on pitkän tähtäyksen näkökulma, mitä onnellisuuteen ja kärsimykseen tulee.

Miten sellaista myötätuntoa kehitetään

Tämäkin tehdään äitiä pohdiskelemalla. Samoin kuin rakastavan ystävällisyyden kohdalla äiti voidaan korvata toisella henkilöllä, jos tämän elämän äidin ajatteleminen on liian rasittavaa. Harjoituksessa käytetään paljon mielikuvitusta ja myös jotain, mitä kutsumme kyseleväksi eettiseksi älyksi. Kuvittelemme, että äiti on kovasti rakastamamme henkilö, joka käy läpi jotakin samsaralle tyypillistä kärsimystä. Sitä on tietenkin tuskallista ja epämiellyttävää kuvitella, mutta se on tehtävä, jotta myötätunnon todellinen tunne saadaan syntymään. Sydän liikahtaa, kun visualisoimme äitimme kärsimykset elävästi ja tulee välitön tarve auttaa. Silloin käytämme eettistä älyä. Etiikka tarkoittaa tässä buddhalaista uskomusta, jonka mukaan jokainen olento on joskus ollut oma äitimme – ja silloin hyvin rakas – ja älyn avulla järkeillään, olisiko oikeutettua jättää aiemmin rakastettu henkilö oman onnensa nojaan vain siksi että hän on nyt kaukana meistä ajan ja paikan suhteen. Se nostaa esiin kysymyksen universaalista vastuusta. Siihen ei ”ei minun takapihalleni” -ajattelu sovi. Mietiskelyä on toistettava yhä uudelleen, kunnes tunnetaan todellista sympatiaa ja rakkaan henkilön kärsimykset pysyvät selkeinä mielessä ja laajenevat koskemaan muitakin olentoja.

Harjoitusta voivat tehdä nekin, jotka edelleen pitävät ajatusta tuhansista edellisistä elämistä liian vaikeana sulattaa ja joista tuntuu vieraalta, että niin monet olennot olisivat aiemmin olleet itseä yhtä lähellä kuin omat vanhemmat, lapset, sisarukset, ystävät, viholliset ja puolisot nyt ovat. He voivat tehdä harjoituksen olettaen, että niin olisi voinut olla. Sekin kehittää myötätuntoa ja saa näkemään tässä elämässä tapaamamme ihmiset uudessa valossa. Näemme heidät ja kaikki asiat uusin silmin. Mietiskely auttaa myös karistamaan totuttuja tapoja syyttää muita erilaisista asioista. Hyötyjen tähden suositellaan, että asiat pyrittäisiin näkemään perinteisellä buddhalaisella tavalla harjoituksen ajan.

Gampopa neuvoo:

Kuvittele, että äitisi tai kallis ystäväsi on tässä, edessäsi, ja jotkut ihmiset leikkaavat häntä kappaleiksi, lyövät, keittävät tai polttavat. Tai että hänen kehonsa on kylmästä kankea niin pahasti, että paleltumat peittävät hänen ihonsa, muodostuu puhkeavia rakkuloita ja paiseita. Jos niin tosiaan olisi, etkö tuntisi myötätuntoa häntä kohtaan? Koska helvetissä kärsivät olennot ovat myös olleet äitejämme menneisyydessä ja he käyvät nyt läpi sellaisia kärsimyksiä, miten voisit olla tuntematta myötätuntoa heitä kohtaan? Kehitä aitoa myötätuntoa näin pohtimalla toivoen, että nuo olennot vapautuisivat kärsimyksestä ja sen syistä.

Samalla tavoin, jos oma äitisi olisi tässä edessäsi nälän ja janon kiusaamana, sairaana ja tuskissaan, täynnä pelkoa, aivan kauhuissaan ja masentuneena, etkö tuntisi myötätuntoa häntä kohtaan? On varmaa, että henget, jotka kohtaavat sellaista kidutusta ovat kaikki olleet äitejämme. Kuinka ihmeessä emme tuntisi myötätuntoa? Mieti tätä ja toivo, että voisit vapauttaa heidät heidän kärsimyksistään.

Samalla tavoin, jos oma äitisi olisi tässä edessäsi, vanhana ja kuihtuneena, ja silti muut ihmiset pakottaisivat hänet raskaaseen työhön orjan lailla, löisivät häntä, tappaisivat hänet tai leikkelisivät elävältä, etkö kokisi suurta myötätuntoa? On varmaa, että olennot, jotka syntyvät eläimiksi kokevat näitä kärsimyksiä ja hekin ovat aiemmin olleet omia äitejämme. Kuinka voisimme olla tuntematta myötätuntoa? Mieti tätä ja toivo, että he vapautuvat kärsimyksestä.

Samalla tavoin, jos oma äitimme olisi aivan edessämme, ja seisoisi sokeana jyrkänteen reunalla, tietämättä vaarasta ja ilman ketään, joka johtaisi hänet sieltä pois tai huutaisi varoituksen, ja hän liikkuisi koko ajan lähemmäs jyrkänteen reunaa, etkö tuntisi suurta myötätuntoa? On varmaa, että jumalat, puolijumalat ja ihmiset, kaikki seisovat alempien maailmojen jyrkänteen reunalla. Tuntematta syyn ja seurauksen lakia he eivät tiedä, että tuttu ja turvallinen helppo elämä on loppumaisillaan ja heidän nykyinen todellisuutensa romahtaa. Välttääkseen putoamasta kärsimyksen tiloihin heidän on lakattava tekemästä pahaa ja tehtävä hyviä tekoja. Kun heillä ei ole dharmaopettajan tukea, he joutuvat kokemaan alempien maailmojen kurjuuden. Heidän on hyvin vaikea päästä sieltä pois, etkö siis tuntisi suurta myötätuntoa heitä kohtaan, olivathan hekin aiemmin oma äitisi? Pohdiskele myötätuntoa näin ja toivo, että he kaikki olisivat vapaita kärsimyksestä.

Saavutusten mittaaminen

Myötätunto on syntynyt, kun oman itsemme arvostamisen kahleet on heitetty pois ja sanahelinän sijaan meillä on hyvin elävä ja todellisen tuntuinen toive, että kaikki olennot vapautuisivat kärsimyksistään.

Tämän harjoituksen hyödyt

Ne ovat mittaamattoman suuria. Maailman herran oivalluksesta puhuvassa tekstissä sanotaan:

Jos kämmenellämme olisi yksi asia, johon sisältyisivät kaikki valaistuneet ominaisuudet, mikä se olisi? Suuri myötätunto!

Erinomainen dharmasutra sanoo:

Asiat ovat näin: mihin maailmankaikkeuden hallitsijan kallisarvoinen pyörä sitten meneekin, kaikki sitä palvelevat joukot seuraavat automaattisesti. Oi Buddha! Minne bodhisattvan suuri myötätunto sitten meneekin, kaikki valaistuneet ominaisuudet seuraavat sitä.

Tathagatan salaisuuksien sutrassa sanotaan myös:

Oi salaisen opetuksen mestari (Vajrapani)! Kaiken tietävän ikuisen viisauden juurena on myötätunto.

Kuten yllä opetetaan, rakastava ystävällisyys on toive, että kaikki olennot olisivat onnellisia, ja myötätunto on toive, että he olisivat vapaita kärsimyksestä. Kun niin toivoo, ei voi enää etsiä pelkästään omaa etuaan, omaa onneaan ja henkilökohtaista rauhaa.  Ilo syntyy pyrkimällä buddhuuteen kaikkien olentojen hyväksi. Siksi rakkaus ja myötätunto muodostavat vastalääkkeen sille, että takertuisi pelkän rauhan tuomaan hyvänolontunteeseen.

Kun rakastava ystävällisyys ja myötätunto ovat kehittyneet, muista huolehditaan enemmän kuin itsestä. On sanottu:

Henkilö, joka on ymmärtänyt miten hän itse kärsii ja jolla on jatkuva toive poistaa kärsimys kokonaan kaikilta muilta, on erinomainen olento.

Niiden joukossa, joista on tullut sellaisia “erinomaisia olentoja” on ollut bramiini Suuri Anteliaisuus (Mahadatta) ja muita. (Gampopan ohje päättyy tähän)

Suomennos ŠAni Sherab 2009

 

kotisivulle