Special Agent Dana Scully
N: Gillian Anderson

KATSO HENKILÖTIEDOT

Dana Scully aloitti uransa FBI akatemiassa Quanticossa, Virginiassa, käytyään ensin lääketieteellisen korkeakoulun. Aiemmin hän oli opiskellut Marylandin yliopistossa fysiikkaa. Vuodesta 1990 vuoteen 1992 hän opetti Quanticon opistossa oikeuslääketiedettä.

Vuonna 1992 jaostonjohtaja Scott Blevins määräsi agentti Scullyn valvomaan hänen uutta pariaan agentti Fox Mulderia ja raportoimaan tästä esimiehilleen. Hän antaa tieteellisen näkökohdan Mulderille hänen tutkiessaan X-Arkiston tapauksia. X-Arkiston tapauksilla on Mulderille eräällaista tunnearvoa, omien uskomustensa takia. Scullyn lääketieteellinen tausta on palvellut hyvin hänen suorittaessaan ruumiinavauksia Mulderin tutkimuksissa.

Vuonna 1994 entinen FBI:n agentti ja hänen itsensä ilmoittama "muukalaisten sieppaama" kidnappasi agentti Scullyn. Agentti Mulder johti suurta metsästysoperaatiota ja tämän johdosta Duane Barry saatiin kiinni. Hän ehti kuitenkin luovuttaa Scullyn "jollekin" tuntemattomalle. Hänen olinpaikkansa pysyi tuntemattomana kunnes hän ilmestyi Pohjois-Georgetownin Yliopistosairaalaan syvässä koomassa. Erittäin huonosta henkiinjäämisennusteesta huolimatta hän kuitenkin toipui mutta hänellä ei ollut mitään muistikuvaa koettelemuksistaan.

Muutamia kuukausia myöhemmin, kun agentti Mulder oli kadosissa yli puoli kuukautta tutkiessaan erästä tapausta, agentti Scully vapautettiin tehtävistään kun hän ei kuulustelussa suostunut kertomaan Mulderin olinpaikkaa. Myöhemmin molemmat agentit saivat virkansa takaisin kun apulaisjohtaja Skinner otti yhteyttä henkilöihin jotka aikaisemmin yrittivät estää Mulderin ja Scullyn tutkimuksia. Näihin salaperäisiin henkilöihin kuuluu myöhemmin paljastunut Luis Cardinal joka yritti murhata Scullyn, mutta tappoikin epähuomiossa Dana siskon Melissa Scullyn.

Myöhemmin agentti Scully löysi metallinpaljastimen kautta pienen metallisen laitteen kaulastaan. FBI:n laboratorion analyysin mukaan se on äärimmäisen pieni mikrosiru. Alustavan tutkimuksen mukaan se kerää tietoa aivojen muistista ja toiminnasta. Syvällisempää tutkimusta ei päästy suorittamaan sillä siru tuhoutui analysoitaessa. Myöhemmin muussa tutkimuksessa kävi ilmi että ryhmältä naisia oli poistettu samanlainen siru kaulasta kuin Scullylta. Kaikki naiset väittivät että muukalaiset ovat siepanneet heidät. Joillekin naisista oli muodostunut erillaisia syöpäkasvaimia jotka olivat heidän mukaan jälkiseuraamuksia erillaisista kokeista. Scully oli siihen aikaan äärimmäisen skeptinen heidän väitöksiin. Kun Scullylla todettiin olevan syöpä nenäontelossa josta sitä ei voitu leikata, hän alkoi suhtautua vakavasti nasten väitteisiin. Mutta tällöin miltei kaikki ryhmästä oli jo kuolleet syöpään paitsi Penny Northern jonka kuolinvuoteella Scully vietti Pennyn viimeiset hetket. Samaan aikaa Danaa itseään hoidettiin syöpää vastaan.

Huolimatta huonosta ennusteesta, agentti Scully palasi töihin Mulderin rinnalle.

Vuoden 1997 alussa agentti Scully syöpä on laasentunut etäispesäkkeiksi. Ennuste huonontui entisestään. Myöhemmin samana vuonna Scullyn syöpä pahenee entuudestaan ja hän joutuu taas sairaalaan. Mulder saa selville että hänen kaulastaan poistettu mikrosiru saattaisi olla kaiken avain. Hän yrittää suostutella Scullyn laitattamaan sirun takaisin kaulaansa. Scully suostuu ja käsittämättömästä syystä syöpä alkoi lievetä ja osa etäispesäkkeistä tuhoutui kokonaan.

Keväällä 2000 Mulderin katoamisen aikaan Scully kuuli yllättävän uutisen. Hän on tullut raskaaksi. Sieppausten yhteydessä Scully munasarjat olivat viety ja raskaaksi tuleminen on näinollen mahdotonta. Lapsi syntyi hyvässä kunnossa toukokuun loppupuolella 2001 ja samalla hän jäi pois X-arkistoista.

Scully yrittää pitää yllä myös sosiaalista elämää aina kun työ antaa siihen mahdollisuuden.

Dana Scully on esiintynyt kaikissa esitetyissä jaksoissa paitsi:

2X07 3
4X21 Zero Sum
5X01 Unusual Suspects
5X15 Travelers


back