Special Agent John Doggett
N: Robert Patrick

KATSO HENKILÖTIEDOT

Määrätietoinen John Doggett liittyi FBI:hin New Yorkin poliisivoimista. Hän palveli etsivänä etsintäkuulutettujen rikollisten jaostossa. Ennen poliisivoimia Doggett palveli USA:n merijalkaväessä kersanttina. Osana tätä hän oli mukana monikansallisessa rauhanturvaamistehtävässä Libanonissa. Kuuden vuoden sotilaspalveluksen jälkeen hän siirtyi siviiliin haavoituttuaan taistelussa. Tämä menneisyys on muovannut miehestä vankan tutkijan, joka uskoo kun käden ulottuvilla on kouriintuvia todisteita. Muutaman vuoden työskentely FBI:ssa toi miehen silloisen apulaisjohtaja Kershin palvelukseen. Pelkästään toiminnan mies hän ei kuitenkaan ole. Syracusen yliopistossa hän suoritti valtiotieteiden tohtorin tutkinnon. Tämä antoi Doggettille mahdollisuuden päästä mukaan hallituksen suuriin kuvioihin.

Mulderin katoamisen jälkeen keväällä 2000 Kersh laittaa Doggettin etsintöjen johtoon. Scullylla ja Skinnerillä on ensin vaikeuksia luottaa häneen. Tutkimusten edetessä luottamus kasvaa ja Doggett alkaa epäilemään, että hän saattaa olla pelkkä Kershin pelinappula. Ettei hänen ole edes määrä löytää Mulderia. Näin lopulta käykin ja Kersh heittää epäonnistuneen Doggettin X-arkistoon Dana Scullyn pariksi. Scully ei heti hyväksy uutta pariaan mutta nopeasti hän tottuu. Doggett ei kuitenkaan usko X-arkiston tapausten paranormaaliin luonteeseen. Hänen mielestään yliluonnolliseksi leimattu tapaus on vain laiskuutta tutkia sitä.

Ahkera etsintä kantaa hedelmää vuoden 2001 alussa kun Doggett ja Scully löytävät Mulderin. Menee kuitenkin useampi kuukausi ennen kuin Mulder on taas tolpillaan. Mulderin ensitapaaminen Doggettin kanssa muuttui myrskyiseksi, sillä hän arveli Doggettin pelaavan vastustajan pussiin. Doggett näytti Mulderille, että häneen voi luottaa ja myöhemmin kaksikko hoiti muutamia tapauksia yhteistuumin. X-arkistojen tapaukset ovat tuoneet Doggettin silmien eteen niin paljon avointa mieltä tarvitsevia tapauksia, että hänen tiukka linjansa on alkanut höltyä. Nykyään hän ottaa myös äärimmäiset mahdollisuudet jollain tasolla huomioon. Kun Mulder Scullyn vauvan synnyttyä katosi, Doggett tunsi jäävänsä yksin totuuden salaajien keskelle. Scullyn jäädessä pois X-arkistoista hän otti parikseen Monica Reyesin, jonka kanssa hän nyt työskentelee.

Doggett hallitsee aseidenkäsittelyn ja harrastaa pyöräilyä joutoaikana.

Muuta:
John Doggett on esiintynyt kaikissä tähän mennessä esitetyissä 8. ja 9. kauden jaksoissa.


back